Sunnuntai 27.5.2012

Virkamies kävi oopiumikauppaa lounastauolla

Luotu: 
17.2.2010 16:58

Ruotsalainen virkamies myi oopiumia salaisen koodikielen avulla. Poliisi onnistui kuitenkin nappaamaan oopiumliigan, kertoo Aftonbladet.

41-vuotias virkamies napattiin kiinni Uppsalan rautatieasemalla viime vuoden marraskuussa. Tuolloin hän yritti paeta poliisia sen jälkeen kun hänen oli nähty lähtevän huoneistosta, jossa epäilty oopiumikauppa oli tehty.

Poliisi oli jäljittänyt miestä jo pidemmän aikaa. Hänen puhelintaan esimerkiksi kuunneltiin. Useammassa puhelussa kävi ilmi, että miehellä oli ollut yhteyksiä asiakkaisiinsa lounastauolla.

Syytettyinä muun muassa törkeästä huumausainerikoksesta on kymmenen henkilöä. Virkamies on yksi liigan päätekijä.

Syyttäjä Krister Petterssonin mukaan liiga on harrastanut mittavaa oopiumikauppaa. Koodikielen vuoksi poliisi ei ole saanut selville tarkkoja määriä. Todistusaineisto koostuu useammasta puhelusta, jäljityksestä sekä takavarikoiduista huumeista ja tietokoneista.

41-vuotias toimii osastosihteerinä hallintokansliassa. Hänen jatkostaan työssä päätetään oikeusprosessin jälkeen. Syytettyjä uhkaa 5-6 vuoden vankeusrangaistus.

 

Paikat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit