Sunnuntai 27.5.2012

Nuorten muslimien asenteet pelottavat Saksassa

Luotu: 
20.12.2007 16:46
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Tunnelmaa Berliinin joulukadulla.

Nuorten muslimien asenteet aiheuttavat pelkoa Saksassa. Sisäministeri Wolfgang Schäuble kommentoi eilen tuloksia tutkimuksesta, jonka hän oli tilannut yliopistotutkimusryhmältä Hampurissa.

Tutkimuksen mukaan jopa 40 prosenttia nuorista muslimeista Saksassa olisi poliittisesti radikaaleja ja fundamentalistisesti suuntautuneita. Uskonnolla on näiden nuorten elämässä valtava merkitys, ja myös islamilaiseen kulttuuriin kuuluvaa moraalikasvatusta pidetään tärkeänä.

12 prosenttia nuorista edustaa ryhmää, joilla on kriittinen asenne läntisiä tapoja ja moraalia vastaan. Sama ryhmä suosii fyysisiä rankaisuja ja kuolemantuomiota rikoksentekijöille.

Schäublen huolestunut kommentti tuloksista oli, että ne viittaisivat vakaavaan radikalisoitumiseen ilmapiirissä kristillisläntisten ja muslimien välillä. Kulttuuriantropologi Werner Schiffauerin mielestä tilanne ei ole demokratiaa uhkaava. Frankfurter Rundschau -lehdelle annetussa haastattelussa hän korostaa varovaisuutta tulkinnoissa.

Tutkimuksen tulokset viittaavat ongelmiin, jotka ovat syntyneet toisen ja kolmannen maahanmuuttajasukupolven arjen kokemuksista: he kokevat itsensä saksalaisiksi, mutta saavat tuntea nahoissaan, että heitä edelleen kohdellaan muukalaisina.

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

SIMO PERTTULA

Nuoriso on aina eri kulttuureissakin, se osa kansaa, jota vanhempi polvi ei ymmärrä. Meillä oli erikoisen radikaali nuoriso ns. 70 lukulaiset. Heistä kannettiin syvää huolta! Mutta mitä heistä tuli? Presidentti, entinen ulkoministeri, entinen eduskunnan puhemies jne. politiikan alalla. Tunnettu pankkiiri jne. kuului aikanaan heihin! Me olemme hyvin selviytyneet, miten käy Saksassa, toivottavasti hyvin!

pekka jarvinen

"Nuoriso on aina eri kulttuureissakin, se osa kansaa, jota vanhempi polvi ei ymmärrä. Meillä oli erikoisen radikaali nuoriso ns. 70 lukulaiset. Heistä kannettiin syvää huolta! Mutta mitä heistä tuli? Presidentti, entinen ulkoministeri, entinen eduskunnan puhemies jne. politiikan alalla. Tunnettu pankkiiri jne. kuului aikanaan heihin! Me olemme hyvin selviytyneet, miten käy Saksassa, toivottavasti hyvin!"

Just joo. Kyllä nämä asemat pönkitettiin ystävällismielisen itänaapurin vankalla tuella, joten se siitä "hyvin meni". Olis niihin virkoihin ollut sellaisiakin ihmisiä, jotka eivät olleet myymässä Suomea. Ai mihin suuntaan? Ovat kaikki suuria sirkustaiteilijoita. Kaikki ovat menneet konkurssiin tämän suuren pankinjohtajan toimesta, ans kattoo kuinka käy Suomenpankin. Olis aika pikkuhiljaa saada taloudellisesti ajattelevia, eikä sosialismia haikailevia virkamiehiä vetureiksi. On kai sekin mahdollista, että Suomesta tulee oikeistovaltio joskus 2020.

SIMO PERTTULA

Eikö tuntematon kysyjä ymmärtänyt ironiaani? Olen ainakin seuraavan kirjoittajan kanssa samaa mieltä täysin, Järvinenkö se nyt oli! Ystävyydellä Sinulle!

SIMO PERTTULA

Ei missään tapauksessa. Meidän nuorisomme uskoi Kommunistiseen Suomeen, mutta sittemmin järkiintyivät! Mutta kysymyksesi koskee, pystyvätkö äärimusliimit samaan? Esitin kirjoituksessani toiveen siitä. Mutta uskoni horjuu siihen. Olisi kauhistuttavaa, jos Saksassa niin kävisi! Tämän parempaan vastaukseen en pysty. Kiitos kysymästä Sinulle.

Jari_Leino

"...jopa 40 prosenttia nuorista muslimeista Saksassa olisi poliittisesti radikaaleja ja fundamentalistisesti suuntautuneita... 12 prosenttia nuorista edustaa ryhmää, joilla on kriittinen asenne läntisiä tapoja ja moraalia vastaan."

Mutta sitten toisaalta:

"Tutkimuksen tulokset viittaavat ongelmiin, jotka ovat syntyneet toisen ja kolmannen maahanmuuttajasukupolven arjen kokemuksista: he kokevat itsensä saksalaisiksi, mutta saavat tuntea nahoissaan, että heitä edelleen kohdellaan muukalaisina."

Jos lähes puolet musliminuorista on radikaaleja ja fundamentalisteja ja 12% ilmoittaa avoimesti vihaavansa länsimaista kulttuuria ja moraalia, niin miten voidaan muka sanoa, että nämä ihmiset tuntevat itsensä saksalaisiksi?

Eikö kyse ole yksinkertaisesti siitä, että nämä ihmiset nimenomaan eivät koe itseään ensisijaisesti saksalaisiksi vaan muslimeiksi. He eivät haluakaan sopeutua eivätkä olla saksalaisia. He haluavat muuttaa Saksan muslimimaaksi, jossa kaikkien on pakko toimia heidän lakiensa ja tapojensa mukaan.

Totta kai muukalaisia kohdellaan muukalaisina. Eikä kukaan pidä siitä, että muukalainen tulee sinun maahasi ja yrittää muuttaa sen aivan toisenlaiseksi.

Tammelbacka

Suurin ongelma on siinä, että iso osa tulijoista ei edes halua sopeutua länsimaiseen kulttuuriin - he haluavat kaikki oikeudet, mutta eivät ole valmiita sitoutumaan velvollisuuksiin.

Ja tämä jatkuu niin kauan, kuin sen annetaan jatkua. Jos tulijoita ei tiukasti vaadita sopeutumaan, he eivät myöskään sitä tee. Ja vaatimuksia ei uskalleta esittää, koska vaatija leimautuu rasistiksi.

Näin yksinkertaista se pohjimmiltaan on. Tässä on Ulkopolitiikka-lehden kuvaus Saksan tilanteesta:

http://tinyurl.com/22z5xf

Juha Puistola

Saksa ei ole suinkaan ainoa maa, jossa nuorison asenteita on mitattu (suora lainaus aihetta käsittelevästä kirjasta):

"Potentiaalisten terroristien elämäntilanteen lisäksi pitkittyvät kansainväliset kriisit levittävät osaltaan ääriajattelua. Irakin sota on yksi tärkeimmistä tekijöistä brittiläisen muslimiyhteisön radikalisoitumisessa. Laajassa brittimuslimien asenteita mitanneessa tutkimuksessa 58 % vastaajista ilmoitti uskovansa, että ”monet nykymaailman ongelmat johtuvat länsimaiden ylimielisestä asenteesta.” 13 % 16–24 vuotiaista vastaajista ilmoitti ”ihailevansa sellaisia organisaatioita, kuten Al Qaidaa, jotka ovat valmiita taistelemaan länttä vastaan.”

Vastaavasti syyskuussa 2006 Amsterdamin yliopiston tutkijat selvittivät Amsterdamin alueen lähinnä marokkolais- ja turkkilaisperäisen muslimiyhteisön näkemyksiä ja asiantuntijat päätyivät tulokseen, jonka mukaan musliminuoret olivat alttiita radikalisoitumiselle erittäin vanhoillisen uskontonäkemyksensä ja syvän Islamin asemaa koskevan pettymyksen vuoksi. Tutkimuksen mukaan noin kaksi prosenttia Amsterdamin alueen nuorista muslimeista on potentiaalisia ääriryhmien kannattajia."

hannukantola

sanotaan laulun sanoissakin.
Ei pitäisi elättää kyytä povellansa, se pistää ennemmin tai myöhemmin, se nähdään nyt Saksassa. Aika hurjalta tuntuu
kuvaus Berliinin kouluoloista, muslimipojat pistävät hulinaksi, eivät tunnusta naisopettajia varsinkaan auktoriteeteiksi ja kouluissa tarvitaan aseistettuja vartijoita turvaamaan koulurauhaa Jäljet pelottavat!!
Luulisi tämän pudottavan meidänkin maahanmuuttoasioista vastaavien ja monikulttuurista Suomea rakentavien viranomaisten ja poliitikkojen silmiltä ne kuuluisat ruusunpunaiset silmälasit.

ImmuLeino

Jo alkaa ihmetyttämään tämän Uuden Suomen lööppipolitiikka ja tarkoitushakuinen islamin mollaaminen. Blogien kirjoittajia tunnustautuu mm. USA-faneiksi, vaikka USA:n presidentti Geroge Bush on itse puheessaan sanonut, että islam merkitsee uskontona rauhaa.

Tulee vahvasti vaikutelma, että entisajan kommarit ovat vain vaihtuneet nykyajan 'rättipäihin'. Niitä on joka puolella ja ne ovat meidän vihollisia, mutta niitä ei tunnusta 'niiksi' päältä päin. Voi tätä paranoian määrää.

Jotenkin olen ajatellut että mm. Suomen kansallisessa Kokoomuksessa moniarvoisuus olisi hyve, ja että saman puolueen sisälle mahtuisi eri mielipiteitä ilman, että toisia pelkästään lyntätään ja omia taputellaan olalle.

domino

Jos Islaminuskoinen ei toimi maan normien mukaan, niin hän on sopeutumaton. Jos näin tekee iso osa jostain ryhmästä, niin sen uutisointi on todellakin paikallaan ja se ei ole yleistämistä. Suomi voisi olla edelläkävijämaa ja asettaa 5 vuoden karanteeniajan, että jos maahanmuuttaja tekee törkeän rikoksen tänä aikana tai toistuvasti muita rikoksia, niin hänet karkotetaan viikon kuluessa ja hänen omaisuutensa tuomitaan valtiolle. Esim ulkomaalaisten tekemiä raiskauksia on suhteellisesti törkeän suuri määrä verrattuna Suomalaisten tekemiin raiskauksiin. Ja sillä todellakin on merkitystä jos Suomalainen tekee rikoksen, tai jos vieras tekee rikoksen. Molemmat on väärin ja tuomittavia, mutta erityisen raskauttavaa on jos toimii näin halventavasti ja röyhkeästi maata kohtaan jossa on vieraana.

Toinen kokeilunarvoinenasia on pakolaisstatuksen määrittely ainoastaan sotatila-alueilta tuleville ja sosiaaliturvan lakkaaminen heti kun sotatila kotialueella päättyy. Moni maahanmuuttaja ja varsinkin heidän lapsensa, tekevät erittäin ahkerasti töitä Suomessa ja sopeutuvat mitä erinomaisemmin Suomalaisiin normeihin. Mutta nämä jotka eivät näin tee, pitää karkoittaa välittömästi.

Se on vähän kuin sopimussakko, jotkut nurisee että "se on kohtuuton". Mutta mitä kohtuutonta on ylipäätään missään sanktiossa jos kerran on aikomus kunnioittaa sääntöjä?

Makkonen

"Toinen kokeilunarvoinenasia on pakolaisstatuksen määrittely ainoastaan sotatila-alueilta tuleville ja sosiaaliturvan lakkaaminen heti kun sotatila kotialueella päättyy."

Sotatila ei anna oikeutta pakolaisstatukseen. Pakolaisstatuksen edellytykset on määrätty erittäin tarkasti kansainvälisissä sopimuksissa ja ne edellyttävät vainoa. Suurin osa maailmalla sotaa pakoon lähtevistä siviileistä voisi aivan hyvin jäädä asumaan koteihinsa taistelujen siirryttyä pois pihapiiristä. Juuri tästä syystä Suomenkin somaleista hyvin harvalla on pakolaisstatukseen perustuva oleskelulupa; suurin osa on saanut lupansa muun suojelun tarpeen perusteella. Kansainvälinen laki ei tällaista perustetta tunne.

Tammelbacka

Immu Leino,

Peräänkuulutat moniarvoisuutta, mutta et ilmeisesti ole sallimassa sitä islamin epäkohdista puhuville. Todella kaunista moraalia.

Eikö sinusta islamiin kriittisesti suhtautuvia tutkimustuloksia saisi julkaista? Pitäisikö ne julistaa 100 vuodeksi salaiseksi, ettei rasistinen junttikansa villiinny? Vai kiistätkö tutkimustuloksen pätevyyden? Mikä uutisessa sinusta oikein on ongelma?

On hyvä, että US uskaltaa nostaa näitä asioita pöydälle. Ellei ongelmista puhuta, niitä on mahdoton korjata.

karilampinen

Kyllä Eurooppa tulee vielä olemaan ihmeissään fundamentalistimuslimien kanssa. Konflikteilta ei tulla välttymään ja Turkin liittyminen EU:hun ei tule ainakaan helpottamaan tilannetta.
Pahimmillaan toisen maailmansodan tapahtumat tulevat toistumaan.

peternorth

Oli jo aikakin, että Saksassakin herätään todellisiin ongelmiin. Siellä on mm. Berliinissä herätty keskustelemaan näistä valtavista ongelmista lähinnä rikollisuuden räjähdysmäisen kasvun johdosta, joka on tutkimuksissa paljastunut syrjääntyneiden musliminuorten mieliharrastukseksi.

Toisaalta Saksassa yleensä on herätty kantaväestön koulutettujen erikoisosaajien poismuuttoon. Saksalaisnuoriso kun muuttaa kasvavalla vauhdilla pois synnyinmaastaan. Viime vuonna luku oli 200 000.

Tällaiseen aivovientiin ei ole Saksallakaan varaa, varsinkaan kun ei ole mitään takeita siitä, että lähtijät tulevat enää palaamaan. Ja syy tähän on ollut kyselyjen mukaan massamaahanmuutto ja sen lieveilmiöt. Esimerkiksi antisemitismi on vuosi vuodelta lisääntynyt.

Aika näyttää, miten Saksa näistä ongelmista selviää.

anntti

Tämän todistaa Iltasanomien uutiset ja rikostilastot. Jos asiasta puhutaan leimataan heti rasistiksi ja aletaan syyttämään suomalaisia heidän rasistisuudestaan.

Ennen Suomessa saattoi kävellä rauhassa lähes missä vain toisin kuin nykyään. Nykyään ei ikinä tiedä koska tulee ryöstetyksi tai raiskatuksi.

Maahanmuuttajien puolustajat sanovat maahanmuuttajien olevan apu työvoimapulaan. Miten on kun esim somaleista 90% elää tukien varassa.
Maahanmuuttajien tekemiin rikoksiin he sanovat suomalaisten tekevän yhtä paljon rikoksia ja tilastojen suuruutta perustevat maahanmuuttajien nuorella iällä.

http://www.optula.om.fi/uploads/97l9rea8ia9em4.pdf

Ongelmat ovat samat kaikissa maahanmuuttajia vastaan olevissa maissa. Varsinkin Lähi-Idän maista tulevat maahanmuuttajat pistävät vastaan lain ja länsikulttuurin kanssa. Työttömyys, raiskaukset, ryöstöt ovat yleisiä heidän keskuudessaan. Mistä tämä johtuu?

Alan jo uskoa paljon Tatu Vanhasta

Vieras

Aa tarkoitatko ennen kun maahanmuuttajat tulivat suomeen,että täll ei ollut raiskaajat entä pedofiilit entä isät, jotka käyttävät hyvääkseen, omia lapsiaan entä juopot entä huumeiden käyttäjät entä hourat enta pankin ryöstäjät sinuna olisin tutkinutasioita ennen kun mä väittäsin että 90% somaleita ei ole työssä, herää aamulla ja katso vaikapa kuka ajaa sun bussi matkaa töihin, ahaa sinä itse oo töissä kkkkkkkkkk

kelppa

Todella hienoa, että lehdistö alkaa hiljalleen heräilemään Eurooppaan saapuneen islamismin suhteen, se on hyvin vaarallinen asia. Kävin juuri keskustelua netissä arabimiehen kanssa,joka haluaisi tappaa kaikki meidät ja uskoi islamin voittoon Euroopassa.

domino

Yksi merkittävimpiä uudistuksia voisi olla että kansanedustajalaitoksessa voisi olla vain kaksi perättäistä toimikautta.

Rasismi sai SDP:n sairaanloisella valtakaudella kohtuuttomat mittasuhteet. Termillä alettiin jo viittaamaan työpaikoillakin tapahtuvaan yleiseen syrjiintään nimikkeellä "työpaikkarasismi" tai "ikärasismi". Rasismi on kuitenkin rotuun perustuvaa syrjintää ja sillä siisti. Jos toisen rodun ja kansakunnan toiseen rotuun tai kansakuntaan kohdistuvaa arvostelua leimataan välittömästi tälläistenkin osoitettavien totuuksien edessä rasismiksi siinä muodossa mihin SDP sen on muokannut, niin on erittäin vaikea tehdä korrektisti muutoksia leimautumatta. SDP:läisen käsityksen mukaisessa hyvinvointivaltiossa vapaamatkustus ja holhous ovat kääntyneet jo niin vakavan luokan ongelmiksi että ihmisiltä ja yhteiskunnassa toimivilta viedään oikeudet ja aseet negatiivisiä ilmiöitä tuottaviin tahoihin. Opettajat eivät saa tehdä mitään hakkaavaa nuorisorikollista vastaan ja nuorisorikollinen tietää tämän erittäin hyvin. Jos Somaleista 90% on tukien varassa, niin miksi on väärin sanoa että he ovat loisia? Onko heidän maassaan enää sotatilaa? Totta helvetissä joka somali keksii että hänen turvallisuuttaan uhataan kun sitä kysytään miksi hän ei voi palata maahansa kun täällä saa kaiken tekemättä mitään moninverroin parempitasoisena vielä.

xinfinari

Kuka haluaa Turkin EU:n jaseneksi? Alkavat muuttua Nostrodamuksen ennustukset lihaksi tassakin asiassa, uskoo niihin ken haluaa...!

oksanenjuha

Maahanmuuttajavähemmistöt kyllä tietävät olevansa uhreja, kun heille sitä väkisin toitotetaan. Heitä ei kohdella vastuuntuntoisina aikuisina, vaan holhottavina lapsina, joilla tulee olla kaikki oikeudet ilman velvollisuuksia. Tässä on hyvin suuri syy integraation haasteellisuuteen. Halla-aho kirjoittaa osuvasti venäläisvähemmistöstä Suomessa: http://www.halla-aho.com/scripta/venalaisvihasta.html

pakista

Tarkoitan sitä, että sanotaanpa nyt, että joku somali tekee rikoksen, helposti yleistetään siten, että kaikki somalit ovat rikollisia. Tälläistä yleistystä tulisi ehdottamasti välttää.

Lain noudattaminen kuuluu tietysti kaikille etnisestä tausta huolimatta. Samoin ihmisoikeuksien, joiden tuntemuksen olettaisin olevan yleisesti aika heikko.

Eivät Ruotsissakaan kaikki suomalaiset olleet "Slussenin sissejä."

GeneerinenTavis

Entä montako yksittäistapausta tarvitaan, ennen kuin voi legitiimisti ennustaa, että vastaan kävelevä etnisen vähemmistön X edustaja syyllistyy suuremmalla todennäköisyydellä rikokseen, kuin vastaan kävelevä kantaväestön edustaja?

Tästähän on esim. oikeusministeriön tilastoa, http://www.optula.om.fi/uploads/nul786y.pdf .

Tietenkään ei ole kristallipalloa, josta näkisi, aiheuttaako joku tietty yksilö ongelmia vai ei. Todennäköisyyksiä voi kuitenkin laskea, ja nämä tilastot pitäisikin mielestäni ottaa huomioon viisumeja jaellessa ja maahan pääsijöitä valitessa -- niin kauan kuin heitä syystä tai toisesta on jokin kiintiömäärä vastaanotettava, ja tulijoista on varaa valita.

Olisiko se oikein sitä yksittäistä etnisen vähemmistön X edustajaa kohtaan, joka maahan päästyään käyttäytyisi kuin mallikansalainen? Ei. Mutta maamme maahanmuutosta päättävät viranomaiset ovatkin mielestäni ensisijaisesti vastuussa meidän suomalaisten turvallisuudesta ja kokonaisedusta, ja vasta alempana prioriteetissa tulee ulkomaan kansalaisen "oikeus" päästä maahan.

pakista

Kysymyksessähän ei ole pelkkä oikes päästä maahan kuin jonkinlaisena lahjana. Suomihan pyrkii nimenomaan tuottamaan maahan työvoimaa.

Mahdollisuus on silloin yrittää saada työvoiman tarpeen mukaista väkeä. Mutta on huomattava, että tähän tavallisesti liityy myös liitännäismuuttajia eli lapsia, vaimoja ja ehkäpä isovanhempia.

Kaikilla näillä maahanmuuttajilla ovat erityistarpeensa, kuten asunnot, koulutus, tulkkipalvelu, sairanhoito, tidonsaanti jne. Ennenkaikkea sopeutuminen vieraaseen ja useinkin vihamieliseen ympäristöön vie pitkän ajan ja varmaankaan kaikki eivät edes siinä onnistu.

Ongelmat tämän kaltaisessa työvoimapolitiikassa ovat siis moninaiset ja varmasti ilmenevät ajanmyötä eri muodoissaan.

GeneerinenTavis

"Suomihan pyrkii nimenomaan tuottamaan maahan työvoimaa."

Ja enää pitäisi tietää, miksi sitä tehdään niillä keinoilla kuin tehdään.

Oikeastihan laadukasta, osaavaa työvoimaa tulisi kyllä maahan, jos verotus kevennettäisiin kilpailukykyiseksi. Silloin tosin pitäisi ajaa alas suuri osa sosiaalijärjestelmää.

Ja uskon, että myös ei-niin-vaativiin hommiin (vaikkapa se kuuluisa vaipanvaihtaja) olisi paljon helpompi kouluttaa väkeä kotimaisesta työttömien reservistä, kuin kieltä osaamattomista ulkomaalaisista. Mutta niiden hommien palkat taas eivät ole kilpailukykyisiä työttömyystuen kanssa.

"Mutta on huomattava, että tähän tavallisesti liityy myös liitännäismuuttajia eli lapsia, vaimoja ja ehkäpä isovanhempia."

Aivan totta. Jos yhtä työtä tekevää maahanmuuttajaa kohden saadaan N kappaletta työvoiman ulkopuolista elätettävää, jossa N on suurempi kuin maassa jo asuvien vastaava elätettävien luku, ei huoltosuhde ainakaan peruskoulumatematiikalla tällä tavoin maassamme parane.

On lisäksi hyvä muistaa, että työvoimapula - sikäli kuin sellainen todellisuudessa edes realisoituu - on vain ohimenevä ongelma. Sen ratkaisemiseksi ei pitäisi luoda suurempaa, pysyvää ongelmaa.

pakista

Koko maahanmuuttopolitiikka pitäisi ratkaista järjellä eikä tunteilla. Nyt kysymys lähinnä pyörii islamilaisen fundamentalismin ympärillä.

Pitäisi sensijaan ratkaista esim.
tarvitaanko todella maahan lisää ulkopuolista työvoimaa
mistä tuotetaan
minkä alan
mitä seurauksia sosiaalisesti
mitä seurauksia etnisesti
mitä seurauksia taloudellisesti

Tarvitaan mielestäni tarkkaa, pätevää ja monipuolista asian käsittelyä ja loppupäätelmien mukaista, johdonmukaista käytäntöä ilman toiskäden kuvitteellista spekulointia. Tässä pitäisi maahanmuuttoministerillä olla työmaata ja taustasta apua.

Työvoiman ulkopuolinen tuonti on pidemmällä tähtäimellä ensiarvoisen tärkeä kysymys eikä ratkaistavissa pelkkänä tilapäisenä työvoimakysymyksenä.

Tilanne on suurinpiirtein sama kuin Nato-keskustelussa. Ero on siinä, että fundalismi-fobian sijasta on kyse Venäjä-fobiasta, mikä sumentaa liittymisen asiallista ratkaisua.

juge

"Suomihan pyrkii nimenomaan tuottamaan maahan työvoimaa."

Suomi voisi harjoittaa työperäistä maahanmuuttoa Kontulasta, Jakomäestä ja Varissuolta muuhun osaan maata. Näissä lähiöissä on tuhansittain työtä vaille olevia maahanmuuttajia työvoimareservinä. Kielitaitokin on jo valmiiksi parempi kuin suoraan etelästä tulleilla.

Pohjoismaiseen ilmastoon tottuneita työttömiä löytyy massoittain myös Ruotsin suurkaupunkien liepeiltä, kuten Rinkebystä ja Rosengårdista. Haetaan työvoima sieltä; varmasti myös RKP olisi innoissaan, kun ankkalammikolle tulisi täydennystä.

Eikö onnistu? Miksi ei? Onnistuuko paremmin suoraan Somaliasta tai Algeriasta? Miksi?

hpuntti

Kuinkahan paljon kasvatuksella on sijaa noihin vihamielisiin asenteisiin? Monen maan uutisia seuraavana olen huomannut, että tämän tästä näkyy kerrottavan, että moskeijoissa kehotetaan uskovia vihaamaan vääräuskoisia, hävittämään heidät ja lievennettynäkin välttämään ystävällistä kanssakäymistä. Puhumattakaan tietysti, että perheeseen tuotaisiin eimuslimi poika- tai tyttöystävä. Noin yleisesti eimuslimeja pidetään saastaisina. Näitä ajatuksia nimenomaan aikuiset muslimit julkisesti esittävät lähes joka maassa, monessa maassa se on aivan virallinen linja.

Kuten tiedetään jo vanhastaan niin nuoret ovat melko helposti manipuloitavissa, he ovat luonnostaan vastaanottavia erilaisille ajatuksille ja taidoille. Näin on aina ollut, hyvässä ja pahassa.

Mitä enemmän ja tiiviimpiä uudet yhteisöt ovat, sitä helpompaa imaamien on ajaa omia tarkoitusperiään nuorten päähän.

Vpsilvan

Eikös se ole kepun Rehn joka sitä Turkkia on veivaamassa vaikka väkisten EU:n jäseneksi? Ja eikös se EU:n talouselämä halua sitä halpaa työvoimaa? Mitäs sellaisesta pikkuseikasta kuten armeenien kansamurhasta ja silleen!

Kyllä nämä hurskastelevat kirjoitukset islamista naurattavat, mokomaa tekopyhyyttä!

Ja mitä Suomeen tulee, niin kyllä se niin vaan on pojat, että suomikin kansainvälistyy vauhdilla, halusitte sitä tai ette! Ei kukaan voi globaalissa maailmassa estää massoja muuttamasta.

Olisi ehkä siellä pellon laidalla aika herätä tähän 2000-lukuun!

Jepu

21.11.2007 tuli A-Studiossa vakavaa asiaa Suomen islamisoitumisesta. Pakkoavioliitot, tyttöjen ympärileikkaukset, "kunniapahoinpitelyt" (odotamme ensimmäistä kunniamurhaa piakkoin), perinnönjaon omituisuudet, seka-avioliittokielto eriuskoisten välillä jne. ovat raakaa todellisuutta Suomessa! Valitettavasti uusinta netti-tv:ssä ei enää toimi:
http://areena.yle.fi/toista?id=925674

Eikö nyt pitäisi jokaisen joka hiukankin kynnelle kykenee tehdä kaikkensa, jotta tällainen järjettömyys saadaan kitkettyä? Vetoan teihin, lukijat: aloittakaa poliittinen toiminta, liittykää (parhaaksi katsomaanne) puolueeseen, ottakaa kantaa!

Mielestäni tällaisella kulttuurilla, joka uskonnon varjolla pyyhkii Suomen Lakiin perseensä, ei ole täällä tulevaisuutta. Ainakaan jos se on minusta kiinni.

pakista

Mikäli kulttuuriset erot ja lainvaatimus ovat ristiriidassa, mielestäni laki on ensijainen. Ilmenevät rikkomukset on mahdollista saattaa poliisin tietoon. Eri asia on , onko poliisilla riitävää tietoa kulttuurien eroista ja niiden asettamista vaatimuksista.

karilampinen

Tunnen muutaman sodan jälkeen syntyneen saksalaisen. Heihinkin on iskostettu tosi syvälle syyllisyys juutalaisten tappamisesta. He eivät uskalla juurikaan kommentoida muslimien aiheuttamista ongelmista, jottei heitä uudelleen syytettäisi halusta etnisiin puhdistuksiin. Yrittävät olla hampaat irvessä suvaitsevaisia.

GeneerinenTavis

"He eivät uskalla juurikaan kommentoida muslimien aiheuttamista ongelmista, jottei heitä uudelleen syytettäisi halusta etnisiin puhdistuksiin."

...mikä on perin ironista, sillä ainakin äärilaidan muslimien (joihin tuo nielty kritiikki nimenomaan kohdistuisi) retoriikka juutalaisten suhteen on juuri sitä, mistä valkoinen saksalainen joutuisi nykypäivänä linnaan.

Vpsilvan

Oma syy! Niin kun Tiktakin biisissäkin lauletaan, kukaan ei pakottanut natsiksi, ja kun sotaan ryhtyy niin sota pitää voittaa, voittajat sanelevat ehdot ja historian, ja hyvä niin :)

Immu Leino

"Peräänkuulutat moniarvoisuutta, mutta et ilmeisesti ole sallimassa sitä islamin epäkohdista puhuville. Todella kaunista moraalia."

Minä sallin moniarvoisuuden islaminuskoisille, mutta en haluaisi antaa ensimmäistä heitettävää kiveä ei-muslimille, joka näkee islaminuskossa vain pahaa; se kauniista moraalista.

Kritiikin on lähdettävä islaminuskoisista itsestään, ei valtaväestöstä, joka haluaa hallita vähemmistöä. Jokaisen vähemmistön on kyettävä hallitsemaan itse itseään.

"Eikö sinusta islamiin kriittisesti suhtautuvia tutkimustuloksia saisi julkaista? Pitäisikö ne julistaa 100 vuodeksi salaiseksi, ettei rasistinen junttikansa villiinny? Vai kiistätkö tutkimustuloksen pätevyyden? Mikä uutisessa sinusta oikein on ongelma?"

Mielenkiintoista, että oletat, että junttikansaa voi - ja saa - villitä. Oletko mahdollisesti junttien yläpuolella?

En kiistä mitään tutkimustulosta tai sen pätevyyttä. En myöskään koe, että lööppejä pitäisi julkaista vain sadan vuoden välein, jotta islamia koskevat lööpit sattuisivat edes silloin olemaan länsimaissa suosiollisia ko. uskonnolle.

"On hyvä, että US uskaltaa nostaa näitä asioita pöydälle. Ellei ongelmista puhuta, niitä on mahdoton korjata."

Siinä monivarvoisessa Suomessa, jossa olen elänyt, ei ole ollut tapana tuoda ulkomailta lööppejä, joita voidaan täällä täyttää Netissä omiin tarkoituksiin. Aivan kuin oma tilanteemme ei olisi lööppien arvoinen.

Alkaa enemmänkin valjeta se, että US:lle on eduksi, että siitä ei ole paperiversioita nykypäivänä. Netissä voidaan väittää vaikka mitä, mutta todisteita esitetään paljon pienemmässä mittakaavassa.

Onko kukaan muuten vaivautunut ristiinpurkamaan tieteellisesti tutkimusta, johon tämäkin uutinen perustuu?

Ehkä sellianen pitkäjänteinen tutkimus estäisi kuitenkin markkinoita toimimasta; tutkimuksen sijaan pitää taistella nettiklikkaajan sekunneista. Mitä mehukkaampi otsikko, sitä myyvempi nettitapahtuma. Väittäisin, että oikeistolaisinkin propaganda on valjastettu kaupalliseksi klikkailuksi.

Totuudella ei ole niinkään väliä, oli se millaisilla tuloksilla tahansa saavutettukin.

GeneerinenTavis

"Kritiikin on lähdettävä islaminuskoisista itsestään, ei valtaväestöstä, joka haluaa hallita vähemmistöä. Jokaisen vähemmistön on kyettävä hallitsemaan itse itseään."

Entä jos näin ei tapahdu kärsivällisenkään odotuksen jälkeen? Miten toimitaan?

"Siinä monivarvoisessa Suomessa, jossa olen elänyt, ei ole ollut tapana tuoda ulkomailta lööppejä, joita voidaan täällä täyttää Netissä omiin tarkoituksiin."

Ja tämän olet päätellyt kenties seuraamalla vaikkapa, öö, Helsingin Sanomia ja YLE:ä?

lottaroti

"Siinä monivarvoisessa Suomessa, jossa olen elänyt, ei ole ollut tapana tuoda ulkomailta lööppejä, joita voidaan täällä täyttää Netissä omiin tarkoituksiin. Aivan kuin oma tilanteemme ei olisi lööppien arvoinen."

Moniarvoisessa ja vapaassa maassa tiedotusvälineet saavat kirjoittaa lööppejä mistä ikinä haluavat. Mielenkiintoinen ajatus kyllä, että ulkomaiden asioista ei pitäisi kirjoittaa lööppejä, koska Suomessakin tapahtuu lööpin arvoisia asioita. Etenkin, kun suurin osa päättäjistämme osallistuu joko passiivisina ja välinpitämättöminä sivustakatsojina tai aktiivisina edistäjinä poliittisiin toimiin, jotka de facto tulisivat nostamaan suuresti Suomen islaminuskoisen väestön osuutta. Suomen tulevaisuuden kannalta siis näillä asioilla on suuri merkitys.

Moniarvoisuus ilman vastavuoroisuutta on pelkkää sanahelinää. Fundamentalistinen islam on täydellisessä, sovittamattomassa ristiriidassa moniarvoisuuden sekä kaikkien demokratian periaatteiden ja ihmisoikeuksien kanssa. Tämän tosiasian tunnustaminen olisi viisauden alku. Mainittakoon, että kantaväestöäkin pahemmin fundamentalistisen islamin pesiytymisestä länsimaihin kärsivät länsimaissa asuvat, ei-fundamentalistiset muslimit, erityisesti naiset. Uhrataanko heidätkin poliittisen korrektiuden alttarille?

Tutkimustulosta voi varmasti ruotia niin halutessaan - demokraattisissa maissa tutkimukset ovat julkista tietoa. Kannattaa kuitenkin lukea ajatuksella ja poliittisesti korrektit silmälasit riisuttuina uutisia siitä, mitä tapahtuu kaikissa Euroopan maissa, joissa on suuri muslimivähemmistö. Se, mitä kaduilla, kodeissa, työpaikoilla ja kouluissa aivan oikeasti tapahtuu, tukee erinomaisesti tutkimustulosta.

Yhdysvalloissa muslimit ovat integroituneet paremmin. Tämä johtuu uskoakseni ennen kaikkea siitä, että USA valikoi maahantulijat huolellisemmin integraatioennusteen perusteella. Uskonnollinen fundamentalismi saavuttaa helpoiten suosiota syrjäytyneiden tai syrjäytymisvaarassa olevien, identiteettikriisistä kärsivien nuorten miesten keskuudessa.

CaptainProton

Ei taida Euroopalla eikä Saksalla mennä kovin hyvin, kuin oikein muslimit pelottavat LOL. Minkä ihmeen takia eurooppalaisten pitäisi pelätä jotain muslimeja? Tietäähän sen nyt millasia muslimit on. On sitä 1500 vuotta ollut kahinoita, mutta tuskin tätä ennen ketään on "pelottanut" mitä?

Hitlerin aikaan ei kukaan Saksassa taatusti pelännyt jotain muslimeja. Paljon on näköjään asiat huonontuneet siitä Saksassa. Ennen tehtiin ristiretkiä, nyt pelätään omassa maassa.

Ei taida olla lähelläkään täysjärkistä menoa Saksassa tai koko EU:ssa.

Siinähän sit pelkäätte kusi sukassa ihan vapaasti. Ehkä ongelmanne ratkeavat patenttilääkkellä eli maahanmuuttoa lisäämällä ja kantaväestölle suunnatulla suvaitsevaisuuskasvatuksella.

pakista

Erityisesti natsien suorittama rikollisuus oli suurta ja tuskinpa keskitysleireille sullotut juutalaiset ja romaanit yhtyvät tähän sinun onnellisuusajatukseen.
Raajarikkoiset ja henkisesti sairaat eliminoitiin aarilaisiin herrakansateorioihin sopimattomina.

Kirjastosta on sinullakin mahdollisuus hakea lisää tietoa, että pahimmat aukot sivistyksestä katoavat.

oksanenjuha

Islamilainen fasismi on paljon vaarallisempaa kuin perinteinen kommunismiin tai kansallissosialismiin perustuva fasismi. Kaikissa näissä vastustetaan sananvapautta, demokratiaa, juutalaisia ja muita aatteen soturien mielestä alempiarvoisia ihmisryhmiä.

Islamilainen fasismi ei kuitenkaan vaikuta vain jossain valtiossa X, jonkin maan sisällä. Islamilaista fasismia on kaikkialla eurooppalaisessa yhteiskunnassa. Erityisen vaarallista se on sen takia, että "tiedostavat" tahot (pakista, Immu Leino..) eivät joko halua tunnustaa tai oikeasti kykene tunnustamaan sitä todelliseksi uhkaksi. Poliittinen korrektius ja yltiösuvaitsevaisuus menevät demokratian ja oman kansan turvallisuuden edelle. Missään vaiheessa ei oikein haluta tunnustaa, että ollaan väärässä. Onhan vieläkin ihmisiä, jotka väittävät kommunismin toimivan. Sama homma on nyt menossa myös tämän "monikulttuurisuus on rikkaus"-hokeman kanssa.

pakista

Uhkat ja teot ovat kaksi eri asiaa. Todennäköisesti eivät kaikki maahanmuuttajat ole tulevaisuudessakaan islaminuskon
kannattajia , eivätkä nimenomaan fundamentalisteja. Erityisesti hindulaisia on odotettavissa ja ehkä ortodoxeja luterilaisten oppien mausteeksi.

Yleisenä toteamuksena oksanenjuha: Tuntematon on aina aluksi uhkaavaa ja tuntemattomuus tulee lisääntymään.

GeneerinenTavis

"Tuntematon on aina aluksi uhkaavaa ja tuntemattomuus tulee lisääntymään."

Jos aiheena on edelleenkin muslimimaahanmuuttajat Euroopassa, niin siinähän ei todellakaan ole enää kyse tuntemattomasta asiasta. Integraation tuloksia voi käydä kokemassa esimerkiksi tietyissä Pariisin ja Malmön lähiöissä.

Tietenkin joku saattaa väittää, ettei suomalainen integraatiopolitiikka ole vertailukelpoinen muun Euroopan kanssa, siis ettei täällä tehdä samoja virheitä kuin muualla. Tällaista väittävältä henkilöltä olisi erittäin kiinnostavaa kuulla, mitkä ne ratkaisevat erot noin niinkuin konkreettisesti ovat.

Hindujen ja ortodoksien en ole kuullut kovin paljon mellakoineen, polttaneen autoja ja kouluja tai vaatineen kaulan katkaisua heitä kritisoineilta ihmisiltä. Joten ehkä heitä kannattaisikin ennemmin kokeilla, jos nyt mukamas jonkinlainen pakottava tarve on työvoimaa muualta tuoda.

Itse asiassa Saudi-Arabithan ovat suosineet nimenomaan aasialaista tuontityövoimaa, vaikka luulisi että sinne mieluummin ottaisivat uskonveljiään - sitä samaa sorttia, jota Eurooppaankin on jatkuvasti tyrkyllä. Hmm. Minkähänlaisia perusteita heillä voisi olla moiseen valikointiin? Astridhan voisi lähteä opintomatkalle ottamaan selvää.

pekka jarvinen

Ei mikään mahti maailmassa saa näitä muslimeja lopettamaan näitä tapojaan ja asenteitaan meitä "koiria" kohtaan, jos ryhdytään lailla kovin painostamaan, "ei niin kovin, kuin alkuasukkaita", niin he painuvat maanalle, niin kuin ovat aiemminkin tehneet ja toimivat sissiperiaatteella sieltä. Voitte haukkua minua rasistiksi, jos tuntuu hyvältä ja työntää pää pensaaseen, niin kaikki näyttää paremmalta.

Tammelbacka

Tässä ketjussa tulee hyvin esiin eräiden tahojen tarve työntää pää pensaaseen. Tällaisilla asioilla he perustelevat sen:

1) Tutkimustuloksista ei saa puhua, tai ainakaan niistä ei saa tehdä lööppejä, jos ne kertovat monikulttuurisuuden ongelmista.

2) Jos sanot, että islamilasten sopeutuminen on ongelma, olet joko rasisti tai et tajua, että maailmassa on miljoona muutakin ongelmaa, joista olisi paljon tärkeämpää puhua.

3) Jos tutkimuksen avulla osoitetaan, että monikulttuurisuus on ongelma, on tutkimus lähtökohtaisesti virheellinen. Sen sijaan tutkimus, jossa todistellaan muslimien sopeutumista, on itsestään selvästi tosi, kunnes toisin todistetaan.

Minusta siis koko monikulttuurisuus perustuu rankkaan älylliseen epärehellisyyteen ja tosiasioiden kieltämiseen. Mekanismi on aivan sama kuin aikoinaan taistolaisuudessa ja muissa poliittisissa hihhuliaatteissa.

Niin, ja saatte rauhassa haukkua minua rasistiksi, mutta tämä on oma tulkintani näistä keskusteluista. Muuhun johtopäätökseen on vaikea tulla.

Fin-E

Eiköhän jokainen hiemankin kriittisesti ajatteleva ymmärrä monikulttuurisuuden olevan yhteiskuntaa köyhyttävä tekijä, esimerkkejä kun on niin paljon ympäri eurooppaa.

On hieno asia, että maailmasta löytyy moninaisia kulttuureja ja traditioita, mutta ei niitä tule keskenään sekoittaa, olkoot jokainen perinne luontaisella syntysijoillaan.

Ei öljyä ja vettä saa samaksi faasiksi vaikka kuinka sekottaisi, omaksi joukoksi ne aina kerääntyvät. Liian erilaiset kulttuurit erilaisine normistoineen ovat aina törmäyskurssilla.

Vastakkainasetteluun tarvitaan aina vähintään kaksi osapuolta, jos meillä ei olisi toista osapuolta, ei olis myöskään vastakkainasettelua, ei syitä eikä seurauksia.

Toivoisin vahvasti, että koulutus ympäri maapalloa lisääntyisi, sivistystaso nousisi ja ihmiset luopuisivat uskonnosta, raamatusta koraanista sun muusta hölynpölystä.

Gesär

Ranskan lähiöt palavat, Hollannissa tapetaan elokuvaohjaaja kadulle, Saksasta ennustetaan enemmistöltään islamilaista 40 vuoden sisään. Aivan kuin tämä ei riittäisi, vilkaistaanpa mitä Suomessa ollaan puuhaamassa: uuteen työnhakuviisumijärjestelmään otetaan kokeiluluontoisesti neljä maata: Ukraina, TUNISIA, EGYPTI ja TURKKI.

Jos Suomi haluaa säilyä kansana - siis Suomen sukuna - ainoa mahdollisuutemme siihen näyttää olevan erota Euroopan Unionista ja palata samankaltaiseen ulkomaalaispolitiikkaan kuin ennen 1990-lukua. Valitettavan moni näkee, että Suomesta pitäisi rakentaa kansojen basaari, jossa suomalaiset ovat vain yksi kansallisuus muiden joukossa. Pohjoismainen sosialismi varmaankin riittää säästämään meidät siltä separatismilta ja sisällissodalta joka nyt muhii Ranskan, Saksan, Hollannin ja Ruotsin lähiöissä?

Immu Leino

Pysähtyneisyyden aika ennen vuotta 1990 piti Suomen lintukotona. Globalisaatio on käynnissä, myös Suomessa. Sen seurauksena ihmisiä tulee sinne, menee tänne. Tällaista on 2000-luku.

Nokkelimmat elävät ajassa ja sopeutuvat siihen; kulttuurit muuttuvat ajan saatossa. Suomi natisee liitoksistaan, jos emme osaa kommunikoida ympäröivän maailman kanssa. Sisäänpäin kääntyneinä ja aggressiivisina meitä ruvetaan kohtelemaan eurooppalaisena häpeätahrana. Se jos mikä on todellinen uhka suomalaiselle kulttuurille.

Hyvää joulua kaikille.

CaptainProton

Mitä tarkoittaa "kohdellaan euroopppalaisena häpeätahrana"? Meidät julistetaan boikottiin? Haha, mitään väliä tommosilla ei ole. Ei mitään merkitystä. Sitä paitsi meitä luullaan kansainvälisiksi idiotteiksi mitä enemmän hyysäämme mamuja. MItä tiukempi linja sitä enemmän kansainvälistä kunnioiutusta. Muslimithan nyt eniten vihaa kaiken maailman kukkahattuhyysäreitä ja homoja.

Varpu

Olen asunut nyt 7 vuotta Saksassa. Olen tänä aikana huomnnut, että syytä on molemmisssa osapuolissa: saksalaiset asennoituvat yhä (ensimmäiset siirtotyöläiset KUTSUTTIIN maahan 1960-luvulla!) turkkilaisiin siten, ettei heitä pyydetty tänne kuin tilapäisesti. Ja miksi ihmeessä he sitten perheensäkin tänne toivat? (...) Turkkilaisista OSA asennoituu niin, että on ylpeydenaihe, kun ei osaa saksaa (vaimot ja lapset siis tietenkin).
Saksassa ei kuulu systeemiin, että koulussa opetettaisiin äidinkieltä. Täällä jaetaan oppilaat vuohiin ja lampaisiin jo hyvin varhaisessa vaiheessa, mikä johtaa siihen, että turkkilaista syntyperää olevat lapset syrjäytyvät usein jo lapsuudessa. Ja on ihan helppoa päätellä, mitä tulee tämmöistä syrjäytyneistä ihmisistä. Nuoret miehet hakevat vaimot Anatoliasta (missä ollaan perinteisiä), ja vaimot eivät osaa sanaakaan saksaa tänne tullessaan. Nämä samat miehet pitävät huolen siitä, etteivät vaimot osaa saksaa sanaakaan myöhemminkään... Eivätkä sitä myöten lapsetkaan.
Saksan turkkilaisten poliittinen etujärjestö pitää puolestaan huolen siitä, ettei näille miehille aseteta mitään esteitä toimintaansa. Puhe"miehenä" on huivipäinen nainen, jonka nimeä en muista, mutta sen muistan että uskonnosta irtaantuneet turkkilaissyntyiset ex-muslimit eivät pidä ko. naista ja ko. järjestöä omana etujärjestönään.
Nyt täällä tapellaan aiheesta, pitäisikö voida vaatia että Saksaan avioliiton myötä muuttava osaisi muutaman sata sanaa saksaa. Turkkilaiset ovat loukkaantuneet (aivan oikein) siitä, ettei amerikkalaisilta vaadita saksan osaamista, mutta turkkilaisilta kyllä...
Anatoliassa saksan kielen kurssi olisi köyhille aivan liian kallis. Mutta toisaalta, miten ihmeessä järjestetyt avioliitot (joiden päämääränä on estää kulttuurisen integraation vastaiset avioliitot) voitaisiin muuten estää? Itse en ole oikeudenmukaista ratkaisua keksinyt.

Tammelbacka

Immu Leinon argumentointi on sitä kaikkein heppoisinta laatua. Maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvat leimataan aggressiivisiksi omaan napaan tuijottajiksi. Monikultturismin kannattajat ovat puolestaan trendikkäitä ja suvaitsevaisia, nykyaikaisia erurooppalaisia, jotka haistavat ajan hengen.

Todellisuudessa asia on juuri päinvastoin.

Useimmissa Euroopan maissa maahanmuuton hurmos on häviämässä ja arki alkamassa. Angela Merkel on sanonut, että monikulttuurinen kokeilu Saksassa on epäonnistunut. Siksi myös maahanmuuttoa on kiristetty - miksi näin tehtäisiin, jos monikulttuurisuus olisi niin auvoinen asia, kuin aina annetaan ymmärtää? Sama realismi rantautuu pikku hiljaa myös Suomeen, joskin tietyllä viiveellä ja tahmeudella.

Monikulttuurisuuden saarnamiehistä tulee mieleen vanhat taistolaiset. Heidän mukaansa globaali sosialismi voittaa väistämättä ahneen kapitalismin ja suvaitsemattoman kansallisvaltion. No, kaikki tietävät, kuinka tässä sitten oikeasti kävikään, kun Neuvostoliitto hajosi. Traagisinta on silti se, että kaikki eivät vieläkään osaa myöntää virheitään.

kinnuta

Kuka, päättäjistä, uskaltaa ottaa esiin musliimien maailmanlaajuisen uhkan. Näissäkin kommenteissa on paljon sellaisia, jotka toteavat: "eihän tällaista tapahdu Suomessa"
Kun Britaniassa musliimit tappoivat viattomia ihmisiä, terroristien naapurit sanoivat:"ei millään olisi uskonut, että naapurin poika oli mukana"
Kun perustetaan terroristisolu, ei ilmoiteta lehdessä, että olemme avanneet uuden terroristisolun Terrorikatu 13:ssa. Tervetuloa avajaiskahville.
Kysyin europarlamentikko Stubb:ilta samaa asiaa. Vastauksessaan hän ilmoitti minun olevan rasisti.
Mielestäni se oli parhaita huomionosoituksia mitä kohdalleni on osunut.
Tässä vastausta kokoomuksen kannanottoihin muslimien terrorismista

lottaroti

Immu Leinon kommentti ei sisällä ensimmäistäkään argumenttia tai kommentia hänelle esitettyihin vasta-argumentteihin. Ainoastaan tyhjiä fraaseja, kuten "pysähtyneisyyden aika" tai "eurooppalaisuuden häpeätahra" tai "nyt eletään 2000-lukua".

Jos hän ei halua kuunnella meitä suomalaisia tai länsimaisia monikulttuuriaatteen kriitikkoja, hän voisi kuunnella niitä muslimitaustaisia eurooppalaisia, jotka kertovat korutonta tarinaa siitä kamaluudesta, mitä uskonnollinen fundamentalismi saa aikaan heidän ja heidän viiteryhmiensä elämässä. Tämä ei ole mitään vähempää kuin Euroopan tulevaisuuden kohtalonkysymys.

Me emme enää välitä niistä leimaavista sanoista, joilla meitä nimitetään. Me emme välitä siitä, että otamme riskin suuresta henkilökohtaisesta haitasta (Suomen tapauksessa ei kyse vielä ole fyysisestä turvallisuudesta) puhuessamme ääneen siitä, että fundamentalistinen islam ja sitä edesauttavat yhteiskunnalliset olosuhteet on pidettävä pois Suomesta ja Euroopasta. Tämä asia on liian tärkeä.

oksanenjuha

30 vuoden päästä toivon pääseväni keskusteluyhteyteen Immu Leinon kanssa. Pelkään, että hänen kanssaan eri mieltä olleet, itseni mukaan lukien, ovat olleet oikeassa. Todennäköisesti Immu Leino väittää vielä silloinkin, että "missään Euroopan maassa ei ole toteutettu sitä 'oikeaa' monikulttuurismia, muuten homma olisi toiminut.." Aivan samalla tavalla vielä tänäkin päivänä kaikenlaiset kommunistihörhöt ilmoittavat kommunismin romahtamisen syyksi sen, että tosiasiallista kommunismia ei ole vielä päästy toteuttamaan. Hyvin pelottavaa on, että Immu Leinon kaltaisesti ajattelevia on niin paljon myös päättäjien joukossa, hyvänä esimerkkinä maahanmuuttoasioista vastaava ministerimme Astrid Thors.

totuuden torvi

ja järkevästi hoidettu maahanmuuttopolitiikka eivät ole ristiriidassa keskenään, mikäli kantaväestölle koituu maahanmuutosta edes jotain havaittavaa etua, eikä ainoastaan maksumiehen roolissa toimimista.

Tuota maksumiehen roolia meille tarjoilee vasurit, vihreät ja yli-liberaalit haihattelijat. On helppo jaella toisten rahoja kolmansille, oman yliherkän omatunnon lievittämiseksi jeesustelun säestyksellä.

Suomella tai suomalaisilla ei ole mitään taloudellista tai kulttuurista velkaa maahanmuuttajille maksettavana. Tätä taustaa vasten tuntuu erikoiselta kuunnella johtavien politikkojen ja virkamiesten kommenteja kantaväestön harjoittamasta rasismista tai syrjinnästä maahanmuuttajia kohtaan.

Kyllä Mehmettiin ja Abdullaan tulee soveltaa samoja lakeja ja elämän lainalaisuuksia, jotka pätevät kantaväestöön. Se on aitoa oikeudenmukaisuutta ja monikulttuurisuutta. Mitään ilmaisia kebabvartaita ei pidä automaattisesti jakaa, vaan tänne tulevan siirtolaisen on osallistuttava yhteisiin talkoisiin työtä tekemällä ja veronsa maksamalla. Mikäli ei, voi mielestäni painua takaisin sinne missä pippuri kasvaa.

Olen monessa asiassa Vanhasen kannalla, nimittäin Tatu Vanhasen. Suomalaisten älykkyysosamäärä on monta muuta kansaa korkeammalla tasolla. Sen pitäisi myös näkyä tämän asian hoidossa, ilman turhaa ylihumaanisuutta ja haihattelua valtaväestön kustannuksella.

ilotippa

<ol>"he kokevat itsensä saksalaisiksi"</ol>

Väitän että esim. Egyptiläinen muslimi samaistuu ennemmin Indonesialaiseen muslimiin kuin Egyptiläiseen juutalaiseen. Muslimeita yhdistää uskonto-kulttuuri-kompleksi, ei kansallisuus. Siitähän Fort Hoodissakin oli kyse.