Yhdysvaltain presidentti George W. Bush sanoo ydinvoiman olevan paras keino saada kasvihuonepäästöt kuriin. Ydinvoima on presidentin mukaan myös ratkaisu yhä kasvavaan energiantarpeeseen.
Bush vakuuttaa suhtautuvansa vakavasti hiilidioksidipäästöihin. Yhdysvaltain hallitus kehittää parhaillaan strategiaa päästöjen vähentämiseksi, Bush sanoi tiedotustilaisuudessa Washingtonissa.
– Jos kasvihuonepäästöistä on todella huolestunut, pitäisi kannattaa vahvasti ydinvoimaa, Bush summasi.
Hän sanoi tukevansa kongressiedustajia, jotka ovat ehdottaneet kannustimia uusien ydinvoimaloiden rakentamiseen.
– Se on paras keino varmistaa, että meidän taloutemme kasvaa ja että hoidamme huolella ympäristöämme.
Bush sanoi olevansa luottavainen sen suhteen, että republikaanipuolueen edustaja jatkaa Valkoisen talon johdossa myös ensi vuonna pidettävien presidentinvaalien jälkeen.
– Luotan siihen, että pysymme Valkoisessa talossa ja että pystymme saamaan lisäpaikkoja senaattiin ja edustajainhuoneeseen.
Bush huomautti, ettei hän aio kommentoida ensi vuoden alussa alkavia esivaaleja, joissa haetaan puolueiden ehdokkaita marraskuun presidentinvaaleihin.

Kommentit
BUSH: Ydinvoima on ratkaisu
Putin ja nyt Bush ovat samalla linjalla päästöjen suhteen. Se on varsin merkittävä askel suurvaltojen suhteissa yleensäkin!
Bush on oikeassa
Oltakoon Bushista muuten mitä mieltä hyvänsä - ja hänen IQ:staan - niin tässä asiassa hän on ehdottomasti oikeassa.
Ydinvoimaa on rakennettava lisää valtavassa mittakaavassa - ja purettava kivihiiltä, öljyä, maakaasua, turvetta, pellettejä, haketta, jne. polttavia voimalaitoksia.
Kylla!
Aikanaan 70-luvun lopulla Ruotsissa kampanjoitiin kovasti ydinvoimaa vastaan levittamalla lentolehtisia, joissa kehotettiin aanestamaan "Nej" till kärnkraft. Silloin valmistin vastapainoksi monistetta "Ja" till hjärnkraft. Tuntuu, etta viesti on pullopostina saavuttanut myos Amerikan rannikon, kun saan lukea, etta vihdoinkin Bush tekee jotakin jarkevaa. Talla linjalla on Suomessakin hyva jatkaa. Maailmalla muuallakin on toki tehot havaittu ja mm. Kiinan suunnitelmissa on rakentaa useita kymmenia ydinvoimaloita tulevina vuosina, joten merkittavia ilmastoavauksia on vireilla myos naissa tavallisesti kyseenalaistetuissa maissa.
Bushilla ei ole omaa
Bushilla ei ole omaa mielipidettä julkisesti ilmastoasioista tai mistään muustakaan
Hän tiedottaa, mitä vaalivilpillä valittu tahdoton saa ohjeena. Jos ohjetta ei ole, hän on vain apina muiden joukossa.
Tämä oli helppoa nähdä jo hänen tultuaan ensimmäisen kerran valituksi. Oli selvää, että maailman kärsimykset saivat vahvistetun moottorin, - ei Bushia, vaan hänen käskijänsä.
SIINÄ mielessä Venäjällä asiat ovat tavallaan paremmin.
Artikkelin aihehan on tavallista ydinvoimapropagandaa ja USA:n omistavien konservatiivien yritystä sanoa paineen alla edes jotain keskusteluun, kun pelkkä ei ei enää riitä.
Ydinvoimapropagandaa?
Se ydinvoima nyt vaan sattuu olemaan ainoa merkittävä mahdollisuus tuottaa energiaa käyttöömme <a href="http://personal.inet.fi/koti/juhani.putkinen/energia.htm">ympäristöystävällisesti ja halvalla</a>.