Sunnuntai 27.5.2012

Uusi dinosaurus löytynyt – kuuluu jättiläislajiin

Luotu: 
24.2.2010 10:57
  • Kuva: National park service
    Fossiilien löytöpaikka Dinosaur National Monument.

Aikaisemmin tunnistamattoman dinosauruslajin fossiileita on löydetty hiekkakivilohkareesta Yhdysvaltain Utahista, kertoo uutistoimisto AP.
Dinosauruspuisto Dinosaur National Monumentista löydetyt luut kuuluivat pitkäkaulaiselle sauropod-lajille.
Sauropodit olivat kasvissyöjiä, ja niiden kerrotaan olleen maapallon isokokoisin jalallinen eläinlaji kautta aikain.

Jäännöksistä löytyi kaksi kokonaista sauropodin pääkalloa. Tutkijoiden mukaan löytö on äärimmäisen harvinainen.

-Näiden fossiilien merkitystä tuskin voi liioitella, sanoo paleontologi Dan Chure Dinosauruspuistosta.

Sauropod-lajeja tunnetaan 120, mutta tähän mennessä on löydetty vain kahdeksan eri lajin edustajan pääkalloja. Tämä johtuu sauropodien hauraasta luurakenteesta.

Uusi sauropod-laji on nimeltään Abydosaurus mcintoshi. Laji kuuluu suureen brachiosaurus-perheeseen, kuten muutkin sauropodit.

Pääkallot löydettiin jo vuonna 2005, mutta kivilouhos jäänteiden ympärillä oli niin kovaa, ettei luita saatu irrotettua betonisahoin tai –porin. Viime vuonna louhokselle saapui räjäytysryhmä Rocky Mountainin kansallispuistosta, joka onnistui irrottamaan kiviainesta sen verran, että tutkijat pääsivät käsiksi fossiileihin. Jäänteet säilyivät vahingoittumattomina, ja kallojen lisäksi löydös sisälsi muun muassa sääriluita sekä lapaluita.

Paleontologit uskovat jäänteiden kuuluvan neljälle noin 7,62 metriä pitkälle nuorelle dinosaurukselle.

-Emme tiedä kuinka paljon pitemmäksi ne voivat kasvaa, sanoo paleontologi Brooks Britt Brigham Young –yliopistosta.

Pääkallojen tutkinnan tuloksena on saatu uusia vihjeitä esimerkiksi sauropodien ruokailutavoista.

-Sauropodit eivät pureskelleet ruokaansa. Ne vain nielivät sen suoraan, Britt kertoo.

Aikaisempien sauropod-lajien hampaat olivat leveät, kun taas myöhemmillä lajeilla oli terävät, kynämäiset hampaat. Abydosauruksen purukalusto sijoittuu välimaastoon, minkä uskotaan auttavan tutkijoita selvittämään syvemmin sauropodien syömistekniikan evoluutiota.

Tällä hetkellä fossiilit ovat väliaikaisesti näytillä BUY:n paleontologisessa museossa.

Katso kuva fossiileista tästä!

Henkilöt: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit