Eräs palestiinalaisen islamistijärjestö Hamasin perustaja paljastaa tuoreessa muistelmateoksessaan vuotaneensa tietoja Israelille yli kymmenen vuoden ajan. Mosab Yousefin huippusalaiset tiedot estivät kymmeniä itsemurha- ja muita hyökkäyksiä, kertoo uutistoimisto AP.
Hänen kerrotaan olleen Israelin tärkein tietolähde Gazan alueella.
Yousefin muistelmateos "Hamasin poika" julkaistaan Yhdysvalloissa ensi viikolla. Yousefin haastattelu ja pätkiä hänen kirjastaan julkaistiin tällä viikolla israelilaisessa Haaretz-lehdessä.
Hamasin edustajat ovat väittäneet Haaretzin artikkelia propagandaksi, jonka tarkoituksena on ollut harhauttaa ihmisten huomio pois Dubaissa tapahtuneesta salamurhasta, jossa kuoli eräs järjestön tärkeimmistä johtajista.
Yousefin isä kertoi omassa tiedotteessaan, että hänen poikaansa kiristettiin tietojen vuotamiseen, ja että Hamasin jäseniä varoitettiin tämän puuhista.
Mosab Yousef on muuttanut Kaliforniaan vuonna 2007 ja kääntynyt kristityksi.

Kommentit
Tämä voi tapahtua ainoastaan lähi-idässä
En hämmästy enää mistään mikä koskee lähi-itää.
No ei ihme
No ei ihme sitten, että Lähi-idässä käytetään ehdollista vapausrangaistusta kovempia sanktioita. Miten kauan tuo Hamas-kirjailija aikoo elää vapaana Yhdysvalloissa?
Hieno mies
Hamasin murhanhimoinen ja fanaattinen politiikka ei saa varauksetonta kannatusta, vaan itsenäisesti ajattelevia ihmisiäkin löytyy.
http://www.telegraph.co.uk/news/worldnews/middleeast/israel/7308203/Hama...
Miksi ainoastaan Israelia lyödään eettisillä arvoilla?
Kristityksi kääntynyt Mosab Hassan Yousef toteaa mm. "Palestinians! They do not hesitate to massacre people in a mosque or to throw people from the 15th or 17th floor of a building, as they did during the coup in Gaza. The Israelis would never do such things. I tell you with certainty that the Israelis care about the Palestinians far more than the Hamas or Fatah leadership does."
"Palestiinalaiset! He eivät epäröi massamurhata ihmisiä moskeijassa tai heittää ihmisiä 15:nnestä tai 17:nnestä kerroksesta alas kuten he tekivät kaapatessaan vallan Gasassa. Israelilaiset eivät milloinkaan tee sellaisia asioita. Kerron teille varmuudella, että israelilaiset huolehtivat palestiinalaisista paljon paremmin kuin Hamasin tai Fatahin johtajat." http://www.haaretz.com/hasen/spages/1151941.html
Tässä tuli jälleen esille kuinka Israelilta vaaditaan viimeisen päälle jopa sotatilanteissa eettisten arvojen kunnioitusta, joille arvoille arabit puolestaan viittaavat huolettomasti kintaalla.
Sekä siionistit että palestiinalaiset jakavat Lähi-idän etiikan
http://fi.wikipedia.org/wiki/Mossad
Jos listattaisiin kaikki poliittiset murhat, joita siionistit ja palestiinalaiset ovat harjoittaneet 1920 alkaen Kansainliiton brittiläisestä mandaattihallnnosta niin kenellekään naivistille ei jäisi epäselväksi, millaisia ihmisiä Lähi-idässä asuu ja miks olisi oikea ratkaisu se, että jokaisella siellä olisi ydinase.
Hamas ja Fatah toteuttavat sosialistien vallankumousoppeja
[lainaus]Palestiinalaiset! He eivät epäröi massamurhata ihmisiä moskeijassa tai heittää ihmisiä 15:nnestä tai 17:nnestä kerroksesta alas kuten he tekivät kaapatessaan vallan Gasassa. Israelilaiset eivät milloinkaan tee sellaisia asioita. Kerron teille varmuudella, että israelilaiset huolehtivat palestiinalaisista paljon paremmin kuin Hamasin tai Fatahin johtajat[/lainaus]
Kyseiset järjestöt ovat sosialistisen arabiliikkeen ideologian ja öljyrahan sumentamia. Heille ei ole vuosikymmeniin syntynyt järjellistä tai poliittista tavoitetta jonka puolesta toimia asiallisesti ja vastustajaa kunnioittaen.
Murhien ja väkivallantöiden tekijänä ko järjestöt toteuttavat neuvostoliiton sosialistisen vallankumouksen ja tästä oppinsa ammentaneiden sekopäiden aate ja tapakulttuuria. Ilman tulevaisuutta, ilman aatetta tai kunniaa. Mikä on palestiinalaisten kansallisen tulevaisuuden kannalta kovin valitettavaa. Olisi suotavaa että nämäkin ihmiset saisivat oikean poliittisen edustuksen, mutta öljyrahan ja arabisosialismin raunioille on hyvin vaikea rakentaa kansallista tulevaisuutta jota sekopäät eivät tuhoaisi heti kun siihen löytyy tilaisuus.
Voisivat aloittaa vaikka lopettamalla sisäsiittoiset naimaperinteensä.
Neuvostoliittoa ei ollut olemassakaan
Neuvostoliittoa ei ollut olemassakaan 1920, kun siionistit ja palestiinalaiset alkoivat tappamaan toisiaan urakalla.
Palestiina ja historia
Kyllä juutalaisten tappaminen juutalaisuuden vuoksi on paljon vanhempaa perinnettä. Kannattaa lukea A. Saarisalon teos Asuttu puolikuu.
Nobel ainesta
Äijässä on Nobelin rauhanpalkinnon ainesta. Esti kymmeniä itsemurhaiskuja.
Nobelin rauhanpalkinto
Nobekin rauhanpalkinto myönnetään usein niille terroristeille, jotka ovat lakanneet olemasta vaaraksi maailmalle.
"Isä perusti Hamasin -
"Isä perusti Hamasin - poika vakoili Israelille"
http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/85981-isa-perusti-hamasin-poika-vakoili...
Joka näistä asioista hitustakaan tietää ennestään, tiedustelupalveluiden toiminnasta, kuten Israelin Mossad:in ...tietää/arvaa että tässä Hamasin perustamisessa on sitten CIA ja MI6:kin mukana ..jenkit ja britit ovat aina olleet israelille tärkeitä kummanaeita ...ja CIA on suomessa sitten WW II:en, joten eiköhän tämä Hamas ole täysin CIA-Mossad-järjestö.
...sitten kun lukee miten 'israelin 12 heimoa' "peluutetaan", kuin shakkia, tuolla alueella, niin siitä voi päätellä Mossadin toimista jo paljon.
Mukavaa muuten että tämä Arctic Sea:n tapaus tuo Mossadin kohta suomeenkin!! ...kiva.
Ja jenkkien laittomissa sodiaa suomi myös kohta mukana ...kiva
CIA ja Mossad kytkyjä Arabi-maailman terroristeihin jne..tosin englanniksi, mutta ei ihan heppoisia blogeja, sen lupaan..
USA käytti Talibania/Al Qaedaa proxy-armeijoinaan aina (ainakin) 9/11 asti
Mujahideenit/Taliban (sittemmin Al Qaeda) on alunperin Yhdysvaltain (länsimaiden/NATO) kasaama ja tukema militantti-ryhmä, jota länsimaiset tiedustelupalvelut vielä nykypäivänäkin ohjailee soluttautujillaan.
Pakistanin presidentti, Asif Ali Zardari: "CIA ja ISI yhdessä loivat Talibanin"
"Olen sitä mieltä että se on osa yhteistä menneisyyttämme; ISI ja CIA loivat heidät (Talibanin) yhdessä"
http://timesofindia.indiatimes.com/NEWS/World/Pakistan/CIA-and-ISI-toget...
"Taliban on CIA.n kasaama ja aseistama" - USA:n Republikaanien kongressi edustaja, Dana Rohrabacker
http://rupeenews.com/usa/the-taliban-was-a-construct-of-the-cia-and-was-...
Entinen FBI:n tulkki, Sibel Edmonds: "Osama Bin Laden toimi Yhdysvaltain laskuun aina 9/11 iskuihin asti"
Heinäkuussa 2009, Aikaisemmin FBI:n tulkkina toiminut Sibel Edmonds kertoo radio haastattelussa Yhdysvaltain tiedustelupalveluiden käyttäneen Bin Ladenin ja Taliban/Al Qaeda:n taistelijoita proxy-armeijoina monissa keski-aasian konflikteissa (mm. Uzbekistan, Tsetsenia), Balkanilla, Kiinassa Xinjiang alueen tapahtumissa jne.
http://www.prisonplanet.com/bombshell-bin-laden-worked-for-us-until-911....
PakistaninTaliban johtaja Baitullah Mehsud riveistä loikannut Qari Zainuddin, kertoi haastattelussa Mehsudin työskentelevän länsimaalaisille tiedustelupalveluille. Muutama päivä haastattelun jälkeen Zainuddin ammuttiin. Murhattu Zainuddin kritisoi länsimaille työskentelevän Mehsudin iskuista siviilikohteisiin, joilla, mielestäni, on tarkoitus horjuttaa ydinasevaltaa (Pakistan), näin antaen "oikeutuksen" YK:n ja NATO:n väliintulolle.
http://www.presstv.ir/classic/detail.aspx?id=98839§ionid=351020401
Jopa Suomen puolustusvoimatkin omilla sivuillaan toteaa; "Mujahideenit saivat tukea maan rajojen ulkopuolelta, Pakistanilta ja Yhdysvalloilta".
"Mujahideenit, eli islamilaiset vastarintataistelijat, nousivat vastustamaan Neuvostoliiton tunkeutumista maahan. Sodan alku sujui neuvostojoukoilta hyvin. Alkuperäinen ajatus oli toimia alueella vain lyhyen aikaa ja sen jälkeen luovuttaa vastuu Afganistanin hallituksen joukoille. Tämä kuitenkin osoittautui epärealistiseksi, sillä hallituksen joukot eivät olleet toimintakykyisiä. Vastapuoli, mujahideenit, pysyivät hajanaisena ja siten vaikeasti eliminoitavina vastustajina.
Mujahideenien kenttäkomentajat toimivat itsenäisesti, ja sissit saivat tukea maan rajojen ulkopuolelta, erityisesti Pakistanilta ja Yhdysvalloilta..."
http://www.mil.fi/rauhanturvaaja/operaatiot/isaf_historiakatsaus.dsp
The CIA's Intervention in Afghanistan (1980 luvun sota) - Interview with Zbigniew Brzezinski, President Jimmy Carter's National Security Adviser:
suomennettu ote:
"Virallisesti kerrotun historian mukaan CIA:n apu Mujahideenille alkoi 1980 luvulla, toisin sanoin; N.liiton miehityksen jälkeen. Totuus asioiden kulusta on kuitenkin toinen. Heinäkuussa 1979, Presidentti Carterin toimesta, salassa allekirjoitetun direktiivin mukaan, aloitettiin avustus mujahideeneille. (noin 6 kk ennen N.liiton Afghanistanin miehitystä.)
Kysymykseen, haluttiinko tällä salaisella Mujahideenin tukemisella provosoida N.liitttoa miehittämään Afghanistan, Zbigniew Brzezinski vastaa:
.."Asia ei ihan ole näin ..me emme painostaneet N.liittoa sen väliintuloon, mutta tietoisesti lisäsimme tuon väliintulon mahdollisuutta."
http://www.globalresearch.ca/articles/BRZ110A.html
...."tietoisesti lisäsimme tuon väliintulon mahdollisuutta".= Jenkit tahallaan PROVOSOI N.Liiton miehittämään Afghanaistanin.
Eli mitä presidentti Obamankin turvallisuus-konsulttina vaikkuttanut Zbigniew Brzezinski sanoo, on että Yhdysvallat (varmasti myös muut maat) laskelmoidusti ohjailee sitä vastustavia tahoja ratkaisuihin, jotka vakavimmillaan aloittaa sotia.
..Ja tämän tyyppistä "ohjailua" USA:n think tankit suunnittelivat tapahtuvaksi myös mm Irakissa, niinkuin ylläolevasta Leslie H. Gelb:in CFR-esseestä vuodelta 2003 voi todeta.
..Vuonna 2005 Irakissa: "Ali Ghazi, Shiia muslimi Irakin eteläosista: Uskon että se on amerikkalaiset jotka ovat tämän takana; yrittävät uskotella että Sunnit ovat iskujen takana, jonka tarkoituksena on saada aikaan sisällissodan ja saada Irakin vauraudet amerikkalaisten tarkempaan kontrolliin."
http://bellaciao.org/en/article.php3?id_article=8286
http://www.independent.co.uk/news/world/middle-east/baghdad-the-bloodies...
Myös vuodelta 2005; arvostettu Brittiläinen journalisti Robert Fisk: "Miksi Amerikkalaiset ja me toivomme sisällissotaa Irakiin":
http://www.independent.co.uk/opinion/commentators/fisk/robert-fisk-why-i...
Zbigniew Brzezinski on kuulunut tai kuuluu CFR:ään, ja on yksi Trilateral Commision think tankin perustaja-jäsenistä yhdessä David Rockefellerin kanssa.
Revealed: British plan to build training camp for Taliban fighters in Afghanistan:
http://www.independent.co.uk/news/world/asia/revealed-british-plan-to-bu...
NY Times: Afgahan opium kingpin on CIA payroll:
http://www.prisonplanet.com/ny-times-afghan-opium-kingpin-on-cia-payroll...
Notorious Double Agent Gadahn Apologizes for al-Qaeda Murders:
http://www.prisonplanet.com/notorious-double-agent-gadahn-apologizes-for...
Ex-CIA agent confirms US ties with Jundullah:
http://www.prisonplanet.com/ex-cia-agent-confirms-us-ties-with-jundullah...
UK army 'providing' Taliban with air transport
http://www.presstv.ir/detail.aspx?id=108923§ionid=351020403
The ‘airlift of evil’
Why did we let Pakistan pull ‘volunteers’ out of Kunduz?
http://www.msnbc.msn.com/id/3340165
Revisiting the Airlift of Evil: A Blunder Via Pragmatism:
http://easterncampaign.wordpress.com/2007/05/13/revisiting-the-airlift-o...
Saako koaliitio-joukot Irakissa käskyjä tahalliseen kaaoksen luomiseen?
Ajatus että Britit tietoisesti auttaisivat tilanteiden eskaloitumisessa, ei välttämättä ole aivan hullu. Vuonna 2005 Irakin Basrassa, paikallinen poliisi otti kiinni kaksi Brittien SAS-kommandoa naamioituneina arabeiksi; (vaatteet, peruukit ja tekoparrat), sen jälkeen kun valepukuiset SAS-kommandot olivat avanneet tulen paikallista poliisia kohti. Jotkut tahot, ja ilmeisesti myös uutiskanava BBC, kertoi aluksi SAS-kommandojen autossa olleen räjähteitä, mutta ainakin BBC lopetti tämän tiedon uutisoimisen melko nopeasti, muuttaen kertomusta valepukuisilta kommandoilta löytyneistä varusteita (mm. aseita), kertoen niiden olevan vain osa "standardi varustusta". ...Valepukuisten miehittäjä-kommandojen aloittama tulitaistelu paikallisen poliisin kanssa kuuluu sarjaan "standardi"?! ..vai oliko tarkiotuksena lavastaa isku muslimi-kapinallisten tekemäksi? ..valepuvut puhuu ainakin tämän asian puolesta, samoin tulen avaus poliisilaitosta kohti.
Entä räjähteet? Oliko valepukuisten kommandojen autoa tarkoitus käyttää myöhemmin autopommina?
Irakista kantautuu vaihtoehto-uutisten välityksillä tietoa tapauksista joissa epäillään miehittäjäjoukkojen, Koaliition käyttävän paikallisia, poliisin toimeen hakevia "itsemurhapommittajina". Kerrotaan mm. tapauksista jossa juuri Irakin poliisissa työnsä aloittaneiden saaneen Koaliitiolta käskyn ajaa autolla johonkin kaupungin osaan ja soittavaa virka-kännyköillään "päämajaan", eli johonkin numeroon paikalle päästyään, jolloin kun näin on toimittu, auto on räjähtänyt. Eräässä tapauksessa autoa ajanut poliisi ei ollut saanut matkapuhelimeensa kenttää vaan oli joutunut nousta autosta ja käyttää kolikkopuhelinta ja heti kun puhelu oli yhdistynyt, auto oli räjähtänyt.
Linkkejä artikkeleihin aiheesta:
"Kaksi henkilöä pukeutuneina arabeiksi avasi tulen poliisilaitosta kohti Irakin Basrassa. Paikallinen poliisi seurasi ja otti kiinni hyökkääjät, jolloin nämä paljastui Britti sotilaiksi, kertoo lähde Irakin sisäministeriöstä. Britti sotilaat käyttivät siviili autoa joka oli varustettu räjähteillä, kertoo lähde"
http://news.xinhuanet.com/english/2005-09/19/content_3514065.htm
http://www.independent.co.uk/news/world/middle-east/baghdad-the-bloodies...
"Moni Irakilainen uskoo "itsemurha pommien" olevan Koaliition toimeenpanemia sisällissodan aikaan saamiseksi"
http://bellaciao.org/en/article.php3?id_article=8286
Iran ..jota vielä 1990 luvulla USA käytti välikätenä aseistamaan Talibania balkanilla.
Länsimailla yhteyksiä Jundallah terroristijärjestöön, jolla sanotaan olevan yhteyksiä Al Qaedaan Khalid Sheikh Mohammed:in kautta, jonka väitetään olevan yksi 9/11-iskujen arkkitehdeistä.
CIA yrittää estää Jundallah-terroristien luovutuksen Pakistanista Iraniin:
"CIA on kieltänyt suorat yhteydet ryhmään (Jundallah), mutta Yhdysvaltain hallituksen lähteet kertoi ABC-uutisille USA:n tiedustelupalveluiden toistuvista tapaamisista Jundallah johdon kanssa, joita nykyiset ja entiset tidustelu-henkilöt neuvoo, ja auttaa miesten karkoituksen estämisessä"
http://abcnews.go.com/Blotter/story?id=4913927&page=1
http://www.propagandamatrix.com/articles/may2008/052308_cia_protects.htm
http://en.wikipedia.org/wiki/Jundallah
Balkan, Tsetsenia ym.
Yhdysvaltain Republikaanin raportista USA:n edustajainhuoneelle vuodelta 1997, valottaa USA.n osallisuutta Mujahideen-taistelioiden balkanin operaatioissa:
"Ehkäpä suurin uhka mikä kohtaa amerikkalaista henkilöstöä Bosnian sodassa, on Clintonin hallituksen haluttomuus selventää kongressille ja kansalle sen kytköksistä aseistaa Sarajevon Muslimi hallitusta, käyttäen mm. Irania välikätenä.."
"Huhtikuussa vuonna 1994 Presidentti Bill Clinton näytti, USA.n kongressin komeitean mukaan, "vihreän valoa" Iranin ja muun Muslimi-maailman asekuljetuksille Bosnian Muslimi-hallitukselle. päätös tehtiin Kansallisen turvaliisuus päällikkö Anthony Lake:n ja USA:n Kroatian suurlähettilään Peter Galbraithin ehdotukesta.."
http://rpc.senate.gov/releases/1997/iran.htm
Saksalaisella tiedustelupalvelulla ja CIA:lla yhteyksiä Jugoslaviassa toimavaan Al Qaedan sponsoroimaan ryhmään, KLA:han.
Artikkelissa kerrotaan USA:n tiedustelujoukkojen pelastaneen, Tsetseniassakin taistelleen Al Qaeda johtajan,Samedin Xhezairi, alias Komentaja Hoxhan ainoastaan muutamaa viikkoa ennen 9/11 iskuja Makedoniasta:
http://www.globalresearch.ca/articles/BEH502A.html
CIA tuki Al Qaeda-solua balkanilla:
http://www.globalresearch.ca/articles/VIN204A.html
..Ja lopuksi minun on vielä muistutettava miten vuonna 2001 alkanut terrorismin vastainen sota, sittemin ainoastaan "YK:n valtuuttamaa kriisinhallintaa maiden omissa sisällissodissa", aloitettiin; Yhdysvaltain sisällä toimiva varjohallitus räjäytti World Trade Center tornit, sekä toimeenpani muutkin 9/11-tapahtumat.
"Reagoimatonta nano-räjähdematriaalia löydetty World Trade Center pölystä:"
http://stj911.org/press_releases/ActiveThermiticMaterial.html