Kenraali Egon Ramms sanoi radiossa, että kyse on ”mahdollisesti huumeiden salakuljetuksesta tai jostakin vastaavasta”. Ramms esitteli myös asiakirjoja, joissa on hänen mukaansa viitteitä yhtiön mafiayhteyksistä.
Vaikutusvaltaisen makedonialais-albanialaisen perheen omistuksessa oleva yhtiö kiisti syytökset. Myöskään Saksan sisäministeriö ei vahvistanut epäilyjä.
Naton joukot ovat olleet yhtiön asiakkaana vuodesta 2003 lähtien.

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Huumebisnes, kenen bisnes?
Afganistanissa unikon viljely oli kielletty talebanien vallan aikaan. Yhdysvaltain hyökkäyksen jälkeen unikon tuotanto on lähtenyt räjähtävään kasvuun. Taleban määräsi pelloilla tuotettavan ruokaa. Nyt pellot eivät tuota tarpeeksi ravintoa kansalle, vaan täytteeksi ruokaa tuodaan yhdysvaltojen ylijäämävarastoista. Unikkoa taas riittää koko pallon kysyntään. Kuka hymyilee kun heroiinibisnes kukoistaa jälleen, kuka (=mikä) ne hämärät kuljetusfirmat omistaa, jotka ilmareiteillä ilman rajavalvontaa voi tuotteitaan kuskailla salaisen palvelun tavoin kuin salainen palvelu. Salainen palvelu? Ja kellä (=millä) on pernaruottoa ja motivaatiota laittaa ruttoa myymänsä heroiinin sekaan.
Miksi totuus aina unohdetaan?
Talibanhallinnon koko talous perustui oopiumin ja heroiinin vientiin. Vain yhtenä vuonna se oli vähäistä, kun maassa oli sota ja vineti tukossa.
Afghanistanin sota voitaisiinkin lopettaa helposti vain tuhoamalla vihollisen tulonllähde, oopiumviljelmät. Keskeinen kysymys on, miksi sitä ei tehdä ja miksi Suomi sotaa käyvänä maana ei sitä liittoutumalta vaadi.
Mitä tekee Häkämies?
Ei mitään!
Talibani halusi eroon ooppiumista
Bush aloitti hyökkäyksen Afghanistaniin vuonna 2001 terrorismin vastaisen sodan nimella ja syy oli se että Talibani oli edellisenä vuona onnistunut lähes kokonaan tyrehdyttämään oopiumin tuotannon.
Nato on vain yksi hölmöläinen joka suojelee tuota länsimaalaisten pyörittämää tuottoisaa businesta.
Sarkasmin vuoksi tässä olisi esimerkkiä miten suomalaiset ovat auttaneet huumeiden vastaisessa sodassa.
http://www.mil.fi/rauhanturvaaja/uutiset/373.dsp
Höpöhöpö
Tuotanto ei ollut tyrehtynyt, kauppa oli. Kauppa oli tyrehtynyt, koska "liittouman" (Lue: USA:n) tehokas valmistautuminen sotaan oli tukkinut kauppareitit. Huumekauppa oli koko talibanhallinnon perusta.
Missä: http://upload.wikimedia.org/wikipedia/en/6/64/Drug...
Kuinka paljon ja koska: http://dark-wraith.com/images/AfghanistanOpium0.pn...
MOT
Huumebisnes erityissuojeluksessa?
Onko Afganistanin huumetuotanto Naton salaisessa suojeluksessa? Jo aiemmin on ihmetelty, miksi Nato sallii huumeviljelmät, vaikka niiden tuhoaminen lentoruiskutuksin olisi sotilasliitolle pikku homma.
Liiton alihankkijoiden sotkeutuminen bisnekseen ei yllätä: Liitto saisi loputkin afgaanit vastaansa, mikäli tämä bisnes häiriintyisi -mutta kuinka paljon länsimaalaisia ihmishenkiä ollaan valmiita uhraamaan tämän valloitussodan alttarille?
Huumebisnes, kenen bisnes? II
...Iran Contra, Vietnamin sodan ajan 'kultaisen kolmion heroiini' ..CIA ja brittien MI6 taitaa olla maailman kovimpia huume kuriireja...
Ja YK komppaa huumeiden myyjiä!!!!!
"KORJATKAA LINKIT YHDISTÄMÄLLÄ HTTP taikaisin yhtenäiseksi ...se linkeissä on nyt h ttp"
"Drug money saved banks in global crisis, claims UN advisor!!!!"
h ttp://www.guardian.co.uk/global/2009/dec/13/drug-money-banks-saved-un-cfief-claims
Drugs money worth billions of dollars kept the financial system afloat at the height of the global crisis, the United Nations' drugs and crime tsar has told the Observer.
"pestyt" huumerahat pelasti maailman talouden ...nytkö näitä heroiini ja kokaiini kauyppiaita pitää ruveta kiittämään ...YK:ssa, HUUME TSAARI(!) ainakin näköjään arvostaa.
CIA ja MI6 kytköksiä Aghaani opiumiin:
Marines ignore Taliban cash crop to not upset Afghan locals:
h ttp://www.chinadaily.com.cn/world/2008-05/07/content_6667315.htm
Ei puututa?
Jokin aika sitten ilmeisesti täysin turhautunut brittikenraali Afganistanista kertoi töllössä suoraan, että huumetuotanto todellakin on suojeltua. Tuotetta ei siellä vain viljellä, vaan sitä myös jalostetaan. Kenraali kertoi jotakuinkin niin, että jalostuslaitokset pystytään teknisesti paikantamaan ja ne voitaisiin tuhota, mutta niin on kielletty tekemästä.
Jos Nato tuhoaisi merkittävästi oopiumituotantoa ja sen jalostamista tai kuljetuksia, olisi tärkeiden paikallisten sotaherrojen tuki menetetty. Kaikkihan tämän tietävät vai tietävätkö?
Mutta tämä ei tietenkään koske Suomea, joka on osallistuu Afganistanissa vain demokratian edistämiseen ja rakennustöihin.
"Jokin aika sitten"?
Voisitko antaa tarkempaa viitettä?
Taisi olla Ylen
tuutista tullut dokumentti saksalaisjoukkojen toiminnasta Afganistanissa? Enpä painanut ajankohtaa tai edes kanavaa mieleeni, se taisi olla tammi-helmikuun vaihteessa. Muistan kuitenkin hyvin kenraalin lausunnon.
Tuollainen
"Britain is protecting the biggest heroin crop of all time"
http://www.dailymail.co.uk/news/article-469983/Bri...
Viitteet raastuvan arkistossa
itse Suomessa, jos asioihin halutaan mennä. Yli 30 vuotta sitten varastettujen autojen ja huumeiden kauppaan sotkeutunut kapteeni pakoutettiin kiireesti Israeliin, yksi poliisimies vangittiin, ilmeisesti siksi, ettei hän tienyt liikaa touhuista, jotka alkoivat Suezin 1956 jälkeen. Jo noina aikoina mm. Tanskan toimittama YK:n poliisi Keski-Idässä jätti huume- ym. -kaupat tutkimatta.
Suomessa touhuja peittivät Supo ja Sisäministeriö, UM ja PlM sekä PE/Tutkinta eli turvallisuus. Kun tekemäni muut skandaalijutut uhkasivat varastettujen autojen sektoria, käytettiin väliaikaista tointa PE/Tiedustelulle yritykseen löytää lähteitä, todisteita journalistin papereistani. Sitten yritettiin sotkea huumekauppoihin - tähän mennessä Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa, kaikissa poliisin avulla, "poliisministerin" tietäen. Valituskirjeisiini ei enää vastata, ilmoitti ao. ministeri 2007. Passia ulos pääsyyn ei anneta. Kaunista, tosi kaunista! Kannattavaa myös varmasti!
Ei ole tarvetta mennä omasta maasta ulos, jos näiden juttujen pään haluaa avata. Siihen ei yksikään Suomen, Ruotsin tai Tanskan valtapuolueista pysty. Tanska on jo kokaiiinin suurin eurokuluttaja. Ruotsi ja Suomi kovassa kirissä samaan kategoriaan. Mutta syyt siis ovat muualla!
Sama Kosovossa
Suurin osa Eurooppaan tulevasta heroiinista salalkuljetetaan ensin Keski-Aasiasta Turkkiin ja sieltä Kosovon kautta länsimarkkinoille. Turkkilaiset takavarikoivat vuosittain huumeita tonnikaupalla, kosovolaiset muutamia kymmeniä kiloja - ja paikalla on Nato-joukkoja tuhansia. Alue jonka kautta huumeet tulevat Kosovoon on maantieteellisesti suppea - pieni pätkä rajaa.
Huumeiden salakuljetuksen katkaisemalla Nato astuisi Kosovoa johtavien huumeparonien varpaille ja päätyisi kostoiskujen kohteeksi. Toisin sanoen, on valittu rauhallinen oleilu alueella ja teeskennellään että mitään ei siellä tapahdu.
No voe mahoton, että oekeen huumeiden salakujetusta.
Kyllä sen tietää jokainen Aasiassa asuva mitä Afganistanissa puuhataan.
Kannattaa aluksi lukea The Secret Team, The CIA and Its Allies in Control of the United States and the World -kirja, niin pääsee ainakin vähäsen kärrylle miten CIA on päässyt STT:n kaltaisesta asemasta, maailman rauhanajan sotakoneistoksi, jota rahoitetaan esim. juuri noilla huumeilla. Jenkkien/enkkujen perinteet on pitkät aina East India Company (näyttääkö lippu tutulta) lähtien ja Kiinan oopium sotien kautta Vietnamiin ja sillee.
Tekopyhää politiikkaa
Alamme pian olla tilanteessa, jolloin totuus tästä globaalista huumekieltolaista paljastuu. Ja totuus on yksinkertainen: huumekieltolaki tuottaa rahaa läjäpäittäin. Se luotiin jo alun pitäen CIA:n omaksi raha-automaatiksi.
Afganistanin raaka-aineista riippuvainen heroiinitalous tuottaa yli 200 miljardia dollaria, josta 1-2 % jää Afganistaniin. Talebanien bisnes se ei ole, vaikka NATO ja valtamedia niin väittävät. Loput päätyvät puhtaaksi pestynä läntiseen talousjärjestelmään. Huumeraha ostaa, lahjoo ja korruptoi koko globaalia maailmaa. Huumekieltolaki on länsivaltojen moraalinen konkurssi ja historian laajin huijaus.
Talebanit verottavat
huumebisnestä kontrolloiden ainakin niitä kuljetuksia, jotka eivät mene Naton koneilla tai pohjoisen liiton sotapäälliköiden alueiden kautta.
Tämmöttinen näkemys oli ainakin 2008 ilmestyneessä brittitoimittajan kirjoittamassa kirjassa McMafia, löytynee kirjastosta. Kannattaa lukea, jos globaali rikollisuus kiinnostaa.
Kiinnostavaa kirjassa oli sekin, että mm. eräs suomalaislähtöinen matkapuhelimia valmistava yritys on ostellut Kongon "hieman" kyseenalaisilta kaivoksilta peräisin olevaa coltan -nimistä harvinaista metallia. Kirsi Virtanenkin urputti samasta asiasta radiossa pari päivää sitten.
Sama homma kun Kolumbiassa
Tietyt piirit hyötyvät huumekaupasta ja siksi siihen ei puututa.
Onko kukaan miettinyt kuinka USA pääsisi eroon huumeista?
Antaa rajan Japanin valvottavaksi.
Miksi?
Kun musta saa taalan, se ostaa joko kokaiinia tai Toytan. Paikallisen teollisuuden etujen mukaista on Kokaiini koska siitä raha palaa lahjuksina ja sijoituksina talouteen.
.