Uusi Suomi / Ulkomaat Perjantai 10.2.12 Aseta US kotisivuksi

Väite: ”WTC-iskut olivat suuri valhe”

Väite: ”WTC-iskut olivat suuri valhe”
Julkaistu: 7.3.2010 17:20
Päivitetty: 8.3.2010 13:27
Kuva: EPA / All Over Press
Kuva
Iranin presidentti Mahmud Ahmadinejadin mielestä WTC-iskut ovat suuri valhe.
Kuva: EPA / All Over Press
Iranin presidentti Mahmud Ahmadinejadin mielestä WTC-iskut ovat suuri valhe.
Iranin presidentti Mahmud Ahmadinejad kutsui lauantaina syyskuun 11. päivän terrori-iskuja ”suureksi valheeksi” ja tekosyyksi, jolla Yhdysvallat perustelee terrorismin vastaista sotaansa, kertoo uutistoimisto AP viitaten valtiollisen median raportteihin.

Ahmadinejad kutsui WTC-iskuja ”monimutkaisesti tiedusteluskenaarioksi ja teoksi”.

Ahmadinejad on ennenkin kyseenalaistanut Yhdysvaltain virallisen version terrori-iskuista, muttei ole ennen mennyt niin pitkälle, että olisi kutsunut iskuja suureksi valheeksi.

Iranin ja länsivaltioiden väliset jännitteet ovat kasvaneet viime aikoina. Iranilla ei näytä olevan aikomustakaan perääntyä kiistellystä ydinaseohjelmastaan.

 
Uusi Suomi
Uusi Suomi
 

Tähän uutiseen liittyvät asiasanat

Paikat: Iran
 
 
 
 

Nanotermiittiä Afganistanin luolissa?

On tieteellisesti todistettu, että KOLME (ei kaksi, vaan kolme) pilvenpiirtäjää räjäytettiin nanotermiitti -nimisellä sotilasräjähteellä:

http://www.youtube.com/watch?v=8_tf25lx_3o

http://www.youtube.com/watch?v=irOj1QYjVvc

Voit ladata tutkimraportin tämän linkin takaa:

http://www.bentham-open.org/pages/content.php?TOCP...

Pitäisikö uskoa, että Ali Baba ja seitsemäntoista rosvoa olisivat onnistunee tekemäään huipputeknistä sotilasräjähdettä Afganistanien luolissa ja kätkemään sen WTC:n rakenteisiin?

Ei

"Pitäisikö uskoa, että Ali Baba ja seitsemäntoista rosvoa olisivat onnistunee tekemäään huipputeknistä sotilasräjähdettä Afganistanien luolissa ja kätkemään sen WTC:n rakenteisiin?"

Ei, mutta se, että Osama & Co olisivat pystyneet ko kamaa hankkimaan ei nyt niin uskomattomalta kuulosta.

Mistä minäkään totuutta tietäisin, mutta miksi joillekin on niin vaikea uskoa, että eivät nuo veijarit ja heidän taustavoimansa nyt mitään vaarin vanhan torrakon kanssa sotivia harrastelijoita ole.

Ei Ali Baba vaan Setä Samuli

Koko 911 isku oli jenkkien tekosia.
Esimerkiksi Pentagoniin tullut reikä oli ohjuksen aiheuttama, näkeehän sen sokea reettakin

RAKASTAN AMERIKAN POLITIIKKAA !

Se on ainoa totuus minulle. Olen valmis puolustamaan amerikkalaisia ja niitä Suomalaisiakin jotka kunnioittavat vapaata länsimaista yhteiskuntaa. Olen onnellinen kun voin nähdä uutisten kertovan totuuden lähi idän vallanhaluisista pommintekijöistä. Minusta se on vaara koko maailmalle. Tämä yhdysvaltain politiikka on tietenkin minulle mieluisaa koska uskon Suomen kaltaiseen oikeudenmukaiseen ja lakeja noudattavaan yhteiskuntajärjestykseen. Kenenkään ei tarvitse sapeleja heilutella. Eikö !

Kiistellystä ydinaseohjelmastaan?

Iranin ydinsähkön tuotantoon keskityvästä ydinohjelmasta, johon Iranilla on täysi oikeus, on yritetty tiettyjen länsivaltioiden hallitusten toimesta vääntää ydinaseohjelmaa jo vuosia, todisteiden täydellinen puute ei näemmä estä suomalaistakaan mediaa uskollisesti toitottamasta ilmoille angloamerikkalaista sanomaa. Tosin kyllähän ne Saddam Husseinin joukkotuhoaseetkin löytyivät, aivan kuten yhdysvallat sanoi niiden löytyvän ennen sodan alkua. Vai olikos se kuitenkin niin ettei Irakin joukkotuhoaseohjelmasta löytynyt merkkiäkään maan valloittamisen ja lähes täydellisen tuhoamisen jälkeenkään.
Iran on rikastanut 3% uraania, joka sopii ydinvoimalan polttoaineeksi ja 20% uraania, joka sopii lääkinnällisiin tarkoituksiin. Hyppy 20% uraanista 95% uraaniin, joka sopisi ydinasemateriaaliksi on kuitenkin valtava eikä kukaan ole pystynyt antamaan ensimmäistäkään todistetta siitä että sitä olisi edes yritetty.
Jos vaikka journalistisedät ja tädit vaikka pohtisivat sanan lähdekriiikki merkitystä jossain vaiheessa uraansa. Samoin kuin Uuden Suomen lukijat.

USA janoaa konfliktia Iranissa

Juuri näin. Tähän kun lisätään vielä se fakta, että Iran oli jo valmis sopimukseen jossa se lähettää uraaninsa rikastettavaksi muihin maihin (Venäjä ja Ranska jos oikein muistan) mutta yllätys yllätys, Yhdysvalloille tämä ei tietenkään sopinut. Yhdysvaltojen tavoitteena on Iranin nykyisen hallituksen kaataminen, sen luonnonvarojen ryöstäminen ja geopoliittinen hegemonia lähi-idässä. Se ei tietenkään onnistu ilman konflikteja ja Iranin ydinohjelma on yksi keino luoda niitä konflikteja. Toinen keino on CIA:n avulla varustaa ja radikalisoida alueen uskonnollisia ääriaineksia, tämäkin on dokumentoitu useaan otteeseen.

Niinpä

Presidentti lienee oikeassa.
Nyt kun WTC-iskuista on kulunut aikaa ja voimme katsoa sitä laajemmasta perspektiivistä niin on selkeää, että 9/11 oli lähtölaukaus tarkkaan suunnitellulle operaatioiden sarjalle öljyn haltuun saamiseksi.

Kyse on oppikirjaesimerkistä mitä tulee kansojen hallitsemiseen pelolla ja viholliskuvilla.

Niinpä

Nettihörhöt rulettaa.

Valtamedian manipuloimat lampaat rulettaa!

"Nettihörhöt rulettaa"

...hah, itse taidat uskoa Bushin hallinnon totuutena julistamaan, kaikkein älyttömimpään salaliittoteoriaan, eli siihen että joku rättipää Bora-Boran vuoristosta organisoi nuo 9/11-päivän iskut, ja uhmasi samassa myös fysiikan lakeja. Onneksi omilla aivoillaan ajattelevia ihmisiä myös löytyy, kuten esim nämä yli tuhat arkkitehtia ja insinööriä... http://www.ae911truth.org/

1,000 Architects & Engineers Call for New 9/11 Investigation... http://news.yahoo.com/s/usnw/20100219/pl_usnw/DC57...

-Phoenix Rising-

On niitä rakennusinsinöörejä

ja fyysikoitakin muuallakin kuin nettihörhöjen joukossa.
Joku tekee rahaa järjettömillä salaliittoteorioilla, joita syntyy jokaisesta mahdollisuudesta USA:ssa. Yritettiinpä täälläkin Estonian kohdalla.
Kaksoistorni asia on niitä harvoja, joihin NIST "National Institue of Standards and Technology" otti kantaa. NIST:n Insinööri ja fyysikko-potentiaali vastannee hyvinkin suomalaista ammattikorkeakouluonsinööriä, joka ei ole perehtynyt alkuperäisainesistoon. Ydintekniikan asiantuntijalle voin mainita, ettei USA kieltänyt Ranskan ja Venäjän rikastuspalvelun tarjoamista. Intia ja Pakistan eivät aikoinaan myöskään päästäneet IAEA:n takastajia tiettyihin kohteisiin. Tosin kummassakin maassa oli johto, jonka retoriikka ei ollut yhtä älykäs ja rauhanomainen kuin Iranin presidentin. Teokratia ei ole pelkästään maallisen onnen tuoja.

Jenkit on tyhmiä

Kuin myös olen samaa mieltä, todella naivia luulla USAn olevan täysin syytön..

Missä vaiheessa

Jenkeistä tuli tyhmiä? Kaikki amerikkalaiset ovat eurooppalisten tai arfrikkaisten jälkeläisiä. Mikä rotuyhdistelmä muutti koko kansakunnan tyhmäksi? Vai pelkästään raha?

JoopaJoo

"Jenkeistä tuli tyhmiä? Kaikki amerikkalaiset ovat eurooppalisten tai arfrikkaisten jälkeläisiä. Mikä rotuyhdistelmä muutti koko kansakunnan tyhmäksi? Vai pelkästään raha?"

Uskonto alunperin ja siihen nojautuva raha.

Aivan..

Mahmud on oikeassa. Tietyt piirit Yhdysvaltain hallinnossa ja tiedustelupalvelussa järjestivät wtc-iskut oikeuttaakseen vallan ja maavarojen kaappauksen Irakissa ja Afganistanissa, sekä saadakseen läpi perustuslain vastaisen poliisivaltion ja valvontakoneiston Yhdysvaltoihin.

Toivon

ettei koskaan tule ilmi, että sinä ja muut samaan "tyyliin" siis samalla "ajatuksella" kirjoittavat osoittautuvat suomalaisiksi.
Olen näet aina olettanut, että tässä maassa ihmisten sivistystaso on parasta A-luokkaa. Jos kuitenkin osoittaudut suomalaiseksi, alkaa tässäkin maassa olla lähtölaskennan paikka. Tyhmyys näköjään voittaa ja olemme tuhoon tuomittuja. Ei kai asiaa voi muutenkaan ilmaista.

No, toisaalta pehmeäpäisiä on pakostakin löytyvä myös tästä maasta vaikka kuinka toista toivoisimme.

hieno

Hienoa, ettet perustele kantaasi "salaliittoteorioita" vastaan millaan tavalla, vaan ilmoitat tylysti vaan, etta kaikki jotka eivat ajattele kuin sina ovat pehmeapaisia. Loytyykohan sinun takataskustasi mitaan kaytannon faktatietoa, tai edes ymmarrysta esimerkiksi wtc tornien tuhoutumisesta. Itse rakennusinsinoorina en usko, hetkeakaan etta lentokoneiden tormaykset olisivat voineet aiheuttaa kaikkien seitseman rakennuksen tuhoutumisen, tai edes kahden paatornin. Jotenkin keskustelupalstojen toitottajat ilman mitaan oikeita argumentteja ottaavat pahasti aivoon. Jos ei ole mitaan jarkevaa sanottavaa voi jattaa suosiolla sanomatta.

Perustelut

Kun et jostain syystä jaksa lukea edes noin lyhyttä kirjoitustani, miksi jatkat juttua itse?
Hyvä, matti, jos pitäisi alkaa perustella tai yrittää kumota kaikki mahdolliset salaliittoteoriat, ei kenenkään aika siihen riittäisi. Kuten kirjoitin, parempi vaieta nuo huuhaajutut kuin edes yrittää mjitenkään niitä järkisyin kumota.
Ihmettelen suuresti, miten olet voinut miksikään insinööriksi valmistua, jos ei sinulla ole edes kunnon sisälukutaitoa. No kai kaikki on mahdollista.

Ethän jatka tätä juttua. Et kuitenkaan saa mitään järkevää aikaiseksi, sen enempää täällä kuin luultavasti missään muuallakaan.

Haha! Ahtihan heittäyty

Haha! Ahtihan heittäyty nokkelaks. Vasta-argumentointia parhaimmillaan; kyseenalaistetaan toisen älykkyys ja vetäydytään keskustelusta. Kiitos sinulle, Ahti!

Ahti, olet säälittävä

Et näe mitä ympärillämme tapahtuu tai et ymmärrä näkemääsi.

Hienosti perusteltu!!

Onnettomille vieraille en enää jaksa kirjoittaa mitään, koska jostain jumalan hylkäämästä syystä heillä on niin valtavat alemmuuskompleksit, etteivät kehtaa tai uskalla kirjoittaa edes omalla nimellään.

Sinulle en edes osaa vastata, täytyy tunnustaa, sillä kommenttisi oli vain niin tyhjänpäivänen.

Suosittelen kuitenkin edes sillon tällöin heräämään tähän todelliseen maailmaan. Jätä edes hetkeksi nuokuvitteelliset scifitarinat, jooko?

Kaikki, jotka ovat asiaan

Kaikki, jotka ovat asiaan perehtyneet ja tuntevat fysiikan lakeja niin voivat yhtyä samaan väittämään.

Se on sitten eri asia, että kuka ja miten. Siihen tuskin saadaan tämän sukupolven aikana oikeata vastausta. Fakta on, että tavallinen kansalainen ei näihin asioihin kovin hyvin pysty vaikuttamaan. Kun systeemi on mätä, se on sitä pitkään.

Väsitämätön tapahtuu

Salaliittoteorioita tulee ja menee. Osan niisät jää elämään vuodesta, vuosikymmenestä ja vuosisadasta toiseen. Koko ajan kasvaa todennäköisyys, että joku niistä kertoo totuuden tapahtumista.

Nimenomaan

"Se on sitten eri asia, että kuka ja miten"

Ja sitä "kuka" ei tietenkään eurooppalainen intellektuelli pohdí vaan "tietenkin jenkit ite, koska ne on kaikki ihan tyhmiä".

Ja länsimaiset vallanpitäjät ja valtamedia valehtelevat "aina". Sen sijaan minkä tahansa vasemmisto -tai muslimidiktatuurin (mieluiten jonkinlainen molemmat sisältävä kombinaatio) edustajat puhuvat aina totta.

Salaliittoteoriat elävät.

Eihän kuussakaan ole koskaan käyty, eikä juutalaisia ole tapettu tuhoamisleireillä. Estonia upotettiin sotilassalaisuuksien paljastumisen pelosta.
Löytyyhän näitä ja mielikuvituksen rikkaus tuottaa lisää.

Sattumia

Kuussa on käyty. Suomi ei

Kuussa on käyty. Suomi ei ampunut Mainilan laukauksia. JFK oli sisäpiirin homma. Irakiin hyökättiin tarkoituksella väärennettyjen "todisteiden" turvin. Juutalaisia tapettiin tuhoamisleireillä. Estoniaa ei upotettu. WTC tornit tuotiin alas räjäyttämällä.

Mikä tässä nyt on niin hankalaa Martti?

Nyt valikoit

Yleensä salaliittoteoriitikot näkevät kaikissa mahdollisuuden viranomaisten peittelyyn ja likaiseen peliin.
WTC-tornien ja Pentagonin iskut on kouluesimerkki. Mikään mahti ei pysty kumoamaan salaliittoteoriaa. Kaikki todisteet ovat heidän mielestään valhetta.
Salaliittoteorian psygologia näkee paranoidisia piirteitä ja skitsofreniaa kannattajien keskuudessa.
Wikipedia käsittelee yleisimpiä teorioita. Viimeisin suuri uutinen on Obaman syntymätodistuksen väärennös. On kuulemma syntynyt Keniassa. Osa näistä "sairaista" ei usko painettuun sanaan.

Jos nyt vaikka uskoisit silmiäsi

salaliittoteorioiden tai vastateorioiden sijaan:

Uskoisitko että tähän on hetki sitten osunut täysikokoinen matkustajakone? Näin todellisuudessa on vahvistettujen tietojen mukaan käynyt.

http://911research.wtc7.net/pentagon/evidence/phot...
http://911research.wtc7.net/pentagon/evidence/phot...
http://911research.wtc7.net/pentagon/evidence/phot...
http://wtc7.0catch.com/_webimages/11--.JPG

Ja pikkuklippi ennenkuin puppugeneraattori laitettiin päälle:

http://www.freedomfiles.org/war/Cnn[1].Pentagon.Jamie.Mcintyre.swf

Olet täysyin oikeassa.

Olet täysyin oikeassa. Maailmassa ei ole koskaan ollut yhtään salaliittoa eikä tule olemaan. Joka muuta väittää on henkisesti sairas.

9/11 & nano-termiitti

Ei vaan puhu sanaakaan niistä nano-metalli räjähteistä, joiden jäämiä on löytynyt WTC-tornien raunio-pölystä suuria määriä!!!!

Näiden, siviili tiedemies-tutkijoiden lisäksi jotka räjähde-jäämä löydön tekivät, jälkiä räjähteiden käytöstä havaittiin myös Jenkkien Ympäristöhallinnon EPA:n näytteissä.

Tämä nano-termiitti-tiedemiesryhmä ei ole aivan jotain harrastelijoita, vaan mukana on myös Tanskan, Kööpenhaminan yliopiston fysiikan proffa.
Lisäksi ryhmään kuuluu arkkitehti-insuinöörejä ja fysiikan tohtori jne.

Yli 1000 inssiä ja tiedemiestä on allekirjoittanut heidän adressinsa uusien riippumattomien 9/11-tutkimuksien aloittamiseksi

http://www.ae911truth.org/

Tästä 'nano-termiitistä 9/11 WTC-kompleksissa' kun Iranin presidentti EI mainitse sanallakaan, kun jenkit ja israel on melkein ovella, niin CIA:n leima alkaa hahmottua Ahmadinejadin otsaan ..ehkä vika on minussa.

Tosin, ei tästä puhu Iranin hengellinenkään johto, eli onkohan nämäkin "sufit" yhtä korrutoitunutta kuin vatikaani ja Israelin papisto? ..siltä vähän tuntuu, tai eivät oikeen ole ajantasalla tässä maailmassa.

Study: Scientists Discover Active Thermitic Material in WTC Dust:

http://stj911.org/press_releases/ActiveThermiticMa...

Youtubesta ei löydy aina totuutta

Kuussa ei käyty, Kennedyn murhasi CIA ja mitä muuta vielä...

WTC-salaliittoteoreetikot eivät ole vielä pystyneet perustelemaan että mitä ihmeen järkeä koko jutussa on? Mitä USA hyötyy? WTC-salaliittoa on perusteltu lähinnä toisilla salaliitoilla tai vallanhimolla, mutta haluaisitko sinä valtaa Afganistanissa? :D

Siis WTC-tornit räjäytettiin, WTC 7-räjäytettiin, Lento 93 ammuttiin alas ja Pentagoniin ammuttiin ohjus samana päivänä???? Eikö vain yksi noista olisi riittänyt sotaan? Saksa, Britannia ja Ranska taisivat muuten olla ensimmäisiä, jotka syyttivät Osamaa, ei USA tai Bush.

Varmaan kaikkea ei ole kerrottu, mutta jos USA ei kykene pitämään edes Abu Graibhia salassa niin tämänkö se pystyy?

Kantaa ottaminen heikoilla

Kantaa ottaminen heikoilla tai olemattomilla pohjatiedoilla ei ole järkevää.

Jos olisit aidosti

Jos olisit aidosti kiinnostunut asiasta niin voisit kyllä etsiä vastauksia muualtakin kuin täältä.

ensimmäinen huhtikuuta

Ja avaruusoliot rakens Egyptin pyramidit. (on muuten ihan totta)

Pari faktaa

Iskujen 19:sta kaapparista ainakin 7 on vielä elossa.
http://whatreallyhappened.com/WRHARTICLES/hijacker...

1000 arkkitehtiä ja insinööriä vaativat uutta tutkimusta.
http://www.findance.com/uutiset/10459/yli-1-000-ar...

Uhrien omaiset vaativat uutta tutkimusta.
http://www.findance.com/uutiset/10537/uhrien-omais...

Virallisen 9/11 rapotin laatijat--> Pentagon salailee tietoa.
http://www.washingtonpost.com/wp-dyn/content/artic...
http://www.infowars.com/911-commission-members-dou...

Tässä siis vain pieni ote kaikesta siitä tiedosta joka on julkista ja kaikkien saatavilla.
Jos kuitenkin haluat edelleen uskoa virralisen selityksen, niin kannattaa katsastaa video (satiiri) joka neuvooo kuinka vähätellä niitä jotka uskaltavat kysyä kysymyksiä.
http://www.youtube.com/watch?v=DXWoXfyi9y8

Hienoa marttirokka,

Hienoa marttirokka, salaliittoteoriat elävät juu mutta eivät kaikissa tapauksissa. Kannattaa ottaa ensiksi selvää asioista. Ilmeisesti uskot myös siihen että kaiken maailman kevyttuotteet sun muut on tehty pelkästään ihmisten hyvinvoinnin takia?
Mutta niinhän sen menee, tietämättömyys on autuus. Tsemppiä valitsemallesi tielle, ehkä ne silmät vielä joskus avautuvat.

Yksi monista

33 "salaliittoteoriaa" jotka osottautuivat TODEKSI.

http://www.newworldorderreport.com/Articles/tabid/...

"Eihän kuussakaan ole

"Eihän kuussakaan ole koskaan käyty, eikä juutalaisia ole tapettu tuhoamisleireillä. Estonia upotettiin sotilassalaisuuksien paljastumisen pelosta.
Löytyyhän näitä ja mielikuvituksen rikkaus tuottaa lisää."

-Eihän Mainilan laukauksia koskaan ammuttu

-Eihän Lusitaniaa upotettu USA:n saamiksesi sotaan ja uhrattu yli 1000 siviiliä

-Eihän Hitler polttanut omia rakennuksiaan ja syyttänyt siitä kommunisteja

-Eihän 60-luvulla tehty valmiiksi "false flag" operaatiota jossa USA olisi hyökännyt mm. Washingtoniin ja muihin kriittisiin paikkoihin ja syyttänyt siitä Kuubaa ja saanut oikeutetuksi Kuuban miehittämisen?

-Jos WTC tornit eivät olisi "false flag" operaatio, se olisi hyvin poikkeuksellista Yhdysvaltojen harjoittamaa ulkopolitiikkaa.

USA on suurvalta

Suurvallaksi tullaan käymällä sotaa ja valloittamalla ensin lähialueet ja alistamalla niiden asukkaat. Suurvalta-asema säilytetään käymällä sotaa aina vain kauempana oman valtion rajoista. Sodan aloittamiselle on aina keksittävä hyvä syy, jonka oman maan kansalaiset aluksi uskovat. Näin on tehneet Länsi-Intiaan lähteneet jo Kolumbuksen ajoista asti.

Miksi WTC-torneissa

Miksi WTC-torneissa työskennelleistä juutalaisista merkittävä osuus sattui olemaan poissa juuri 9/11?

Eivätkö nuo salaliiton miehet vieläkään opi

Heh, heh, vaikka vakavasta asiasta puhutaankin. Salaliittouskovat nyt uskovat mitä haluavat, ja sitä ei heiltä kukaan voi ottaa pois.

Ikävä vain, että he samalla tekevät ymmärtämättömyyttään myyräntyötä kiihoilevan muslimimaan etujen mukaisesti. Vain aito peräkamaripoika voi tosissaan kuvitella, että jokin länsimainen valtio voisi toteuttaa "kenenkään tietämättä" terrori-iskun, joka tappaisi tuhansia ihmisiä, ja josta syytettäisiin ulkopuolista tahoa.

Tällaisilta henkilöiltä valitettavasti puuttuu alkeellisinkin taju siitä, kuinka poliittisesti valitut päättäjät oikeasti toimivat. Jos jonkun asian tietää kaksi ihmistä, se ei säily ikuisesti salaisuutena, jos sen tietää kymmenen ihmistä, joku soittaa heti tuntemalleen toimittajalle.

Tietämättömyyttä

Taidat itse olla peräkammarin poika. Elät kuoressasi ja et tutki ympäristöäsi.
Kannattaa vähän tutkia aihetta ennen kuin tuomitset ketään, saat vain itsesi kuulostamaan naurettavalta.

Miten selität sen että rakennuksissa oli räjähdellyt kellarissa juuri ennen osumia? http://whatreallyhappened.com/WRHARTICLES/eyewitne...

Olet aika huteralla ja puuttelisella pohjalla kommenttisi kanssa, joten luulen että olet vain tyhmä. Et osaa rakentavaa ajatelua ja toimit lampaana yhteiskunnassa.
Suosittelen oikeastaan että pysyt vain kuoressasi ja kuuntelen lautamattia sekä käteistä.

USAn eliitti harhauttaa

Teidän maailmaanne hallitsevat roistot, huijarit ja valehtelijat, jotka haluavat vain riistää teiltä kaikki rahanne nyt ja myös kaikki mahdolliset tulevat ansionne. He pitävät teitä jatkuvassa otteessa, sillä joka kerta kun käytätte rahaa vaikka ihan pienenkin summan, niin osa siitä menee valtaapitävän eliitin taskuun. Tällä tavoin he ovat rakentaneet teille todella nerokkaan vankilan, jossa te tunnette olevanne vapaita ja luulette elävänne demokratiassa ja uskotte tiedotusvälineiden uutisoivan teille todellisista ja aidoista asioista ja luulette, että kun äänestätte seuraavissa valtiollisissa vaaleissa, niin teillä on todellinen mahdollisuus vaikuttaa asioihin. No, onhan se näinkin, mutta ei teidän eduksenne, vaan valtaapitävän eliitin eduksi.

niin olivat suuri valhe

Tuo onkin kokolailla ainoa asia josta olen ko herran kanssa
yhtä mieltä.

Kaikkien valheiden äiti

Kolme pilvenpiirtäjä sortuu kun kahteen niistä törmää lentokone. Pilvenpiirtäjät oli tehty törmäyksen kestäviksi. Sortuiko kolmas pelosta ja järkytyksestä?
Karmeata on, että tämä valheiden äiti on mennyt läpi maailman medioissa ja myös Virallinen Suomi vannoo valheeseen. Mielisairautta eikä muuta. Mistä muusta meille valehdellaan?

Jali Raita, diplomi-insinööri
Somero

Vai että oikein

Diplomi-insinööri ja uskoo salaliittoteorioihin. Uskomatonta.

Ignorance is strenght

Rapakon takaa löytyy muutama lisää. http://www.findance.com/uutiset/10459/yli-1-000-ar...
Puhumattakaan virallisen raportin laatijoista jotka eivät itsekkään usko saaneensa totuutta julki.
Eli kenen kaikkien sinulle pitäisi sanoa ja mitä ennenkuin uskot?

Sinulle voisin sanoa: Aikuinen ihminen eikä edes tiedä milloin valehdellaan päin naamaa.

Tutkippa hieman niin

Tutkippa hieman niin löydät Yhdysvaltalaisia kenraaleitakin jotka sanovat että Pentagon ei vaurioitunut väitetyistä syistä.On lukuisia yliopistoprofessoreita ja rakennuspurkualan ammattilaisia jotka ovat omalla nimellään ja kasvoillaan tulleet julkisuuteen esittämään epäuskonsa ja virallisesta valheesta poikkeavan näkemyksensä.Ehkä myös haluat katsoa joitakin tv-dokumentteja asiasta.Etsi niin löydät.
Mielenkiintoista on että virallista valhetta puolustavat kiihkeimmin ne jotka eivät ole vaivautuneet ottamaan asiasta selvää.

ei pida paikkaansa

Torneja ei oltu valmistettu nain isojen lentokoneiden tormaysta kestaviksi.

Suosittelen kaikille salaliittoteorioita kaipaaville siirtymista ilmastonmuutosepailijoiden joukkoon, siita olisi ainakin jotain hyotya. Ihmisten aiheuttama ilmastonmuutos ehka ansaitsisi arvonimen kaikkien valheiden aiti.

T:toinen diplomi-insinoori

Kolmesta osasta

Tornit oli valmistettu kolmesta päällekkäin olevasta osasta. Eli tavallaan kolme eri taloa päällekkäin. Jos näistä ylimpään törmää lentokone (eli siis ohjus) miten on mahdollista että ilman räjähteitä alimmatkin kerrokset sortuvat nätisti ja hallitusti niille sijoilleen.

Samoin ihmetyttää se matalan tornin romahdus, sen johon ei ohjuksia ammuttu.

Että oikein insinööri

Niitä ei varsinaisesti oltu tehty törmäysten kestäväksi, mutta oli kylläkin jälkikäteen laskettu, että kestävät sortumatta Boeing 707 törmäyksen tilanteessa jossa kone lentää sumussa harhautuneena etsien kenttää noin 300 km/h nopeudella. Torneihin kuitenkin törmättiin suuremmalla, Boeing 767 koneella ja normaalilla matkanopeudella. Insinööri osaa varmaan laskea, että mitä törmäysenergian määrälle tapahtuu nopeuden kolminkertaistuessa? Silti nuo tornit eivät sortuneet törmäysten, vaan vasta törmäysten ja tulipalojen yhteisvaikutuksesta.
Ja mitä siihen kolmanteen torniin tulee, niin miksi ihmeessä se olisi ollut tarpeen tuhota? Ja jos olisikin ollut, niin miksei sitä räjäytetty silloin kun jompi kumpi isoista torneista sortui ja peitti ympäristön pölyllä ja veti kaikkien huomion puoleensa?

Oli niille tällaisia rähdys laskelmia tehty useitakin

Eikä ne laskemat ilmeisimmin pettäneetkään kysymys oli ilmeisesti valtavasta tulipalosta joka sortumat aiheutti Mutta aika pian törmäyksen jälkeen se sortuminen sattui. Se kolmannen matalamman rakennuksen sortuminen johtui taas noiden kahden korkean rakennuksen sortumisesta melkein yht aikaa. Palosuojaus tukirakenteissa ilmeisesti vaurioitui törmäyksissä niin pahasti että pilarit eivä kestäneet sitä kuumuutta jonks palo aiheutti.

Valheita

Meille valehdellaan sikainfluenssasta ja rokotteesta. Ja terroristi pelottelun tarkoitus on saada ihmiset hyväksymään oikeuksiensa poisto.

Päivänselvähän tuo on

Päivänselvähän tuo on että kyseinen tapaus oli taas yksi suurvallan mainilanlaukaus rikollisten ryöstösotien aloittamiseksi.

On kovin surkeaa että " demokraattinen " ja " puolueeton " media hypettää ja promotoi moisia valheita. Ovat epäilemättä saman porukan taskussa.

Katsoin äsken Dan Elfsbergin tarinan

melkein vaikka kohta uskoisin

WTC oli Pearl Harborin toisinto

USA:ssa ulkopolitiikka on sisäpotiikkaa.

Roosevelt ja sisäpiiri tiesivät hyvin Japanin lähestyvän hyökkäyksen Havaijille, mutta tieto tarkoituksellisesti salattiin, ja hyökkäyksen annettiin tapahtua.
Sen seurauksena USA saatiin liittymään toiseen maailmansotaan vailla minkäänlaista sisäpoliittista vastarintaa.
Päivastoin, yleinen mielipide sitä suorastaan vaati.

Myös tuleva WTC-hyökkäys tiedettiin etukäteen, ja sekin tieto tarkoituksellisesti salattiin.
USA:n johto sai WTC:stä sisäpoliittisesti vapaat kädet korjata Bush vanhemman virhe, kun hän ei kyennyt hoitamaan Kuvaitin sodassa Irak-ongelmaa, vaan jätti asian kesken.
WTC motivoi täysin yleisen mielipiteen USA:ssa hyväksymään hyökkäys Irakiin.
Näin Irakin öljy saatiin täysimittaisesti käyttöön, ja ennenkaikkea Irakin potentiaalinen uhka Israelille poistettiin.
Kuten tuolloinen päästrategi Paul Wolfowitz oli suunnitellutkin.

Faktatieto, että Irakilla ei ollut WTC-hyökkäyksissä osaa eikä arpaa - se hautautui jälkeenpäin sivuseikaksi.
Suurella yleisöllä muisti on muuallakin pääsääntöisesti 3 kuukauden luokkaa, ja USA:ssa vieläkin lyhyempi.

Nykyinen strategien ongelma on siinä, kuinka vakuuttaa maailmanyhteisön enemmistön käsitys Iranin ydinaseuhasta, ja saada se edes jotenkin hyväksymään ennemmin tai myöhemmin tuleva, todennäköisesti Israelin suorittama hyökkäys Iraniin?

Maailmanlaajuinen mielipidemuokkaus mediassa jatkuu.

totuus

Kyllä. Tässä asiassa on helppoa olla Mahmudin kanssa samaa mieltä. Olen asiassa aivan yhtä tietoinen, asiantunteva kuin Mahmud. Vaikea kuvitella ketään joka olisi perehtynyt tapahtumaan paremmin kuin Mahmud ja minä.

heh

hyvin sanottu....

Mistä tiedät että

Mistä tiedät että kaverisi Mahmud ei olisi perehtynyt asiaan paremmin kuin sinä?Hänellä lienee parempi näköalapaikka ja kontaktit?

Kuka haluaa ja tarvitsee öljyä

Eiköhän tässä nyt ole vähän kaikilla oma lehmä ojassa. Kaikki haluaa ja tarvitsee öljyä vielä vähän aikaa ja nyt kaikki kynnelle kykenevät ovat valmiita tekemään kaikkensa sitä saadakseen.

Sen sijaan tällaiset salaliittoteoriat oveat täysin naurettavia. Katsotaanpa vaikka, mitä Iranissa on viime aikoina tapahtunut.

vihreampi tulevaisuus

Koska Obama on edeltajaansa vihreampi (monella tavalla) olisi esim. Tanskan syyta pelata, etta pian Amerikka miehittaa sen, koska siella on vihreaa tuulivoimaa...

Hui kauheaa

Miten paha muslimi ja vääräuskoinen voi tietää tuollaisia asioita? Ehkä Suomi onkin kohta hyökkäämässä Iraniin muiden Nato-maiden rinnalla viemään sinnekin "demokratiaa".

Eipäs väheksytä Osaman osuutta, Ahma

Yrittääkö Ahmadinejatkin puheissaan riistää kunnian Al-Qaidalta sen suurimmasta "uroteostaan", WTC-tornien tuhoamisesta?

Ihan yksinkertainen kysymys...

...näille salaliittoteorioita rakastaville ihmisille.

Miksi USA tappaisi 3000 omaa kansalaistaan ihan vaan sen vuoksi että saisi tekosyyn hyökätä Irakiin?

Luulisi Irakiin voivan hyökätä pienemmälläkin tekosyyllä.

Ihan oikeesti, heh.

USA

ei tappanut omia kansalaisiaan. Sen tekivät terroristit.

Mikä olisi mahtanut olla WTC:tä pienempi syy, millä Bush olisi saanut sisäpoliittiset valtuudet ja yleisen mielipiteen enemmistön tuen aloittaakseen hyökkäyksen Irakiin?

Ööh

Miten Irak yleensä littyy WTC:n hajoamiseen? Lentokoneissa ei ollut yhtään irkilaista, Irak ja Saddam oli bin-Ladenin vihollinen, Irakilla ei ollut mitään tekoa koko häslingissä.

Hyökkäys Irakiin oli suunniteltu jo paljon aiemmin, jo ennen noita 9/11 talojen sortumisia.

WTC+terroristit=Afganistan

Jenkit hyokkasivat Afganistaniin WTC terrori-iskun jalkeen ei siis Irakiin. Irak seurasi vasta parin vuoden jalkeen ja ehka pian Iran. Hulluja riittaa lahi-idassa.

Onko tapanasi

lukea vain viimeinen viesti ja heti vastata siihen?

Ei tarvitse käydä Neiti

Ei tarvitse käydä Neiti Etsivän salapoliisikoulua ymmärtääkseen, että iskut olivat tietenkin USA:n hallituksen tekemiä. Herätkää ne, jotka uskovat toisin. Idarit !!!

Hallituksen ei tarvitse

Hallituksen ei tarvitse tietää asiasta yhtään mitään,riittää että se saadaan toimimaan haluttuun suuntaan.
Sieltä kyllä löytyi kaksi sopivaa jotka ilmeisesti olivat juonessa mukana.Siis ulkoministeri ja puolustusministeri.

Meni viereen

piti siihen edelliseen..., Yleensä hämmästyttää tuo Irakin sotkeminen koko asiaan, kun luulisi jokaisen tietävän, että Irakilla ei ollut mitään tekoa asian kanssa, skottilainen the sundayherald kirjoitti jo aikaa sitten miten tuo Irakin hyökkäys meni ja kuinka se suunniteltiin, Suomessa siitä ei tietenkään kirjoittanut, (jenkkien vasallivaltio kun ollaan)kuin vaihtoehtomedia Kapis...

http://www.anarkismi.net/kapis/33yhdysvallat.htm

Myöhemmin sitten netin tietosanakirja Wikipediakin huomioi asian artikkelin arvoiseksi, tosin jenkkien Wikipediassa aiheesta tietenkin on paljon enemmän.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Project_for_the_New_A...

Lisäys...Myös Uusi Suomi kertoo

Uusi Suomi kertoo valehtelusta Irakin kohdalla, kertoi jo pari vuotta sitten...

"Tuore selvitys syyttää Bushin hallintoa valehtelusta

Yhdysvaltalaisen selvityksen mukaan maan johto syyllistyi toistuvasti valehteluun Irakin joukkotuhoaseista ennen maan miehittämistä, kertoo Reuters.

Tuoreessa selvityksessään The Center for Public Integrity -tutkimuslaitos on kerännyt kahden vuoden ajalta ennen sotaa yhteensä 935 valhetta Irakin joukkotuhoaseista sekä totuudenvastaisia väitteitä Irakin yhteyksistä terroristijärjestö al-Qaidaan maan kahdeksan huippuvirkamiehen sanomana, mukaan lukien George W. Bush.

Raportin mukaan järjestelmällinen valehtelu alkoi syyskuun 11. päivän terrori-iskuista vuonna 2001..."

http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/12033-tuore-selvi...

Finanssiyritykset WTC-iskujen takana?

Jenkit ei lupia pyyda eika tarvi

Samaa mielta, ei jenkkien tarvitse moista showta jarkata hyokatakseen toiseen maahan ja oljya saisi vakivalloin helpomminkin. No onneksi sodasta on Obaman myota tullutkin ihan hyva sota, jossa ammutaan rauhanohjuksia predatoreilla.

http://fi.wikipedia.org/wiki/

http://fi.wikipedia.org/wiki/RMS_Lusitania

USA ja Iso-Britannia järjestivät em. laivan sota-alueelle, jotta Yhdysvallat liittyisi mukaan 1. maailmansotaan. Kyllä amerikassa osataan.

Tutkikaapas faktoja

Tutkikaapas faktoja WTC-iskuista paremmin, ja ne eivät kestä päivänvaloa. Pentagoniin ei voinut osua matkustajakone. WTC 7:aan ei edes osunut mikään, siitä huolimatta se romahti, WTC tornitalot tipahtivat yhtä nopeasti kuin vapaassa pudotuksessa, hienojakoinen pyropartikkeli, yms. ei tässä tarvi olla salaliittoteoreetikko vain ainoastaa olla fysiikan tunnilla paikallla. Ja ymmärtää sitä hiukan.

" Miksi USA tappaisi 3000

" Miksi USA tappaisi 3000 omaa kansalaistaan ihan vaan sen vuoksi että saisi tekosyyn hyökätä Irakiin? "

Lukuisten miljardien sota - ja raaka - ainebisnes. Siinä ei tavallisen pullaisen henki paina rinnalla mitään ja johan pelkästään Irakin turhassa rosvosodassa on kuollut paljon enemmän kuin se 3000.

Aivan turhaan hekin ja voit olla varma että sodan aloittaneita he kiinnostavat tasan yhtä vähän kuin Wtc - murhatkin.

Niinpä. Ja varsinkin kun

Niinpä. Ja varsinkin kun näiden terrori-iskujen seurauksena ei edes hyökätty Irakiin vaan Afganistaniin.

Mahmudia vaan harmittaa...

...kun ei itse päässyt tekemään niitä iskuja.

Jos WTC-iskut olivat valetta, niin miksi islamistit ympäri maailman riemuitsevat niistä ja pitävät niitä hienona tekona?

"Ihan yksinkertainen

"Ihan yksinkertainen kysymys... Miksi USA tappaisi 3000 omaa kansalaistaan ihan vaan sen vuoksi että saisi tekosyyn hyökätä Irakiin?"

-No kerropa millä "ihan pienellä" syyllä USA saisi koko kansan taakseen Irakin ja Afganistan sodan oikeutukseen? Sekä millä muulla keinolla saataisiin läpivietyä Patriot Act eli kansalaisten perusoikeuksia kitkevä laki, joka oikeuttaa kansalisten tarkkailuun kuvitellun terrorismin varjolla kuin jollain näin "dramaatisella" koko kansaa koskettavalla tapauksella? Ihan yksinkertainen kysymys... Heh!

Maailmahan on tulvillaan noita salaliittoja

Vain pieni osa salaliitoista paljastuu todella. Tai oikeastaa silloinhan se ei voi olla salaliitto jos valtion korkein johto on siinä mukana. Mutta sellaista tapahtuu joka päivä monissa valtioissa mitä kansa ei tiedä. Pahin paljastunut jutto on USA:n korkeimman johdon manipuloima Vietnamin sodan laajentaminen. Missä jopa senaattiakin sumutettiin kansasta puhumattakaa. Keromalla heille täyttä potaskaa koko sadasta. Oikestaan vain sattuma auttoi se paljastumiseen Nixonin apulaisten tyriminen Waltergate jutussa. Joka vasta sitten pääsi vauhtiin.
Toisen maailmansodankaan kaikkia tapahtumia ei ole vielä läheskään selvitetty.

Vierailija

Irak ja vaikka Haitin maanjäristys on luultavasti helppo sekoittaa tuplatornien romahtamiseen ja esimerkiksi sikainfluenssaan tai sen puuttumiseen ja ihmisten turhaan rokottamiseen jos vain on riittävästi mielikuvitusta.
Ehkä kannattaisi ennemminkin kysyä mikä saa nämä ihmiset kehittelemään kerta toisensa jälkeen näitä ihmeellisiä salaliittoteorioita? Liikaa salaisia kansioita televisiosta? Väärät varaustilat aivojen joissain osissa?

No, niin tai näin, ei kai noilla syillä niin suurta merkitystä ole. Teorioita keksitään aina ja niiden kumoaminen tai edes yritykset kumoamiseksi ovat täysin turhia.

Nämä ovat juuri asioita, jotka kannattaisi yksinkertaisesti vaieta kuoliaiksi.

Ajattele, jos kaikki tuo energia käytettäisiin johonkin järkevään ja luovaan? Kuinka paljon parempi tämä maa ja ehkä maailma olisikaan?

Kaikesta huomaa että et ole

Kaikesta huomaa että et ole hiukkaakaan perehtynyt asiaan.
Vai kannattaisi vaieta kuoliaaksi.Lienee ihmisiä joilla on aivan henkilökohtainenkin syy toivoa että asia(t) vaietaan kuoliaaksi.

Rokotettu vaikeita asioita vastaan?

"Nämä ovat juuri asioita, jotka kannattaisi yksinkertaisesti vaieta kuoliaiksi."

Tällaisen asenteen vuoksi monenlaisia salaliittoja kannattaa yrittää.

Onneksi olkoon Ahma, sinusta

Onneksi olkoon Ahma, sinusta tuli tämän myötä kaikkien salaliitto-hihhuleiden idoli..

Hienoa!!!

Jos sitten edes jostain muistetaan! :D :D

Ahma

Tutki ennenkuin hutkit,Ahma on oikeassa!

Ensi alkuun kannattaa

tutustua sen WTC-tornin rakenteeseen. Se oli hienoa työtä. Hiukan erilainen kuin mitä talopakettityömaalla näkee.

Sitten kannattaa harkita pari kertaa ennen kuin sanoo että "rättipäät" ei pysty laskemaan miten tuommoinen systeemi saadaan romahtamaan.

Se on hiukan niinkuin myllysillan kanssa, ensin pitää vähän katsoa miten se on perustettu ennenkuin rupee päättelemään että mistä johtuupi notkahtelu... Tietty näähän sanoo että SALALIITTO!

Hyvä avaus

Tämä on hyvä avaus valtiopäämiestasolta tähän asiaan.
"There isn't smoke unless there's fire" sanonta sopii oikein hyvin kuvaamaan tilannetta miltä WTC -keissi todella näyttää ulkopuolisen maailman silmissä. Niin paljon on avoimia kysymyksiä vailla vastausta, esim WTC-7.

Historiahan tuntee jo tapaukset Lusitania (WW I), Pearl Harbor (WW II), Tonkieninlahti, joten mistään uudesta ilmiöstä WTC:n tapauksessa ei ole kyse.
Pitkäkestoinen "terrorismin vastainen" sota sopii oikein hyvin alan teollisuuden ja rahoittajien intresseihin, kun kaikki vielä rahoitetaan verovaroin.

Ennen pitkää Yhdysvallat joutuu katsomaan totuutta silmiin tässäkin asiassa.

Tervemenoa Natoon

Naton on jenkkien geopoliittinen käsikassara ja tällaiseen porukkaan Suomea nyt ollaan viemässä. Afganistanin rosvoretki lykättiin Naton käsiin, kun homma alkoi mennä reisille. Sama tulee tapahtumaan varmasti myös Yhdysvaltain uhreille tulevaisuudessa. Kun jenkkipellet sotkee, niin Nato siivoaa jäljet ja kantaa häpeän epäonnistumisesta.

On kysyttävä, onko Natossa mitään järkeä ja miksi suomalaiset poliitikot haluavat sinne väkisin mukaan?

Kyllä jaksetaan p...kaa jauhaa

Ainoa asia mistä voidaan arvostella USA:ta on, että tiedustelu ei ehkä riittävän vakavasti suhtautunut kaikkiin niihin tiedon jyväsiin, joita oli mahdollisesti saatavilla ennen noita terrori-iskuja. Tämäkin on vain olettamus.

Eipä uskoisi tälläkin palstalla olevan varsinaisia häöyrypäitä ja idän ihastelijoita noinkin monta. Hyvä puoli han tuossa on se, heidän juttunsa ovat ufo-luokkaakin uskomattomanpia ja siten täysin mielenvikaisuuteen viittaavia reaktioita.

Hannu Yli-Karjanmaa "Valtiot ja terrorismi"

Hannu Yli-Karjanmaan kirja "Valtiot ja terrorismi" oli mielenkiintoista luettavaa. Ei mikään talo voi tulla alas sellaisella vauhdilla ilman räjäytystä.

http://www.multikustannus.fi/Products.asp?document...

Suuri ja julkinen media

Mainstream median - Uusi Suomi mukaanlukien - pitäisi hävetä sitä miten se on niellyt syötin koukkuineen, siimoineen ja vapoineen.

Ainoastaan virallinen totuus on saanut mediatilaa kun vaihtoehtoista katsantokantaa - tai edes tarkempaa tutkimusta - peräävä suuri yleisö on vaiettu enemmän tai vähemmän kuoliaaksi.

Tälläkin palstalla keskustelua käydään vilkkaasti puoleen ja toiseen eri argumenteilla joista osa on hyvinkin perusteltuja. Riippumatta siitä, onko salaliitolle olemassa edes näennäistieteellistä näyttöä olisi aiheen uutisointi ja käsittely laajemmin hyvän journalistisen käytännön mukaista.

Kääntäen, jos tästä aiheesta ei haluta kirjoittaa niin mistä kaikesta muusta vaietaan samalla kaiken aikaa kun skuupiksi riittää Aitolehdon ja Tuksun yöllinen välienselvittely.

Jokainen nollauutinen on poissa aidosta journalismista ja kuvittelisi että kunnollisen journalismin ammattilaisen sisuksia tällainen kääntää. Tai sitten toisaalta ei. Mikä se on journalistin selkärangan tilanne näin 2000 luvulla, paha sanoa.

Se, että vaihtoehtoisille näkemyksille ei tällaista tilaa anneta kertoo jostain aivan muusta. Vanhasen maitovalinnalle tai tekstiviesteille löytyy kyllä tilaa mutta Herlinin tai Erkon porukkaa ei tällaisen uutisoinnin näennäisyys, pinnallisuus tai suhteettomuus vaivaa.

Jos Usarista on kiinni niin Irakissa on edelleen nippu oikeita ja hirrrmuisen vaarallisia joukkotuhoaseita vain odottelemassa löytäjäänsä.

Salaliittofaneilla aivot narikassa

WTC:hen oli tehty terroripommitus jo 90-luvun alussa, tarkoituksena romauttaa rakennus autohallin kautta. Silloinkin asialla rauhan uskonnon edustajat. Nyt sitten porukan on vaikea uskoa, että sama hihhulijoukkio yritti uudelleen ko. rakennusten tuhoamista.

Osama B-L oli avustajiensa kanssa radion ääressä, kun iskut 2001 tapahtuivat. Kun juhlinta ekan lentokoneosuman jälkeen puhkesi, niin Osama kehoitti odottamaan vielä hetken ... ja kohta tärähti uudestaan. Tuntui siis olevan etukäteistietoa tapahtumien kulusta. Ja ko. porukka otti estoitta tapahtuneesta kunnian itselleen.

WTC-iskuja käytetään sekä terroristiryhmien että arabimaidenkin taholta osoituksena siitä, mitä tapahtuu, jos USA jatkaa Israelin tukemista. Olisi aika nurinkurista, että vihollinen uhkaa vihollistaan uusilla iskuilla, jos uhri olisi ne itse tehnyt.

Mutta onhan se valitettavan totta, että Suomessa on erityisen isot sympatiat ääriliikkeille ja ihmisoikeuksia rujosti polkeville maille, kuten Kiina, Venäjä ja islamilaiset maat. Tälle porukalle kaikki mitä USA sanoo, on valhetta. Siksi nämä salaliittohörhöilytkin saavat helpolla tuulta purjeisiin. Aivot on niin helppo jättää narikkaan.

Tässä keskustelussa on

Tässä keskustelussa on näkyvissä taas näiden "viralliseen tarinaan" uskovien puolustelut, jotka eivät tuo esille yhtään faktaa tai pienintäkään seikkaa itse tapahtumasta vaan he reagoivat tähän uutiseen agressiivisesti ja käyttävät keskustelukeinonaan pelkkää haukkumista ja vähättelyä.

Tunnen tällaisia tyyppejä myös henk.kohtaisesti ja aina kun asian tuo esille niin nämä henkilöt reagoivat asiaan suurella tunteella (eli agressiolla) ja naama punaisena huutavat minulle, että kuinka tyhmä ja aivoton minä olen kun "uskon" johonkin "salaliittoon". Yhdeltä "virallisen tarinan" puolustajalta kysyin, että mikä tässä asiassa saa hänet noin suuttumaan, mutta siihen ei vastausta tullut vaan pelkkä tuhahdus (ja pari haukkumasanaa lisää).

Siksi kysynkin nyt uudestaan:
Mikä tässä asiassa saa heidät noin suuttumaan ja käymään henkilökohtaiseksi, vaikka asia ei edes suoranaisesti liity heidän elämäänsä?

Ääliöiden armeija

Itse tunnen liian monta ääliötä, jotka eivät taas pysty hyväksymään minun mielipidettäni siitä, että ehkä "virallinen totuus" on oikeasti pääosin totta. Itse ainakin uskon pääosin virallista totuutta, kaikki pölhöt salaliittoteoriat on tuhanteen kertaan murskattu, mutta silti te jaksatte jankuttaa. MUT SEHÄN LENTO 93 AMMUUTTIIIN ALAS??? SE OLI SIIN YHES VIDEOS!!! SE ON TOTTA!! Ja mielestäni tuollainen typeryys loukkaa monessa suhteessa iskuissa kuolleita.

Kun kysyn perustelua sille, miksi tällainen salaliitto olisi tehty vastaukseksi tulee Afganistanin öjy (Afganistanissa ei ole öljyä) tai "Uusi maailmanjärjestys" (salaliittoteoriaa perustellaan salaliittoteorialla, kumoas se)

On surullista että varsinkin teini-ikäiset imevät tietonsa lähinnä YouTubesta eivätkä suostu ottamaan asioista muualta selvää. Tekeekin mieli haukkua.

Surullista luettavaa

Onko Uuden Suomen lukijakunta todella tällä tasolla? Ilmeisesti. Surullista kaikkien kannalta.

Eräs merkittävä seikka on

Eräs merkittävä seikka on vielä tässä keskustelussa unohdettu: WTC:tornit oli määrätty joko purettaviksi tai peruskorjattaviksi, sillä ne sisälsivät mm. runsaasti asbestia ja asbesti-remontti olikin jo aloitettu toisessa tornissa, mutta koska se oli huippu-kallista, niin sitä ei kannattanut kunnolla tehdä ja yllätys-yllätys, lentsikka törmäsi juuri siihen kerrokseen, mistä ylöspäin remppaa ei oltu lainkaan suoritettu!

Jep!Kolme kuukautta aiemmin

Jep!Kolme kuukautta aiemmin kiinteistösijoittaja Larry Siverstein oli tehnyt uuden vakuutussopimuksen johon oli lisätty pykälä terrori-iskujen varalta.Hän hyötyi tuhoista n. 7 miljardia dollaria.Yritti vielä että ko. tapaus olisi tulkittu kahdeksi eri iskuksi,jolloin namia olisi tullut enemmän.Rakennustyöt eivät ole ko. tontilla edenneet juuri mitenkään ja Larry S on vaatinut valtiota osallistumaan kustannuksiin.Olen nähnyt pätkän jossa hän sanoo että menehtyneiden ihmisten omaisten vuoksi tornit pitäisi rakentaa uudelleen.Se pätkä vakuutti minut että häneltä en ostaisi käytettyä pilvenpiirtäjää.

Ei tosiaan tiedä,

Ei tosiaan tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa näitä salaliittohörhöjen kirjoituksia lukiessa. Täällä nämä vesselit veivaa näitä iän ikuisia ja miljoonaan kertaan hölynpölyksi osoitettuja teorioitaan samalla innolla kuin silloin, kun nämä teoriat olivat juuri rantautuneet Suomeen tuolta salaliittoteorioiden luvatusta maasta. Miten ihmeessä te jaksatte? Kyllä minä vielä sen ymmärrän, että jännittävät salaliittoteoriat tempaisevat mukaansa, mutta miten niistä jaksaa innostua vuosi vuoden jälkeen?

usko tai älä

mutta luulen sen johtuvan siitä, että nuo "älyköt" ihan aikuisten oikeasti luulevat niitten olevan todellista elämää. Ovat kyllä katsoneet liikaa salaisia kansioita tai jotain. On vain yksinkertaisesti todellisuus hämärtynyt pahasti.

Usko tai älä

Normaalin ihmisen henki suuressa maailmassa ei ole minkään arvoinen.Kansa on massaa.
Katsotaan onko vallassa Pol Pot, Hitleritai Stalin.Heillä ei ollut nykyaikaisia aseita ja teknologiaa,mutta ihmisluonteen he toivat hyvin esiin.Massaa pois, jotta valta täyttyy.

Miksei Putin käyttäisi samoja keinoja Tsetseenejä vastaan.Pari taloa pommilla nurin ja sitten pienen kansan kimppuun.

Älkää luulko että ihminen on nykyään sen kummempi kuin vajaa sata vuotta sitten.

Kysymyksessä ei ole älystä, vaan ihmisestä.

Totuuden löytäminen

uutismassan seasta vaatii nykyään entistä enemmän taitoa, vainua ja loogista päättelyä.

Pelkästään otsakkeita selaamalla päätyy - loogisesti ja jossain määrin - näennäisen oikeaan loppupäätelmään kuten tällaiset ahtiheinot ja orjatsalot. Käsityskyvyssä sinällään ei ole vikaa.

Mutta kyky havainnoida todellisuutta fasadien ja erilaisten tarkoitusperien takana on vaikeaa ja viljalti hankalaa puuhaa koska siihen ei otsakkeiden vilkaiseminen riitä. Se vaatii perehtymistä, vaivannäköä ja sen perustavanlaatuisen tosiasian hyväksymistä että joskus joku ei puhukaan totta. Ja että itse on mennyt lankaan.

Orjatsalot ja ahtiheinot ovat oikeassa. Mutta he ovat vasta totuuden ensimmäisellä portaalla. Fasadin taakse ei ole katsottu eikä vaivaa viitsitty nähdä. On helpompaa leimata muut kuin vaivautua itse tekemään mitään.

Niin, on jo aikakin että

Niin, on jo aikakin että tuota WTC iskua tarkastellaan ja mietitään syitä ja seurauksia. Iranin tilanne on suorastaan vaarallinen enkä yhtään ihmettele jos vähän vastaavaa kuin WTC iskua suunnitellaan parhaillaan jotta saadaan tekosyy hyökätä Iraniin. En ihmettelisi, vaikka se isku olisi ydinisku sen takia, että Iraniin liityen juuri kohistaan ydinteknologiasta.

Hyvä uusi Suomi kun julkaisette näitä oikeita uutisia. Tsemppiä toimitukseen, tulen seuraamaan lehden kehitystä mielenkiinnolla.

USA on hieno maa, typerykset

Ja niin, niistä "lukuisista" arkkitehdeistä, insinööreistä ja ties mistä kenraaleista puheen ollen: USA:ssa asuu 303 miljoonaa ihmistä ja kokoon on saatu about 1000 arkkitehtiä ja he ovat automaattisesti oikeassa? Tuhannen arkkitehdin "liittouma" ei paljoa paina kuuden miljardin ihmisen maapallolla.

Suurin syy WTC-salaliittoihin lienee lähinnä Bush-vastaisuus ja jonkinlainen ylemmyydentunne amerikkalaisia kohtaan. "nehän on tyhmii ja läskei..."

USA on ollut hieno maa

Olen henkilökohtaisesti ollut jenkkifani lapsuudesta saakka ja pitänyt koko kansaa jollain tavalla poikkeuksellisen erinomaisena.

Laput putosivat silmiltä tämän nimenomaisen tapauksen yhteydessä kun kokonaisuus alkoi selvitä. Siis joillekin alkoi selvitä.

1000 arkkitehtia on huomattavan paljon osaamista. Siinä on rutkasti viisautta verrattuna mihin hyvänsä.

Jos dokumentteihin on

Jos dokumentteihin on luottamista, niin moni, joiden väitettiin ohjaavan kyseisen koneen WTC-rakennukseen, ovat vielä hengissä ja asuvat kotimaassaan.

Naurettavaa oli myös se, kun romukasasta ihmisiä pelastavia palomiehiä haastateltiin. He sanoivat, että suurin esine minkä he löysivät, oli lankapuhelimen näppäimistö. Eli siis vain pieni kappale. Kaikki muu meni tomuksi. "Terroristien" jäljillehän osittain päästiin sen takia, että erään konetta ohjanneen passi (tai vastaava) löydettiin WTC-tornien läheisyydestä. Kelatkaappa miten se on voinut sieltä koneesta tippua sen räjähtäessä ja vielä säilyä ehjänä. Hmmh...

Jos Jenkit ovat syyllisiä,

Jos Jenkit ovat syyllisiä, minkä uskon ja moni muu uskoo olevan totta, niin miksi asialle ei tehdä mitään??? Joutuisiko asian esille ottava kansa/taho sellaisen hyökkäyksen kohteeksi, että katsotaan, että on parempi vaieta kuin puhua? Käsittämätöntä, että nykyaikana voi tapahtua tällaista ja asiasta hiljaa vaietaan poliittisilla areenoilla ja silmäätekevien parissa länsimaissa!

 
 
ILMOITUS

Yritysblogit

Sami Järvinen
Sami Järvinen, Navi Group
 
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola, Omistajayrittäjä.fi
 
 
 

Tilaa US-uutiskirje

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.

 

Luetuimmat

 
 
 
 
 

Kysely