Uusi Suomi / Ulkomaat Torstai 9.2.12 Aseta US kotisivuksi

”Kansannoususta totuus esiin!”

”Kansannoususta totuus esiin!”
Julkaistu: 9.3.2010 18:32
Kuva: Heidi Hautala
Kuva
Heidi Hautala yhdessä Tiibetin hengellisen johtajan Dalai Laman ja venäläisen elokuvaohjaaja Andrei Nekrasovin kanssa.
Kuva: Heidi Hautala
Heidi Hautala yhdessä Tiibetin hengellisen johtajan Dalai Laman ja venäläisen elokuvaohjaaja Andrei Nekrasovin kanssa.
Europarlamentaarikko Heidi Hautala (vihr.) vaatii Uudessa Suomessa julkaisemassaan blogikirjoituksessa, että Tiibetissä kaksi vuotta sitten tapahtuneesta kansannoususta on tuotava "totuus esiin".

- Vähin mitä EU voi tehdä, on vaatia kansainvälistä riippumatonta tutkimusta siitä, mitä tapahtui Tiibetissä kaksi vuotta sitten. Mitkä olivat todelliset syyt ja seuraukset 10.3.2008 tapahtuneessa kansannousussa? Puolustamalla oikeutta tietää totuus Euroopan kansat puolustaisivat samalla sekä todella uhanalaisen kansan oikeuksia että arvoja, jotka he vakuuttavat olevan EU:n perusta, Hautala kirjoittaa.

Maaliskuun 10. päivänä vuonna 2008 tiibetiläiset munkit lähtivät kaduille protestoimaan Kiinan sortotoimia vastaan. Kiina tukahdutti mielenosoitukset väkivalloin ja syytti Tiibetin pakolaishallitusta ja maan hengellistä johtajaa Dalai Lamaa mellakoiden suunnittelusta.

Hautala on Euroopan parlamentin ihmisoikeusvaliokunnan puheenjohtaja ja ainoa suomalainen valiokuntapuheenjohtaja.

 

 
Uusi Suomi
Uusi Suomi
 

Tähän uutiseen liittyvät asiasanat

 
 
 
 

Poliitikko aivopesua vastaan?

Miten ihanan erikoinen tuulahdus. Poliitikko haluaa totuuden ilmi, eikä tyydy viralliseen valheeseen. Pisteet Heidille.

Totuus on meissä kaikissa - mutta kuka kertoo mikä on totta?

Äänestäjä antaa luottamuksensa valitulleen suureen saliin ja Brysseliin

Kansa valitsee edustajiaan mieltymysten ja mainoksien kuin mielikuvienkin mukaan. Eräät edustajat ottavat tavaksi arvioida muita maita, kansoja ja kulttuureja, olettaen, että meidän länsimainen demokratiakäsite ideologiana on kaiken kattava ja kaikille suotava. Olisiko vihdoin meidänkin ymmärrettävä, että edustajan tehtävä on vaalia äänestäjiensä käsityksiä ja päämääriä, mitä heille on tullut luvatuksi, kun tarjolle on asettunut? —

[Kesäkuu 2006 — Eduskunta ja nimenomaan naisten äänioikeus täyttivät vuonna 2006 100 vuotta - suurin juhlallisuuksin. Eduskunta kohotteli kerrankin yhtenäisenä joukkona parlamentarismin tärkeyttä ymmärtäen nurkan takana kurkistelevan suoran kansalaisvaikuttamisen.

Edustajat ovat tunnetusti kansalaisten antamilla luottamuslipuilla edustamassa nimenomaan omaa yhteenkuuluvuusryhmäänsä, tai ainakin näin pitäisi olla.

Totuuden puristaminen

Ehdotan, että Heidi Hautala puristaa totuuden esille Satu Hassista ja muista kasvihuoneilmiön kannattajista. Se voi olla kovempi urakka kuin selvän saaminen Kiinan kansantasavallasta tai Bushin hallinnosta.

Juuri näin!

Vielä kun saataisiin jollain konstilla totuus irti poliitikoista.

Totuus esiin, ehdottomasti

Mutta uskooko Heidi Hautala suomalaisten voivan korjata tämän vuosikausia jatkuneen vääryyden?

Hautala on hienolla asialla.

Mutta hänellä on valvottavanaan myös Suomen etu. Hänen EU-asemansa on kunnioitettava, mutta se kertoo myös siitä, että oma ura on prioriteetti.

Hautala on vihreä: kiinnostaako häntä hiukkaakaan suomalainen työllisyys?

Vai onko meppi vapautettu suomalaisuudesta?

Muiden EU-maiden mepeissä on on ollut havaittavissa kotiinpäin vetoa.

Kannattanee lukea myös pt. Huuskon huomiot Brysselistä.

PS. Mitä havaintoja ja kannanottoja olemme saaneet parlamentaarikko Mitrolta?

Ja mitä sitten?

Siellä se totuus on jossain Dalai Laman ja Kiinan versioiden välimaastossa. Mahdollisesti lähempänä munkkien kapinointia.

Tiibet on aina trendikäs asia länsimaisille poppareille, filmitähdille, ja retrohipeille, kun buddhalaisuus myös on trendikästä heidän keskuudessaan kaikenkattavassa suvaitsevaisuudessaan.
Kiva ja kiehtova sekoitus uskontoa ja filosofiaa, joka on helppo ottaa omaksi.

Mahtaako Hautalalla olla käsitystä ja tietoa siitä, millaiseksi Tiibetissä asuvat tavalliset tiibetiläiset arvioivat omaa elämäänsä?
Se on muutakin kuin rukousmyllyjen pyöritystä ja elämänfilosofiaa. Siis Tiibetissä, eikä Intiassa.
Entä Tsetshenia?

Välttämättä ei niin,

sillä Tiibetin kohdalla valheen ylläpito ei hyödytä heitä, mutta Kiinalla se on kaikki kaikessa mikäli aikoo pitää Tiibetin näpeissään...

Yhdellä äiti Amma

toisella Dalai Lama, kolmannella joku muu.
Jokaisella on omat idolinsa ja ihailun kohteensa.

kansanmurha

vienee yhtä pitkän ajan tiibetiläisiltä kun kristityiltä armenialaisilta vei muslimi turkkilaisten heille tekemän kansanmurhan saaminen edes muutaman ulkovallan tuomitsemaksi.
se kauppa.kauppa ja kauppa.
kaikki suomalaiset poliitikot ovat umpikieroja..
ahtisaari palkitsi kunniamerkein diktaattori suharton
mitä lienee nykyinen valtion johto tehnytkään.

pelkkää taktiikkaa

Hautala tietää että on turvallista vaatia ja vähän muodikastakin sellaista mitä ei tulla Kiinassa sallimaan. Ei haittaa kenellekään, mutta oma ura saa hohdetta.

Hautala jos vaatisi että Venäjällä tuotaisiin totuus esiin Karjalasta, niin sittenpä olisin hämmästynyt. Tosin samma sak där som i Kina...

Uskottavuus kadonnut

Hautala on kyllä maailman toisella laidalla puolustamassa uhanalaisen kansan oikeuksia ja arvoja. Tämän katajaisen kansan oikeuksista ja arvoista Hautala ei välitä, vaan puolustaa fanaattisesti maahanmuuttoa, muslimien maahanvyöryä ja suomalaisen kulttuurin tuhoa. Oikeudenmukaisuus on Hautalalle muiden maiden kansalaisten oikeuksia ja suomalaisilta veronmaksajilta rahan kuppaamista muiden hyvään. Toivoisin tätä Tiibetin asiaa ajamaan suoraselkäisemmän poliitikon kuin vihreän kieroilijan.

Heidi Hautalan totuus

On tietenkin sama kuin kaikkien viherstaliniatien, eli miten he haluavat ymmärtää omissa piireissään totuuden. Olisin valmis ymmärtämään, että Dalai Lama on tiidettiläisten asialla, mutta kenen asialla H. Hautala vouhaa ??

Tiibettiläisiä ei saa unohtaa

ja Dalai Lama on kunnioitettava johtaja.
Dhondup Wanghen
Sangye Lhamo
Paljor Norbu
ym ym ovat todella vaarassa.

samalla vaadin Tiitisen

samalla vaadin Tiitisen listaa esiin ja politiikkojen kytkösten selvittelyä neuvostoliittoon!

Valkeiden kaulaliinojen

sanoma?

Voisiko joku ystävällisesti valaista tässä asiassa Sarviniemen suuntaa?

kaulaliinat

Näkyvät hyvin kuvassa?

mitä EU vaatii

Luuleeko hautala tosiaan, että näissäkään asioissa ei taloudelliset seikat vaikuta siihen, mitä EU tekee tai on tekemättä. Kiinan ollessa kohtalaisen totalitäärinen valtio, ei ole todellakaan helppoa vaatia heitä tekemään sitä tai tätä ottamatta huomioon rahaa. Etenkin siellä politiikka ja talous kulkevat hyvinkin käsi kädessä joten liialla uhoamisella alkavat yksinkertaisesti erilaiset vienti- ja tuontikanavat vain sulkeutua. Kiinan kun on nuo toimet niin helppo toteuttaa koska kaikki valvonta on poliitikkojen käsissä.

eipä taida tuotteiden vienti ainakaan helopttua jos tarpeeksi alkaa siellä ihmisoikeuksia erilaisille vähemmistöille vaatia.

Ihmisoikeudet vs. Nokian markkinaosuus

"Luuleeko hautala tosiaan, että näissäkään asioissa ei taloudelliset seikat vaikuta siihen, mitä EU tekee tai on tekemättä."

Miksi luulet ettei Hautala ymmärrä mainitsemaasi itsestäänselvyyttä?

"eipä taida tuotteiden vienti ainakaan helopttua jos tarpeeksi alkaa siellä ihmisoikeuksia erilaisille vähemmistöille vaatia."

Eipä taida ihmisoikeudet maailmassa edistyä jos mitään muuta ei mielessä liiku kuin tuotteiden vienti.

Heidi Hautala.

On kaikista muista tietämistäni suomalaisista vihreistä selkeä poikkeus.
Europarlamentissa eivät hallituspaikat ahdista. Siellä tehdään sitä työtä mihin alunperin valittu onkin.

Hautala meppinä on saannut enemmän näkyvyyttä ja aikaansaannoksia kuin koko muu suomalainen meppilauma lonkalta laskien yhteensä.

Hyvä että Kiina tuodaan joskus muullakin tavoin esille kuin ihanteellisena orjatyökohteena.

Heidi voisi kaivella myös

Heidi voisi kaivella myös totuuden Dalai Lamasta, yhdestä maailman viimeisimmästä teokratian monumentista, "koko maailman uskonnollisesta opettajasta" ja omasta mielestään Jumalan valitusta. Eli onko tarkoitus palata ennen kiinalaisten tuloa (1950) vallinneeseen pappisvaltaan, vähän niin kuin Iranissa amerikkalaisten jälkeen vai mihin ollaan menossa?

ENTÄS SITTEN

Heidi Hautalalle kysymys: ENTÄS SITTEN?

Kiinalaiset uiguurien tappajat Haagin tuomioistuimeen

Nythän meillä on Noobelilla rauhanpalkittu Ahtisaari. Töihin siitä ja sassiin jotta saadaan tähän maailmanmenoon jotain tolkkuva.

 
 
ILMOITUS

Yritysblogit

Sami Järvinen
Sami Järvinen, Navi Group
 
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola, Omistajayrittäjä.fi
 
 
 

Tilaa US-uutiskirje

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.

 

Luetuimmat

 
 
 
 
 

Kysely