Kun Jackson ja hänen poikaystävänsä saivat ensimmäisen lapsensa, lääkärit suosittelivat, etteivät he hankkisi useampia lapsia - hänen henkensä olisi vaarassa. Vain kolmen viikon päästä hän oli raskaana.
Jackson päätti kertoa tilanteestaan YouTubessa ja Twitterissä. Hän halusi hälventää mysteeriä abortin ympäriltä ja kertoa, ettei se ole niin pelottavaa kuin monet luulevat.
- Tarkoitukseni oli pysyä hengissä, ja paras keino siihen oli abortti. Minulla on jo poika, ja hän merkitsee minulle kaikkea. Hänen vuokseen haluan pysyä hengissä, Jackson sanoo YouTube-pätkässään.
Julkaisun jälkeen hänelle satoi arvostelua. Monet kutsuvat häntä vauvamurhaajaksi.
Hänen henkeään on uhattu, ja poliisi partioi hänen talonsa ulkopuolella.
- En häpeä, koska en ole tehnyt mitään laitonta, Jackson sanoo uudessa YouTube-pätkässään, jossa hän puolustaa itseään.

| 03:16 | Niinistö esittäytyy presidenttikollegoilleen — MTV3.fi |
| 01:33 | Euroministerit antavat Kreikalle ehtoja — YLE Uutiset |
| 01:16 | Tukipaketista ei sopua - Kreikalle lyötiin kolme ehtoa Brysselissä — MTV3 Talous |
| 00:41 | Kodak lopettaa kameroiden valmistuksen — YLE Uutiset |
| 00:18 | Länsi-Savo: Kiireettömät "hätäpuhelut" soitetaan pian numeroon 0295 000 — MTV3.fi |
| 00:11 | Euroopan presidenttejä voi bongata tänään Helsingissä — YLE Uutiset |
Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Kun kerran
asia kuitenkin jakaa ihmisten mielipiteet, niin ei sitä tarvitse tuubiin laittaa provoksi. Päivänselvää, että tappeluhan siellä keskustelussa syntyy.
Järki älä jätä!
Abortin vastustajan ajatusmaailma pähkinänkuoressa: "Rakastan ja kunnioitan niin paljon elämää, että tapan sinut!"
Kiihkouskovaiset ovat samanlaisia uskonnosta riippumatta. Mikäpä muukaan ihmisen todellisuudentajua noin pahasti hämärtäisi.
Avoimuus pitäisi lopettaa
20:57 JonVonRox
Kun kerran asia kuitenkin jakaa ihmisten mielipiteet, niin ei sitä tarvitse tuubiin laittaa provoksi. Päivänselvää, että tappeluhan siellä keskustelussa syntyy.
Olen sitä mieltä, että vapaa keskustelu ja tiedonsaanti pitäisi kieltää. Sananvapaus luvanvaraiseksi.