
Ylen Aamu-tv:ssa haastatellun Nekrasovin mukaan PR-toimistojen luomat mielikuvat ohjasivat tiedotusvälineitä jo Venäjän ja Georgian välisen sodan aikana vuonna 2008.
-Venäjä on jopa palkannut hyvin tehokkaita länsieurooppalaisia PR-tahoja. Yhteistyötä tehdään länsimaisten PR-asiantuntijoiden kanssa. Palkkiot ovat tuntuvia. Rahaa on budjetoitu Venäjä-kuvan kirkastamiseen lännessä. Tämä työ kantaa hedelmää, Nekrasov sanoo.
Nekrasovin mielestä venäläiset käyttivät fiksusti ja hienovaraisesti hyväkseen länsimaissa luonnostaan heräävää myötätuntoa pientä itsenäisyytensä puolesta taistelevaa kansaa kohtaan esittelemällä Georgian imperiumina, joka hyökkäsi omiaan vastaan.
-Länsimaat menivät tähän ansaan, Nekrasov totesi.
Ohjaajan mielestä länsimaiset ihmiset ovat naiiveja, koska nämä uskovat, että venäläisjohtajat ovat lähes samanlaisia kuin länsimaiset, hyväkäytöksisiä eurooppalaisia. Tämä selittyy osittain sillä, että myös taloudellisista syistä, länsijohtajien on selitettävä omassa maassaan, että kyllä nämä venäläiset ovat ihan hyviä tyyppejä.

| 06:31 | Kiinan vienti ja tuonti supistuivat tammikuussa — YLE Uutiset |
| 06:13 | Poliisien lakkoilu leviää Brasiliassa — YLE Ulkomaat |
| 06:03 | AL: Arabimaat pyytävät Suomelta apua poliisien kouluttamisessa — MTV3.fi |
| 06:00 | Orbanin törmäily on tärvännyt poliitikkojen maineen Unkarissa — MTV3 Ulkomaat |
| 05:59 | "Vähän kuin Suomen pelkokerroin" - lukijat huolissaan lumenpudottajista — MTV3.fi |
| 05:30 | TS: Äidinkielen ylioppilaskoe uudistuu jälleen — MTV3.fi |
Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
että näinkin(kö?) länsi toimii - tai siis yhdysvallat
Tutkiva journalisti H. P. Albarelli Jr. väittää ratkaisseensa ranskalaiskylää vuonna 1951 vaivanneen mysteerin, kertoo Daily Telegraph. Albarelli väittää tuoreessa kirjassaan, että CIA laittoi LSD-huumetta leipään ranskalaisessa Pont-Saint-Espritin kylässä.
"Kirotun leivän mysteeri" on vaivannut ranskalaiskylää tähän päivään saakka. Erilaisia teorioita on esitetty sille, miksi elokuussa 1951 kyläläiset alkoivat nähdä harhoja, ja ainakin viisi ihmistä kuoli. Aiemminkin on epäilty, että paikallinen leipä myrkytettiin.
Albarellin mukaan kyse oli CIA:n ja Yhdysvaltain armeijan kylmän sodan aikaisesta kokeesta, jossa testattiin mielen hallintaa.
Albarelli törmäsi CIA:n papereihin tutkiessaan armeijan biokemistin Frank Olsonin kuolemaa. Olson putosi ikkunasta "kirotun leivän " tapauksen jälkeen. Armeijan tiedemiehet kertoivat Albarellille, että CIA-agentit olivat suihkuttaneet LSD:tä ilmaan ja myös laittaneet sitä paikallisiin elintarvikkeisiin.
Heh heh
Heh heh.
Näin venäläiset huijaavat naiiveja
Näin CIA:n palkkaamat venäläiset huijaavat naiiveja.
Ei koske Suomea
Suomen kohdalla ei tarvi edes yrittää :)
Täh?
Kuka "lännessä" kuvittelee, että Georgia oli syyllinen sotaan?
Hyvä ja Paha
Suomessahan vihreiden silloinen puheenjohtaja ilmoitti, vajaan kuukauden asiaa pohdittuaan että syyllinen oli NATO, joka provosoi Venäjää hyökkäämään.Tosin mainitulla analyytikolla oli muitakin persoonallisia näkemyksiä Venäjän "puolustuksellisista aseista", Tsekistä ja Puolasta "Venäjän takapihoina" jnp.
eikös se vähän aikaa ihan
eikös se vähän aikaa ihan EU:n toimesta todettu että georgia oli syyllinen sodan aloitukseen.
http://news.bbc.co.uk/2/hi/8281990.stm
Ei voi kuin nauraa !
Ei ollut todellakaan mikään uusi juttu !!!
"Uusi" juttu on se, että löytyy vielä joku venäläinen, joka luulee tänä päivänä, että länsi-euroopassa joku on uskonut venäläisten juttuihin (propagandaan) ehkä jopa viimeiset 50 vuotta.
Nekrasov ei tajua, että hänestäkin on aika jättänyt jo aikaa päiviä.
Herranenaika, mitä länsi-eurooppalaisten ihmisten järjen aliarviointia !
Nekrasov = Oman neukkupropagandansa säälittävä ja naurettava uhri ?
vastaus
"Kuka "lännessä" kuvittelee, että Georgia oli syyllinen sotaan?"
EU-raportin mukaan Georgia aloitti sodan.
Tämä Nekrasov kuuluu Berezovskin leiriin ja on Venäjän hallituksen vastustaja. Nekrasovin ystäväpiiriin kuului Berezovskin lisäksi mm. Litvinenko. Kaikki nämä ovat Venäjän kuonaa, halveksittavia ihmisiä.
Raha vai rakkaus ?
kuka on tämä Pete H ,Karl Haushofer ? Ja mikä intressi hänellä on toimia Venäjän puolesta ?
vastaus
Kannattaa tutustua sveitsiläisdiplomaatti Heidi Tagliavinin laatimaan ja EU:n rahoittamaan raporttiin Ossetian sodasta. Raportin mukaan Georgia aloitti sodan ja ampui ensimmäisen laukauksen.
Myös ETYJ:n tarkkailijana toiminut Ryan Grist vahvisti paikan päällä saman asian.
Venäläiseen
Venäläiseen taisteludokriiniin on aina kuulunut, että hyökkäys on paras puolustus. Ja paras puolustus on kieltää koskaan hyökänneensä. Näinhän se menee...
Koko maailma
Kuvateksti:
"Georgian ja Venäjän sodan alettua koko maailma syytti nopeasti Georgian presidentti Mihail Saakashvilia iskusta uinuvaan Tshinvalin kaupunkiin Etelä-Ossetiassa."
Miten muistan tuon aivan toisinpäin; koko maailma syytti nopeasti Venäjää hyökkäyksestä. Ja nyt vasta vähän aikaa sitten EU:n raportti kertoi, että se oli Georgia joka hyökkäsi ja Venäjän teki sen jälkeen vastaiskun.
Pitäähän Venäjälläkin
Pitäähän Venäjälläkin olla oma Michael Moorensa :)
noooo
michael less
Ja G.G.Mannerheim ampui Mainilan laukaukset
.......................................... PUM
Georgia ei hyökännyt Venäjälle
Georgian tasavallan on oikeus poistaa kaikki venäläiset Georgian tasavallasta. Venäläiset miehittävät yhä Georgian tasavallan pohjoisosia ja tekevät etnistä puhdistusta. Venäjä oli jälleen hyökännyt rakentamaan nukkehallitusta ja tappamaan toisinajattelijat. Rikos koko ihmiskuntaa kohtaan on täysin häikäilemätöntä.
Venäjä hyökkäsi
Nimenomaan Venäjä valmistautui huolella hyökkäämään Georgiaan ja hyökkäsi Georgiaan yrittäen valloittaa koko Georgian.
Georgia uskollisena velvollisuudelleen itsenäisenä maana puolustautui Venäjän hyökkäystä vastaan.
Tagliavinin raportista löytyy huomioonotettavia lainauksia täältä.
Venäjä miehittää parhaillaankin kansainvälisesti tunnustettuja Georgian alueita Abhasia, ns. Etelä-Ossetia ja Akhalgor.
Venäjä parhaillaankin rikkoo törkeästi allekirjoittamaansa aseleposopimusta.
Raaputa venäläistä
ja alta paljastuu tataari, sanoi jo Bismarck aikoinaan.
Niin ...
ja Stubb haluaa Venäjälle viisumivapauden euroopan unioniin...
vastaus
"Georgia uskollisena velvollisuudelleen itsenäisenä maana puolustautui Venäjän hyökkäystä vastaan."
Väärin. Georgia aloitti sodan. EU-raportti sanoo näin.
heidi hautala kaveeraa
tämän negasovin kanssa
onko hautala samaa propagandatasoa
entä dalai lama jonka kanssa molemmat edellämainitut myös poseeraa - hautala kirjoitti aiheesta bloginkin
Nekrasov+Dalailama+Hautala, KNFIJV:n ulkojäseniä
Nekrasov+Dalailama+Hautala ovat oikeastaan sääntöjemme mukaisia KNFIJV:n ulkojäseniä (ei rek.) Tuolla upean Heidin upeassa blogissa on lisääkin aiheeseen liittyvää ja sitä sivuavaa ihmisoikeusasiaa kaveripiirin kuuluvan Jenni Suuntimon Hesari-kommenttinakin:
http://heidihautala.blogit.uusisuomi.fi/2010/03/09...
Tervehdimme lämmöllä Andrej Nekrasovia, kollegaamme ihmisoikeusasioissa. Toivomme, että uusi dokumentti tulee huomatuksi vieläkin paremmin kuin hänen Andrei Litvinenkon kohtaloa käsitellyt teoksensa jokin aika sitten.
Tokikaan emme halua, että hän saisi Suomessa samanlaista kohtelua kuin tuolloin: Nekrasov sanoi, että Luumäellä hänen murron kohteeksi joutuneessa talossaan oli Litvinenko-materiaalia. Talosta löytyi venäläisiä tupakantumppeja eikä hän itse polta. Suomen poliisi vaikenee yhä.
Mika Eiramaa, tutkija, kriitikko, KNFIJV/Kulttuuri
Kansalaiset neuvostofasistisen imperialismin jäänteitä vastaan
http://rescordis.net/knfijv-carsfi.html
- mitäs me sanottiin, oltiin oikeassa alusta alkaen!
P.S. Muistattehan lähettää 13.3. mennessä Talvisodan loppumisen 70. muistopäivän Kansalaisnootin Venäjän federaation Suomen suurlähetystöön, ks. http://rescordis.net/knfijv-carsfi.html#kansalaisn...
Grist
Se Grist on Venäjän agentti, joka sai potkut rikottuaan esimiehensä Terhi Hakalan suoraa määräystä.
EU-raportista
Venäjä oli ja on konfliktin osapuoli, eikä rauhanturvaaja.[i]
Venäjä valmistautui hyökkäämään georgialaisten kimppuun Georgian Abhasiassa 6.8.2008, vaikka georgialaisista ei ollut minkäänlaista uhkaa ei abhaaseille, eikä venäläisille.[ii] Kyseessä oli ja on puhtaasti Venäjän imperialismi.[iii]
”Etelä-Ossetian” suorittama georgialaiskylien tulittaminen voidaan katsoa aseelliseksi hyökkäykseksi.[iv]
Kun ”rauhanturvaaminen” ei toiminut, vaan georgialaiskyliä tulitettiin toistuvasti raskain asein, niin siinä mielessä Georgian hyökkäys Tshinvaliin oli tarpeen - itsepuolustusta.[v]
Venäjä jätti joukkojaan sotaharjoituksen jälkeen lähelle Rokin tunnelia, joten ne saatiin nopeasti Georgian alueelle, kun hyökkäyskäsky annettiin.[vi]
Venäjä on valehdellut julkisuuteen joukot, jotka osallistuivat sotaan, raportissa kerrotaan mitä Venäjän joukkoja todellisuudessa hyökkäsi Georgiaan.[vii]
Minun sivuillani kaikki
ovat "asiattomia viestejä," joihin ei voi vastata. Ne voi vain ilmoittaa. Mutta totta se on, että Venäjä, kuten nyt Ukrainan vaalien voittaja, ovat alkanet käyttää länsimaisia PR-toimistoja julkisivujen kirkastamiseen. Hyvinhän se näyttää toimivan. Kait Nekrasovkin paremmin niissä touhuissa tienaisi, jos rahan perässä juoksisisi.
Mitä tulee tuohon EU:n pyytämään diplomaatin raporttiin Georgian sodan aloittamisesta, se on hiukan yksipuolinen. Se ei ota huomioon seikkaa, että Venäjä jatkoi avoimesti ns. separatististen alueiden liittämistyötä. Kun ne muodollisesti olivat osa Georgiaa, se ei voinut pelkästään katsella touhua. Ele vastasi myös Kosovon erottamiseen Serbiasta. Eli uudet Kylmän Rauhan rajat vahvistettiin, eri tavoin kuin Jaltassa aikoinaan.
vastaus
"Se ei ota huomioon seikkaa, että Venäjä jatkoi avoimesti ns. separatististen alueiden liittämistyötä"
On totta että Venäjä myönsi E-Ossetian asukkaille Venäjän passeja, mutta eihän tuo ole hyvänen aika sotatoimi!
Käsittänet että on jonkin verran eroa sillä, että jakaako alueen asukkaille passeja vai aloittaako laajamittaisen tykistö- ja kranaattihyökkäyksen Tshinvalin siviilejä ja venäläisiä rauhanturvaajia vastaan.
Georgia ampui sodassa ensimmäisen laukauksen. Tästä ei ole pienintäkään epäilystä.
Georgia ampui
"Georgia ampui sodassa ensimmäisen laukauksen. Tästä ei ole pienintäkään epäilystä."
Georgia ampui Georgian alueelle laittomasti tunkeutuneita Venäjän joukkoja - täysin oikeutetusti.
Asia on vastaava kuin jos Venäjän panssarijoukot tunkeutuvat Suomen alueelle ja huristavat kohti Helsinkiä ja Suomi sitten ampuu "ensimmäisen laukauksen" pysäyttääkseen hyökkääjän.
Sotilaallinen välikohtaus vain
Näyttää siltä, että Georgia aloitti sodan. Tai "sodan", sillä georgialaiset vetäytyivät päätäpahkaa venäläisten tieltä eikä varsinaista taistelukosketusta maavoimien kesken juurikaan ollut. Venäjä olisi aivan helposti voinut miehittää koko Georgian, mutta ei halunnut sitä riesakseen, varsinkin kun Moskovassa pörssikurssit laskivat sodan takia.
Yritti
Venäjä yritti miehittää koko Georgian. Venäjän joukot hyökkäsivät Georgiaan kaikkia mahdollisia reittejä pitkin:
- Pohjoisesta Kaukasusvuoriston lävitse Rokin tunnelin kautta;
- Lännestä yli Enguri-joen Zugdidin luona olevaa suurta siltaa pitkin;
- tekivät maihinnousun Georgian alueelle Mustan meren rannikolla;
- ilmahyökkäkset käytännössä kaikkialle Georgian alueelle.
Vaan kun "salamahyökkäys" epäonnistui, niin Venäjä joutui keskeyttämään valloitusyrityksensä aivan kuten Talvisodassa Suomea vastaan.
Propaganda, manipulaatio. indoktrinaatio
Jo keisrinajalta periytyvät tieteellisen miliisivallan kulmakivet.
Juupas-eipäs...
Ja taas on juupas-eipäs asian (080808) tiimoilta alkanut. Gruusian pikkuhitleri rupesi ratkomaan kansallisia ongelmia raskaalla tykistöllä ja sai turpaansa "humanitaarisen intervention" muodossa.
Näin FoxNews.com 080808:
"Russia dispatched an armored column into the breakaway enclave of South Ossetia on Friday after Georgia, a staunch U.S. ally, launched a surprise offensive to crush separatists."
Ja jos noin sanotaan Foxilla niin se tieto riittää minulle.
Komppaan Penttijuhania tässä asiassa; "Ele vastasi myös Kosovon erottamiseen Serbiasta. Eli uudet Kylmän Rauhan rajat vahvistettiin, eri tavoin kuin Jaltassa aikoinaan." aika osuvasti sanottu. Ja Abhasiahan ei laillisesti Gruusiaan ole kuulunutkaan, sehän on näitä Stalinin tekemiä rajanvetoja. En tiedä gruusofiileistä, mutta minulle bolsevikkien rajanvedoilla ei ole mitään arvoa.
Nekrasov
Onko Nekrasov Hautalan tyttöystävä?
Miksei USA puolustanut Georgiaa ja lyönyt Venäjän
juoppoarmeijaa? Siinäpä kysymys. Petti Georgian kuten petti Unkarin 1956! Nolo juttu.
CIA ei saa mitään selville, muuta kuin sotkee kaikki asiat.
Mainila
Netin keskustelupalstoilla ja näitäkin kommentteja lukiessa kannattaa muistaa, että Venäjällä on iso propagandakoneisto ulkomailla, myös Suomessa, jonka tehtävänä on pyrkiä vaikuttamaan ulkomaiden yleiseen mielipiteeseen - myös osallistumalla nettikeskusteluihin.
kysymys
"Netin keskustelupalstoilla ja näitäkin kommentteja lukiessa kannattaa muistaa, että Venäjällä on iso propagandakoneisto ulkomailla, myös Suomessa, jonka tehtävänä on pyrkiä vaikuttamaan ulkomaiden yleiseen mielipiteeseen - myös osallistumalla nettikeskusteluihin."
Mahtaako EU-diplomaatti Heidi Tagliavini myös kuulua Venäjän palkkaamaan propagandakoneistoon?
Vielä isompi
todella iso propagandakoneisto on USA:lla ja vieläpä rahakas sellainen, tässä vain yksi joka on linkittynyt lähes kaikkialle, jopa Venäjälle.
http://en.wikipedia.org/wiki/National_Endowment_fo...
Määräsikö Terhi Hankala Gristin tukkimaan suunsa?
"Se Grist on Venäjän agentti, joka sai potkut rikottuaan esimiehensä Terhi Hakalan suoraa määräystä."
Halosen luottonainenko määräilee? Hänhän ei kyennyt johtamaan edes johtamansa Etyj:n Etelä-Ossetiaa vastaan suorittamaa sotilastiedustrelua Georgian hyväksi.
Stubb sitten istui kaiken tiedon päällä pyrkien estämään totuuden esille tuloa, jotta saisi Yhdysvalloilta jonkin palkkion Etyj:n lamauttamisesta. Tuloksena oli tietenkin se, että Kreikan kokoomuslainen hallitus joutui oikomaan Kimmo Kiljusen avulla niitä solmuja, jotka Stubb oli saanut kokemattomuuttaan aikaiseksi ulkoasiainhallinnon harjoittelijana.
Muistaakseni Terhi Hakala sai potkut Etyj:n tehtävästä Georgiasa. Itse asiassa Etyj sai potkut koko Georgiasta ja Euroopan unioni siviilitarkkailijat tulivat paikalle: mm. suomalaiset.
Stubb tyri Halosen nimissä Halosen suosikkitytön avulla koko Etyj:n Georgian projektin. Naistenlehdissä vain ei ole kehuttu tätä naisjohtajasuoritusta.
Nyt YK:lla on kova suomalaisnimi Georgiassa: Turunen, vaikka hän onkin vain karriääridiplomaatti eikä tasa-arvojohtajien suosikki.
Kritiikkiä
Voi höpö höpö. Suurin osa täällä esitetyistä perusteluista siitä, miten Venäjä oli syyllinen ja agression aloittaja kyseisessä konfliktissa, perustuu länsimedian suodattamaan informaatioon... tuo mainittu raportti on todella yksipuolinen.
Kielitaitoiset, nähkää nyt edes sen verran vaivaa, että etsitte ja luette, mitä mielä esim. pääministeri Putin oli Georgian tapahtumista. Saksalainen toimittaja Thomas Roth haastatteli Putinia, mutta yllätys yllätys haastattelu ei päässyt mihinkään "merkittäviin" läntisiin medioihin.
englanniksi (osa 1)
http://engforum.pravda.ru/showthread.php?t=225422
Venäjä (ja pari muuta maata) näytti vihreää valoa Etelä-Ossetian ja Abhasian itsenäisyydelle, mutta Georgia ei hyväksynyt tätä ja aloitti sotilasoperaation.
Vai on Nekrasov CIA:n
Vai on Nekrasov CIA:n agentti. Kyllä Tapio Nolla Neva-setä on nyt hyvin hyvin vihainen. Hänelle rakasta Venäjää kun nyt tuolla lailla mollataan.