Uusi Suomi / Ulkomaat Perjantai 10.2.12 Aseta US kotisivuksi

Yllättävä maa matkailutilaston ykkösenä

Yllättävä maa matkailutilaston ykkösenä
Julkaistu: 13.3.2010 11:06
Kuva: Creative Commons / le
Kuva
Kuva: Creative Commons / le
Saksalaiset syytävät eniten rahaa matkustamiseen. Heidän jäljessään listalla ovat amerikkalaiset ja kiinalaiset. Kiinassa kasvua on eniten, ja Japani on listan ainoa maa, jonka maailmanmatkailu ottaa takapakkia matalasuhdanteessa, kertoo E24-sivusto.

Saksalaiset panevat matkustamiseen noin 67 miljardia euroa. Eurooppalaisista maista listalla ovat USA:n ja Kiinan jälkeen Italia (22 miljardia euroa), Venäjä (18 miljardia euroa) ja Alankomaat (15 miljardia euroa). Listan on laatinut Skyscanner.se-matkailusivusto.

Saksalaisia on noin 80 miljoonaa, siis vähemmän kuin neljännes USA:n asukkaista. Siitä huomatta saksalaiset kuluttavat matkailuun kahdeksan miljardia euroa amerikkalaisia enemmän. Kiina kasvattaa matkailurahojaan sangen pikaisesti. Maan talouskehitys on ollut vinhaa kuluneen vuosikymmenen aikana, joten kiinalaiset matkailevat ahkerasti - ja mieluiten ryhmissä.

Maailmanmatkailun uskotaan kuluvana vuonna kasvavan 3-4 prosenttia matalasuhdanteesta huolimatta.

- On hyvin kiinnostavaa nähdä, miten matkarahojen käy matalasuhdanteessa. Toistaiseksi luvut osoittavat, että ainoastaan japanilaiset käyttivät matkailuun vähemmän rahaa vuodentakaiseen verrattuna, sanoo Skyscannerin perustajiin kuuluva johtaja Barry Smith.

 

 

 
Uusi Suomi
Uusi Suomi
 

Tähän uutiseen liittyvät asiasanat

 
 
 
 

Saksalaisilla on varaa

Saksalainen ostovoima on aivan toista luokkaa, kuin on suomalaisen orjakansan.

Suomi on ja pysyy samassa kastissa muiden itäblokin maiden kanssa.

Ja nyt Suomi, Puola, Bulgaria, Romania, kaikki yhtä ja samaa, suurta ja mahtavaa Eurostoliittoa.

Kun ei pyssyin onnistunut, onnistui huijaamalla 181 "viisasta" päättäjää eräällä surullisen kuuluisalla mäellä.

Veteraanit pyörinevät haudoissaan.

 
 
ILMOITUS

Yritysblogit

Sami Järvinen
Sami Järvinen, Navi Group
 
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola, Omistajayrittäjä.fi
 
 
 

Tilaa US-uutiskirje

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.

 

Luetuimmat

 
 
 
 
 

Kysely