EU:n ulkoministeri Catherine Ashton lupaa, että Suomi saa kunnon edustuksen rakenteilla olevaan EU:n ulkoministeriöön. Ashton sanoi Inarin Saariselällä lauantaina, että koko hanke on epäonnistunut, mikäli unionin uusi ulkosuhdehallinto ei edusta kaikkia jäsenmaita.
Ulkoministeri Alexander Stubb on aiemmin sanonut, että Suomi tavoittelee yhtä tai kahta päällikköpaikkaa EU:n edustustoihin sekä 15–30 paikkaa muihin tehtäviin.
Stubbin kanssa potkukelkalla liikkunut Ashton vakuutti, ettei hän yllättynyt varsin vahvasta kritiikistä. joka häneen on kohdistettu ulkoministeriuran alkusuoralla.
–Tällaisessa vaiheessa on aina mielipiteitä. Se on osa luovaa prosessia, jonka myötä edetään hyvään tulokseen.
Stubbin koolle kutsuman epävirallisen ulkoministerikokouksen yksi keskeinen tavoite on tukea Ashtonia, kun hän rakentaa unionille uutta ulkosuhdehallintoa. Ashton kiitteli, että riittävästi selkänojaa on jo tullut ministereiltä.
Stubb puolestaan moitti arvostelijoita, jotka pitkälti ovat vetäytyneet nimettömyyden suojaan. Hän arvioi, että käänne parempaan on jo tapahtunut, ja puolen vuoden päästä Ashtonia ylistetään.
–Pitää muistaa, että hänellä on tällä hetkellä maailman vaikein työ, Stubb luonnehti.

Kommentit
Sulka Stubbin hattuun
Lupaukset ovat lupauksia , mutta silti: Alex Stubb on mies paikallaan juuri tällaisissa kuvioissa.
Odotellaan konkreettisia vaikutuksia, mutta joka tapauksessa Alexin organisoima vierailu on takuuvarmaa good-will-työtä Suomelle.
Väyrynen valitti kutsun puutetta: joku saattaa olla sitä mieltä, että hänen läsnäolonsa ei olisi ollut Suomen etujen mukaista.
Paavo mukaan kuvioihin
Totta, takuuvarma good-will-työtä Suomelle. Tunteeko Stubb
kuitenkan suomalaisten oloja riittävästi hyvinvointi edistääkseen, epäilen ? Tosin hän osaa näyttävästi esiintyä.
Olisi ollut hyvä jos Saariselän tapahtumassa olisi ollut myös pitkän linjan politiikko Paavo Väyrynen. Sopimuksia neuvotellaan, mutta keiden eduiksi.
Suomen osuus on 1% Euroopan unionin ulkoasiainministeriöstä
Voisimme lahjoittaa sinne Alexander IV:n päättämään italialaisten, ranskalaisten ja saksalaisten puolesta kahvihuoneen kahvinkeittimessä käytettävistä kahvilaaduista, jotta Gustav Pauligilla olisi edes teoreettinen mahdollisuus.
Etyj:n puheenjohtajana toiminut Stubb ja Saakashvili hävisivät 7.-11.8.2008 Etelä-Ossetian sodan. Kuitenkaan heitä ei luovutettu Moskovan sotilassyyttäjälle epäiltynä rikoksista rauhaa vastaan.
Hienoa
On hienoa toimintaa, että Suomi on näin isäntänä EU:n johdolle.
Toinen ilon aihe oli Naton johdon vierailu Helsingissä.
Vastaavat tapaukset auttavat maatamme luomalla myönteistä Suomi-kuvaa ja avaamalla tietä kehitykselle parantavat maan asemaa tulevaisuudessa.
Kerrankin valoa lama-Suomeen!
Bileitä järjestämällä
Bileitä järjestämällä sivistymättyneistölle luodaan suuren urheilujuhlan tuntua maskeeraamalla. Suomi opettaa Euroopan unionin potkukelkkailemaan. Onneksi Mauri Pekkarisen ei itse tarvitse, kun kokoomuslaiset ajavat tietoyhteiskunnassa potkukelkalla ja maitorattailla.
Niinköhän?
Taas suomalainen lehdistö kertoo miten valloitamme Brysselin.Eiköhän kyseessä ollut vieraskoreus,kun tiedetään miten imartelu sulattaa täällä sydämiä."Kansa täällä on yksinkertaista,mutta ahkeraa."
eikös meille kerran
eikös meille kerran lupailtu ja ollut jo varmasti tulossa joku elintarvikevirasto...missähän lienee?
Paha särö Alexin kuvassa
Oli suomen ulkomaan edustustojen lukumäärän puolustaminen MOT:ssä. Onko enää tätä päivää, että s i l l ä k i n saralla edelleen ylläpidetään yllä sairaan kallista organisaatiota vain puoleueiden palkkiovirkoja varten. Eikö tämä maa koskaan liitty henkisesti Eurooppaan? Miksi meidän pitää elää kuten pimeimmät kehitysmaat joissa sukulaiset ja tuttavat keräävät kaikki virat? Skandinavian maille kelpaa EU:n edustustot joten on se jumalauta kumma ettei sama käy Suomelle!
Jättiläismäinen ulkosuhteiden hallintoko EU:hun?
EU-hallinto kasvaa kasvamistaan.Tässä uutisessa mainittujen päälliköiden titteli tulee olemaan:Suurlähettiläs!
On tietysti hyvä, että Suomalaisia suurlähettiläitä olisi kaksi. Stubb on mies paikallaan hommaamaan näitä paikkoja.
Kun odotettavissa on, että pienempiä virkoja hoitaa 15-30 muuta Suomalaista, niin paisuu ja paisuu tuo EU.
Ashton toteaa, että kaikista maista on oltava edustus.
Tästä herääkin ajatus, että rakennettakoon Helsinkiin komea palatsi, joka olisi EU:n ULKOASIAIN hallintopalatsi! Eivat mahdu enää kahteen päärakennukseen, lisäksi se olisi lähellä Venäjää. Eli vaikeimmin hallittavaa ulkosuhderajaa!
Suomessa ollaan tyhmiä
Joku euromitättömyys on sentään kohtelias. Stubb nappaa tästä irtopisteet vaikka potkukelkkailemalla ja taas Kokoomuksen kannatus nousee.
juu
Juu,kunnon edustus,pari kuljettamaan hissiä ja muutama muu ovia availemaan,samoja juttuja kuin aikanaan ne lupaukset Suomen nettosaajan roolista ynm,nykyäänhän meillä on kunnia olla nettomaksajan roolissa ja sama meno jatkuu aina hamaan EU-konkurssiin asti.