Kotexin tuore kampanja keskittyi naureskelemaan sen omille aiemmille mainoksille, joissa kuukautissuojien tehoa kehuttiin näyttämällä valkoisissa tiukoissa trikoissa tai hulmahtelevin helmoin hiekkarannalla tanssahtelevia naisia.
Lisäksi siinä ilkuttiin terveyssidemainoksille, joissa siteiden imutehoa havainnollistettiin niihin kaadetun nesteen avulla.
–Ne mainokset auttavat todella, koska niissä käytetään sitä sinistä nestettä ja tajuan ”oh, tuolla tavalla sen pitäisi tapahtua”, ihasteltiin ironisessa tv-mainoksessa.
–Olemme syyllisiä. Kotex ei ole ollut millään lailla erilainen. Näytämme, että näin olemme tehneet aiemmin, perusteli Kotexin emoyhtiön Kimberly Clarkin varajohtaja Andrew Meurer New York Times -lehdessä.
Kiertoilmaisujen aika ei ole ohi
Kampanjan tehneen mainostoimisto JWT:n edustaja Megan Harris ei suostunut paljastamaan, mitkä tv-yhtiöt kieltäytyivät näyttämästä mainosta sen liian suorasukaisen kielenkäytön vuoksi.
–Tämä on varsin huvittavaa, koska koko kampanja kohdistuu juuri sensuuriin, hän huomautti New York Timesille.
–Yritimme sanoa, että kiertoilmaisujen aika on ohi. Kaikesta päätellen ei ole.
Sekään ei auttanut, että tv-kampanja oli suunnattu lähinnä nuorten suosimille kanaville. Mutta ainakin toistaiseksi yhtiön mainostaulu saa olla näkyvissä.
–Sidoin tamponin avaimenperääni, ettei veljeni veisi autoani – se toimi, hupailtiin ilmoitustekstissä.
Kotex ei aio antaa periksi ja haluaa jatkaa häveliäisyyden hälventämistä.
–Olemme tosissamme ja yritämme vakuuttaa naisille, että todella välitämme tästä keskustelusta, painotti Meurer.
Esimerkiksi raskaustestien mainoksissa Yhdysvalloissa on jo päästy hieman pidemmälle, esimerkkinä Clearblue Easy -tuote. "Hienostunein teknologinen kapine, jonka päälle pissaat" mainoksessa todetaan.
Viagra-mainoksissakin mainitaan reippaasti sanat erektio ja seksi. Kuukautiset ovat kuitenkin yhä liikaa.

| 06:31 | Kiinan vienti ja tuonti supistuivat tammikuussa — YLE Uutiset |
| 06:13 | Poliisien lakkoilu leviää Brasiliassa — YLE Ulkomaat |
| 06:03 | AL: Arabimaat pyytävät Suomelta apua poliisien kouluttamisessa — MTV3.fi |
| 06:00 | Orbanin törmäily on tärvännyt poliitikkojen maineen Unkarissa — MTV3 Ulkomaat |
| 05:59 | "Vähän kuin Suomen pelkokerroin" - lukijat huolissaan lumenpudottajista — MTV3.fi |
| 05:30 | TS: Äidinkielen ylioppilaskoe uudistuu jälleen — MTV3.fi |
Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Mainoksen kiihottavuus
Jotenkin tuntuu siltä että tampooni tai side mainoksen tehtävänä ei ole miehen kiihottaminen. Telkkarista tulee mainoksia vauvanvaipoista. Vaippaan tulee roppa kaupalla p_skaa joka sekään ei ole mielestäni kovin kiihottavaa. En kuitenkaan näe vaippa mainoksia mitenkään paheksuttavina enkä myöskään tampoonimainoksia. En näe myöskään kovin tuomittavina automainoksia - auto-onnettomuuksissa kuolee kuitenkin huomattavasti enemmän ihmisiä kuin tampponionnettomuuksissa.
Jyrkkä ei ei-kiihottaville mainoksille!
Tuskin naisetkaan erektiolääkemainoksia seksikkyyteen yhdistävät, tai ehkä korkeintaan sen puutteeseen.
En myöskään täysin ymmärrä miksi mainosten pitäisi kiihottaa. Siitähän vastauksessasi oli kyse - et hyväksy mainosta, koska se ei kiihota sinua.