
Satoja ihmisiä on evakuoitu tulivuoren purkauksen takia eteläisessä Islannissa. Viranomaisten arvion mukaan kukaan ei ole vaarassa.
Lentokoneita on kehotettu välttämään Islannin ilmatilaa saarella tapahtuneen tulivuoren purkauksen vuoksi. Lisäksi Keflavikin kansainvälinen lentokenttä on suljettu.
Eyjafjallajökull-jäätikön alueella sijaitsevan tulivuoren purkaus alkoi yöllä Suomen aikaa. Paikka sijaitsee 160 kilometrin päässä maan pääkaupungista Reykjavikista.
Alueen päätie on jouduttu sulkemaan, kertoo Islannin yleisradioyhtiö RUV. Islannin yleisradioyhtiön mukaan tutkijat selvittävät parhaillaan, kuinka suuri purkaus on.
Tulivuoressa on noin kilometrin mittainen halkeama, josta on valunut laavaa. Tulivuoressa oli havaittu vain pientä aktiivisuutta, ennen viime vuotta. Purkaus tuli tutkijoillekin lopulta yllättäen.
Lähiasukkaiden evakuoinnista kertonut pelastusviranomainen Sigurgeir Gudmundsson arvioi, ettei kukaan alueen asukkaista ole vaarassa. Hänen mukaansa 500–600 asukkaan evakuoinnit käynnistettiin kuitenkin varotoimenpiteinä tulvariskin vuoksi. Alueelle voi tulla raju tulva, kun laava sulattaa jäätikköä.
Viimeksi jäätikön tulivuori purkautui 1820-luvulla.

| 03:16 | Niinistö esittäytyy presidenttikollegoilleen — MTV3.fi |
| 01:33 | Euroministerit antavat Kreikalle ehtoja — YLE Uutiset |
| 01:16 | Tukipaketista ei sopua - Kreikalle lyötiin kolme ehtoa Brysselissä — MTV3 Talous |
| 00:41 | Kodak lopettaa kameroiden valmistuksen — YLE Uutiset |
| 00:18 | Länsi-Savo: Kiireettömät "hätäpuhelut" soitetaan pian numeroon 0295 000 — MTV3.fi |
| 00:11 | Euroopan presidenttejä voi bongata tänään Helsingissä — YLE Uutiset |
Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Jälleen osoitus
Tuskin kukaan voi enää väittää, etteikö ilmastonmuutos olisi totta! Itä-Siperiassa ja Islannissa purkautuvat tulivuoret ja maa järisee Haitissa, Chilessä ja Kaliforniassa.
Ei tällainen ole enää luonnollista! En muista kuulleeni yhdestäkään tällaisesta tapauksesta kun olin pieni, mutta nyt tällaisia luonnonmullistuksia tulee yhtenään. Olemmeko järkyttäneet maailman tasapainoa lopullisesti ja tämä on luontoäidin kosto?
Onneksi olen vaihtanut asuntoni valot energiansäästölamppuihin. Näin ehkä pieneltä osaltani olen ehkäisemässä myöhempiä mullistuksia.
Ilmasto muuttuu
Ilmasto muuttuu, mutta ihmisellä ei ole osaa eikä arpaa siihen. Ihminen, joka luulee voivansa vaikuttaa ilmastonmuutokseen, on suuruudenhullu.
Jos tulivuori purkautui
Jos tulivuori purkautui jäätiköllä viimeksi 1820-luvulla, mikä silloin oli purkauksen syynä: hehkulamput vai?
Kyllä sinun energiansäästölamppusi elohopeoineen ovat suurempi ympäristökatastrofi...
Kyllä tämä on ihan luonnolista ja johtuu maapallon magneettinapaisuuden muutoksesta. Ei ihmisellä tähän ole mitään vaikutusta. Kyllä maapallo pitää huolen itsestään.
Höpöä
"En muista kuulleeni yhdestäkään tällaisesta tapauksesta kun olin pieni,... "
Kun olit pieni, et osannut lukea, eikä sinulle kerrottu kaikkea. Kun Laki-tulivuori purkaantui 1783 Islannissa, Pohjois-Amerikassa tuli kylmin talvi miesmuistiin, Egyptissä nälänhätä. Myrkyllinen rikkidioksidipilvi oli Euroopan yllä kuukausikaupalla. Yksistään Britanniassa arvioitiin 23 000 ihmisen kuolleen myrkytykseen, ja Britannian väestön määrä oli siihen aikaan vain pieni murto-osa nykyisestä.
"Onneksi olen vaihtanut asuntoni valot energiansäästölamppuihin. Näin ehkä pieneltä osaltani olen ehkäisemässä myöhempiä mullistuksia."
Onneksi sinulla on nyt kuumaa elohopeaa katonrajassa, eikä se edes valaise riittävästi.
Ihanaa alarmistisarkasmia
Ihanaa alarmistisarkasmia (toivottavasti). Eihän ilmaston lämpenemisellä ole mitään tekemistä mannerlaattojen liikkeiden kanssa. :)
...ja näköjään upposi kuin häkä
...tämä läppä. Onnittelut Käpälämäeltä : )
Sarkasmi...
..on vaikea laji Suomessa.
Maa järisi oslossa 1904
5,5 richteriä ja sen jälkeen on ollut rauhallisempaa, taidat pilailla kirjoituksessa.?
Voi kauheaa!
Ilmakehään vapautuu metaania, CO2 kaasuja ja valtavasti vesihöyryä ja tuhkaa. Ensi talvena ei enään hiihdetä, tai sitten tuleekin ydintalvi. Onneksi tämä ei ole ihmisen aiheuttamaa.
Saastutusta
Tulivuoret pitäisi kieltää. ;)
Joo, ehdotan että EU laatii
Joo, ehdotan että EU laatii heti direktiivin tästä!
Eipä auta!
Koska Islanti ei kuulu Euroopan Unioniin niin emme pysty kieltämään heidän tulivuoriaan purkautumasta. On se vaan umpikieroa kansaa...
Ensin räjähti
Rahoituslaitokset ja perässä tulivuoret, mihin tämä maailma on menossa, lisää ruotsin kieltä ja pakolla kansan suuhun. :D
Kieltää?
Tarkoitat kai luvattomia tulivuoria?
Muuten
onhan se kumma, jos ei jäätikkö sula, jos ilman ihmisen vaikutustakin maapallo voi pukata sen läpi sulaa laavaa kuin mätää finnistä.
Ette arvaakaan,miten vihainen ja surullinen maaäiti on ihmisen ja häntä hallitsevan isäjumalan toimista! He ovat tehneet sietämättömän kivuliaita kauneusleikkauksia ja rasvaimuja maaäidin bodyyn niin, että se on auttamattomasti kokoon lyhistymässä ja niistä tyhjiksi pumpatuista onteloista ei tietenkään voi tursuta ilmaan muuta kuin pahanhajuista henkeä.
Voi teitä ihmiset! Onko astma ja ahdistus lisääntynyt? Onko tulva noussut? Onko tutkimustuloksia vääristelty? Eikö Puskaa ole vieläkään syynätty? Mitä varten ne kodinturvajoukot sun muut paikalliset kriisinhallintajoukot oikein perustettiin jos itse maapallo on ruvennut terroristiksi?
Ei kahta ilman kolmatta siis AHNEILLE islantilaisillekaan ja merenpintahan nousee kaikkialla. maapallo on suljettu järjestelmä.
Niin..
On hölmöä ajatella etteikö maapallon ilmasto muuttuisi. Niin kauan kun olemme olleet olemassa, on maapallo ollut muutoksessa ja tulee myös aina olemaan. Ainoa varma asia on muutos. Se nopeuttaako/hidastaako ihminen tätä muutosta, on jo hankalampi kysymys. Itse uskon, että ihmisen toiminnalla on vaikutusta tässä muutoksessa.
Etnan pieniä purkauksia olen seurannut.
Vuosikymmenien aikana. Sisiliassa niihin suhtaudutaan normaalina ilmiönä? Sanotaan vain, että Äiti-Etna huokaisee.Iltaisin on upeaa seurata pienten laavavirtojen etenemistä rinteitä alas, se on luonnon antama ilotulitus. Tosin joukkoon on mahtunut suuriakin purkauksia, jolloin leikki on kaukana! Mutta aina vaan asukkaat asettuvat uudelleen mahdollisesti tuhoutuneen alueen läheisyyteen?
Madonnan patsas suojelee asuntoja. Se patsas on heille tärkeä suojeluspyhimys!