
Lakiesitys meni läpi niukasti, sillä puoltavia ääniä annettiin 219. Läpimenoon tarvittava äänimäärä oli 216. Kaikki republikaanit äänestivät esitystä vastaan, samoin 34 demokraattia.
Presidentti Barack Obama kiitti edustajainhuonetta. Sairausvakuutuksen 32 miljoonalle amerikkalaiselle takaava laki on ollut Obaman merkittävin sisäpoliittinen uudistushanke ja tärkeä voitto Obamalle. Obama kutsui puheessaan uudistuksen läpimenoa "maalaisjärjen voitoksi".
Demokraattien voiton varmistanut äänimäärä selvisi sen jälkeen, kun abortteja vastustavalle demokraattiryhmälle taattiin, ettei valtion varoja käytetä uudistuksen jälkeenkään raskauden keskeytyksiin.
Uudistus rajoittaa aluksi sairausvakuutusyhtiöiden mahdollisuuksia evätä vakuutus niiltä, joilla on jo valmiiksi olemassa oleva terveysongelma. Myöhemmin jokaisen on pakko hankkia sairausvakuutus, ja vähävaraisille myönnetään valtion tukea tai verohelpotuksia sen maksamiseksi.

| 03:16 | Niinistö esittäytyy presidenttikollegoilleen — MTV3.fi |
| 01:33 | Euroministerit antavat Kreikalle ehtoja — YLE Uutiset |
| 01:16 | Tukipaketista ei sopua - Kreikalle lyötiin kolme ehtoa Brysselissä — MTV3 Talous |
| 00:41 | Kodak lopettaa kameroiden valmistuksen — YLE Uutiset |
| 00:18 | Länsi-Savo: Kiireettömät "hätäpuhelut" soitetaan pian numeroon 0295 000 — MTV3.fi |
| 00:11 | Euroopan presidenttejä voi bongata tänään Helsingissä — YLE Uutiset |
Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Tyhmä kysymys?
"Uudistus rajoittaa aluksi sairausvakuutusyhtiöiden mahdollisuuksia evätä vakuutus niiltä, joilla on jo valmiiksi olemassa oleva terveysongelma. Myöhemmin jokaisen on pakko hankkia sairausvakuutus, ja vähävaraisille myönnetään valtion tukea tai verohelpotuksia sen maksamiseksi."
Saattaa tietysti kuulostaa idiotismilta, mutta eikös se noin ole mennyt siellä tähänkin asti? Rahalla saat itsellesi mahdollisuuden terveydenhoitoon?
"Saattaa tietysti kuulostaa
"Saattaa tietysti kuulostaa idiotismilta, mutta eikös se noin ole mennyt siellä tähänkin asti? Rahalla saat itsellesi mahdollisuuden terveydenhoitoon?"
Tavallaan joo.
http://www.youtube.com/watch?v=HcBaSP31Be8
Ainakin yksi logiikkavirhe, kaikki pakotettu samaan järjestelmään, vailla valintaa... mutta ellei mene mukaan verotetaan jopa 8%-yks lisää.
Paitsi "nonresidential aliens", joille tarjotaan muttei mitään maksuja kerätä.
Tarkoittanee että turisteille ja laittomille siirtolaisille ilmaista...
Vakuutuksen hannkimisesta tulee pakollista
Jatkossa kaikilla on pakko olla vakuutus - joko itse maksettu tai köyhille valtion maksama.
Aikaisemmin ei ole ollut pakko olla vakuutusta jolloin vakavan sairauden sattuessa on joko jäänyt ilman hoitoa tai mennyt henkilökohtaiseen konkurssiin (joka jenkeissä on mahdollista toisin kuin meillä).
Suuri askel
Tämä olisi pieni askel hyvinvointivaltiossa, mutta suuri askel Amerikassa.
Seuraava askel voisi olla vähemmistöjen ja rasismista kärsivien elinehtojen kohentaminen.
Entäs Suomessa?
Obama yritti ja sai aikaan sen, missä moni hänen edeltäjänsä epäonnistui, tai ei edes halunnut toteuttaa koko asiaa. Suomessa julkinen terveydenhuolto ajetaan konkurssiin. Ulkoistetaan ulkomaisille terveydenhuollon yrityksille suomalaisten terveys. Ja tätä pidetään tehokkuuden esimerkkinä. Yhä useammat ylilääkärit ympäri Suomea ovat päätyneet laskuissaan toisenlaisiin summiin, mitä yksityiskahelit politiikot.
Näin!
Suomessa pidetään tehokkuutena kun yksityistetään esim. päivystys, annetaan potkut puolelle lääkäreistä ja tuotetaan palvelu hieman halvemmalla kuin aikaisemmin. Kukaan ei huomioi että jonotusajat nousevat dramaattisesti ja palvelu heikkenee.
Lääkrit tosiaan laskevat että yksityistäminen on nostanut kustannuksia huomattavasti. Tämän pitäisi olla selvää maalaisjärjelläkin: kun viivan alle pitää saada positiivinen tulos niin silloin karsitaan palvelun laadusta. Julkisella puolella tilanne ei ole näin mustavalkoinen.
Onnittelut Obamalle
Jos 32 miljoonaa uutta ihmistä pääsee vakuutuksen piiriin ja vaikka kattavuus ei 100 prosenttia vielä olisikaan, niin saavutus on merkittävä.
ei kannata onnitella..
EI toi sitä tarkoita. Tuolla USAssa tilastoidaan vakuutuksettomaksi kaikki, joilla ei ole yhtenä päivänä vuodesta vakuutusta. Ton takia esim lähes kaikki työpaikkaa vaihtavat tilastoidaan vakuutuksettomiksi. Muita isoja vakuutuksettomia ryhmiä ovat mm. vanhukset. He saavat tosin jo nyt ilmaisen terveydenhoullon, mutta siihen pitää rekisteröityä, ja iso osa noista ei ole vain tehnyt sitä. Maahnamuuttajat on myös iso vakuutukseton ryhmä. Noita tulee USAan joka vuosi hillitön määrä ja useimmilla ei ole vakuutusta heti ensimmäisestä päivästä. Nuorissa on myös paljon vakuutuksettomia, mutta se ei johdu rahan puutteesta vaan siitä ettei ne ole vain ottaneet sellaista. Kun kaikki tollaset huomioidaan, niin oikeasti vakuutuksettomia on ehkä 5% kansasta. Eli täsmälleen sama määrä kuin tän lain jälkeenkin.
Lisäksi tuo lakihan on täysin ääliömäinen. Nyt kun kuka tahansa saa vakuutuksen milloin tahansa, niin mitä sitä suotta makselee turhaan ennen kuin on oikeasti sairas. Onhan siinä jotain rangaistuksia, mutta voi hyvin olla että sellaisen sakon maksaminen on halvempaa kuin vakuutuksen maksaminen.
Kitkerä pala Ameriikan Kokoomukselle
Vähän kuin meidän Ylen valtion budjettiin saaminen.
Miksi tämä olisi kitkera
Miksi tämä olisi kitkera pala Amerikan kokoomukselle eli demokraateille? Sehän on Obaman puolue. (Oletan, että tarkoitat demokraattipuoluetta, vaikka se onkin poliittisesti reilusti oikealla Suomen kokoomuksesta.)
Järki voittaa jopa USA:ssa
Pelkästään tällä saavutuksella Obama jää historiaan.
Karvas tappio USA:n konservatiiviselle oikeistolle, joka halusi pysyttää muutamia kymmeniä miljoonia amerikkalaisia ensiapua pidemmälle menevän terveydenhuollon ulkopuolella.
USA:ssa yleistä terveydenhuoltoa vahvistetaan, Suomessa sitä on heikennetty jo vuosia valtion toimin.
Tuon lain parhaat puolet
Tuon lain parhaat puolet todennäköisesti sen huonot:
- työssäkäyvillähän (ei minimipalkkalaiset) on ollut pääsääntöisesti sairasvakuutus työnantajan puolesta => aikaisemmin se on ollut yksi neuvoteltavissa oleva etu, nyt se tulee pakolliseksi ja laajenee koskemaan myös kaikkia
- jos olet sairastunut vakavasti vakuutusyhtiö on voinut perua vakuutuksen, jolloin et olekaan saanut vakuutuksesta korvauksia. Nyt vakava sairastuminen ei enää riitä perusteeksi vakuutuksen perumiseksi, joten saatkin hoidoista korvauksia jos vaikka sairastut syöpään. Aiemmin se on ollut käytännössä kuolemantuomio jos et ole ollut rikas ja pystynyt itse maksamaan hoitoja.