Sunnuntai 27.5.2012

Tässä on kohuvideo: Näin USA tulitti lapsia

Luotu: 
6.4.2010 08:38
  • Kuva: EPA / All Over Press

Internetsivusto WikiLeaks on julkistanut videon Yhdysvaltain armeijan helikopteri-iskusta Bagdadissa, jossa kolme vuotta sitten kuoli toistakymmentä ihmistä. Uhrien joukossa oli kaksi uutistoimisto Reutersin työntekijää.

Video on kuvattu Apache-helikopterin kameralla. Siinä näkyy, kuinka helikopterista ammutaan kadulla seisovaan miesjoukkoon, jolloin useita ihmisiä kuolee. Muutaman minuutin kuluttua paikalle saapuu pakettiauto auttamaan haavoittuneita, mutta amerikkalaissotilaat jatkavat tulitusta. Pakettiautossa on myös kaksi lasta, jotka haavoittuvat.

Katso video tästä linkistä.

Videolle on tallentunut myös keskustelua, jonka Apache-helikopterin lentäjät kävivät maajoukkojen kanssa. Sen mukaan lentäjät pitivät kadulla olleita miehiä aseistettuina kapinallisina ja pyysivät lupaa avata tuli.

Yhdysvaltain armeija on vahvistanut videon olevan aito. Wikileaks-sivuston edustaja Julian Assange on armeijan kanssa eri mieltä siitä, että isku olisi ollut oikeutettu. Hänen mukaansa lentäjät käyttäytyivät kuin olisivat pelanneet videopelejä ja pyrkineet samaan mahdollisimman paljon pisteitä tappamalla vastustajia.

 

Jaa artikkeli: 

Kommentit

Vieras

Lapset oli pakettiautossa, jossa oli haavoittunutta siviiliä (reutersin sotajournalisti) evakuoimaan tulleita siviilejä. Koitapa siinä syyttää pelastajia, *tana.

VaaraVieras

USA:n sotilaat murhasivat aseettomia toimittajia, pakussa oli lapsia. Pakettiautolla tultiin hakemaan pahasti loukkaantunutta toimittajaa...USA:n sotilaat tulitti koko pakun paskaksi.

USA:lle käy nyt samoin kuin kävi Vietnamissa.
Toivotaan, ettei arabit provosoidu, toivotaan.

USA pois Irakista ja Afghanistanista! Myös Suomi pois Afghanistanista!!

Vieras

tähtäily nurkan takaa? - paikka jossa koko ajan saa pelätä henkensä puolesta kannattaa välillä "tähtäillä" nurkan takaa. Tilanteessa ei ollut mitään uhkaavaa jotta lupa avata tuli JA TAPPAA KAIKKI!!! olisi ollut perusteltu.
..TTU jos minä pystyn pystyn arvioimaan pieneltä tietokoneen ruudulta tilanteen ja henkilönä joka ei sodi työkseen niin miten "ammattilaiset" voivat saada kyseisellä alueella mitään muuta aikaan kun juurrutetun vihan länsimaita kohtaan..tanan tunarit - it's no a fucking video game u fukin' twats!!!

Tom B

On helppo nähdä selvästi mitä tapahtuu kun on ensin lukenut selvityksen siitä mitä kuvassa tapahtuu ja kun istuu mukavasti tietokoneen ruudun ääressä mahdollisesti kahvikuppi kädessä.

Veikko Huovisen sanoin: jälkiviisaan silmä on somassa paikassa, se katsoo aina taaksepäin.

KariR

Vaatimus, että irakilaiset lehtimiehet pitävät pressiliivejä koko ajan normaali ympäristössä on hieman outo. Varsinkin kun vaatimuksen syynä on ainoastaan se, etteivät amerikkalaiset "demokratiaa arabeille" (= "öljy meille jenkeille") porukat eivät lahtaisi lehtimiehiä siinä samalla kun he "harventavat" muita vääräuskoisia siviilejä.

viippi

Pitää muistaa että kopteriampuja ampui nimenomaan vihollissotilaita. Hän ei ampuessaan tiennyt ampuvansa siviilejä. Jos sotilas iloitsee onnistuessaan tuhoamaan vihollisen, mitä pahaa siinä on? Niin pitää iloitakin. Eri asia on, jos sotilas tietää tappavansa siviilin ja nauraa räkäisesti päälle.

Vieras

Mutta oikeastaan näitä voisi odottaa tapahtuvan enemmänkin. Miehitysjoukoille tuollainen kaupunkialue on pelkkää pelottavaa väijytysmaastoa eikä suhteet ja yhteisymmärrys paikallisten kanssa riitä siihen että kyettäisiin/uskallettaisiin hoitaa epäilyttävät keikat poliisioperaatioina.

Tätä pätkää katsellessa voi pohtia myös mitä se olisi jos Suomea jouduttaisiin puolustamaan sissitaktiikoilla. Tai kuinka hyvä olisi ettei meillä ikinä olisi yhtään omaa puhettamme ja elämäämme ymmärtämättömiä sotilaita kulkemassa Suomessa aseet ladattuina.

Vieras

Sota on julmaa, sen kai kaikki tiesimmekin, mutta kun sen näkee jollain tavoin tavanomaisia uutiskuvia konkreettisempana, se pysäyttää.

Mitä sotilashenkilöiden toimintaan tulee ja jos otamme huomioon sen, että he kokevat jatkuvasti olevansa uhan alla ja lentäjät saavat alituiseen pelätä jonkun yrittävän ampua heidät taivaalta RPG:llä, niin videossa ei oikeastaan ollut kovin paljon ihmeteltävää.

Mikä se nurkan takaa pilkistänyt putki oikein oli? Se jota lentäjät luulivat RPG:ksi. Oliko se kuvaajan objektiivi? Miksi hän piilotteli kyykyssä nurkan takana. Minunkin ensi ajatukseni olisi ollut, että kyseessä on vihollistaistelija.

Enkä minäkään niitä pakussa istuvia lapsia huomannut ennen kuin heidät uusintaotoksessa oli nuolella osoitettu. Silmäni tapittivat tiukasti miehiä, jotka häärivät lentäjien olettaman vihollistaistelijan parissa. Kyllä etenkin kaupunkisota on kammottavaa, kun potentiaali sivullisiin uhreihin on niin suuri.

Mitä "videopelinomaiseen" toimintaan tulee, niin sodassahan toimivat parhaiten ne yksilöt, jotka pystyvät toiminnan aikana irtaannuttamaan itsensä moraalisista ja muista tunnetason pohdinnoista ja yksinkertaisesti hoitamaan tehtävät nopeasti ja tehokkaasti - niin julmalta kuin se meistä sotatilanteen ulkopuolella olevista tuntuukin.

Ulkopuolisesta nauhalla kuuluvat "tuuletukset" tuntuvat kohtuuttoman kylmiltä reaktioilta, mutta sotatilanteessa kuolet jos jäät pohdiskelemaan. Siksi näiden videoiden julkaisu on tavallaan kyseenalaista, koska me voimme arvostella sotilaiden tekemisiä oman nojatuolimme turvasta, täysin erilaisessa mielentilassa ja ympäristössä kuin he, jotka alun perin joutuivat tilanteessa toimimaan.

jarkkoph

"Mikä se nurkan takaa pilkistänyt putki oikein oli? Se jota lentäjät luulivat RPG:ksi. Oliko se kuvaajan objektiivi? Miksi hän piilotteli kyykyssä nurkan takana. Minunkin ensi ajatukseni olisi ollut, että kyseessä on vihollistaistelija."

Ei kai taistelualueella liikkuva valokuvaaja tai kuka tahansa siellä asuva ihminen mene eteenpäin ennenkuin on nurkan takaa kurkistanut mitä edessä tapahtuu varsinkin jos sielä kuuluu laukausten vaihtoa?

Toiseksi kiinnitin huomiota siihen, että lentäjät valehtelevat ylimmille upseereille saadakseen tulenavaus luvan väittämällä, että kuusi miestä on aseistettuja rynnäkkökivääreillä vaikka videosta näkee ihan selvästi, että vain kahdella on jokin laatikko olallaan ja muut (noin tusinan verran) ovat aseistamattomia.

En voi sille mitään, mutta minulle ainakin tulee videosta kuva, että amerikkalaiset ammuskelevat ympäriinsä varsin heppoisin perustein siviilien kansoittamassa kaupungissa.

Mielestäni on hieman arveluttavaa, että yhden epäillyn RPG miehen tappamiseksi ollaan valmiita tappamaan 20 aseistamatonta siviiliä ja haavoittamaan paria lasta.

hiphei

Tollaisen nähtyään ei yhtään ihmetä että se mitä jenkit terroristi-iskuiksi kutsuu on jonkun mielestä täysin oikeutettua puolustustaistelua.

Miettikää jos tollaista tapahtuisi meidän kaduilla ja kommentit olisi "mitäs toivat lapset mukaan taisteluun".

Vieras

Niin onhan tuo valitettavaa et ollaan niin hanakoita ampumaan,mutta osaltaan osaan myöskin havaita mukana olleen 2 aseistautunutta miestä. Mutta miksi ampua jos he eivät kuitenkaan olleet aseellisessa ampumavälikohtauksessa.

Ilmeisesti he luulivat myöskin lehtikuvaajia aseistautuneiksi,ainaki 2 oli kameralaukut.

Vieras

Hienosti taas revitty keltaisen lehdistön tyylillä kaikki irti otsikosta. Koska haavoittuneiden mukana oli lapsia, niin otsikkossa on tietysti mainittava ainoastaan nämä lapset. Saadaan paljon raflaavampi otsikko ja sellainen kuva, että amerikkalaiset olisivat tulittaneet jotain koulua.

Vieras

Videosta voi havaita, että miehet kadulla kantavat aseita. Jos lapset tunkevat paikalle, niin oma on vikansa.

Otsikkokin taas hienosti vääristetty. Ihan kuin USA:n joukot olisivat tavoitteellisesti ampuneet lapsia, kun tässäkin videossa selkeästi nähtävissä, että kohteena olivat aseistetut miehet.

I_K_L

Suomen tulee satsata siihen, että tällaiset hekot eivät pysty pörräämään meidän ilmatilassa. Olalta ammuttavia ilmatorjuntaohjuksia runsaasti ja hajautetusti. Sama koskee panssarintorjuntaa. Halvempaa kuin muutamien kentälle romuksi tuhottavien hävittäjien ylläpito. Puolustettavaa on muuallakin kuin Helsingissä.

Jossain on jopa saatu sotilaskopteri alas lasten leijanaruilla.

Allan_Kiviaho

Saa nähdä, tuleeko tästä nyt uusi My Lai. Ainakin Saksa tuntuu olevan jo melko kypsä tästä leikistä.

On sikamaista että jokin suurvalta riehuu ympäri maailmaa räiskien Pleikkarin (Playstation) tapaan tuhansien kilometrien päästä ihmispoloisia kuoliaaksi. Eikä se ole kaunista sadan metrinkään päästä helikopterilla tehtynä. Tai Humweellä.

Olivat suurvallan lopulliset pyrkimykset sitten kuinka jalot tahansa ("demokratiaa ja vapautta kaikille kansoille"), kenraali Gustav Hägglund'in ja Kalle Isokalle Isokallion näkökannassa, jonka mukaan demokratiavajetta potevat kansat saisivat mileuimmin itse hoitaa ongelmansa, on itua.

Ja tässä ilmainen neuvo maailmalle: Tietoliikenne-, paikannus- jne. -satelliittien käyttö sotilaallisiin tarkoituksiin pitäisi kieltää. Sellaisia satelliitteja ja muuta vastaavaa tekniikkaa saisi ampua avaruuteen vain puolueeton ja rauhanomainen valtio, esimerkiksi Sveitsi tai Ruotsi. Ei-rauhanomaiset satelliitit (jotka eivät lähetä RAUHA-tunnusta) ammuttaisiin alas. Kertakäyttöinen tuhoamiseen rajoittuva kamikaze-ohjus maksaisi rutkasti vähemmän kuin instrumentein varustettu satelliitti.

Roistovaltiot saisivat lähettää satelliitteja avaruuteen vasta sitten kun ne lakkaavat olemasta roistovaltioita ...

Holotna Pravda

Mistäköhän johtuu ettei samanlaisia uutisia kerrota venäläisten touhuista Kaukasialla tai kiinalaisten Tiibetissä?

Ei USA ole yhtään sen pyhimysmäisempi tai paholaismaisempi kuin mikään muukaan valtaa käyttävä toimija tässä maailmassa. USA:n systeemeissä on vaan semmoinen perustavanlaatuinen piirre, että toimittajien vapaus on turvattu vaikka julkaisivat vallanpitäjien kannalta ikävämpiäkin juttuja.

Kun tämmöisiä juttuja julkaistaan, kynnys rötöstelyyn on inan verran korkeampi. Nissä maissa joissa sotilaiden sikailuiden raportoinnista tulee nappi otsaan ei pidäkkeitä sikailuille ole.

sdsds

Paljon vakavampiakin siviilien tappamisia on tapahtunut Irakissa, sekä armeijan että Blackwaterin toimesta. Videosta päätellen nyt oli kyseessä jopa vilpitön erehdys.

Katsokaapa tositapahtumiin perustuva elokuva Battle for Haditha.

Vieras

Kyllä...kunnes osu omille jaloille/lapsille...mitäs sit...oheistuotteeko?

ikävä kyllä terroristit syntyyvät yhdestä "oheistapion" lähiomaisista kuolleista.

mr_kalle

Aina kun NATO tai Jenkit tapaa siviilejä - noin pari kolme kertaa kuukaudessa - on kyse "vahingosta"...

Aina kun joku tapaa yhdenkään Jenkin tai NATO sotilaan - noin kerran vuodessa - on kyse "terroriteosta" joka pitää kostaa kyseiselle maalle todistista riippumatta ja kaikkien mailman maiden pitää auttaa siinä - mukaanlukien Suomen...

Jekint ja NATO on terrorisstijärjestö, joka tapaa siviilejä TAHALLAAN ---

Vieras

Kannattaa ottaa huomioon että tämän videon vuotivat sotilaat itse koska hekin ymmärtävät että kyseessä oli täysin tahallinen siviilien teurastus. Pojat vain halusivat pari lisäsulkaa hattuunsa millä kerskailla kassulla. Kukaanhan ei käskenyt heitä ampumaan vaan he vaatimalla vaativat luvan avata tuli. Yhdysvallat ja Israel ovat pahimmat rikolliset tämän päivän maailmassa, mutta silti Obama saa nobelin rauhanpalkinnon? "War is peace" vai miten Orwell kirjoittikaan.

jarkkoph

Niin mistähän saa kaikkein kovimman vallantunteen itselleen. Tietenkin siitä, että voi päättää ihmisten joukosta ketkä kuolevat ja ketkä eivät ja jos päättää tappaa ihmisiä pääsee kaikesta vastuusta.

Vieras

On muuten hyvä muistaa, että CIA on jahdannut näitä wikileaksin pyörittäjiä ja jopa murhayrityksistä on kirjoitettu. He ovat valmiita tappamaan toimittajia ja siviilejä kunhan se estää totuutta näkemästä päivänvaloa.

Mies

Ymmärrättekö te yhtään mitään mistään sotilaallisista jutuista vai haukutteko vain amerikkalaisia?

Helikopterilentäjät olivat adrenaliinihumalassa. He katsoivat kilometrien päästä näyttöruuduilta vieraaseen kulttuuriin kuuluneiden ihmisten kokoontumista kadulle. Tehtävä oli tuhota alueella tiedustelutietojen mukaan olleet viholliset.

Hemmetti merkittävä osa parikymppisistä suomalaissotilaista olisi toiminut vastaavassa tilanteessa täysin samalla tavalla jos voimankäytön säännöt olisivat olleet vastaavat. Ihan turha syyttää yksittäisiä lentäjiä.

Vieras

Tapauksessa on enempikin kyse siitä, millä tavoin armeija jälkeenpäin kertoi tapahtuneesta. Selvitys on hieman ristiriidassa tapahtuneen kanssa.

surffari

sotatoimialueella aseiden kanssa kulkeminen, kuten nuo tyypit tekivät, ei ole ihan vaaratonta. ja pitkällä putkella, olkoonkin kameran zuumi, osoittelu sotilaskoneita kohti ei ole kovin järkevää.

sinänsä siis on ihan ok ammuskella moisia hiippareita. mutta tuosta(kaan) asiasta ei kerrottu mitenkään totuudenmukaisesti. se tässä on se pointti. tässä siis on todiste siitä, että asioita vääristellään, joka on uskottavuuden kannalta aika paha juttu. eli siis kuka on vastuussa vääristelystä --> potkut. osuu aika korkealle organisaatiossa...

Mies

Oppikaa nyt jo tekin: Armeija ei tiedota asioita kuten siviiliorganisaatiot, armeija harrastaa informaatiosodankäyntiä.

Tietenkin avoimuus olisi suotavaa, mutta kun taas näitä keskustelufoorumin kommentteja katsoo niin ymmärrän sensuurin ihan hyvin.

Se ei meinaan ole tehtäväänsä täyttäneiden helikopteripilottien vika että poliitikot Washingtonissa olivat päättäneet soveltaa vihollistaistelijoiden tuhoamiseen keskellä kaupunkia tuollaisia voimankäytön säännöksiä.

qed

Videossa ei näkynyt yhtään asetta. Helikopteria lentäneiden murhamiesten puheissa olkalaukut muuttuivat kranaatinheittimiksi, AK-47:ksi ja kranaateiksi.

Videolla ei näkynyt mitään aseita.

Kun Yhdysvaltain natsit olivat murhanneet siviilit, he hätääntyivät, kun paikalle tuli sairasauto pelastamaan kuolettavasti haavoittuneita.

Hädissään he toistivat mikrofoniin, kuinka haavoittuneita kannettiin turvaan, pyytäen uutta tulituslupaa. Se myönnettiin. Seuraavaksi tulitettiinkin sitten lapsia.

Haavoittuneiden tulittaminen on Geneven sopimuksen vastaista. Geneven sopimuksen vastaista on myös siviilien tulittaminen.

Videolla ei näkynyt aseita.

Natsivaltain armeija tutki tekemisiään eikä löytänyt itsestään vikaa.

Vieras

Niille, jotka sanovat ettei videolla näy yhtäkään asetta:
Http://img269.imageshack.us/img269/9726/usmurderiraqiak47.jpg
Http://i41.tinypic.com/343tb0j.jpg Tuossa se rpg heiluu somasti. Pojat varmaan piknikille menossa.

Ja niille, jotka mainitsevat sanan murha teksteissään, tiedättekö mitään sodasta? Videossa aseistettu ryhmä (kyllä, aseita oli mukana) Bagdadin itä-alueella vuonna 2004 joutuu ammutuksi, jonka jälkeen merkkaamaton pakettiauto jossa on lapsia kyydissä tulee poimimaan haavoittuneita ja aseita kyytiin ja joutuu myös tulituksen kohteeksi. Niin mikä oli ongelma? Tämä on sotaa.

Hyvähän se täältä oman kodin suojasta on huudella, että teki hätäisiä päätöksiä ja kutsua toista liipasinhulluksi. Olen täysin varma, ettei kukaan kommentoijista ole koskaan ollut sodassa, en ole minäkään. Mutta pystyn sentään jollain tapaa kuvittelemaan, miltä tuntuisi lentää haavoittuvaisella kopterilla alueen yllä, jossa tiedetään olevan aseistettuja vihollisryhmiä. Jos haluaa pysyä hengissä, pitää ampua ensimmäisenä. Ei siinä voi jäädä odottelemaan, että rpg:lta näyttävä esine kohotetaan olalle ja tähdätään kopteria, ennen kuin avataan tuli. Videon tapahtumat ovat arkipäivää sodassa, tapahtumaa paisutellaan vain, koska paikalla sattui olemaan pari varomatonta toimittajaa ja lapsia.

Lopettakaa kopterin miehistön syyttäminen. He tekivät juuri sen mihin heitä on vuosia koulutettu. Lopettakaa murhista puhuminen, videolla on selkestä aseita. "qed", jos videolla muuttuvat kameralaukut aseiksi, niin yhtälailla sinulla muuttuu musta merkitsemätön pakettiauto sairasautoksi ja maassa makaavat ASEISTETUN ryhmän miehet viattomiksi uhreiksi. Jos teitä tulisi kadulla vastaan nuorisojengi ja näkisitte parille heistä puukot, epäilisittekö muitakin löytyvät? - luultavasti. Jos amerikkalainen sotilas näkee ryhmässä ihmisiä aseita kantavan henkilön, miksei hän yhtälailla epäilisi muillakin olevan. Ja kuten jo mainitsin, kopteri liikkuu vihamielisellä alueella.. Huomioikaa myös kuinka kaukana hän on, tarkat havainnot ovat mahdottomia.

Se ketä näistäkin valitettavista sodan uhreista on syyttäminen, on entinen Yhdysvaltojen hallitus. Aivan turha kuitenkaan tällaisten tapahtumien perusteella alkaa moralisoimaan ja syyttelemään Yhdysvaltoja yksinään kyseisistä toimista. Samanlaista tapahtuu jatkuvasti ympäri maailmaa, muidenkin suurvaltojen toimesta. Tapahtumista vain ei uutisoida samaan tapaan, niin pitkään kun uhriksi ei osua paria toimittajaa..

aivot on

Heti videon alusta jo näkee kuinka selkeästi se on tehty propagandatarkoituksiin. Jos kukaan Wikileaksin mainetta tuntee, niin heille on täysin arkipäiväistä paisutella kaikkea julkaisemaansa, kuten videossa jo näemme. "one of the best war photographers", mainitaan vaimot ja lapset yms yms. Lähdekriittisyys. Hankkikaa käsiinne täysipituinen, muokkaamaton versio tapahtumista ja tulette valaistumaan. Alkutöiksenne katsokaapa vaikka kohta 19.20, jossa saadaan varmistus RPG:stä.

Oikeanlaisella uutisoinnilla, mikä tahansa saadaan näyttämään aivan muulta, mitä se todellisuudessa on.

Vieras

Miksi tuovat lapset sotatantareelle joka on evakuoitu aikoja sitten. Alueella pitäisi liikkua vain typerimmät ja rikollisimmat, aseita vilahtaa kokoajan videossa ja lapset ovat yleensä kyydissä sen takia, että heitä ei ammuttaisi (moraalimuuri)