Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) on valmis laittamaan EU:n vaivalla aikaansaadun perussopimuksen uusiksi, jos unionin talouskurin tiukentaminen sitä edellyttää.
Vanhanen myöntää, että viime joulukuun alussa voimaan astuneen Lissabonin sopimuksen uudistaminen veisi vuosia ja olisi haasteellinen prosessi. Hän suositteleekin, että talouskuria pyritään tiukentamaan ensin keinoilla, jotka eivät edellytä perussopimuksen muuttamista.
Vanhasen mukaan tällainen keino olisi esimerkiksi EU:n taloussääntöjä rikkovan maan alue- ja rakennetukien jäädyttäminen.
–Näiden tukien jäädyttäminen sattuu merkittävästi kyseiseen hallitukseen ja kansalliseen parlamenttiin. Se tehoaa varmasti, Vanhanen sanoi Brysselissä ennen euromaiden johtajien huippukokouksen alkamista.
Euromaiden johtajat kokoontuivat huippukokoukseen keskustelemaan Kreikan lainapaketin etenemisestä ja unionin talouskurin kiristämisestä Kreikan kaltaisten kriisien välttämiseksi.

Kommentit
Vain yksi kysymys Matti
Kenen vastuulla oli Suomen osalta EMU:n sääntöjen valvominen? Laita se tyyppi kirjoittamaan nimensä tuohon alle, tai kirjoita se vaikka ihan itse...
Allekirjoitus _____________________________________
Jos lainasopimuksia kirjoitettaisiin yhtä löyhin eväin pankin ja
lihallisen asiakkaan välillä kuin nyt tehdään EU:ssa maiden kesken, olisimme olleet umpikujassa jo 150 vuotta sitten
Sopimus on jo olemassa.
Sopimus on jo olemassa. Noudattakaa sitä.
Rangaistusmaksu
Itse ottaisin kaikilta valtioilta jäsenmaksuna kyseisen maan bruttokansantuotteen kerrottuna kyseisen maan (luottokelpoisuusluokituksen mukaisella) markkinakorolla. Tuo kerrotaan kiinteällä kertoimella. Loput peritään perinteisen mallin mukaan.
Tällä tavoin kukin maa voi itse vaikuttaa siihen kuinka suurta jäsenmaksua haluaa maksaa.
Mutta
silloinhan esim Kreikkaa tulisi avustaa Euromaiden "lainoilla" vielä suuremmilla summilla kun raukoilta jäisi koko EUmaiden tuet pois. Jos vielä kaikki muut Euromaat liveäsivät Kreikan lainoituksesta, nini koko homma jäisi Suomen vastuulle. No onhan meillä lainottokapasiteettia. Lainataan vain kaikki maailman rahat ja työnnetään ne Kreikkaan.
Järkevää nyt Suomelle olisi kuitenkin nopeasti ylivelkaantua ja käyttää lainarahat itse, niin muut Euromaat ottaisivat meidän kaikki velat kontolleen. Pajatso vain nopeasti tyhjäksi ja menoksi.
Ongelma pitää ehkä jättää Ihmisten puolueen pohdittavaksi.
Jali Raita, diplomi-insinööri
Somero