
Komission mukaan valtaosa EU:n kansalaisista kannattaa tiukempia toimenpiteitä tupakoinnin torjumiseksi. Kolme neljästä eurooppalaisesta esimerkiksi kannattaa kuvallisia terveysvaroituksia tupakkapakkauksissa ja savuttomia ravintoloita.
Komission tutkimus osoittaa, että tupakkapakkausten terveysvaroitusten tehosta on selvä näyttö. Ne lisäävät tietoa tupakan käytön terveysvaikutuksista ja auttavat muuttamaan tupakan kulutukseen liittyvää suhtautumista ja käyttäytymistä.
Silti lähes yksi kolmesta eurooppalaisesta tupakoi edelleen, vaikka tupakka tappaa puolet tupakoitsijoista.
EU:n tupakkatuotedirektiivi on peräisin vuodelta 2001. Siinä säädetään esimerkiksi nikotiinin ja tervan enimmäismääristä savukkeissa, velvoitetaan tuottajat käyttämään kirjallisia terveysvaroituksia savukepakkauksissa ja tiedottamaan tupakan ainesosista ja kielletään esimerkiksi ”kevyen” tupakan mainostaminen.
Nyt komissio on tarkastamassa direktiiviä, jotta toimia voitaisiin tehostaa. Uusi ehdotus valmistunee vuonna 2011.
Komissio kannustaa kaikkia jäsenvaltioita suojelemaan kansalaisiaan altistumiselta tupakansavulle suljetuissa julkisissa tiloissa, työpaikoilla ja julkisessa liikenteessä ja vähentämään lasten altistumista passiiviselle tupakoinnille.
Eurobarometri-tutkimuksen mukaan 75 prosenttia eurooppalaisista kannattaa tupakkapakkausten kuvallisia terveysvaroituksia, vaikka vain neljä jäsenvaltiota käyttää niitä nykyisin.

| 03:28 | YK ja Arabiliitto harkitsevat Syyria-operaation uusimista — YLE Ulkomaat |
| 03:12 | Euroryhmä päättämään Kreikan tukemisesta — MTV3 Ulkomaat |
| 02:54 | Säteilyturvakeskus: Ei kännykkäkieltoja kouluihin — MTV3.fi |
| 02:34 | Asiantuntija: Vangitut ruotsalaistoimittajat voivat vapautua huhtikuussa — YLE Ulkomaat |
| 02:18 | Kreikassa ei sopua säästötoimista — MTV3 Ulkomaat |
| 01:48 | YK: Arabiliitto käynnistää uudelleen Syyria-operaationsa — MTV3 Ulkomaat |
Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
siistejä!
tietysti tuossa on sekin vaarapuoli että teinien mielestä nuo kauhukuvat tupakka-askeissa on siistejä.
ja aikuisiin nuo eivät tietenkään vaikuta millään tavalla kun aikuiset tupakoinnin riskit tietävät ilman kuviakin.
Toin tuliaisia Brasiliasta.
Toin tuliaisia Brasiliasta. LM tupakka-askeissa oli mies alasti ja supupuolielinten edessä iso käsi nyrkissä peukalo alaspäin. Teksti tupakka aiheuttaa impotenssia. Toinen oli vaimo ja lapsi saattamassa syöpään sairastunutta isää teholla.
Hyvä idea ja tuskin kovin cool kenenkään mielestä.
Miksi viinasta ei vauhkota samalla tavalla? Tupakka haisee ja on vaarallista, mutta viina vaarantaa paljon enemmän henkiä.
Muutenkin menee vähän moralisoinnin puolelle tämä. Tupakointi alueet pitäisi rajata tietysti, mutta ihmisellä on oltava oikeus myös tupakoida, jos niin tykkää.
Tekopyhyydellä ei saavuteta lopulta mitään.
Tämä on nähty huumesodassa (sodassa joka itseasiassa tukee huumekauppaa). Pahimmillaan ihmiset alkavat diilaamaan tupakkaa hurjia määriä ja verot jää maksamatta.
Sillälailla
Seuraavaksi läskit/rumat/haisevat vankileirille, kieltolaki takaisin ja parsan syönti pakko...euroopasta tulee hieno paikka. Keep on rockin' in the free world
Oikeansuuntainen kehitys
Miten voi vielä 2000-luvulla olla sallittua levittää syöpävaarallista ainetta asuinympäristöönsä ja naapureiden haitaksi?
Jos tupakka keksittäisiin nyt, niin se ei saisi ikinä myyntilupaa, koska se luokiteltaisiin myrkyksi. Savukerasioiden varoitukset eivät muuta tätä myrkkyä yhtään terveellisemmäksi.
Koko tuote pitäisi kieltää vaarallisuutensa vuoksi - ei tupakoijan itsensä vuoksi, vaan ensisijaisesti passiivisesta tupakoinnista aiheutuvista haitoista johtuen.
Ei he....tissä!
En polta, mutta en hyväksy tätä. Huh.
Mitä jos ehdotettas..
niille tupakoimattoille direktiivipelleile viinan juontiin samanlaisia rajoituksia niin johan alkas itku..LISÄÄ VIINAA!!!
Puolet tupakoitsijoista
Lainaus uutisesta: "tupakka tappaa puolet tupakoitsijoista."
Miten sille toiselle puolikkaalle käy?
Jaaha, muuttaisko
Jaaha, muuttaisko Venäjälle tai muualle vapaaseen maailmaan.
Ja lehmät lentävät
Eurooppa on täynnä lentäviä lehmiä vuonna 2012.
Yhtä realistista kuin tämä tupakoinnin lopettaminen.
Kuka tänään laatii otsikoita?
Idiootti laatii Uuden Suomen otsikoita?
liian halpaa
parasta olisi tuplata tupakan hinta veroilla! :)
...tappaa puolet.
"Silti lähes yksi kolmesta eurooppalaisesta tupakoi edelleen, vaikka tupakka tappaa puolet tupakoitsijoista." ... No kuolevaiset yleensä kuolevat.
Voi hyvänen aika
Tuon lauseen tajuaminen on koko asian ymmärtämisen ehto. Tupakkaan kuolevan loppu on hyvin ikävä ja tuskainen. Jos ei kuole syöpään kuolee tukehtumalla.
Tupakoinnin lopettamin on Euroopalle ainoa oikea tavoite, vaikka se monilta meneekin yli hilseen.
hoi hoi jaa
”Voit löytää niitä, jotka sanovat opettavansa viisautta, väittävät ettei ihminen saa tehdä väkivaltaa elämälleen ja pitävät jumalattomana sitä, joka itse itsensä tuhoaa; heidän mielestään on odotettava loppua, jonka luonto määrää. Joka näin väittää, se ei havaitse sulkevansa vapauteen johtavaa tietä. Ikuinen laki ei ole säätänyt mitään parempaa kuin sen, että meillä on yksi ainoa pääsytie elämään, mutta monia teitä, jotka johtavat siitä pois. Pitäisikö minun odottaa julmuutta taudin tai muiden ihmisten taholta, kun voin lähteä kesken kidutuksen ja vapautua vaikeuksistani?”
-Lucius Annaeus Seneca, ~2000 vuotta sitten.
Et säästä olkinukkesi ja argumentum ad hominemisi.
Täh??
"Tupakoinnin lopettaminen on Euroopalle ainoa oikea tavoite jne"
AINOA oikea tavoite niinkö?? Mitä h*lvettiä oikein hourit julistuksiesi kanssa?!
Jos et osaa perustella juttuasi muulla, kuin hilseellä, lopeta provoilusi.
Kas näin:
Tupakka on hengenvaarallista ja tulee yhteiskunnalle hyvin, hyvin kalliiksi.
Puoliksi oikein. Tupakka ei
Puoliksi oikein. Tupakka ei tule kalliiksi yhteiskunnalle. Tämä on todistettu jo aikoja sitten. Ainakin eurooppalainen tupakoitsija on käytännössä nettomaksaja, mitä sairaanhoitokuluihin tulee. Tupakoitsija kun kuolee nuorempana, niin erittäin kalliit vanhuudensairaudet jää sairastamatta. Itseasiassa tupakoimattomat tulevat yhteiskunnalle erittäin kalliiksi.
Niinkö?
Minä en ole tullut tupakoimiseni takia maksamaan yhteiskunnalle mitään. Päinvastoin, olen tupakassa maksanut suuret summat veroja.
"...Komissio muun muassa
"...Komissio muun muassa tukee voimakkaasti jäsenvaltioiden toimia, joiden tavoitteena on "”savuton Eurooppa” vuoteen 2012 mennessä..."
Kun mennään tälle linjalle niin jatkoa on tiedossa. Historia sen opettaa. Seuraavassa tulevat uutisoinnit:
Komissio muun muassa tukee voimakkaasti jäsenvaltioiden toimia, joiden tavoitteena on "Alkoholiton Eurooppa" vuoteen 20XX mennessä...
Komissio muun muassa tukee voimakkaasti jäsenvaltioiden toimia, joiden tavoitteena on "Rasvaton Eurooppa" vuoteen 20XX mennessä...
Komissio muun muassa tukee voimakkaasti jäsenvaltioiden toimia, joiden tavoitteena on "Eurooppa ilman kehitysvammaisia" vuoteen 20XX mennessä...
Komissio muun muassa tukee voimakkaasti jäsenvaltioiden toimia, joiden tavoitteena on "Romaaniton Eurooppa" vuoteen 20XX mennessä...
Komissio muun muassa tukee voimakkaasti jäsenvaltioiden toimia, joiden tavoitteena on "Porvariton Eurooppa" vuoteen 20XX mennessä...
Jne...
.. jospa komisso pyrkii kieltämään
itse asiassa kaiken , josta erikseen ei olisi tehnyt luvanvaraista .
Mikäs se on eläessä poikki-puhki-putsatussa , läpeensä terveessä EU -Euroopassa .
pst ) onneksi vintillä on mainio kapsäkki .
+
Jäsenvaltioiden
Jäsenvaltioiden pitäisi muun muassa tukee voimakkaasti toimia, joiden tavoitteena on "Komissioton Eurooppa" vuoteen 20XX mennessä...
Tutkimus
>Silti lähes yksi kolmesta eurooppalaisesta
>tupakoi edelleen, vaikka tupakka tappaa puolet
>tupakoitsijoista
Kuopion yliopiston tutkimuksen mukaan jopa 100% mansikoita syöneistä kuolee!
Tämähän on mullistava tieto: tupakoinnilla voi välttää kuoleman 50% todennäköisyydellä.
Vähän oudoksuttaa...
Kauheasti puhutaan, että tupakka tappaa. Tämänkin uutisen mukaan jopa puolet tupakoitsijoista kuolee.
Mitenkähän sitten lie, että vaikka tunnen aika monta tupakoijaa niin ketään siitä puoliskosta ei ole vielä joutunut heidän joukkoonsa. En tunne, enkä tiedä yhtään ainoaa keuhkosyöpätapausta vaikka tupakoiva tuttavapiiri on aika laaja. Eikä löydy kuulemma tuttavienkaan tuttavista tupakkaan sairastuneita ja sen takia kuolleita.Yhden keuhkoahtaumaa potevan tunnen, eikä hän ole ikinä tupakkaa edes kokeillut. Mihin nämä kuolemantapaukset sitten kerääntyy, tunteeko kukaan muukaan tapauksia? Paljonhan niitä pitäisi näiden lukujen mukaan olla.
Terveydenhoitoalalla työskentelevä tuttavani kertoo, että näitä sairastumisia liioitellaan aivan tahallaan.
Olisikohan syytä laittaa komisio vaihtoon
Tuntuu siltä ettei komisaareilla ole kaikki kohdallaan.Joudutaanko taas omien kessujen kasvatus autuuteen.Perustaako komisio kessupoliisit vai miten valvoo ? Komisio ei kykene isojen asioiden hoitoon,maahanmuutto,kerjääminen,halpatyö,velkaantuminen,
lyhyeksimyynnit,Tobinin vero ja vastaavat.
Hyssälän röökit
olivat kyllä niin kamalia, että piti siirtyä virolaisiin.
Kaikenlaista rajoitetta keksitään samalla kun autokanta kasvaa ja kaikkea myrkkyä pukkaa ilmaan.
Tupakoijat tupakoikaa rauhassa vaan?
Komission kieltoa pohtiva ryhmä käy niin usein tupakalla, että se tarvitsee ainakin 5 vuotta lisäaikaa pohtia kieltoa!
Kieltolause herättää enemmän huomiota kuin myöntölause
Tupakanpoltto kielletään. Silti tupakan jalostus ja viljely ovat laillista samoin kuin sen myyminen. Valtio ottaa veron välistä. Alkoholia ei saa käyttää nautintoaineena, mutta sitä kuitenkin valmistetaan ja myydään laillisesti Kaikessa on kysymys valtion lyhytaikaisesta verotulosta. Niistä päättää lyhytaikeinen hallitus ja eduskunta, joiden perspektiivi ei ulotu vaalikautta kauemmaksi.
t. Savusaunasta
Olisikin mielenkiintoista
Olisikin mielenkiintoista nähdä tupakka-kieltolaki. Kieltolaeistahan meillä on melko hyvät kokemukset historiasta, sekä nykyhetkestä.
Alkoholinkieltolaki oli katastrofi ja se sentään tajuttiin myöntääkkin, joten tehtiin korjaus.
Huumekieltolaki oli ja on edelleen aivan käsittämätön epäonnistuminen, mutta sitä jatketaan vuodesta toiseen järjenvastaisesti edelleen.
Mikäli tupakka tulisi laittomaksi, niin mitäköhän huumediilerit siitä tuumaisi? Jokainen voi tätä miettiä. Toisten ei tarvitse, kun se on aivan selvää.
Yrittäkää ymmärtää, että AINA, kun jokin päihde menee laittomuus-listalle, niin laittomat, sekä verovapaat päihdekauppiaat hymyilevät erittäin leveästi.
Minua ei hymyilytä.
no joo... jos noin käy niin
no joo... jos noin käy niin minä muutan sitten semmoiseen paikkaan missä saa tupakoida... ei tuo sen kummempaa vaadi.
Ihan hanurista koko eu muutenkin.
juu
Ei tupakka tapa, Vaan kemikaalit joita tupakkaan imeytetään. Tähän ei komissiot eikä muutkaan hyvät ihmiset puutu. kuulostaako tämä teistäkin vähän oudolta?
Kysyntä määrää tarjonnan.
Typerää kuvitella, että tupakointi loppuu lakeja säätämällä. Onko näin käynyt huumausaineiden kanssa? Loppuiko juominen kieltolain aikana? vai aiheuttiko kenties jotain "pikku" lieveilmiöitä ja markkinarakoja?
Kun rööki muuttuu laittomaksi sen hinta ainoastaan nousee ja periaatteessa myös laskee, koska kukaan ei enää maksa veroja. Toisaalta vaikeampi saatavuus nostaa hintaa. Sitten käytetään poliisien vähiä resursseja myös röökien perässä juoksemiseen...vailla kummempaa tulosta.
Röökitehtaille tällainen savuttomuus jeesustelu on tod.näk vain hyvä asia, vaikka yrittävät muuta esittää. Ihmiset polttavat ja sairastavat kuitenkin, ja valtio jää ilman verotuloja! Jippii Win Win
No ei
No ei sentään.
Ja asia oli..?
Ei kiinnosta provoilut, eikä tyhjän lätinät, paitsi juuri ja juuri sen verran, että kirjoitin sen tänne.
Vastaan tässä myös toiseen viestiin missä kerroit tupakoinnin maksavan paljon yhteiskunnalle. Kyllä vain "yhteiskunta" köyhtyy eli veronmaksajat, mutta lääkäriasemista röökitehtaisiin tehdään aikaa kovaa tulosta syövällä ja nikotiinillä. Kyse on siitä kuka on niskan päällä. Tällä hetkellä pörssiyhtiöt ovat niskan päällä eikä muutosta näy, ennenkuin koko valtio on yksityistetty.
Häh?
En saa ajatuksistasi selvää. Ja miten yksityistetään lainsäädäntö ja oikeuslaitos. Onhan se mahdollista, mutta onko järjen häivää.
Pysytään sitten yksilötason perusteissa, koska muut tuottavat sinulle selviä vaikeuksia: Tupakointi on polttajalle hengenvaarallista ja tulee hänelle hyvin kalliiksi. Tupakoitsijathan ovat keskimäärin köyhemmästä päästä. Yhteiskunnan tulee heitä suojella.