Sunnuntai 27.5.2012

Suomen tapaan puututaan: rikkaiden listat kiellettyjä?

Luotu: 
3.6.2010 13:38
Päivitetty: 
3.6.2010 14:18
  • Kuva: Uusi Suomi
    Viimeisimpänä julkistettujen eli vuoden 2008 verotietojen mukaan Suomen suurimmat ansiotulot olivat Nokian ja Shellin hallitusten puheenjohtaja Jorma Ollilalla, Nokian toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuolla ja Fortumin entisellä toimitusjohtajalla Mikael Liliuksella.

EU-komission mukaan Suomen käytäntö julkistaa verotietoja saattaa rikkoa yksityisyyden suojaa. Komissio pyytää Suomelta lisätietoja käytännöstä.

Suomessa verotiedot ovat julkisia, ja yritykset keräävät niitä muun muassa myytäviksi erikoisjulkaisuina, CD-levyillä ja tekstiviesteissä. Myös media julkaisee vuosittain Suomen rikkaimmat ihmiset -listauksia.

Komission mukaan verotietojen julkistaminen on ristiriidassa 1995 hyväksytyn tietosuojadirektiivin kanssa. EU:n oikeuskomissaarin Viviane Redingin mukaan julkisten viranomaisten yksityishenkilöistä keräämän tiedon ei pitäisi päätyä yksityisten yritysten kauppatavaraksi.

Hän toivoo, että Suomi muuttaa lainsäädäntöään niin, että veronmaksajien henkilökohtaiset tiedot pysyvät salassa.

Henkilöt: 
Paikat: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Pentti Perusinssi

Koko verokalenterin merkitys ei ole minulle auennut ellei oteta kateuden lietsontaa huomioon. Ainakin ennen sitä vielä kaiken kukkuraksi julkaisi verovirkailijoiden liitto. Eli ne joilla on vaitiolovelvollisuus ihmisten asioista myyvät tietoja. Samoinhan nyt on laita monessa muussakin hallinnon osassa, lehtiin ilmestyy tietoja jo kun jotakin henkilöä epäillään jostakin ja leimataan hänet vaikka myöhemmin tulisi vapauttava päätös. Olen sitä mieltä että olemme suomessa tuudittautuneet omituisiin naiiveihin oletuksiin kuten "virkamies ei valehtele", "se on totta koska lehdessä tai TV:ssä niin sanottiin", "poliisi puhuu aina totta ja pitää syyttömän puolta". Samoin on verotietojen laita ja vasta kun itse joudumme asian kanssa tekemisiin huomaamme että tässähän myydään virassa saatua luottamuksellista tietoa. Viime vuosikymmenien poliittinen suuntaus on ollut otollinen kaikenlaiselle yrittäjien vainoamiselle, ylitöiden kohtuuttomalle verotukselle, taannehtiville laeille jne. Kuka lienee vastuussa luottamuksellisten tietojen myynnistä? Ei liene kukaan taitaa olla taas "maan tapa"....
Päättäjien todellisia tuloja ei kuitenkaan julkaista? Olisin kiinnostunut mm. siitä ovatko ministerit, kansanedustajat, valtionyhtiöiden pomot ym. samassa eläkeleikkurissa elinajan odotteen suhteen kuin muutkin...

zsi

Onkin jo korkea aika päästä tuosta perverssistä ihmisten yksityisyyttä loukkaavasta tirkistelykäytännöstä. On erinomainen asia, että Suomesta tuli aikanaan EU:n jäsen. Sitä kautta saadaan sitten vähitellen länsimaista oikeuskäytäntöä Suomenkin lainsäädäntöön kun Arkadianmäen klovnit eivät ongelmia osaa oma-aloitteisesti korjata muuten.

Sokarates

Valtamedia on ajanut tiukkaa nettisensuuria joten maistakoot omaa lääkettään.

Valtamedia menettää leviikkiä nyt kun noi verotiedot julistetaan salaisiksi, hyvä niin.

r.laine

Onhan se hyvä, että listat kielletään. Työntekijöille
ja muulle kansalle ei ole hyväksi koko ajan kasvavia
tuloeroja tietää. Voi vaikka tulla turhia vaikeuksia.

wee

On se jo aikakin että tämä törkeä yksityisyyden loukkaus saadaan lopetetuksi. On aivan käsittämätöntä että viranomaisten keräämiä ihmisten yksityisiä tietoja on saanut tähän asti saanut ilman heidän suostumustaan julkaista. Kaikessa muussakin henkilökohtaiset tiedot kuuluvat yksityisyyden suojan pariin, miksei siis tuloissakin.