Uusi Suomi / Ulkomaat Keskiviikko 8.2.12 Aseta US kotisivuksi

Kenraali: ”Tämä on kiusallista Suomelle”

Kenraali: ”Tämä on kiusallista Suomelle”
Julkaistu: 26.7.2010 15:25
Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
Kuva
Puolustusvoimien ex-komentaja, kenraali Gustav Hägglund on kritisoinut länsimaiden läsnäoloa Afganistanissa. Hän ei kuitenkaan vetäisi Suomen joukkoja pois kesken sovitun operaation.
Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
Puolustusvoimien ex-komentaja, kenraali Gustav Hägglund on kritisoinut länsimaiden läsnäoloa Afganistanissa. Hän ei kuitenkaan vetäisi Suomen joukkoja pois kesken sovitun operaation.
Afganistanin sodasta vuotaneet paljastukset surmatuista siviileistä ja surmien peittelystä ovat Puolustusvoimien entisen komentajan kenraali Gustav Hägglundin mielestä Suomen kannalta harmillista kuultavaa.

- Tämä on kiusallista Suomelle, koska mehän olemme siellä tekemässä hyvää. Aikamoinen vastakohta sille, Hägglund toteaa Uudelle Suomelle.

Wikileaks-sivuston useille viestimille vuotamien Yhdysvaltain armeijan sotilasraporttien perusteella Afganistanissa toimivat kansainväliset joukot surmaavat viattomia siviilejä ja peittelevät surmia.

Tällaiset tiedot eivät yllätä Hägglundia. Hän huomauttaa, että siviilien keskuudessa piileskelevää vastustajaa on vaikea tappaa ilman sivullisia uhreja.

Hägglund ei koe, että suomalaiset olisivat mukana siviilien tappamisessa tai tukisivat sitä olemalla mukana ISAF-operaatiossa.

”On ollut aikamoinen virhe sotkeutua sellaiseen selkkaukseen, jossa ei länsimaalaiset pysty ratkaisua saamaan aikaiseksi.”

- Pääasiassa tätä tapahtunee Afganistanin etelä- ja itäosissa, missä käydään täysmittaista sotaa.

- Laajan kokemukseni pohjalta voin sanoa, että tämä sopii mahdottoman huonosti suomalaisille. Me olemme humaaneja ja kilttejä ihmisiä, emmekä tykkää raaoista otteista.

Hägglund vertaa Afganistanin sotaa Vietnamin sotaan: tuetaan korruptoitunutta hallitusta jolla ei ole kansan tukea.

- Minä olen ollut kriittinen koko Afganistanin operaation suhteen. On ollut aikamoinen virhe sotkeutua sellaiseen selkkaukseen, jossa ei länsimaalaiset pysty ratkaisua saamaan aikaiseksi. Iät ja ajat ne ovat sotineet siellä keskenään ja jatkavat sitä varmaan, oli siellä ISAF tai ei.

Operaation luonne on muuttunut Hägglundin mielestä radikaalisti "sodankäynnin puolelle". Tästä huolimatta Hägglundin mielestä Suomen ei kuitenkaan pitäisi vetää joukkojaan pois "sooloillen".

Hägglund on varma, että jos Suomen joukot olisi sijoitettu levottomammalle alueelle, olisi yleinen mielipide Suomessa maassaoloa kohtaan paljon kielteisempi.

Yhdysvallat saattaa aloittaa omien joukkojensa vetämisen Afganistanista jo ensi vuonna. Afganistanin omien joukkojen on määrä ottaa vetovastuu koko maan turvallisuudesta vuoden 2014 loppuun mennessä.

 
Valtteri Varpela
Valtteri Varpela
 
 
 
 
 

Hägglund tietää mistä puhuu

Hänelle, kokeneelle ammattilaiselle, on hyvin vaikea löytää järkeviä vasta-argumentteja. Valtaosa ajatelevista siviileistä ja sotilaistakin ovat tätä mieltä. Sapelin kalistelijat politiikassa menköön sinne itse etunenässä.

Kuinka paljon meillä salataan ja valehdellaan -tietääkö kenraali

Valtiot, armeijat ja ihmiset peittelevät - miksi me salaamme asioita?

Nato joukkojen johtaja USA kärähti Afganistanissa salailuista - siviilejä tapettu, omia vahinkoja tiedoitettua enemmän, todellisuutta muutettu ja ansioita siirretty ansiottomille. Kuinka paljon USA ja muut suurvallat salaavat ja jopa valehtelevat? Muistamme Irakin kemialliset- ja ydinaseet - ei kuitenkaan ollut. Miksi me salaamme asioita, miksi me valehtelemme? Kuinka paljon kotoiset poliitikkomme salaavat ja valehtelevat?

Kuinka luonnollista on salaaminen ja jopa valehtelu?

[12112005] Ihminen salaa asioita. Niin kotona kuin erityisesti työelämässä salaaminen ja salaiseksi julistaminen on liike-elämän tapa suojata jotain sellaista, mistä odotetaan saavan myöhempää ja laajempaa hyötyä.

Salataan turvallisuuden takia

Suurin yksittäinen syy salata asioita on turvallisuus. Mitä enemmän tiedät vihollisesta ja mitä vähemmän hän tietää sinusta on turvallista omille joukoille. Lue Sunzi, niin ymmärrät enemmän. Uusi, muutaman vuoden takainen käännös on hyvä.

Sinänsä mielenkiintoista, että US näyttää ottavan selvän kannan SDP:n presidenttiehdokas asettelussa. Vain yhtä varteenotettavaa ehdokasta pidetään esillä. Tai onko hänelle edes haastajaa?

Hägglund EI tiedä mistä puhuu!

Hägglund on pihalla kuin lumiukko! Hägglund ei tunnu tietävän mitään sodan todellisuudesta ja mistä sodassa on kysymys. Sodassa tapetaan vihollinen ja viholliseksi oletettu! Näin on ja on aina ollut! Sivullisia on myös aina kuollut ja tulee aina kuolemaan! Sota on raakaa, se ei puhdas ja siisti kuin Hägglundin kokemat karttaharjoitukset.

On myös naurettavaa puhua "siviileistä" kun puhutaan sissisodasta jossa vastapuoli ei kanna minkäänlaisia asepukuja tai muita tunnuksia joista voisi päätellä henkilön statuksen. Jos "siviili" oleskelee siispäällikön lähellä tai samassa rakennuksessa niin kyse on todennäköisesti sissipäällikön jonkin asteinen liittolainen ja kannattaja.

EI agumenttejä?

Vaan viisaita sanoja ja tekoja?

Kyllä Suomi vaatii asiallisia tekoja.

Kun katselin noita kuvia Kesärannasta,

Ememmän nyökyteltiin, kun kerrottiin
asiaa.

Unohtaakaa koko Venäjä. Neuvostokansoineen.

Siitä on ollut vain pientä riesaa
jo koko ns. insenäisyyden ajan

Qui.

Puolustusvoimien nykyhistorian ehdottomasti fiksuin ex. huippukomentaja osui periaatteessa täysin oikeaan tässä täysin saastaiseksi käynneessä Afganistan sotimisessa.

Periaatteessa siksi että tälläkin maalla oli paineensa osallistua kimpassa siihen mihin kaikki muutkin: Täysin rannalle jääminen ooisi osoittanut todella paham luokan jänishousumaisuutta - mutta sittenkin?
Ken tietää? Ei ole minun pulmani - mutta yksi asia on varma: Jollei maassa olisi niin tähtilippuhuppu päässä olevaa jenkkimielistä puolustusministeriä, asiaa olisi ehkä käsitelty hieman analyyttisemmällä mielellä..

Sota ei ole seikkailua

On myönnettävä, että Hägglundin kohdalla kyse ei ole jälkiviisaudesta.

Sotilaat voivat olla myös viisaita ja joskus jopa kaukoviisaita. Ainakin omalla osaamisalueellaan.

Poliitikkojen sietäisi kuunnella asiantuntijoita eikä lähteä kuin Melperi sotaan.

Hägglund teki karriäärin

Olemalla hiljaa asioista, joista Suomen ulkopuolella yleisesti tiedettiin, ja joista vaikeneminen oli karriäärin teon edellytys sekä Kekkosen että Koiviston alla. Sen jälkeen oli yhä kunnioitettava historiankirjoittelua, jonka idioottimaisuus diskreditoi koko maan.

Tuo pulju voisi joko kirjoitta muistelmat muusta kuin omasta oveluudestaan tai pitää tyhmät päänsä kiinni. Ei Suomi eivätkä yya-ajan upseerit tarvitse lisämainosta korruptiolleen. Se haisee yhä.

Just

Suomi taisi Afganistanin keikasta saada ihan ikioman Vietnamin. Sen piti olla määräaikaista rutiininomaista rauhanturvaamista, mutta siitä tuli pitkä, kallis ja vaarallinen operaatio - käytännössä sota. Poiskaan ei pääse leimautumatta rintamakarkuriksi, ja jokuhan sinne henkensä kaupalla jää joka tapauksessa.

En luota operaatioihin, joiden lyhenteistä puuttuu 'UN'. Afganistan on ISAF-projekti, ja se on todellakin aivan muuta kuin rauhanomaista poliittista vakauttamista sotilashenkilöstöllä. Jätkät ampuvat kovilla, ja ovat itsekin tähtäimessä. Häkämiesläistä ulkopolitiikkaa?

Joopa joo

Mitäs jos kumminkin kyseltäisiin rauhanturvaajilta kuin vaarallista siellä oikeasti on. Eipä taida tuo erota hirveästi Kosovosta tai muista. Sinne menee vapaahetoisia ja ammattisotilailla ei ole varaa itkeä, itepähän ovat tiensä valinneet.

Etelässä käydään sotaa, luulivat ihmiset ettei siellä tehdä hirmuuksia? Mitä ihmiset luulevat sodan olevan? Ei se ole mikään Hollywood leffa missä erikoisjoukot tekevät täsmäiskun ja tappavat pahiksen. Siellä jokainen on mahdollinen vihollinen ja siinä sivussa unohtuu moraali, lait ja koodit, uskomatonta, että ihmiset vieläkin luulevat että ihmiset olisivat jotenkin kehittyneempiä/sivistyneempi kuin "pimeinä" aikoina.

Tornikulkupuheita

Yksittäinen rauhaanpakottaja ei tiedä kuin omat kokemuksensa ja kokemuksista keskusteleminen on valtionsalaisuus: ei äänetäjille eikä kansanedustajille.

Olisi järkevintä, että ensiksi katsottaisiin, millä lohkolla suomalaiset ovat olleet ja sitten katsottaisiin raporttien perustella, mitä siellä on tapahtunut.

On tietenkin niin, että lärväily on helpompaa kuin se, että tuhlaisi työpäivän suomalaisten ja ruotsalaisten lohkon tilanteiden erottelemiseen koko aineistosta.

Tärkeäähän ei ole tieto eikä harkinta, vaan se, että saa omalla nimellä höyrytä mielipiteensä ulos.

Venäjän sissisodat

Venäjällä on oikea ote sissisotaan: tapetaan sissit ja heidän mahdolliset tukijat ja kannattajat. Lyödään niin kovaa ja monta kertaa, että kukaan ei uskalla tukea sissejä!

MITÄH, Tom B?

"Venäjän sissisodat
26.7.2010 17:00 Tom B"

Oliko muka Venäjän Afganistanretki menestyksellinen?
Muistan päinvastoin.

Juuri näin

"Olisi järkevintä, että ensiksi katsottaisiin, millä lohkolla suomalaiset ovat olleet ja sitten katsottaisiin raporttien perustella, mitä siellä on tapahtunut."

Iltalehdessä on muutamia esimerkkejä mitä on tehty yleisesti alueella koalition ? toimesta.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2010072612092667_...

HATUNNOSTO TAPIOLLE

"Tärkeäähän ei ole tieto eikä harkinta, vaan se, että saa omalla nimellä höyrytä mielipiteensä ulos."

Onneksi olkoon Tapio, rehellisyydestäsi. Sitähän sinäkin aina teet, höyryät omalla nimelläsi.

Mutta

Kirjoittelet Afganistanin tapahtumista lähinnä yksittäisen sotilaan kannalta. Operaatiohan ei ole mikään harrastus, johon yksilö osallistuu tai on osallistumatta omien fiiliksiensä mukaan. Se on valtiollinen ratkaisu veronmaksajien piikkiin!

On yhä vaikeampaa perustella kaukana kotoa tapahtuvaa sotimista ainakin minulle, ja varmasti monelle muullekin. Mikä on se logiikka, jolla Suomen turvallisuutta edistetään tappamalla Afganistanin kansalaisia heidän omalla maaperällään?

Mikä on se logiikka,

Mikä on se logiikka, jolla Suomen turvallisuutta edistetään tappamalla Afganistanin kansalaisia heidän omalla maaperällään?

---------------------------------------------------------

Missä on sanottu, että Suomi on ISAF:ssa kansallisista syistä? Suomen ja Afganistanin välissä on useita puskuvivaltioita, joista merkittävin on Venäjän federaatio.
FSB tapaa US622:n tapaan "talossa ja puutarhassa", joten tässä mielessä Suomen ei ole välttämätöntä olla Afganistanissa mukana sen enempää 2000-luvulla kuin 1979-1989.

Kokko on kuitenkin asettanut hieman kysymyksen oudolla tavalla. Mitään Suomea ei Afganistanin kysymyksessä ole erillisenä niin kuin ei Lappia, Keski-Suomea, Etelä-Savoa tai Uuttamaatakaan, vaan kyse on Lissabonin sopimusvaltioiden uskottavuudesta länsimaisessa arvoyhteisössä Kanadan ja Yhdysvaltain rinalla.

Todellinen asiantuntija-arvio

Virolaisjoukon komentaja evl Riho Ühtegi Postimees-lehden artikkelissa (21.7.)suoraan Helmandista:

http://afganistan.postimees.ee/?id=290091

"Riho Ühtegi : «Äiti, emme tapa täällä ihmisiä»"

Hägglundin vetäytyminen

Nyt Hägglund sanoo, että ei vetäisi Suomen joukkoja pois "sooloillen". Aikaisemmin hän on sanonut, että Euroopan maiden tulisi vetää joukkonsa Afganistanista silloin ei kuulemma näyttäisi siltä, että Suomi on rintamakarkuri kun Suomi lähtee Afganistanista.

Hägglund on pelkuri ja täysi p'''a. Ei uskallaa edes omaa rintamakarkuruuttaan näyttää vaan se pitää peittää muiden selän taakse.

Kauhulla ajattelen miten Suomen olisi käynyt jos Hägglundin kaltaiset "miehet" olisivat johtaneet asevoimiamme Talvi- ja Jatkosodassa.

No joo

Talvisodan ja Afganistanin välisiä eroja on paljonkin, ja niistä merkittävin on tuhansien kilometrien mittainen: etäisyys.

Armeijaa johtivat viime sodissa nimenomaan Hägglundin kaltaiset miehet, siis sotilaskoulutuksen saaneet upseerit.

Hägglund on juuri sen kaltainen mies

"Kauhulla ajattelen miten Suomen olisi käynyt jos Hägglundin kaltaiset "miehet" olisivat johtaneet asevoimiamme Talvi- ja Jatkosodassa."

Johan Woldemar Hägglund (10. elokuuta 1893 – 12. helmikuuta 1963) oli suomalainen jääkärikenraaliluutnantti.

Hägglund osallistui talvisotaan 4. Armeijakunnan komentajana ja osallistui taisteluihin Laatokan Karjalassa. Kenraalimajuri Hägglund etsi yhdessä esikuntansa kanssa keinoja pitkälle Suomen alueelle tunkeutuneen Puna-armeijan etenemisen pysäyttämiseksi. Parin epäonnistuneen vastahyökkäyksen jälkeen saarrostamalla tehdyt vastahyökkäykset johtivat toivottuun tulokseen, ja 4. Armeijakunta yhdessä sille alistettujen joukkojen kanssa saarsi yhteensä kaksi venäläisdivisioonaa ja yhden kevyen panssariprikaatin. Tähän yhteyteen liittyy läheisesti "Motti"-sanan käyttöönotto sotilaspiireissä. Motti-taistelut jatkuivat talvisodan loppuun saakka.

Välirauhan aikana hän jatkoi edelleen Armeijakunnan komentajana, kunnes jatkosodan puhjettua hän sai komentoonsa perustetun 7. Armeijakunnan, jonka komentajana osallistui taisteluihin Laatokan Karjalassa ja Aunuksessa. Vuonna 1943 hänet siirrettiin Ylipäällikön alaisuuteen tarkastavaksi kenraaliksi, missä tehtävässä hän toimi sodan loppuun saakka. (Wikipedia)

"paljastukset" tarkoituksella julkistettuja...

...vastapuoli polttaa lasten kouluja, kun niitä rakennetaan, tyttöjen kasvoille heitetään happoa, kun he yrittävät kouluihin, naisten aseman nostaminen tuo tappouhkauksia ja murhia naisille, huumausaine lordit, Iranin ja Syyrian kaltaiset valtiot, Libyan mukana ollessa ja saudi miljardööri sheikit rahoittavat terroria ,joka ei perustu mihinkään järjelliseen asiaan.
Samaa tehdään Irakissa.
Eli, länsimaitten on turha olla paikalla enää yhtään enempää ,kuin se on tarpeen. pyrittävä antamaan tukea hetken kestävälle yhteiskuntarauhalle, joka tuhotaan nopeasti talibanien toimiesta yk:n poistuessa maasta.

Irakista , Afganistanista ja islam terrorismista , palestiinasta-hamasista jne.sieltä on opittava; Israelin tavoin saavutetaan tulosta, ehdottomalla, raivokkaalla vastaiskuilla terrorille. On tehtävä mahdottomaksi ajatus muusta, kuin siitä, että tappio on varma, kun terroria aletaan suunnittelemaan ja toteuttamaan länsimaissa.
Mutta, jos haikaillaan ja peräännytään, Espanian tavoin, terrorilla saavutetaan tuloksia.

wtc:n isku ja Iranin terrori Irakilaisia kohtaan ja nämä yo.mainitut seikat, on niin selvä näyttö siitä, että jos muslimivaltiot saavat ydinaseita ja mahdollisuuden hirvittävään terrori-iskuun he tekevät sen, naapureitansa tai länsimaita kohtaan...öljyn ostaminen ja muu aseiden myynti näihin maihin on terrori-iskun rahoittanmista...

Vahingonilo paistaa

Operettikenraalin sarkastinen vahingonilo paljastaa pinnan alla piilevän flegmaattisen asenteen Afghanistanin kysymykseen ja sen todellisiin mittasuhteisiin.

Emmekö tiedä?

Mitähän olisivat Talvi- ja Jatkosodan taistelijat sanoneet, jos olisi tullut käsky lähteä Afganistaniin panemaan kansaa kuriin ja järjestykseen?

Etkö tiedä

Olisivat sanoneet hoitakaa omat sotkunne.

Suo siellä, vetelä täällä

Jos Afganistanista lähdetään pois nyt, niin Talebanit tekevät paluun valtaan. Tästä puolestaan olisi seurauksena tolkuton pakolaisvirta Länsi-Eurooppaan ja USA:han. Kenties miljoonia pakolaisia. Erityisesti koulutetut ihmiset ja naiset katsoisivat parhaaksi lähteä. Suomessa on tulossa valtava työvoimapula kuten EK meitä muistuttaa ja kykenisimme kotouttamaan suuren joukon muslimeja. Vai kykenisimmekö sittenkään?

Kaikki huomio kiinnityykin

Kaikki huomio kiinnityykin nyt Suomeen. Voi voi voi voi ja voi...

ai mitä hyvää ollaan tekemässä?

USAn omalle huumeongelmalle ei ole ratkaisu se että suomalaiset taistelevat Afganistanissa.
Amerikkalaisten narkkareiden ongelma pitää hoitaa sisäisesti:-)

Hammasrivistö hymyilee Naton suuntaan ilman ehtoja...

Kenraali Häglund on erittäin oikeassa, mutta valitettavasti erittäin jälkiviisas myöskin.
Nyt emme peräänny, koska meillä on sotahullu kokoomus vallassa. Stubbin hammasrivistö vaan loistaa, kun meitä petetään USA:n ja oman hallituksemme toimesta.

Olennaista on ymmärtää myös Afganistanin ja Pakistanin suhde

Pakistanista sen verran... että USA ja Saudi-Arabia ovat Pakistanin suurimmat rahoittajat ovat USA ja Saudit ja heidän rahoituksen kontrolli ei ole enää poliittisesti seurattavissa vaan raha kulkeutuu myös olennaisesti Madrassi-kouluihin ja siitä eteenpäin... Tällä hetkellä olennaisin luottamussuhde on sotilaiden suhde USA ja Pakistanin välillä (ei presidenttien välillä.)

Usein myös toistetaan pohjoisen allianssin johtaja Dostumin kuulua lausumaa: ”Talibanit eivät kestäisi vuotta ilman Pakistanin tukea.”

On todettu usein myös että ajettaessa Neuvostoliittoa Afganista ulos USA loi Pakistanille sotilas- ja tiedusteluyhteistyön rahoitusmuotoja, joissa rahaa lennätettiin konteittain sisään ja sitä käytettiin ilman kontrollia kaiken kirjanpidon ulkopuolella. Monet öljyntuottajamaat harjoittivat samantyyppistä rahan holvaamista Pakistanin kautta Afganistanin taisteluja tukemaan.

Ydinasevaltio Pakistanin kasvava väkiluku ylittää ensi vuosikymmenellä 300 miljoonaa... ja BKT on 30% pienempi kuin Suomen. Ei tarvi olla matikkanero hahmottaakseen ongelman luonnetta...

Intia on sitten oma lukunsa...

”Tämä on kiusallista Suomelle”...

"Tällaiset tiedot eivät yllätä Hägglundia. Hän huomauttaa, että siviilien keskuudessa piileskelevää vastustajaa on vaikea tappaa ilman sivullisia uhreja."

Ikävää, että paljastuu että Suomalaisetkin osallistuvat tälläisiin sotarikoksiin Häglundin johdolla.

Suomettunut

Miksi suomettuneen Hägglundin idioottimaisia mielipiteitä julkaistaan vähän väliä Uudessa Suomessa - joka kantaa kunniakkaan suomalaisen isänmaallisen lehden nimeä?

Vietnamin sodassa imperialistinen Venäjä, kommunistinen Kiina ja Venäjän miehittämänä ollut Pohjois-Vietnam olivat hyökkäävä osapuoli. USA lukuisine liittolaisineen yritti puolustaa hyökkäyksen kohteeksi joutunutta Etelä-Vietnamia:
http://personal.inet.fi/koti/juhani.putkinen/Vietn...

Afganistan taas oli kohtuullisen hyvässä mallissa ennen kuin imperialistinen Venäjä hyökkäsi Afganistaniin tekemään kansanmurhaa kymmeneksi vuodeksi:
http://personal.inet.fi/koti/juhani.putkinen/Afgan...

Suomi on Afganistanissa ihan oikealla asialla, eikä saa paeta vastuutaan. Ohessa jo vuosia vanha, mutta edelleen relevantti reseptini homman hoitamisesta:
http://personal.inet.fi/koti/juhani.putkinen/Afgan...

Esimerkiksi virolaiset sotilaat tekevät erittäin hyvää työtä kaikkein haastavimmassa osassa Afganistania - Helmandin alueella. Paikalliset asukkaat luottavat virolaisiin, antavat heille tärkeää tietoa ja haluavat virolaisten laajentavan vastuualuettaan kauemmas talebanien terrorisoimalle alueelle.

VAI SANANVAPAUS?

Etkö tiedä Tapio, että rasismi on Suomen perustuslaissa kiellettyä? Se on rangaistava teko.

VAI SANANVAPAUS?

Etkö tiedä Tapio, että rasismi on Suomen perustuslaissa kiellettyä? Se on rangaistava teko.

VAI SANANVAPAUS?

Etkö tiedä Tapio, että rasismi on Suomen perustuslaissa kiellettyä? Se on rangaistava teko.

VAI SANANVAPAUS?

Etkö tiedä Tapio, että rasismi on Suomen perustuslaissa kiellettyä? Se on rangaistava teko.

VAI SANANVAPAUS?

Etkö tiedä Tapio, että rasismi on Suomen perustuslaissa kiellettyä? Se on rangaistava teko.

VAI SANANVAPAUS?

Etkö tiedä Tapio, että rasismi on Suomen perustuslaissa kiellettyä? Se on rangaistava teko.

VAI SANANVAPAUS?

Etkö tiedä Tapio, että rasismi on Suomen perustuslaissa kiellettyä? Se on rangaistava teko.

VAI SANANVAPAUS?

Etkö tiedä Tapio, että rasismi on Suomen perustuslaissa kiellettyä? Se on rangaistava teko.

PANGERMANISMI JA ROTUHYGIENIA

Luen parastaikaa Ian Kershaw'n HITLER - kirjaa. Adolf Hitler käytti ainakin joka toisessa lauseessaan "pangermanistinen" :tavoite, ideologia, menetelmä jne.
ADOLF ON HERÄNNYT ELOON. Hänen nimensä on nykyisin
tapio_o_neva!!!
HEIL NEVA!

Vaaliteema tämäkin ensi keväänä

Mitä hittoa Suomi tekee Afganistanissa???
Jää median vastuulle , ettei aihetta vaieta.

Voi pyhä sylvi

Tämä komenttipalsta ois oiva paikka tutkia Kirjoittajien ajatusmaailmaa ja tietoa mitä heillä on maailmasta. Ei kovin mairittelevaa suomelle. Sinä saisivat koululaitokset vastuksensa joka ei jättäisi mitään selityksiä. Jos joku vielä puhuu, että suomessa on korkea taso tuntuu se piruilulta. Tosi olen muutamalta eskariluokalla olevien lapsien suusta kuullut järjen sanoja mutta mihin ne katoavat koulutuksen edetessä. Se on mysteeri. kummallist kyllä kirjoitustaito jotenkin on säilynyt, mutta sen ymmärtäminen mitä kirjoittavat on tyystin kadonnut. Lukemisen ymmärtäminen on kyllä ollut jo jonkin aikaa huonoa joten sen katomien ei pahemmin yllätä

Tämän jälkeen natohattua on meille vaikea jengata

Tämä on paha kolaus natouskovaisille - nythän on meille Suomeen vaikeaa jengata suuren kansan vastaisesti natuhattua!

[ ... Suomen kansa on tuonut kallupista toiseen systemaattisen ja selkeän enemmistömielipiteen: Natoon ei ole syytä liittyä, emme halua muiden sotiin, tiedämme mitä on olla järjestelmällisesti, taloudellisesti, uskonnollisesti ja poliittisesti vedenjakajalla --- emme voi jättää lapsillemme huomisen epäselvää Nato-kytkennän perintöä - maailma ja Venäjä ovat muuttuneet ja muuttuvat ...]

Suomessa on pieniä, mutta vahvoja vähemmistöäänitorvia, joille Natosta on tullut pakkopulla ja jotka eivät arvosta kansan mielipidettä. Nämä tahot ovat iäkkään kokeneita, "ajopuut" nähneitä ja niitä tavallansa arvioineita tahoja, jotka haluavat keinoilla millä hyvänsä tehdä Venäjästä meille uhkaa, jolla "pakottaa" Suomen Natoon - siis ääniä menneisyydestä.

Luonnvarat

Nyt ainakin tiedetään USAn intressit Afganitanissa. Viimeisten tutkimusten mukaan maa tursuaa mm. arvometalleja. Sitten vielä puhutaan
humanitäärisistä velvoitteista, hyh hyh.

Vuodon takana Pentagon??!

Wikileaksin Afganistan-tietovuodon takana voi olla Pentagonin propaganda kikka

http://etelavuori.blogit.uusisuomi.fi/2010/07/28/w...

Kustaa on ollut koko ajan oikeassa Afganistanin suhteen!

Heti pois sieltä - siellä käydään sotaa!
Sota ei ole meidän heiniä!

 
 
ILMOITUS

Yritysblogit

Sami Järvinen
Sami Järvinen, Navi Group
 
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola, Omistajayrittäjä.fi
 
 
 

Tilaa US-uutiskirje

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.

 

Luetuimmat

 
 
 
 
 

Kysely