Sunnuntai 27.5.2012

Uusi Wikileaks-paljastus: CIA valehteli bin Ladenista

Luotu: 
27.7.2010 17:24
  • Kuva: EPA / All Over Press
    USA on väittänyt, ettei bin Ladenista olisi havaintoja sitten vuoden 2003. Todellisuudessa hänestä on useita havaintoja.

Eilen julkisuuteen Wikileaksin kautta vuodetuista Yhdysvaltain sotilasraporteista on paljastunut uutta tietoa Osama bin Ladenista.

Brittitiedotusvälineiden mukaan useat raportit mainitsevat bin Ladenista havaintoja vuodelta 2006, vaikka CIA ja Yhdysvallat ovat väittäneet, ettei hänestä ole tiedustelutietoa vuoden 2003 jälkeen.

Vuoden 2006 elokuulle päivätyssä raportissa bin Ladenin kerrotaan tavanneen itsemurhapommittajia korkean tason Taliban-johtajien kanssa Quettassa Pakistanin rajan puolella.

Guardian-lehden mukaan bin Ladenin ohjeistamat itsemurhapommittajat on lähetetty Afganistanin pohjoisosiin, missä Suomenkin rauhanturvaajat tekevät työtään.

Suomalaiset joutuivat viime vuonna kaksi kertaa pommi-iskun kohteeksi Mazar-i-Sharifin lähistöllä. Bin Ladenin kouluttamista itsemurhapommittajista kahden oli raporttien mukaan määrä iskeä juuri Mazar-i-Sharifissa.

Iskujen kohteet eivät ole tiedossa, mutta räjähteet hankittiin Pakistanista.

Wikileaksin kautta vuodetuissa tiedoissa on lisäksi lukuisia raportteja bin Ladenin kuolemasta, mutta raportteja ei ole vahvistettu.

Valkoisen talon mukaan Wikileaks-vuodot vaarantavat Yhdysvaltain sisäistä turvallisuutta.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

tapio_o_neva

Mitä siitä, vaikka muutama vuotaja saa jotain vankeutta? Tärkeintä on se, että demokraatit vuodoin kykenevät osoittamaan republikaanihallinnon virheet myös Afganistanissa.

Tämä on sen verran korkean tason poliittinen vuoto, että sillä on hallituksen tuki.

Htalk

Hyvä tietysti että republikaanien virheet tulevat esiin. Jenkit on sen verran chauvinisteja että poliittinen voitto saattaa olla tärkeämpää kuin Afganistanin kysymyksen ratkaisu. USA on nyt lähellä ratkaisematonta tilannetta koska sen resurssit ei riitä lähes 300 miljoonaisen ydinasevalta-Pakistanin rahoittamiseen siten siitä on hyötyä Afganistanin kysymyksen ratkaisussa.

Vierailija

"Tärkeintä on se, että demokraatit vuodoin kykenevät osoittamaan republikaanihallinnon virheet myös Afganistanissa."

Suomalaista tapaa noudattaen rebublikaanit syyttävät näistä virheistä demokraatteja :)

J. Mikkola

Kyseessä on ehkä ns. "tahallinen vahinko", joka toteutuessaan VAARANTAA USA:N SISÄISEN TURVALLISUUDEN" Ja kun tämä tapahtuu sen siivellä voidaan taas aloittaa uudet "aluevaltaukset" jossain päin maailmaa.

Muutenkin nuo paljastukset ovat olleet sellaisia, että vähääkään asioita seuraavaa, on tajunnut ne jo aika päivää sitten.

Tom B

Tiedusteluåalvelun tehtävä EI ole kertoa julkisuuteen kaiken minkä se tietää maansa vihollisista. Ja juuri sen takia tiedustelupalvelua ei kutsutakaan tiedotuspalveluksi.

Jenkeillä ja liberaaleilla on tämä kumma idea sitä, että "kansalla on oikeus tietää". Ja tämä koskee myös kaikkein salaisimpia sotilasoperaatioita. Ajatellaanpa jos kaikki olisi kerrottu kasalle Toisen Maailmansodan aikana? Olisko El Alameinin hyökkäys onnistunut? Olisiko Normandian maihinnousu onnistunut? Entä jos Enigmasta, Britit lukivat saksalaisten salakirjoitusta, olisi kerrottu kansalle?

Vi Rus

General Demokrazee -bändi on samoilla linjoilla Wikileaksin kanssa.
Kuuntele General Demokrazee -bändin biisi: Afganistan Myspacessa:

http://www.myspace.com/generaldemokrazee

AFGANISTAN
Afganistan, Pakistan,
suustani mä kakistan.

Turpaani saan, kun CIA
ei saa kiinni Osamaa.

Koraani, Kalashnikov!
Alas jenkit, ISAF-joukot!

Eka sääntö: Allah on suuri.
Toka sääntö: CIA:n sensuuri.
Kolmas sääntö: Kumarra Mekkaa.
Neljäs sääntö: Syö jenkki purkkaa.

Vierailija

"Yhdysvaltalaisen selvityksen mukaan maan johto syyllistyi toistuvasti valehteluun Irakin joukkotuhoaseista ennen maan miehittämistä, kertoo Reuters.

Tuoreessa selvityksessään The Center for Public Integrity -tutkimuslaitos on kerännyt kahden vuoden ajalta ennen sotaa yhteensä 935 valhetta Irakin joukkotuhoaseista sekä totuudenvastaisia väitteitä Irakin yhteyksistä terroristijärjestö al-Qaidaan maan kahdeksan huippuvirkamiehen sanomana, mukaan lukien George W. Bush."

http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/12033-tuore-selvitys-syyttaa-bushin-hal...

Masa Lahti

Kaikki tietää, eikä kukaan mitään.Tälläsii juttuja, peestä. Jengiä on maailman sivu
viety kuin litran mittaa. Nyt pitäis tässäkin mediassa lähteä tarkastelee asioita oikeesti. Näitä paljastus jutskia riittää. Oikeistolaisuus, keskikalja ja likööri ok.
Mut ruikutus ei kaus kanna vaikka olis kui stara rotsikundi.

PateP

Rivien välistä luettuna Osama on se "hyvis" ja jenkit "pahis"!

Ny mie en ymmärrä mittää.

Kaikki "islamiskut" siis jenkkien duunia, kymmeniätuhansia kuolleita, siiviilejä, naisia ja lapsia????

Antero Manninen

On hämmästyttävää, että Suomi osallistuu USA:n sotarikollisten kanssa Afganistanin sotilasoperaatioihin. Miten meillä suhtauduttaisiin tapauksiin, joissa mahdollisesti suomalaiset "vahingossa" tappaisivat siviilejä? Kun jenkkejä ei saada vastuuseen räikeistäkään sotarikoksista, miten suhtauduttaisiin mahdollisiin suomalaisiin sotarikollisiin?

Antero Manninen

Jenkit lakkaavat ampumasta ja muuten tuhoamasta kaikkea liikkuvaa ottamatta selvää, mikä liikkuu ja millä asialla. Lapsien ja naisten teurastaminen on tosi raukkamaista. Kannattaisi ottaa esimerkkiä venäläisistä, jotka oman Afganistanin sotansa aikana eivät syyllistyneet siviilien systemaattiseen tappamiseen, vaan pystyttivät paikallisen siviilihallinnon, jota jenkit kaikin tavoin yrittivät tuhota huumeparonien ja talebanien avulla.
Olin itse paikalla vuonna 1988 toteamassa tilanteen.

intrigööri

Vastikkään eppäilivät jossain metiassa, että Osama olis Iranissa, lähellä Afganistanin rajaa. Turvapaikkana se olisi parempi kuin Pakistanin vuoristo. Iranin yläpuolella eivät ainakaan lentele Pentagonin kauko-ohjatut tiedustelu- ja ohjuskoneet. Jenkit joutuvat katselemaan niitä maisemia toistaiseksi satelliiteista.

REXILEX

Kaikki tietävät, että suuri osa sodasta kertovista jutuista, jotka tulevat "virallisia" teitä, on virallisten tahojen sensuroimaa. Vaikka ei olisi puhe sodasta, vaan esimerkiksi Suomen poliisin kertomus, siitä kuinka putkakuolemat ovat vähentyneet edellisvuosista ja raportti annetaan medialle, julkaistaan se totuutena. - Vaikka sen voi valheeksi todistaa, ei se mitään auta. "Heihin ollaan luottavinaan", koska eihän se ole "minun" asiani !!!

TAIVAS ORGANISAATIOT, lain, luomakunnan ja intersubjektiivisen edun valvoja.
Ilkka V T Juutilainen - Juudaan Kuningas, ...27.07.2010.

J. Mikkola

..sanottavaa?? Ilmeisesti Putkismaisella ajattelulla ei nähdä muita asioita, kuin keksitty pelote maan sisäisen turvallisuuden heikkenemisestä. Ota se kaasumaski ihan oikeasti pois päästäsi. Onhan se ikävää, kun asiat vuotavat, mutta siinäkö kaikki?

Kyllä ne mahdolliset ääriainekset ovat tienneet koko ajan jenkkien kusetuksen eivätkä tällaiset jutut heitä paljon hetkauta. Katsos, kun ihan Suomalainen perheellinen veronmaksajakin on tiennyt nämä jutut jo vuosia sitten.

Kannattaisi ajatella välillä asioita muistakin näkökulmista, kuin sotilaallisesta vinkkelistä. Oletko p*nnut lihavaa naista, tai ajanut mopolla alaikäisenä? Ja ajatellut, että kivaahan se oli, kunhan ei kerrota kenellekkään? Tämä on nyt Juhani vähän isompi asia, kuin sinun esikuva maasi maineen menetys TOLLOJENKIN silmissä.

Juhani Putkinen

Nimitys ei vaikuta asiaan mitään. Virallisesti suomalaiset sotilaat Afganistanissa ovat rauhanturvaajia.

Sanotaan sitten vaikka niin, että tiedustelutietojen vuotaminen vaarantaa suomalaistenkin sotilaiden palvelusturvallisuuden.

tapio_o_neva

Jotenkin tuntuu siltä, ettei Suomessa pidetä Barack Obamasta. Vuoto on niin ammattitaitoinen, että se voi olla presidentin käsky.

Eric

On hyvä vihollinen. Ilman hänen olemassaoloaan sotatoimia on vaikeampi perustella.

Tämä käy hyvin ilmi siitä, kuinka USA sallii uutistoimisto Al Jazeeran aina päästää julkisuuteen Bin Ladenin kehoitukset iskeä länttä vastaan. On täysin selvää, että tälle "uutistoiminnalle" on USA:n siunaus. Terrorismin aidossa vastustamisessa ei olisi mitään järkeä sallia terrorijohtajan viestit terroristeille.

tapio_o_neva

"Mitenkä USA sinun mielestäsi estäisi Al Jazeeran toiminnan Bin Ladenin lausuntojen suhteen?"

Yhdysvalloilla on tapana murhailla Al Jazeeran henkilökuntaa risteilyohjuksin oheisvahinkona. Venäläiset käyttävät yhdysvaltalaisia halvempia manuaalisia menetelmiä.

Arto_Luukkainen

En kysynyt sinun mielipidettäsi.

Sinun mielestäsi USA:n siis pitäisi ampua risteilyohjus. Mutta se on vain sinun mielipiteesi. USA on demokraattinen valtio, joka ei tee sellaista kuten ei Suomikaan tekisi.

Ei niin että olisit mitään mielipidettä yhtään mistään. Hyppään aina hölinäsi yli, mutta tämä typeryys pisti silmään, kun oli "vastaus" minun viestiini.

Vierailija

"13. marraskuuta 2001 Yhdysvaltain hyökätessä Afganistaniin ohjusisku tuhosi sen toimiston Kabulissa. Kanavan kameramies Sami al-Hajj vangittiin Afganistanissa ja hänet vietiin Guantanamo Bayn vankileirille, jossa häntä pidettiin ilman syytteitä toukokuuhun 2008 asti. Marraskuussa 2005 Daily Mirror julkaisi salaisen muistion, jonka mukaan George W. Bush spekuloi pommittavansa Al-Jazeeran pääkonttorin Qatarin Dohassa samaan aikaan kun Yhdysvaltain hyökkäys Fallujaan tapahtui."

http://fi.wikipedia.org/wiki/Al-Jazeera

"Al Jazeera bombing memo

Main article: Al Jazeera bombing memo

Also see O'Connor - Keogh official secrets trial.

On 22 November 2005, the UK tabloid The Daily Mirror published a story claiming that it had obtained a leaked memo from 10 Downing Street saying that former U.S. President George W. Bush had considered bombing Al Jazeera's Doha headquarters in April 2004, when U.S. Marines were conducting a contentious assault on Fallujah.[52]

In light of this allegation, Al Jazeera has questioned whether it has been targeted deliberately in the past — Al Jazeera's Kabul office was bombed in 2001 and another missile hit its office in Baghdad during the invasion of Iraq, killing correspondent Tareq Ayyoub. Both of these attacks occurred subsequent to Al Jazeera's disclosure of the locations of their offices to the United States.[53]"

http://en.wikipedia.org/wiki/Aljazeera

tapio_o_neva

Ei kannata välittää. Ilmeisesti on niin, ettei Arto Luukainen tiedä juuri mitään Yhdysvaltain hallituksen murhista Al Jazeeraa vastaan, ei osaa käyttää hakurobotteja eikä Wikipediaa, vaan kyselee yhtä yksinkertaisia ja retorisia kuin Pro Karelian kannattajat.

tim

Odotan mielenkiinnolla Wikileaksin julkaisua "Tiitisen listasta". Julkaisevat kunhan joku vuotaa sen sinne. Vaikka on maailmaa paljon vähemmän koskettava juttu niin saavathan nämä meidän valtaa pitävät salailijat näpäytyksen toimistaan. Tulisipa vielä ennen seuraavia eduskunta vaaleja.

tapio_o_neva

Minä taas odotan kaikkia SDP:n johdon ja SDP:n minstereiden keräämiä salaisia tietoja tai kokoamiia mustia listoja. Olisi aika osoittaa EK:n tukema lipposlainen äärioikeistososialidemokratia, johon "naisemme lipposlaisuuden linnakkeessa", korkeasti oppinut tohtori Päivi Lipponen, ei ole antanut selvitystä.

tim

Nekin sopii hyvin, eikä olisi pahitteeksi julkaista kepun Sika-Liisa Anttilan listaa kuka kuppasi 500 miljoonaa euroa ruuan alvi:n kusetuksessa, jonka tämä ministeri tunki kassakaappiinsa piiloon.

J. Mikkola

Ylläpito siivoaa pois putkiselle osoitetut viestit. Juhani on joutunut pyytämään apua, koska tiedustelupalvelut ovat hänen henkensä ja elämänsä, ja niitähän ei arvostella, sen enempää, kuin putkisen rakkautta niihin.

Etelävuori

Eihän nämä wiki-vuodot ole virallista tiedustelu tietoa, vaan vähän mitä sattuu.
Toiseksi, CIA käytti bin Ladenin miehiä ihan Syyskuun 11. asti ja toden näköisesti on aina tiennyt todellisuuden siitä että onkö hän kuollut vai ei.

Pentagon on ainakin aika tarmokkaasti väärennellyt bin Laden-nauhoja.

..tosin 9/11 oli Yhdysvaltojen itsensä järjestämä, tai siis sen sisällä vaikuttavan "varjo"-elementin. WTC-tornit räjäytettiin nano-termiitillä

http://etelavuori.blogit.uusisuomi.fi/2010/05/05/hei-onhan-se-aika-trend...