Tuoreiden dokumenttijulkistusten perusteella Britannian ex-pääministeri Winston Churchill salasi UFO-havainnosta tehdyn raportin toisen maailmansodan aikaan.
BBC:n mukaan puolustusministeriön julkistamista papereista käy ilmi, että Churchill oli säikähtänyt raporttia UFOn ja kuninkaallisten ilmavoimien hävittäjän kohtaamisesta niin paljon, että määräsi raportin salattavaksi 50 vuoden ajaksi.
UFO-havaintoja puolustusministeriölle tutkinut Nick Pope pitää mielenkiintoisena, että valtaosa vanhoista UFO-havainnoista tehdyistä raporteista on tuhoutunut.
Popen mukaan Churchill ja Yhdysvaltain silloinen presidentti Dwight D. Eisenhower päättivät yhdessä salata mielenkiintoisen havainnon. Sen pelättiin järkyttävän kansan uskonnollisia näkemyksiä.
Britannian hallitus näytti ottavan UFO-uhkan niin tosissaan 50-luvulla, että maan tiedustelupomot järjestivät niiden varalta tapaamisia ja tilasivat viikkoraportteja.
BBC:n mukaan maan puolustusministeriön julkistamista papereista käy ilmi, että tiedustelu sai vuonna 1957 keskimäärin raportin yhdestä UFO-havainnosta viikossa.
Dokumenttien perusteella UFO-havaintojen piikki on ollut vuonna 1996, kun Salaiset kansiot -tv-sarja alkoi pyöriä. Tuolloin vuosittaisia havaintoja oli 600 kappaletta, kun niitä aiempina vuosina oli ollut keskimäärin 240 kappaletta.

Kommentit
Olisiko kumminkin ollut
Joku saksalaisten prototyyppi spesiaalikone? Niillähän oli niitä aika paljon jopa semmoinen "ufon" näköinen härveli joka ei tosin lentänyt.
Olihan niitä , lensikin, esim Messerschmitt Me 163
Esim Messerschmitt Me 163, ja tohon Britti hävittäjät varmasti törmäsivätkin. Liuku vaiheessa se oli äänetön muuten huikean nopea.
Tarkkasilmäiset
ehkä huomasivat että kyse oli 1950 luvusta jolloin sodan päätös oli jo historiaa ja Saksan hienot lentolaitteet vähemmällä käytöllä.
Tota..
Luitko ton uutisen?
"Tuoreiden dokumenttijulkistusten perusteella Britannian ex-pääministeri Winston Churchill salasi UFO-havainnosta tehdyn raportin toisen maailmansodan aikaan."
:D
Vanhaa tarinaa.
Näille Ufohepuille on Arizonassa ristitty oma paikkakin, joku "Area-zone mikä taas olikaan"?
Ike yhden perimätiedon mukaan oli kuulemma viety katsomaan peräti varta vasten järjestettyä Ufo näytöstä, mutta kuulemma peljästyi niin pahasti että kehotti pikkumiehiä painumaan hiiteen! Sillä homo sapiensin uskonnolliset käsitykset keikahtavat pahemman kerran kallelleen jos Ufot tulevat ja panevat telluksen päällä ranttaliksi.
Se että Winstonkin peljästyi, sopii hyvin kuvaan koska käsittääkseni molemmat mainitut henkilöt olivat muutaman hetken samaan aikaan vallassa, (sodan jälkeen huom!) - eikä mikään juuri suju rasvatummin kuin näiden kahden pikkuserkun yhteistyö: Niin hyvässä kuin vähemmänkin sellaisessa.
Olisi muuten kivaa tietää se ajankohta koska Winston moisen RAF havainnon pöydälleen sai?
Uskonnollinen vakaumus heikoilla
Heikoilla on uskonnollinen vakaumus jos yhdestä ufo-havainnosta järkkyy.
Näitähän on vuosisatojen kuluessa useita, yksi Raamatussakin - eipä vain ole näkynyt yhtään humanoidia ottamassa kusoja maan asukkeihin.
kaiken muun scifeilyn ohessa
vanhasta tieteiskirjasta keksittiin oivallinen käskassara kansan alistamiseen vanhojen aurinkojumalauskontojen kautta
Tarkka kuvaus
Hesekielin kuvaus "UFO:ista" on todellakin parempi ja yksityiskohtaisempi kuin useimmat nykyaikana laaditut (Näky herran kirkkaudesta). Mitähän juurta kaveri oli pureskellut, kun onnistui kuvaamaan lentävän lautasen ohjaimoineen, istuimineen, lentäjineen, siipineen ja pyörineen.
Selittäkää tämä havainto
Vuonna 1994 Salpakankaalla Lahdessa marraskkuun yön aikana lumisateen jälkeen etupihamme nurmikolle ilmestyivät omalaatuiset lumen sulattaneet jäljet. Yhden neliömetrin sisään mahtui 3 pyöreätä symmetristä tassun jälkeä. Jokainen tassu oli hieman eri kokoinen läpimitaltaan.
Vieressä oli toinen noin puolen neliön sisään mahtuvat pienemmät lähes identtiset lumeen sulaneet 3 tassun jälkeä.
... mutta muuttaessamme sieltä Nastolaan seuraavan kevään aikana, takapihallemme muodostuivat samanlaiset identtiset jäljet sulattaen lumen altaan.
Kummasaakin tapauksessa naapurimme totesivat samat asiat. Mitään teknistä eikä muutenkaan ymmärrettävää selitystä asialle ei ole löytynyt.
... mutta, mitä muuta papahtui tällöin. Olimme erittäin kiinnostuneita vaimoni kanssa sellaisesta viestinnästä, millä voisi saada yhteyden muuhun universumiin. Olemme edelleen.
... emme ole pöpejä, emme ole uskontoihmisiä, vaan pidämme itseämme ja näitä nähneitä naapureita jalat savessa elävinä ihmisinä.
Mistä voisi olla kysymys ? Älkää selittäkö, että joku kaukolämpöputki on sulattanut jäljet tai, että itse olemme ne tehneet !
vaikka saatan nyt syyllistyä
röllin ruokkimiseen, miksi pitää aina olla pelottelemassa helveteillä ja ikuisella kadotuksella ym liirum laarumeilla? uskomatta sen enempää ufoihin kun muihinkaan huru-ukkoihin mietityttää vain se, miksi pitäisi haluta uskoa tähän vihaiseen jumala-ukkoon tai jesse-boyhin? ja jos en usko, niin eikö kaikkivaltias jumala ole senkin jo ennalta määrännyt?
Miksi ne teitä jahtasi?
Nastolaan saakka? Olitteko riidoissa Hollolassa joidenkin kanssa? Kuka halusi kostaa?
Teidät on varmaankin
kaapattu alukseen useita kertoja koska muuttaminenkaan ei auta. Onko kropasta löytynyt poikkeavia jälkiä näiden tapahtumien jälkeen?
Lähdekritiikkiä
Churchillin henkivartijan lapsenlapsi kertoo, että hänen isoisänsä oli kuullut kuinka Churchill ja Eisenhower olivat keskustelleet asiasta. Lapsenlapsi puolestaan oli kuullut jutun äidiltään. Joten hevosmiestenkin tietotoimisto on luotettavampi.
On hyvin epätodennäköistä, että lennolta palaavan tiedustelukoneen raportti olisi päätynyt Chruchillille. Lisäksi on outoa, että lentäjän väitetään raportoineen, että UFO oli leijunut ÄÄNETTÖMÄSTI hänen koneensa vierellä. Spitfire-koneissa oli lähes 2000 hevosvoiman moottori jossa ei ollut minkäänlaisia äänenvaimentimia. Moottori oli runsaan vajaan kahden metrin päässä lentäjästä joten äänihavainnot ohjaamon ulkopuolelta tuskin ovat olleet mahdollisia.
Puppua koko juttu!
Salausasioissa ei mitään uutta
Suomessa salataan paljon todellisempiakin asioita kymmeniksi vuosiksi, koska pelätään kansan reaktioita. Mm. Stasi-listat.
Churchillilla jalat maassa
Churchill teki muitakin havaintoja. Niiden pohjalla hän lähes sata vuotta sitten luonnehti erästä uskontoa nykyajan valossa hämmästyttävän realistisesti.
Tämä ei kuitenkaan kiinnosta BBC:ta saati suomalaisia medioita.
Tämä nyt vain tämän ufoilun tasapainottamiseksi.
Ufoja ja energiajuomahysteriaa?
Olisikohan USarilla nyt tauon paikka, kun tuntuu että siellä jengillä alkaa iso pyörä heittään?
Turhaa vouhotusta!
UFO-havaintoja tehdään edelleenkin viikoittain, eikä vain yksityisten kansalaisten toimesta, jotka niistä tiedottavat, vaan kaikkien eurooppalaisten lennonjohtojen ilmavalvonnan taholta. UFO-havaintojen raportointi on aivan triviaalijuttu niin siviili- kuin sotilasilmailullekin.
Monet UFO-havainnoista pystytään sittemmin selvittämään, jolloin ne voidaan poistaa "UFO"-listalta. Osa jää selvittämättä, mutta hyvin harvat niistä ovat niin mielenkiintoisia havaintoja, että niihin satsattaisiin sen kummemmin resursseja niiden selvittämiseksi.
Nikola Tesla keksi tämän nk. "ufon"
"UFO:ja" ei ainakaan tarvitse pelätä ”avaruusolioiden alukseksi” jos on sellaisen jossain nähnyt ...nämä ovat oikeasti sotasalaisuus-salattua teknologiaa ja ihmisten keksimiä laitteita.
Eli eiköhän Churchill todellisuudessa tiennyt näiden laitteiden todellisen alkuperän, ja alkoi todennäköisesti peittelemään sitä totuutta näiden takana ..eli ei kerrota mitä nämä laitteet todellisuudessa ovat, ai ei myönnetä ollenkaan että niistä edes tiedettäisiin ..ja annetaan ihmisten olettaa että ne on ulkoavaruudesta tulleita avaruusolioiden aliksia.
Lentävätlautaset perustuvat NIKOLA TESLA:n keksimään teknologiaan.
Miltei sata vuotta sitten Tesla kertoi lehdissä ja tiedejulkaisuissa kehittelevänsä "lentolaitetta" jossa ei ole siipiä, ei propelleja, joka ei muistuta millään tavalla tavallista lentokonetta, jonka pystyy pitämään liikkumattomana ilmassa ja johon ei turbulenssit vaikuta (=anti-gravitaatio) ja joka on kykenevä huimiin nopeuksiin.
Ketkä ovat hyötyneet Teslan keksinnön salaamisesta?: öljy- ja energia yhtiöt, ilmailu- ja autoteollisuus (+ rautatiet), rahoituslaitokset jne..
Linkkejä:
Tesla’s Flying Machine
http://pritchardschool.com/Teslas_Flying_Machine.pdf
Summation of Tesla's Dynamic Theory of Gravity:
http://netowne.com/technology/important/
pdf kirjoja (löytyy myös amazon.com:ista):
Pentagon Aliens:
http://www.scribd.com/doc/4154482/Pentagon-Ufos-by-William-Lyne-
Occult Ether Physics:Tesla's Hidden Space Propulsion System
http://www.scribd.com/doc/259156/LyneOccult-Ether-Physics-Teslas-Hidden-...
“..The flying machine of the future—my flying machine—will be heavier than air, but it will not be an aeroplane. It will have no wings. It will be substantial, solid, stable. You cannot have a stable airplane. The gyroscope can never be successfully applied to the airplane, for it would give a stability that would result in the machine being torn to pieces by the wind, just as the unprotected aeroplane on the ground is torn to pieces by a high wind.
“My flying machine will have neither wings nor propellers. You might see it on the ground and you would never guess that it was a flying machine. Yet it will be able to move at will through the air in any direction with perfect safety, higher speeds than have yet been reached, regardless of weather and oblivious of “holes in the air” or downward currents. It will ascend in such currents if desired. It can remain absolutely stationary in the air, even in a wind, for great length of time. Its lifting power will not depend upon any such delicate devices as the bird has to employ, but upon positive mechanical action.”
“You will get stability through gyroscopes?” I asked.
“Through gyroscopic action of my engine, assisted by some devices I am not yet prepared to talk about,” he replied.
“Powerful air currents that may be deflected at will, if produced by engines and compressors sufficiently light and powerful, might lift a heavy body off the ground and propel it through the air,” I ventured, wondering if I had grasped the inventor’s secret.
Dr. Tesla smiled an inscrutable smile.
“All I have to say on that point is that my airship will have neither gas bag, wings nor propellers,” he said. “It is the child of my dreams, the product of years of intense and painful toil and research. I am not going to talk about it any further. But whatever my airship may be, here at least is an engine that will do things that no other engine ever has done, and that is something tangible.”
http://www.tfcbooks.com/tesla/1911-10-15.htm
Mistä tiedät?
Oletko varma, että tuo UFO-havainto oli juuri Nikola Teslan teknologiaan perustuva lentoalus? Uskoisin pikemmin, että kyseinen havainto on edelleen UFO-listalla.
UFOt eivät pääsääntöisesti ole salatulla teknologialla tuotettujen lentoalusten havaintoja. Suurin osa UFOista on säähavaintopalloja, meteoreja, putoavaa avaruusromua, tutkassa näkyviöä tiheitä lintuparvia ja tunnistamattomia tavallisia ilma-aluksia.
Jos joku suhtautuu skeptisesti UFOjen olemassaoloon, hänen pitäisi perehtyä minkä tahansa lennonjohdon toimintaan. UFO-havainnot ovat aivan arkipäiväistä asiaa.