Uusi Suomi / Ulkomaat Torstai 9.2.12 Aseta US kotisivuksi

WHO: Sikainfluenssa on ohi

WHO: Sikainfluenssa on ohi
Julkaistu: 10.8.2010 17:57
Kuva: EPA / All Over Press
Kuva
Sikainfluenssapandemia on päättynyt.
Kuva: EPA / All Over Press
Sikainfluenssapandemia on päättynyt.
Maailman terveysjärjestö WHO on julistanut sikainfluenssapandemian päättyneeksi.

Järjestön mukaan H1N1-virus voi kuitenkin lähivuosina jatkaa leviämistään kausi-influenssan tavoin. Siksi järjestö suosittaa, että riskiryhmiä pitäisi edelleen rokottaa varastossa olevilla sikainfluenssarokotteilla.

WHO julisti sikainfluenssan pandemiaksi viime vuoden kesäkuussa. Ensimmäiset H1N1-tartunnat todettiin Meksikossa viime vuoden keväällä, minkä jälkeen virus levisi nopeasti ympäri maailman.

Sikainfluenssa on tappanut yli 18 400 ihmistä. WHO:n pääjohtajan Margaret Chanin mukaan on onnekasta, ettei kuolonuhreja ole tullut enempää.

– Tällä kertaa meitä auttoi puhtaasti hyvä tuuri. Virus ei muuntunut tappavammaksi pandemian aikana, Chan sanoi.

Tavallinen kausi-influenssa tappaa vuosittain 250 000–500 000 ihmistä.

 
STT-Uusi Suomi
STT-Uusi Suomi
 

Tähän uutiseen liittyvät asiasanat

 
 
 
 

aikamoinen ylireagointi ja hyvin, hyvin kallis

tietysti kuitenkin parempi kuin alireagointi.
rokotevalmistajille todellinen kultakaivos.

Saksalaisilla tosi kallis

Uutisissa mainittiin, että 20-30 miljoonaa rokotetta käyttämättä. Muilla mailla varmaan samaa luokkaa. Lääketeollisuus kiittää. Hyvä, että reagoitiin, mutta päähän jäi vaivaamaan sama ajatus kuin tietokoneviruksien kanssa. Kukahan hyötyy eniten viruksien leviämisestä?

Puska voisi kaivaa nyt omaa kukkaroaan

Kyllä häntä varoiteltiin, mutta kuunteliko hän?

Kuunteli.

Hän kuunteli WHO:ta, josta hän kyttäilee suuripalkkaista ja kunnioitusta herättävää eläkevirkaa.

Puola ei ostanut rokotteita. Puolan johto on nyt kuollut. (fakta, mutta ei liity mitenkään asiaan).

Kuka sanoi että rokotteet ovat tappavia ja negatiivista eugeniikkaa?, oli ilmiselvästi väärässä. Puska elää, ja koko suomalainen hallintokoneisto elää. (satiiria, ei liity asiaan.)

Kaikki kritiikki Pekka Puskaa kohtaan on aiheetonta. Hän on tosiasiassa erehtymätön (satiiria).

(Tämä kommentti on sopimaton, eikä sen lukemista suositella kenellekään.)

Se jää kysymysmerkiksi

oliko mitään säännöllisestä kausi-influenssasta poikkeavaa erityisen vaarallista pandemiaa olemassakaan?
Lääketeollisuus kuitenkin nettosi hysterialla miljardeja, ja lohkesi siitä muillekin.

Se uutinen vaiettiin tyystin

että syksyn kausi-influenssarokotuksiin on lisätty kolmantena osana sikainfluenssarokote. Eräänä päivänä se aamuteeveessä mainittiin, mutta eipä ole sen jälkeen uutisoitu.

piikki lihassa

Puolassa ei tosiaan rokotettu ketään ja kuolleita suhteessa vähemmän kuin Suomessa. Mikä täällä meillä sitten nosti kuolintilastoja? "Täysin turvallisen" rokotteen ostot ja kuolinsyyn tutkintakin oli kätevästi saman katon alla. Onneksi rokotejärjestely oli halpaa kuin saippua, vain 100 miljoonaa veroeuroa.

Joo

"Sikainfluenssa on tappanut yli 18 400 ihmistä. WHO:n pääjohtajan Margaret Chanin mukaan on onnekasta, ettei kuolonuhreja ole tullut enempää."

Paljonko malariaan kuoleekaan vuosittain? Jos vähän suhteutetaan: malariaan sairastuu vuosittain 500 miljoonaa, joista yli miljoona kuolee tautiin. Mutta mitä noista,koska se harvemmin iskee länsimaalaiseen.

 
 
ILMOITUS

Yritysblogit

Sami Järvinen
Sami Järvinen, Navi Group
 
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola, Omistajayrittäjä.fi
 
 
 

Tilaa US-uutiskirje

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.

 

Luetuimmat

 
 
 
 
 

Kysely