Sunnuntai 27.5.2012

Suomalaisilla yleinen harhaluulo venäläisistä

Luotu: 
14.8.2010 09:06
Päivitetty: 
14.8.2010 09:24
  • Kuva: EPA / All Over Press
    84 prosenttia suomalaisista uskoo, että venäläiset suhtautuvat Suomen Nato-jäsenyyteen kielteisesti.

Suomalaiset näyttävät uskovan vahvasti Venäjän haluun vaikuttaa Suomen ulkopolitiikkaan. Käsitys, että Venäjä vastustaa kiivaasti Suomen liittymistä puolustusliitto Natoon, ei kuitenkaan saa tukea tuoreesta mielipidekyselystä.

Sanomalehti Karjalaisen Taloustutkimuksella teettämän tutkimuksen mukaan suurimmalle osalle venäläisistä Suomen liittyminen Natoon on yhdentekevä tai myönteinen asia. Puolet suhtautuu asiaan neutraalisti, ja kymmenen prosenttia pitäisi sitä myönteisenä. Kolmannes suhtautuu kielteisesti.

Suomalaiset yliarvioivat reippaasti venäläisten Nato-kielteisyyden. Suomalaisista 84 prosenttia uskoo, että venäläiset suhtautuvat kielteisesti Suomen mahdolliseen Nato-jäsenyyteen.

Taloustutkimuksen tutkimuspäällikkö Juho Rahkosen mukaan venäläisten laimeaa suhtautumista selittää se, että Suomi on vain yksi pieni ja ongelmaton rajanaapuri.

Asiaa kysyttiin 1 500 venäläiseltä ja 1 200 suomalaiselta.

Paikat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

ricardo

on harhaluuloja että ulkomailla kiinnostaa ketään suomalaiset paskan vertaa, ja syydetään rahaa vuosi toisensa jälkeen johonkin suomi-imagoon joka sitten romahtaa johonkin homokaasuiskuun?

Tsemppari

Eihän yleensäkään ole kysymys Venäjän kansalaisten suhtautumisesta Suomen NATO:on liittymiseen vaan Venäjän johdon suhtautumisesta siihen, mikä onkin taas eri asia.

Käpälämäen tarkkailija

Ettekö te sitä tiedä? Missään muualla eivät mansikat ole niin makeita ja tomaattia kannattaa kasvattaa vaikka lumihangen keskellä! Suomalainen virkamies on lahjomaton ja kaikki maailman ihmiset haluaisivat ostaa tontin Saimaan rannalta. Ainakin kaikki Venäläiset. Joko uskotte vai valehtelenko lisää?

jussi vaarala

AdTech Ad
AdTech Ad

AdTech Ad
Lähetä uutisvinkki ››
Mikä Uusi Suomi Yhteystiedot Mediamyynti Tilaa uutiskirje
Uusi Suomi / Kotimaa Lauantai 14.8.10 Aseta US kotisivuksi
Sää Suomessa
Sääennuste yli 20 000 kohteeseen!

Käyttäjätilin asetukset | Kirjaudu ulos
ETUSIVU UUTISET URHEILU VAPAALLA NÄKÖKULMAT BLOGIT MIELIPIDE TAPAHTUMAT VIDEOT OSTA JA MYY

KAIKKI UUTISET
KOTIMAA
ULKOMAAT
RAHA
YMPÄRISTÖ
Karjalainen: Venäjän Nato-kielteisyys yliarvioidaan
Karjalainen: Venäjän Nato-kielteisyys yliarvioidaan
Julkaistu: 6:14
9 kommenttia
Kuuntele juttu

Suomalaiset näyttävät uskovan vahvasti Venäjän haluun vaikuttaa Suomen ulkopolitiikkaan. Käsitys, että Venäjä vastustaa kiivaasti Suomen liittymistä puolustusliitto Natoon, ei kuitenkaan saa tukea tuoreesta mielipidekyselystä.

Sanomalehti Karjalaisen Taloustutkimuksella teettämän tutkimuksen mukaan suurimmalle osalle venäläisistä Suomen liittyminen Natoon on yhdentekevä tai myönteinen asia. Puolet suhtautuu asiaan neutraalisti, ja kymmenen prosenttia pitäisi sitä myönteisenä. Kolmannes suhtautuu kielteisesti.

Suomalaiset yliarvioivat reippaasti venäläisten Nato-kielteisyyden. Suomalaisista 84 prosenttia uskoo, että venäläiset suhtautuvat kielteisesti Suomen mahdolliseen Nato-jäsenyyteen.

Taloustutkimuksen tutkimuspäällikkö Juho Rahkosen mukaan venäläisten laimeaa suhtautumista selittää se, että Suomi on vain yksi pieni ja ongelmaton rajanaapuri.

Asiaa kysyttiin 1 500 venäläiseltä ja 1 200 suomalaiselta.

Lähetä juttulinkki sähköpostilla Lähetä kaverille!

Tulosta Tulosta
Jaa Facebookissa

Tilaa RSS RSS
STT
STT

Kaikki uutiset ››
Kotimaan uutiset ››

Mikä on median vastuu luotettavuudesta ja aihesisällöstä?
6:27 Ilkka Luoma

Haastateltu tieto voidaan käsitellä sen oikeellisuussisältöön puuttumatta informatiivisesti sellaiseksi, jota media itse sen haluaa johdatella - näin on mm. Hesarin uhkakuvia selvittäneessä tutkimuksessa käynyt. Uutisointi laajemminkin innostui löytämään Venäjän lööppiotsikoihin ajamaan Nato-linjaa kansalaisille kuin käärmettä pyssyyn.

[ ... media pyöritti jo 12 vuotta sitten prinsessa Dianan info-, huhu- ja juorumyllyä mielin määrin synnyttäen sympatisoivassa lukijakunnassa suosioilmiön vailla vertaa. Kuitenkaan juuri kukaan lukijoista ja katselijoista ei tiedä asian totuutta - kaikki oli ja on seuraussuhteessa jaettuun tietoon ... ]
Näytä koko kirjoitus (7360 merkkiä)

Monimutkaistuva ja hermoverkoston lailla säikeistyvä yhteiskunta on yhä riippuvaisempi mediasta yleensä, painetusta sanasta ja kuva-/ filmimateriaalista, mitä tarve-, suuntaamis- ja "totuushakuinen" ammattijournalismi meille syöttää. Luottamus tuotettuun tietoon on saanut lisääntyvästi kysymysmerkkejä. Selvät virheellisyydet ovat jakaneet mediaa uskottaviin ja epäuskottaviin. Silti luemme juorulehtiä siinä toivossa, että saamme jonkin itseämme vahvistavan näkemyksen tai tyydytystä kateustautiimme/ vahingoniloomme.

Tieto pukkaa sisään sieluumme kaikista ovien ja ikkunoiden raoista. Mieli myllertyy tiedosta sieltä ja täältä. Toinen uutiskanava informoi asian menneen hyvään suuntaan - jo klassinen esimerkki Irakin vapautumisesta diktaattoristaan - ja toinen julistaa Saddamin olleen ainoa keino pitää Irakin valtio liitoksissaan. Silti irakilaisilla itsellään on laaja oma näkemys, mikä on heidän "totuus". Valloittaja toivotettiin tervetulleeksi, mutta vihjaistiin jo sivulauseessa poistuvaksi ja kuitenkin tietäen, että poistuminen suistaa maan sisällissotaan.

Painetun sanan johdattelusta käykööt esimerkeiksi Euroopan komission Suomen edustuston lehti europa 5/2007 - s.35 ja osin valtio-omisteisen Kemiran Kemira-lehti 3/2007- s.23 :
[suora lainaus - Kemira]

"Nykyään noin kaksi miljardia ihmistä kärsii vesipulasta. Hyvin harvassa kehitysmaiden tehtaassa jätevedet puhdistetaan. Useimmiten ne johdetaan sellaisinaan ympäröiviin vesistöihin. Euroopankin uimarannoista peräti 30% luokitellaan käyttökelvottomiksi".

[suora lainaus - Europa 1)]
"Suomen merien ja järvien uimavedet ovat tasoltaan Euroopan huippuluokkaa. Rannikon uimapaikoista 99% ja sisävesirannoistakin yli 97% täytti EU-uimarantoja koskevat hygieniavaatimukset. Koko unionialueella rannikoiden uimavesistä 96% läpäisi testit ja sisämään rannoista 89%" ---

Onko Venäjällä ja niissä harvoissa EU:hun kuulumattomista Euroopan maista sitten tilanne aivan surkea ja näiden kansalaiset uivat saastuneissa jätealtaissa - jääkin lukijan harkintaan. Esimerkki kertoo suoraan tarkoitushakuisuuden ja näihin kirjoitettuihin faktoihin meidän lukijoiden olisi sitten luotettava.

Esimerkin lehdet ovat koostettu ammattilaisten voimin, mutta ristiriita on ilmeinen. Uimavesivertailu on sieltä puhtaimmasta päästä. Paljon räikeämpiä esimerkkejä on runsaasti, mm. Kiinaa, kiinalaisuutta ja heidän talouskasvujohdannaisongelmiaan uutisoidaan useasti harhaanjohtavalla tavalla. Kiinassa ympäristöongelmat ovat heidän itsensäkin tietäen faktaa. ---

Lukijoiden saamaa informaatiota ovat sumentamassa meidän länsimaalainen tapa informoida kiinalaista kansantuntoa. Lisäksi omistushaluinen "länsimaalainen tapa on se ainoa oikea tapa" -mentaliteetilla sekoitetaan ymmärrystämme miten kiinalainen todellisuudessa ajattelee ja toimii. Epäsuorasti ja suorasti tuotettua tietoa Tietomäärä kasvaa eksponentiaalisesti. Virheiden tai luultujen virheiden määrä lisääntyy vieläkin jyrkemmin. Lääkkeeksi taudille ei ole kuin jalostaa ja vastuullistaa tiedontekijää ja tutkivaa journalismia.

Toinen tapa on kansalaisten oma suora tietokanava, jossa piileekin vieläkin suuremmat tavoiteohjatut ja harhaanjohtautumismallit. Huolellinen journalismi vaatii aina koulutuksensa ja vastuunsa neljäntenä valtiomahtina. Kansankanava kehittyy kuitenkin huimaa vauhtia ja mm. kilpailutilanteessa itseohjattu pyrkimys tehdä "hyvää tietoa" lisääntyy. Toisaalta mediassakin ovat tarveohjatut kanavansa, kuten meissä lukijoissakin.

Kaikki me olemme tiedontuottajia vilpittömästi, vilpillisesti kuin myös vailla täyttä ymmärrystä Mihin luotat ihminen - jääkin sitten omaan harkintaan, perustietämykseen ja lähteen arvostamiseen. Entä silloin, kun se arvovaltainenkin ja luotettu "pettää" ja päästää tietoisuuteemme virheen, jonka vain lukija/lukijat yksinäisyydessään "tietää" ja keinot eivät riitä korjausta saattamaan laajaan tietämykseen? Luulojen, uskomusten ja väitteiden kivetty polku oli näin luotu yhteiseksi tosiasiaksi.

Tositiedollinen elämämme informoituu tänäänkin "hyvän ja pahan tiedon puusta". 1) http://ec.europa.eu/water/water-bathing/report2007...

Ilkka Luoma

.....................................................

Kirjoitukseen liittyvä kuvakertomus-
( liitteiden kuvia saa käyttää vapaasti ylläolevan kirjoituksen yhteydessä - copyright by Ilkka Luoma ja Irma Miettinen 2007 )

Kuva 1 --- http://www.facebook.com/photo.php?pid=147674&id=66... ---

Teksti

Harhaa, manipulaatiota vai totuutta? Pisan kalteva torni on oikeasti kallellaan, mutta onko Fortumin talous ja ylijohto kallistamassa omaa norsunluutorniaan epätoivottuun suuntaan. Vanha kansa sanoo, että sateenkaaren päässä on kultaraha-arkku. Onko näin, jää lukijan arvioitavaksi, joka tapauksessa paljon polemiikkia saanut Fortum-Lilius optiokohu oli kultaraha-arkku saajalleen/ saajilleen

Kuva 2 --- http://www.facebook.com/photo.php?pid=147673&id=66... ---

Teksti

Kaiken näemme omien "lasiemme" läpi tavallamme. Mitä kuvaaja tässä haluaa tavoitella. Toinen kuvaaja ajatteli näin ja tavoitteli omaa tapaansa. Kiinassa pandalla on oma suuri merkitys lapsille, niin meilläkin? Helsinki, Kontula: kiinalainen kulttuuri esittäytyi 30.-31.8.2007.

Kuva 3 --- http://www.facebook.com/photo.php?pid=147672&id=66... ---

Teksti

Tavallinen kiinalainen piirtää galligrafialla suomalaisen henkilön nimeä kiinalaisen ymmärtämään muotoon, mutta kuinka me ymmärrämme kiinalaisen elämäntavan ja filosofian? Johdetaanko meitä harhaan tarkoitushakuisella mediainformaatiolla - onko juuri se meidän tapa ajatella oikein, entä kiinalainen tapa?

Kuva 4 --- http://www.facebook.com/photo.php?pid=147676&id=66... ---

Teksti

Harhaa, totuutta vai tarkoitushakuista johdatusta? Suomalainen tavallinen kansa on tietämätön mitä todellisuudessa tässäkin kuvan aiheessa tapahtuu. Me voimme manipuloida ja esittää omia yksisuuntaisia seikkoja ajamaan asiaamme. Onko tämäkin aihe harhaa ja hyvin pienen vähemmistön vääristelyä? Kuka tietää totuuden ja onko sitä?

Kuva 5 --- http://www.facebook.com/photo.php?pid=147671&id=66... ---

Teksti

Kuinka puhtaita uimarantamme Euroopassa ovatkaan? Tämä ranta ja vesi ovat taatusti puhtaita - vesi on jopa juomakelpoista, joka on hyvin harvinaista. Kuva Pohjois-Karjalasta: Kesälahti, Ruoke ja Ruokkeen Lomakylä. Koiriahan ei saa uittaa uimarannoilla

Kuva 6 --- http://www.facebook.com/photo.php?pid=147675&id=66... ---

Teksti Harhaa, totuutta vai tarkoitushakuista johdatusta? Suomalainen tavallinen kansa on tietämätön mitä todellisuudessa tässäkin kuvan aiheessa tapahtuu. Me voimme manipuloida ja esittää omia yksisuuntaisia seikkoja ajamaan asiaamme. Onko tämäkin aihe harhaa ja hyvin pienen vähemmistön vääristelyä? Kuka tietää totuuden ja onko sitä?

* vastaa
* ilmoita asiaton viesti

Tyhjää veivaamista
6:54 Tynkä-Karjalan Antti

"Asiaa kysyttiin 1 500 venäläiseltä ja 1 200 suomalaiselta."

Riittää, kun kielteisesti suhtautuvat ovat "oikeilla" paikoilla.

2010-luvulla suomettuneisuuden ei luulisi olevan poliitikon ainoa valtiomiesmäinen ominaisuus.

* vastaa
* ilmoita asiaton viesti

pienestä ongelmattomasta rajanaapurista
8:25 jussi vaarala

tulee ongelma jos amerikkalaiset sotilaat tunkee tänne - lue: amerikkalainen sotahulluus ja imperialistiset pyrkimykset

* vastaa

Kolmen ein periaate
8:54 Tavallinen maisteri

Rauhoitu väärälä.

Kun Suomi liittyy Euroopan puolustusliittoon Natoon, sovelletaan niin sanottua kolmen ein periaatetta: Liittokunnalla ei ole tarvetta, aikomusta eikä suunnitelmia ydinaseiden sijoittamisesta uusien jäsenmaiden alueelle.

Kyseinen periaate on kirjattu Naton ja Venäjän 1997 allekirjoittamaan perusasiakirjaan, jossa Nato yksipuolisesti sitoutui olemaan sijoittamatta ydinaseita uusiin jäsenmaihin.

Samalla Nato ilmoitti, ettei se myöskään sijoita pysyvästi miehitettyjä tukikohtia uusiin jäsenmaihin.

Mahdollisen kriisin tullessa jäsenmaat tietenkin toivottavat Naton joukot ja erityisesti ilmavoimat tervetulleiksi.

* vastaa
* ilmoita asiaton viesti

Ei vai?
9:06 Naurava koira

Uuteen Naton jäsenmaahan Puolaankin parhaillaan pystytellään jenkkien toimesta ohjustukikohtaa ja olikos tsekkeihin suunnitteilla myös, joten se niistä naton ilmoituksista.

* vastaa
* ilmoita asiaton viesti

Ei ei ei
9:58 Vierailija

Tämähän on jo vanha juttu…

”Kun Nato hyväksyi Washingtonin kokouksessa uusiksi jäsenikseen Puolan, Unkarin ja Tshekinmaan, se laajeni Euroopassa itään, kohden Venäjän rajoja. Venäjälle ei annettu sen pyytämiä takeita siitä, että uusiin jäsenmaihin ei sijoiteta ydinaseita. Niiden suhteen toimitaan kuten Norjan kanssa: ydinaseille valmistellaan suojat ja laukaisualustat, mutta rauhan aikana niitä ei näihin maihin sijoiteta. Ne ovat kuitenkin tuotavissa paikalleen parissa tunnissa.

Politiikkaa on viimeistään se, että jos/kun liitytään Natoon, Suomen on rakennettava Naton ydinaseille suojat ja laukaisualustat. Se tekisi Suomesta Naton (ja EU:n) etuvartioaseman suhteessa Venäjään, joka maalittaisi omat ydinaseensa torjumaan ensi-iskua Suomen maaperältä. Tämä on politiikkaa siitä näkökulmasta, että politiikalla pitäisi tuottaa turvallisuutta eikä turvattomuutta.”

http://www.eskoseppanen.net/index.php?option=com_c...

* vastaa
* ilmoita asiaton viesti

hieno näkökulma siitä
10:34 jussi vaarala

kuinka Natoon liittymällä tavoitellaan muka turvallisuutta mutta saadaankin turvattomuutta.

Miksi asiasta pitää edes keskustella kun Suomen ja Venäjän suhteet aivan hyvin voisi kehittyä täsmälleen siihen suuntaan mikä on suhteemme Ruotsiin.

Siis lopetetaan tuo uhkakuvavouhotus jonka varassa siis myös sotateollisuuden sikarahastus toimii

* muokkaa
* vastaa

Suomalaisten aliarviointia
9:01 Naurava koira

Suomalaisten Nato-kielteisyys aliarvioidaan sanomalehtien päätoimittajien taholta, ja se tuottaa tuon kaltaisia kummallisia galluppeja. Voisiko jossain tutustua kyselyyn tarkemmin?

* vastaa
* ilmoita asiaton viesti

käärmettä pyssyyn ju nou
10:31 jussi vaarala

median taholta

Keijo

"Suomalaiset yliarvioivat reippaasti venäläisten Nato-kielteisyyden"

Nato-kammoisten suurin valttikortti on siis arvoton.

Ed Göran

On melko turha luulo, että NATOjäsenyydestä olisi meille jotain suurempaa apua Venäjän hyökkäyksen varalta.

Jo pelkästään se, että vain kolmannes venäläisistä suhtautuu kielteisesti Suomen mahdolliseen jäsenyyteen kertoo, ettei se ole heille mikään uhka taikka pelote.

Eiköhän Venäjä hoida etunsa meilläpäin johtajiin suoraan vaikuttamalla ja lahjomilla - kuten ennenkin.

Tavallinen maisteri

Tarkoitatko, että jos Kreml on näkevinään jonkin syyn hyökätä Suomeen, niin Venäjällä järjestetään ensin kansanäänestys aiheesta?

Jos Suomi ei ole Euroopan puolustusliiton Naton jäsenmaa, niin kriisin tullessa Kreml hyökkää vuorenvarmasti, vaikka Suomi ei siihen mennessä olisi ollut mitenkään osallinen.

Mutta Euroopan puolustusliiton Naton jäsenmaahan tulisi Kremlille niin kalliiksi - eikä pelkästään ruplissa mitattuna - että koko hyökkäys jää tekemättä. Naton jäsenmaana Suomen itsenäisyys säilyy maailman tappiin ilman sotimista.

Haggis

Täytyy tietysti tehdä ero Venäjän kansan ja sen poliitikkojen välillä. Epädemokraattinen Venäjä ei paljon piittaa kansalaismielipiteestä.

Kuitenkin, jo suomettumisen aikoihin 70-luvulla kotimaiset poliikkomme mielistelivät N-liittoa ihan kilvan. Tämä kilvoittelu meni osin paljon pitemmälle, kuin mitä N-Liitto edes edellytti.

Tämä nuoleskelun henki on suurelta osin ihan kotikutoista ja on johtavien poliitikkojemme aivopesun tuloksena iskostunut syvälle koko kansaan. Olemmeko me suomalaiset todellakin ansainneet tällaiset poliitikot, vai onko kansa ihan oikeasti näin tyhmää?

Mila F

Ja jopa toimiva - siis se, että hajoitetaan suomalainen yhteiskunta sisältäpäin hyödyllisten idioottien avulla. Suomalainen perhe ja kasvatus on raunioina, oikeusjärjestelmä naurunalainen ja vasemmistoradikaali presidenttinä.

Olis aika panna hanttiin!

jussi vaarala

1. pidetään Venäjää uhkana - mikä uhka se on, miten se uhkaa, miksi se uhkaisi, mitä se saisi Suomesta jota sillä itsellä ei ole - Suomi on mitätön raaka-ainemaa ja kaikin muunkin tavoin valloittajan kannalta - miksi Venäjä Suomen haluaisi - siksi Nato-jäsenyysvouhotus on yhtä fiksua kuin alkaa myymään lunta grönlantiin

2. ei pidetä Venäjää yhteistyökumppanina - se on järjetöntä, Venäjä on niin suuri mahdollisuus Suomelle taloudellisessa mutta myös kulttuurisessa mielessä - aivan toisen luokan korkeakulttuurimaa kuin Suomi, meillä ei ole kuin yksi taiteilija samalla tasolla eli Sibelius - on aivan ääliömäistä että asiaa kampitetaan juuri nimenomaan bisnesorientoituneen elinkeinoelämän tahojen puolesta jollain yli 60 vuotiusella argumentilla jonka jälkeen Venäjä on muuttunut jo useita kertoja.

Mutta Suomi ei - eikä Yhdysvallat - siksi täällä on tunkkainen vanhan poteron haju.

joonathan

Kannattaa lukea historiaa. Ruotsi on suurimmat menetykset suomelle tuonut. Montahan sotaa oisi saanut olla sotimatta ilman Ruotsia. Jos ei itse ymmärrä kannattaa historiaa lukea ja voi jopa pikkuisen ajatella.

Kiikunsuora

Jokainen, jolle on epäselvää, kumpi suunta on Suomelle ollut enemmän hyödyksi ja kumpi enemmän haitaksi, hankkikoon viisumin ja ajelkoon vaikka Joensuusta Petroskoihin. Matkalla voi vertailla ympärillä näkemiään asioita ja muistuttaa itselleen, että mekin voisimme olla siinä tilanteessa missä Itä-Karjala nyt. Jokainen vetäköön omat johtopäätöksensä.

Kiikunsuora

Venäjä voi olla uhka, mutta mahdollisuus se on varmasti.

Olen erittäin tyytyväinen ulkoministerien Kanerva ja Stubb aloittamaan linjaan, jossa Venäjään suhtaudutaan tasa-arvoisena kumppanina. Ei peläten eikä mielistellen. Meillä on paljon annettavaa Venäjälle ja lisääntyvä kanssakäyminen rajan yli on molempien etu. Meillä on myös oltava selkänojaa sanoa selvästi omat tavoitteemme ja vaatimuksemme.

Yhtenä käytännön esimerkkinä olkoon maan osto-oikeus suomalaisille Venäjältä.

Onneksi olemme Venäjän kirjoissa "oikean ulkomaan" statuksella -emme siis kuten Viro, jolle sikaillaan mennen tullen miten sattuu. Häpeällistä toimintaa Venäjältä.

Kiikunsuora

Ne häärää esimerkiksi siksi, että Venäjä uhkailee monia naapurimaitaan.
Virossa ollaan amerikkalaisten panoksesta kiitollisia.
Ihannetilanne olisi tietysti, että Venäjä rakentaisi normaalit suhteet naapurimaisinsa. Sitten ei amerikkalaisia enää tarvittaisi.

Mila F

Taas on vihakampanja meneillään. Suurin osa Naton jäsenmaista on eurooppalaisia ja se näkyy ja kuuluu Natossa. Suomi on EU:n jäsen ja EU:n asiakirjoista käy ilmi, ettei meillä ole aikomustakaan perustaa päällekäistä organisaatiota Naton kanssa, koska sillä on jo kaikki tarvittava - organisaatio, joukot ja varusteet.

Älä nyt hulluja puhu, että kenelläkään olisi varaa lähteä rakentamaan toista organisaatiota hyväksi todetun päälle. WEU on jo Nizzan sopimuksella päättänyt, että puolustusasiat kuuluvat kolmannelle osapuolelle - Natolle - jonka standardiin muut eurooppalaiset asevoimat yhtyvät.

Dr. Schmidt

-- Ei Nato ole mikään Varsovan liitto, jossa yksi käski ja muut itkivät ja tottelivat.

Esimerkikisi Tshekkoslovakian miehityksestä äänestettiin - tosin T-slovakia ei ollut itse mukana.

olavinieminen

Suomi on mukana EU:n yhteisessä puolustuksessa Lissabonin sopimuksen mukaisesti. Se tarkoittaa Nato-yhteensopivuutta ja kansainvälistä toimintaa.
Nyt tehdyt armeijan varustelut osoittavat suunnan.
Muuta puolustusta ei EU:ssa ole, joten Suomen kehityskulku on selvä.
Mitään galluppeja ei edes tarvita, eikä niillä ole enää mitään merkitystä.
Asiat hoidetaan EU:n ulkosuhdehallinnon päätösten mukaisesti jossa edustajamme ovat mukana.

Viha

Tai kuten talvisodassa missä jenkkien hallitus rahopitti ja varusti neuvostoliittoa aseilla.. noin 80% neuvostoliiton aseista ja ammuksista tuli joko suoraan jenkeistä, tai sitten yhteisyritysten kautta joissa käytettiin amerikkalaista osaamista.

Samalla jenkkien kansa auttoi suomea ja muutamat tuli tänne jopa taistelemaan.

Ois aika saada demokratiaa maailmaan, missä ei ole erillisiä "päättäjiä". Demokratian puute maailmassa on sietämätön. Näemme sen suomessakin siinä miten viranomaisten valtaa vastaan ei voi taistella laillisin keinoin siten että ois toivoakaan oikeuden voittaa... ei ole paljon minkäänlaista sananvapautta, eikä sitä pientä mitä sanotaan kuunnella millään tavalla. Koskaan.

Mila F

Erilinjaisuus riippuu kysymyksenasettelusta. Valitettavasti podemme posttraumaattista stressiä neukkulan hajoamisen jälkeen - noh, ketkä potevat ja ketkä eivät, ehkä suurimman stressin kanssa elää Halonen, jonka pakkomielteenomainen puolustuskyvyn raunioittaminen ja joukkojen hallitsemattomuus on jo käynyt selväksi. Ei tänne mitään Pohjois-Korean demokratiaa tarvita.

past0r

Mikään ei ole niin epävarmaa kuin tulevaisuus - historia opettaa, että itäiseen naapuriimme tulee suhtautua suurella varauksella. Ikävä kyllä. Vaikka tällä hetkellä meitä ei mikään uhkaakaan niin olen viime aikaisten tapahtumien johdosta (puutullit, elintatarvikekiista, Ukrainan kiristys, pronssipatsaat...jne, lista on loputon) kääntynyt Naton kannattajaksi. Vain NATOssa voimme olla varmoja siitä, että saamme EDES aineellista tukea kriisin uhatessa. Muutoin emme takuuvarmasti saa mitään.

Naurava koira

"puutullit" on kauppapolitiikkaa

"elintatarvikekiista" on kauppapolitiikkaa + tosiasiaa antibioottien holtittomasta käytöstä Suomessa

"Ukrainan kiristys" Ukraina kiristi Venäjää ja varasti kaasua

"pronssipatsaat" pronssipatsaS (1kpl) oli oikeutettu suuttumus Viron loukatulta venäläisvähemmistöltä.

"jne, lista on loputon" Listassasi ei ollut yhtään mitään, paitsi Suomen natomyönteisen median manipuloimaa asennetta Venäjään.

sprinl

zcj11219880112
Thickening of your foot skin which is called callus often to be happened although it usually has no symptoms besides for cosmetic reasons,
<a href="http://www.mmooffers.com/">Maplestory Mesos</a>
<a href="http://www.mmooffers.com/">Rift gold</a>
sometimes it can feels hurt or may lead to other problems such as skin ulceration or infection Callus is the body's defense mechanism to protect the foot against excessive pressure and friction.