Sunnuntai 27.5.2012

Surullinen päätös: Ainakin kuusi kuoli Filippiinien kaappauksessa

Luotu: 
23.8.2010 16:13
Päivitetty: 
23.8.2010 17:14
  • Kuva: EPA/All Over Press
    Poliisi onnistui rynnäköimään bussiin vasta kun useita oli kuollut.

Filippiinien bussikaappaus on päättynyt traagisesti. Tiedot kuolleiden määrästä vaihtelevat, mutta uutistoimisto AP:n mukaan ainakin seitsemän kaapatun on vahvistettu menehtyneen. Tieto on saatu paikallisista sairaaloista.

Kaapparilla oli viime vaiheessa 15 vankia. Kahdeksasta muusta vangista osa ei ole loukkaantunut lainkaan, mutta osa on sairaaloissa vakavasti loukkaantuneina.

Viranomaisilta ei ole saatu vahvistusta siitä, kuinka monta uhria kaappaus vaati. Sen viranomaiset ovat vahvistaneet, että kaappari itse on kuollut poliisin kanssa käymässään laukaustenvaihdossa.

Kymmenkunta tuntia kestänyt kaappaus päättyi, kun poliisi lopulta onnistui rynnäköimään bussiin kuultuaan bussista laukauksia. Ennen ammuskelua kaappaaja oli uhannut tappaa vankinsa.

Ennen rynnäkköä poliisi piiritti bussia noin tunnin ajan. Aiemmin poliisi oli ampunut bussin renkaat, jotta se ei pääsisi liikkumaan.

Rynnäkkökiväärillä aseistautuneella kaappaajalla oli alun perin enemmän vankeja, mutta hän vapautti yhdeksän heistä aiemmin. Suurin osa kaapatuista oli hongkongilaisia turisteja. Kaappaus alkoi noin 12 tuntia sitten.

Kaappaaja erotettiin poliisista kaksi vuotta sitten useiden rikosepäilyjen takia. Mies vaati kaappauksen avulla työpaikkaansa takaisin ja uutta tutkintaa rikossyytteistä.

Paikat: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit