Amnestyn Suomen johtajan Frank Johanssonin Israel-kriittinen blogikirjoitus kuohuttaa tunteita Israelia myöten. Kansainvälisestikin luetun maltillisen Jerusalem Post -lehden tiistaisessa laajassa artikkelissa israelilaisen NGO Monitor -järjestön johtaja vaatii jopa Johanssonin eroa.
Iltalehden verkkosivuilla julkaistussa, nyt jo poistetussa "Israel on nilkkimaa" -blogissa Johansson kirjoittaa keskustelustaan ystävänsä kanssa.
-Ystäväni, joka työskentelee Israelissa, oli käymässä ja puita vajaan kasatessa päästiin hänen lempiaiheeseensa. Usean vuoden pyhässä maassa oleskelun jälkeen, hän on tullut siihen tulokseen, että "Israel on nilkkimaa". Omien vierailujeni perusteella, jotka ajoittuvat 1970-luvulle ja 1990-luvun loppuvuosille olen aika samaa mieltä, kirjoittaa Johansson mainiten myös israelilaisten sotilaiden "v-mäisyyden".
Jerusalem Post sai vinkin blogista suomalaiselta Tundra Tabloids -sivustolta, joka seuraa Israel-vastaista kirjoittelua suomalaisessa mediassa. Jerusalem Post kääntää ilmaisun "nilkkimaa" suomalaisbloggaajan käännöksen mukaisesti ilmaisuksi "scum state", joka olisi sanatarkasti käännettynä lähinnä "roskavaltio". Johanssonia haastatelleen lehden mukaan Amnesty-pomo seisoo sanojensa takana.
Jerusalem Postin mukaan Johansson perusteli kirjoitustaan puhelinhaastattelussa omilla kokemuksillaan israelilaisista sekä sillä, että Israel on "toistuvasti rikkonut kansainvälistä lakia". Johanssonin mielestä hänen kirjoituksensa eivät ole juutalaisvastaisia. Hän mainitsee ylistävänsä blogissaan israelilaisten sotaveteraanien perustamaa Breaking The Silence -järjestöä, joka kerää sotilaiden omia todistuksia sotarikoksista.
Johanssonin mukaan hän kirjoittaa blogiaan yksityishenkilönä, ei Amnestyn Suomen johtajana. Tämä on Jerusalem Postin mielestä kuitenkin ristiriidassa sen kanssa, että Johansson nimenomaan esitellään Iltalehden sivuilla Amnestyn johtajana.
Israel-myönteisen NGO Monitor -järjestön johtaja Gerald Steinberg tuomitsee Jerusalem Postin haastattelussa Johanssonin kirjoituksen. Steinbergin mukaan Amnesty järjestönä osallistuu Israelin mustamaalaamiseen. Steinberg vaatii Amnestyn johtajaa Salil Shettyä tuomitsemaan Johanssonin "moraalittoman" lausunnon ja jäädyttämään suhteet Suomen osastoon siihen asti, että Johansson eroaa.
Kansainvälisen Amnestyn edustaja kommentoi lehdelle, että Amnesty ei ikinä käyttäisi vastaavaa ilmaisua Israelista tai mistään muustakaan valtiosta. Edustaja ei kommentoinut, tullaanko Johanssonia "rankaisemaan" jollain tavalla lausunnon vuoksi.
Suomen Amnesty ei ole halunnut kommentoida kirjoitusta, koska Johansson järjestön mukaan kirjoittaa yksityishenkilönä. Suomen Amnestyn edustaja korosti lehdelle, että Suomi tuomitsee antisemitismin ja maalla on hyvät välit Israeliin.
Iltalehdestä kerrotaan Uudelle Suomelle, että Frank Johansson on itse poistanut kohua herättäneen bloginsa netistä. Iltalehdestä huomautetaan myös, että jokainen blogikirjoittaja on itse vastuussa teksteistään.
Frank Johansson kommentoi kohua Uuden Suomen haastattelussa. Lue lisää tästä.

Kommentit
Niinpä
Vihervasemmistolaisessa asuu, ja aina ei niin pieni, natsi.
Tulee esille tämän tuosta...
Ihmeellistä sen sijaan on se, että nämä touhot eivät koskaan näytä löytävän pinintäkään vikaa Israelin naapurimaiden puuhista, vaikka raatoa tulisi miten paljon tahansa.
Niinpä juutalaiset yrittävätkin lopullista ratkaisua!
lauantai, heinäkuu 22, 2006
Yrittävätkö juutalaiset lopullista ratkaisua?
YLE 1 esitti tiistai-iltana sattuvasti dokumentaarisen elokuvan Lopullinen ratkaisu. Elokuva käsitteli vain yhden jäljelle jääneen dokumentin pohjalta Kolmannen Valtakunnan (Saksa 1933-1945) salaista kokousta Wanseessa. Saksalaiset tuolloin dokumentin mukaisesti pohtivat lopullista ratkaisua saksalaisuutta riipivään ja omatuntoja vieläkin häiritsevään juutalaisten tuhoamiseksi.
Israel teloitti lopullisen ratkaisun käytännön vastuuhenkilön Jerusalemissa vuonna 1962. Saksa on pyytänyt jo kansleri Willy Brandtin aikana virallisesti anteeksi isiensä tekoja mm. Israelissa Holocaustin muistomerkillä.
Aihe on äärimmäisen tulenarka, vieläkin. Keskitysleirien muisto elää jälkeläisissä ja vielä niissä muutamissa, jotka sen oikeasti näkivät. Omatuntonsa menettänyt saksalainen sukupolvi on poistunut ja Saksa on vihdoin löytämässä identiteettinsä itsehäpeän jälkeen uudelleen Euroopan ja EU:n talousveturina. Hävinneen ei ole lupa puolustautua, eikä Saksa ole sitä koskaan vaatinutkaan, vaan on osannut pyytää anteeksi kärsineiltä.
Miksi YLE 1 esitti juuri nyt kyseisen elokuvan, kun juutalaiset pommittavat systemaattisesti sanojensa mukaan olemassaoloaan uhkaavia Hizbollahin sissejä, kuin myös Hamasin taistelijoita, jotka kotitekoisin raketein ja ihmispommein varoittamatta iskevät Israelin alueelle. Israel tappaa sissien lisäksi lapsia, naisia ja vanhuksia selitellen, että Hizbollah ja Hamas ovat kätkeytyneet siviilien sekaan. Israelin armeija ei koe itsehillintää, vaan tuhoavat päivästä toiseen itselleen lopullista ratkaisua. Juutalaiset miehittäjinä haluavat selityksensä mukaan sodalla rauhan rajoilleen.
Israelin olisi syytä muistaa, että meneillään oleva totaalinen ylivoimasota yhdistää sen vihollisia aikaansaaden rauhanneuvottelut umpikujaan, siksi suureksi on tapettujen siviilien määrä Palestiinan - ja Libanonin alueilla kasvanut. Väkivalta lietsoo väkivaltaa, eikä mikään ole luvatun maan jumala tuhoamaan naapuriensa viattomien ihmisten henkiä, elämisen mahdollisuuksia ja omaisuutta.
Suomella on nyt EU:n puheenjohtajamaana oiva tilaisuus tuomita silmitön tappaminen ja tuhoaminen, niin juutalaisina, hamaseina, jihadeina kuin hizbollaheina. EU voi yksinkertaisesti laittaa molempien osapuolten kauppatuotteet boikottiin niin kauaksi aikaa kuin "lopullisen ratkaisun" sota päätetään ja istutaan samaan pöytään neuvotteluihin.
Ennakkoluulottomuus voi alkaa presidentti Ahtisaaren tarjoamisesta välittäjäksi. Parempi neuvotella ja löytää yhteinen rauhanomainen rinnakkainelo kuin "lopullinen ratkaisu", jossa kaikuu kolkosti historian hyytävä ja tyly kaiku. Liiaksi ärsytetty ja epätoivoon työnnetty ihminen taistelee itsensä hengiltä vieden vihollisen mukanaan. Väkivalta ei tee lopullista ratkaisua, sen historiakin näytti. Kykeneekö Israel kumppaneineen pyytämään anteeksi Shatilan ja Sabran pakolaisleirien muistomerkillä syyttömästi tapetuilta?
Ilkka Luoma
Johannsson ei ymmärrä
että julkisuudelle ei ole olemassa erikseen Amnesty-Johanssonia ja yksityis-Johanssonia.
Nykyisin on olemassa vain julkinen Johansson.
Pian tosin hän on yksityishenkilö.
Ministeri Stubb ja kansalaisaktivisti Stubb
Ministeri Katainen ja kokoomus-Katainen. Presidentti Halonen ja Seta-Halonen.
Toivottavasti Venäjän federaationkin ministerit ryhtyvät lausumaan saatanallisia säkeitään aivan vain yksityishenkilöinä. Silloin on kaappikremlologeille uutta räävittäåvää iltapäivälehdissä.
nettisanakirja antaa nilkille käännöksen "creep"
oliskohan Israel tykännyt siitä oikeasta käännöksestä enemmän?
Israel on toistuvasti rikkonut kansainvälistä oikeutta
Here’s a list of U.N. Resolutions issued against, or ignored by, Israel.
http://salemshalom.blogspot.com/2007/12/heres-list-of-u.html
Israel on Hamasin tehokkain vahvistaja tarjoamalla vaihtoehdottomuutta palestiinalaisille. Tämä Israelin vaihtoehdottomuus vahvistaa Hamasin kaltaisten osittain todellisten häröjen kansainvälistä kannatusta ja ymmärrystä.
Lainaus alla:Mitä EU voisi Lähi-idän kriisissä tehdä? UPI (Ulkopoliittinen Instituutti) / Tuulia Nieminen
"Ensinnäkin, niin kauan kuin Hamasia ei oteta mukaan konfliktin kansainvälisiin ratkaisuyrityksiin, tilanne hyödyttää kovan linjan kannattajia Hamasin sisällä. On harhaluulo kuvitella, että Hamasin sisällä kaikki olisivat täysin yksimielisiä, muistuttavat raportin kirjoittajat."
Lähde yllä olevaan lainaukseen Ulkopoliittisen instituutin (UPI) sivulle:
http://www.upi-fiia.fi/fi/blog/106/mita_eu_voisi_lahi-idan_kriisissa_tehda/
Nyt tilanne on se että marginaaliin jäävät sekä Israelin että Hamasin maltilliset. Kriittisen massan kasvaminen ei varmasti ole Israelin eikä palestiinalaisten etu.
Ajan kuluminen ei ole tällä hetkellä Israelin puolella, koska kriittinen massa lisääntyy niin Irakissa, Afganistanissa, kuin Pakistanissakin. ja tieto leviää Internetin välillä Israelin toimista tehokkaasti.
Israelin pitää käyttää aikaa sopimiseen ei sotimiseen... ja noudattaa YK:n päätöslauselmia. Jos Israel toimisi YK:n ja kansainvälisen oikeuden periaatteiden mukaan tulee länsimaiden auttaa Israelia, ei muutoin.
Nyt Israelin auttajat osallistuvat toimiin joiden periaate on että siviileihin kohdistuvalla väkivallalla vahvistetaan Israelin asemaa. Todellisuudessa Israelin siviileihin kohdistuva välivalta heikentää Israelin asemaa.
Amen
Juutalaisia ei saa arvostella sillä he ovat "kärsinyt kansakunta".
Se että he kierrättävät kärsimystään palestiinalisten keskuuteen ei olekkaan muuta,
kuin terroristien vastaista toimintaa?
Ovat tehneet palestiinalaisille aidatun geton, jossa heidän on elettävä. Palestiinalaiset kaivavat tunneleita Egyptiin, kuten juutalaiset muinoi Warsovassa. He olivat tietysti silloin vapaustaistelijoita Warsovan viemäreissä!
Historia toistaa itseään eivätkä juutalaiset ole oppineet muuta kuin julmiksi, amerikkalaisten rahoilla ja tuella!
Amen
Retoriikan voisi ottaa Yhdysvaltain republikaaneilta
Israel-retoriikan voisi ottaa Yhdysvaltain republikaaneilta. Heillä on hyvää roistovaltioretoriikkaa, joka iskee kuin miljoona volttia tyhmimpäänkin hampurilaisen purijaan, jolla on äänioikeus.
Seuraavaksi olisimme varmaan kiinnostuneita tietämään, kuka oli se ilmianataja, joka kiihotti The Jerusalem Postin lukijat pyhään vihaan.
Lähi-idässä primitiivireaktioita liioitellaan ja ihokkaita revitään kuin Jeesuksen aikoina fariseuksen kilvan.
"ihokkaita revitään kuin Jeesuksen aikoina fariseuksen kilvan."
oliko ihokas ennen vanhaa alushousut?
Suomessa tapa on ihan eri asiaa tarkoittava, jos uskomme vokalisti Kari Tapiota. Hän sanoo, että yhä hänen noustessaan lavalle - naiset repivät alushousut jalastaan! ja nakkaavat lavalle!
Kari Tapio
Kari Tapio on ilmeisesti elänyt pitkään puutteenalaisena ja on alkanut nähdä näkyjä.
Johansson oikeassa
Israel on p*skavaltio. Sääli että IL sensuroi kirjoituksen, osoitti taas juutalaisten vallan mediassa.
Almu Media
Alma Media uskoo olevansa vapaan maailman tulkki harjoittamalla sensuuria.
Paska mikä paska se ei
Paska mikä paska se ei siitä kovin hevin parana, ei Israel-niminen imperialistinen miehitysvaltiokaan!
Juutalainen uskonto ja
Juutalainen uskonto ja juutalaisuus ei ole sama asia kuin Israelin valtio. Israelin valtion politiikan arvostelu ei ole automaattisesti antisemitismiä. Israel haluaa usein kommenteissaan sotkea nämä asiat ja siten väistää politiikkaan kohdistuva kritiikki. Jos oikein kiusallisia asioita nousee esille Israel voi aina lyödä pöytään keskustelun hiljentävän natsikortin (sekin on uskonnon ja politiikan sotkemista).
Teokraattien on vaikea pysyä asiassa
Teokraateilla politiikka on uskonnon jatke. Iranilaisilla ja israelilaisilla on sama teokraattinen perinne.
Tähänkö on tultu?
Tähänkö on oikeasti tultu? Että roskavaltio häikäilemättömästi voi kontrolloida mediaa? Mitä kaikkea Israel saa tehdä ennen kuin arvostelu on oikeutettua? IL palauttakaa heti tuo blogikirjoitus. Aiheeseen liittyen: http://www.youtube.com/watch?v=-IbxUFALV-8
Sen verran kannattaa olla..
..objektiivinen että näkee niin Israelin kuin sen naapureiden laittomuudet. Vaikkei niiden syitä enää käsittäisikään.
Niin halutessaan Israelilla olisi mahdollisuus järjestää omalle hallinnoimalleen alueelle rauha sekä saada sille jopa muun maailman valtioiden takuut ja tunnustus. Puuttuu vain halua tällaiseen, niin Israelilta kuin sen taustavoimiltakin.
Haluttomuutta alueen rauhoittamiseen löytyy myös Arabien puolella, mutta todennäköisesti aktiivista sotaa käyvät, siis Israeliin raketteja ampuvat terroristit, olisi myös helposti eristettävissä esim. YK:n voimatoimin. Esim. vastaavalla tavalla ja sotilaallisella voimalla kuin Afganistanissa.
Mutta, nykyiselle tilanteelle on toki omat, jopa tuhat vuotiset, taustansa/syynsä ja asiantilan korjaamiseen ei todellakaan löydy riittävää halua.
Muuten pidän Amnesty Internationalia kokonaisuudessaan (ml. Suomen toiminta) täydellisen tyhjänpäiväisenä järjestönä, jonka toiminnalla ei ole mitään merkitystä.
heti kun joku arvostelee
heti kun joku arvostelee israelia niin välitömästi kuuluu "antisemitismiä!", tosiasia on se että israel on verrattavissa apartheid etelä-afrikkaan ja natseihin. ja muut lähi-idän valtiot ovat samanlaista roskaa myös.
Ainoa asia joka pitää kyseistä valtiota yllä on yhdysvaltain kritiikitön tuki.
Komppaan, Israel pelaa kärsimys-kortilla
Breaking the Silence on israelilaisten sotilaiden järjestö, joka yhä kasvavana joukkona vastustaa Israelin politiikkaa. Tosiasiassa Israel on tällä hetkellä sisällissodan partaalla. Ja syy on taas uskonto. On niitä fanaatikkoja pitkäpartoja ja sitten vapaamielisiä, jotka haluaisivat luopua miehitetyistä alueista.
Saamme varmasti pian nauttia suuresta TV-sisällissodasta.
Se onngauuheeta..
Sanois tähän Enska.
Viime aikoina täällä ei paljon muuta ole tehtykään kuin kritisoitu islamilaisia maita :)
Nyt kun vähän Israelia, se on gauheeta...
Ei ne koskaan opi. Ei saa avoimesti haukkua Israelia, hyi hyi ja soo soo.
creep state or not
Länsimainen sananvapaus. Mohammed-pilapiirrokset sallitaan, Israel-kritiikki ei.
Kaikki valtiot ovat roistovaltioita
Israel on asemansa ja mahdollisuuksiensa johdosta erityisen roistovaltio.
Suomikin on mahdollisuuksiensa rajoissa aina tilaisuuden tullen pieni roistovaltio.
Johansson paljasti puolueellisuutensa
Jos Tarja Halonen kirjoittaisi blogissaan yksityishenkilönä, että "ryssiin ei voi luottaa", niin joutuisi hän silti vastuuseen kirjoituksistaan. Ei hän voisi sen jälkeen kovinkaan uskottavasti neuvotella Putinin ja co. kanssa, vaikka presidentin rooli olisikin switchattu päälle. Sama pätee tähän Amnestyn Johanssonin aivopieruun. Hyvä, että Amnestyn "pääkonttori" on ehtinyt jo toteamaan, ettei ikinä käyttäisi noin tökeröä tekstiä mistään valtiosta.
Vähän paha on Israelin neuvotella sellaisten tahojen (PLO, Hamas, etc) kanssa, joiden tavoitteena on aina ollut Israelin valtion lakkauttaminen. Ei Suomikaan alkaisi neuvottelemaan vaikkapa saamelaisten kanssa näiden itsenäistymisestä, jos itsenäisen Lapin lisäksi olennaisena vaatimuksena olisi tunkeilijoiden, siis Suomen itsenäisyyden eliminointi.
Viimeksi vuonna 2000 Camp Davidissa palestiinalaisille oli tarjolla itsenäinen valtio. Arafat paljasti kieltäytymisellään sen, että arabien tavoitteena on ensisijassa judenfrei Lähi-Itä. Kyllähän Suomikin tarttui mahdollisuuteen itsenäistyä heti kun mahdollista, vaikka ei saatukaan kaikkia niitä Karjalan alueita, joita oli haikailtu. Jos Arafat olisi ollut tolkuissaan, niin alueella olisi ollut jo 10 vuotta itsenäinen Palestiina ja itsenäinen Israel.
Harva viitsii muistaa, että sadattuhannet juutalaiset on jo karkoitettu alueen valtioista menneinä vuosikymmeninä, mutta vielä arabeilla on tämä viimeinen etappi työn alla... Samalla saadaan viimeisetkin länsimaisuuden rippeet pois alueelta ja tilalle se ah niin ihana Sharia-laki.
PS. Gazan saartoon on osallistunut myös Egypti. Kumma kun sinne päin ei kritiikkiä muisteta lähettää...
Tuota noin..
Amnestyhän on olevinaan ihmisoikeusjärjestö. Viimeaikaiset Israelin toimet on tiettävästi tuomittu jo jenkeissä asti.
Aika outoa etteikö ihmisoikeusjärjestö kritisosi maata joka harjoittaa avointa piirityssotaa toista maata vastaan.
Oli se sota sitten oikeutettu tai ei, ehkä se on kuitenkin parempi että välillä joku jotain möläyttää.
Ne ei nimittäin todellakaan ole mitään diplomatian kukkasia, mitä Israel naapureilleen jakelee. Se on tuossa maanosassa ilmeisesti perintönä että vastustaja kyykkyyn.
Jos...
Jos joku kirjoittaisi Israelin naapurivaltioista (jostain Somaliasta nyt puhumattakaan) samaan sävyyn kuin Johannson niin silloin DEMLAlainen oikeusjärjestelmämme olisi heti Mika Ilmanin johdolla haastamassa oikeuteen. Ja masinoisivat myös tuomion. Sen sijaan tällä kirjoituksella Johansson todennäköisesti hankki itselleen kutsun Linnanjuhliin sekä mahdollisesti myös suojatyöpaikan jossain Oikeusministeriössä, tms.
Juutalaiset pitävät USA:ta leikkikenttänään
He ovat miehittäneet kaikki washingtonin avainvirat. He omistavat median, elokuvateollisuuden, osan mahtavasta aseteollisuudesta, osan suurpankeista, heillä on monopoli dollarin painamiseen FED in kautta, joka on yksityinen yritys, sekin pääosin juutalaisten omistama. FED on kaiken kontrollin yläpuolella, IRS, kongressi ei voi sille mitään, sitä ei koskaan ole auditoitu.
Mielestäni ei ole suuri ihme että kaikki ihmiset pidä näiden tahojen puuhasteluista, ei kannata hirveästi ihmetellä jos matkan varrella on tullut muutamia vihamiehiä. USA imperiumilla on mm. 140 eri maassa 700 sotilastukikohtaa
http://whistleblowers.freehosting.net/federal_power.htm
"he ovat..."
Siinäpä taas malliesimerkki tästä Suomessakin suositusta juutalaisten demonisoinnista. Ei siis keskitytä valtioon nimeltä Israel, vaan rotuopillisessa hengessä hyökätään alta aikayksikön kaikkia ko. uskonnon edustajia vastaan.
Way to go, te kaikki salaliittofanit ja rotuoppien kannattajat !
Tyypillinen tapaus
Tundra Tabloids edustaa räikeintä israelilais-amerikkalaista arabi- ja ennen kaikkea muslimivastaista propagandaa. Sinne on kerätty linkkejä rasistisille sivustoille, kuten hollantilaisen Geert Wildersin. Sen ainoa tavoite on puolustaa kaikkea, mitä Israelin valtio tekee, ja mustamaalata ne, jotka arvostelevat sen toimia ja leimata heidät juutalaisvastaisiksi. Tämän "kunnian" on saanut mm. Erkki Tuomioja. Mainittakoon, että "nilkki" ei ole englanniksi "scum", joka tarkoittaa pohjasakkaa tai yleensä saastaa, vaan lähinnä "yucky", siis inhottava, vastenmielinen. Ja että niinkö ei saisi Israelista sanoa?
No eikö saisi ihan suoraan sanoa
että SAASTAA?
Jos jonkun valtion toiminta on saastaista, se olisi kyllä silloin "filthy action" ja valtio olisi "filthy state."
Mielestäni "nilkki" on kylläkin "scoundrel."
Totuus sattuu ?
Totuus sattuu, niinhän se on. Tämä rasistiksi nimeämäsi Wilders on nimetty Europarlamentin vuosittain jakaman Saharov-palkinnon saajaehdokkaaksi tänä kesänä. Saharov-palkinto on Euroopan parlamentin vuosittain myöntämä palkinto ihmisoikeuksien ja mielipiteenvapauden hyväksi tehdystä työstä maailmassa.
Tundra Tabloids kirjoittaa asiaa ja tiedän kyllä , että etenkin vihervasureiden on vaikeaa tunnustaa tosiasioita, vaikka ne tuotaisiin eteen kultalautasella.
Wilders on nimetty
Wilders on nimetty Saharov-palkinnon saajaehdokkaaksi. Aivan, ja nimeäjä on hänen oma puolueensa PVV. Kaikki muut vastustavat.
Tundra Tabloid on yksi uusoikeistolaisen yhteenliittymän vääristelyyn ja vihankylvöön erikoistunut verkkosivusto. Tosiasioista se ei piittaa pätkääkään.
Ovatko Suomen Juutalaiset Suomelle turva ja rikkaus ?
Suomessa on kuulemma paljon juutalaisverta, enemman kuin tulisi ajatelleeksikaan. Sanotaan etta se olisi siunaus "Se joka minun silmateraani (kansaani) siunaa - tulee siunatuksi". Puhutaanko nyt Israelista vai kaikesta kansasta, niistakin jotka ovat "pakolaisina" muissa maissa ?
Katkera totuus
Israelin valtio pyrkii kaikin keinoin luomaan julkisuuskuvaa, jossa se samastuu juutalaisiin. Näin se voi torjua kaiken itseensä kohdistuvan arvostelun juutalaisvastaisuutena. Maailman juutalaiset - suomalaisetkaan - eivät suinkaan ole yksimielisesti tämän näkemyksen takana, mutta heidän on erittäin vaikea esittää avoimesti mielipiteitään, koska Israelin historiallinen merkitys on heille niin valtava. On liian tuskallista tunnustaa, että Israel on tosiasiassa Yhdysvaltojen enklaavi, jonka muodolliset johtajat ovat pelkkiä maksettuja imperiumin käskyläisiä.
Tulipa vaikea kommentoitava..
Ei paljon herää sympatiaa kyseiselle Amnestyn hepulle, mutta tämä Natsi-kortti alkaa mennä jo vanhaksi.
Ai Israelia ei saa arvostella? Miksei? Joku edustaja tänne kertomaan miksei heidän maatansa ja politiikkaansa saa arvostella? Perhana me saamme arvostella muslimeja (tietyillä varauksilla), mutta juutalaiset ovat pyhää? Eikä tässä edes puhuta juutalaisista vaan Israelista. Vähän sama kun Irak olisi kaikki maailman muslimit?
Israelilaiset ovat kyllä niitä "järkeviä" jos semmoisia haluaa Lähi-Idästä etsiä, mutta voisiko ne lopeta hyppivän loukkaantuneena seinille aina kun joku hörhö kirjoittaa jotain... Mooses sentään..
Siionistien primitiivireaktiot
On niin, etteivät juutalaiset ole vielä toipuneet toisen maailmansodan aikaisista ja siionistit yrittävät rakentamalla rakentaa noin 120 kansallisuudesta kansaa. Näille marksilaisille ateisteille kelpaa jumalakin välikappaleeksi epäraamatullisen valtion ylösrakentamiseksi.
Israelissa on tervettäkin ajattelua, joka ei pääse läpi oman sotasensuurin, evankelisten kristittyjen eikä virkadiplomatian tai The Jerusalem Postin paksun turpeen läpi.
Suomenkin kokoomuslaiset saisivat oppia lukemaan myös Haaretzia.
Siionistien primitiivireaktiot
On niin, etteivät juutalaiset ole vielä toipuneet toisen maailmansodan aikaisista ja siionistit yrittävät rakentamalla rakentaa noin 120 kansallisuudesta kansaa. Näille marksilaisille ateisteille kelpaa jumalakin välikappaleeksi epäraamatullisen valtion ylösrakentamiseksi.
Israelissa on tervettäkin ajattelua, joka ei pääse läpi oman sotasensuurin, evankelisten kristittyjen eikä virkadiplomatian tai The Jerusalem Postin paksun turpeen läpi.
Suomenkin kokoomuslaiset saisivat oppia lukemaan myös Haaretzia.