Yle ei näytä koripallon EM-kisojen jatko-otteluita, vaikka Suomi raivasi tiensä 12 parhaan maan joukkoon. Yle Urheilun päällikön Markku Jylhäsalon mukaan syynä ovat esitysoikeudet, joita Ylellä ei ole.
– Selvitimme jo aikanaan, voisimmeko näyttää otteluita. Oikeudet oli kuitenkin myyty Nelonen-Viasat –akselille. Emme pysty käsittelemään koripalloa muuten kuin raportoimalla Urheiluruudussa, Jylhäsalo kertoo.
Suomen joukkue on pärjännyt historiallisen hyvin, ja Ylellä on julkisen palvelu tehtävä. Eikö tässä mielessä olisi ollut perusteltua näyttää otteluita?
– Olemme selvittäneet mahdollisuuksia aikanaan, jo ennen kuin Suomi selvisi kilpailuihin. Kun joku on hankkinut oikeudet, niin yhtiö pitää niistä kiinni. Ja noin laajemmin, eihän Yle voi olla millään mukana jokaisessa urheilutapahtumassa, jossa Suomi saattaa pärjätä, Jylhäsalo sanoo.
– Jos oikeudet olisi ollut mahdollista hankkia, olisimme neuvotelleet niistä.
Oletteko olleet lähiaikoina yhteydessä Neloseen esitysoikeuksista?
- Emme, koska oikeuksia ei ole kaupan. Näytämme kuitenkin lentopallon EM-kilpailuja, kun ne alkavat, Jylhäsalo toteaa.
Suomen pelit jatkuvat torstaina Venäjää vastaan. Myöhemmin Suomi kohtaa Georgian ja Slovenian. Ottelut ovat nähtävissä Nelonen Sport Prolla.

Kommentit
Hyvä noin.
Miksi maksaa moisesta, varsinkin kun Yle itkee rahanpuutetta!
Niin-noh..
Miksi näytellä kaiken maailman muita turhia lajeja. Henkilökohtaisesti minua se ei haittaa, saisivat pistää kaikki maksujen taakse.
YLE omisti pitkään koripallo oikeudet, eikä näyttänyt mitään kisoja. Sitten nelonen hamstrasi niitä ja nyt vihkoinkin kun Suomi on kisoissa voi katsoa.