"Suomi yllätti USA:n", otsikoi kanadalainen Toronto Star Suomen eilistä 4-1-voittoa Yhdysvalloista jääkiekon alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruuskilpailuissa. Voitto herättää sikäli hämmästystä, että USA on kivenkova joukkue ja Suomi kärsi ensimmäisessä ottelussaan 8-1-rökäletappion Kanadalle.
- Kun näkee 8-1-tuloksen, luulee toisinaan itsekin pystyvän samaan, mutta täytyy antaa heille tunnustusta, Yhdysvaltain valmentaja Dean Blais sanoi Toronto Starille. Blais valmensi jenkit maailmanmestaruuteen kaksi vuotta sitten.
Kanadalaisyleisö tuki vahvasti suomalaisia. Henki on se, että kuka tahansa USA:ta vastaan pelaa, saa paikallisen yleisön tuen.
Suomen maaleista kaksi teki Joel Armia. Mikael Granlund ja Miikka Salomäki tekivät yhden mieheen.
Seuraavaksi Suomi kohtaa Tanskan perjantaina. Katso ottelutulokset ja kisojen ohjelma täältä.

Kommentit
no mikä täs taas on kummallista
tahallaan hävisivät kanukeille. Ihan normaalia toimintaa.
Ei uutta
Yli 40 vuotta lätkää seuranneena voi vain todeta, että Suomen lätkäjoukkueet ovat yleensä pelanneet hyvin epätasaisesti. Siis häviämisissä ja voitoissa on ollut kummallista epäsuhtaa.
Tästä eteenpäin riittää,
että klopit voittavat kaikki jäljellä olevat ottelunsa.