Pikkuleijonien ykkösketjun hyökkääjän Teemu Pulkkisen ketsuppipullo räjähti auki kolmannessa erässä, kun Suomi murjoi Tanskan 10–1 ja varmisti paikkansa alle 20-vuotiaiden MM-kisojen puolivälierissä.
Pulkkinen oli pelannut turnauksessa kahdeksan erää ilman maalia. Tanska-ottelun kolmannessa erässä alkoi tapahtua: Pulkkinen takoi neljä maalia kellonlyönneillä 44.14, 48.26, 57.48 ja 59.56. Myös viides oli lähellä, mutta viimeisen sekunnin yritystä ei tuomaritarkastuksessa katsottu maaliksi.
–Alkuun tuntui ettei mikään mennyt sisään, lopussa meni kaikki. Se viimeinen maali olisi kyllä ollut jo ylilyönti, sanoo Pulkkinen Jääkiekkoliiton haastattelussa.
Pulkkisen mukaan numerot olivat kuitenkin liian komeat.
–Meni vähän sooloiluksi, ei oltu tarpeeksi nöyriä. Jatkossa pitää pelata paremmin ja lyhentää vaihtoja, niin saamme tiiviimmän rytmin peliin.
Yksitoista Suomen pelaajaa napsi pisteitä. Pulkkisen lisäksi tehokkaimmat olivat Miikka Salomäki (2+2) ja Mikael Granlund (0+4).
Jääkiekkoliiton mukaan Kanada on varmistanut alkusarja B:n voiton jo ennen lauantain kahta viimeistä ottelua. Kanada etenee suoraan välieriin.
Suomi ja Tshekki sijoittuvat alkulohkossa sijoille 2 ja 3. Joukkueiden keskinäinen järjestys selviää lauantaina, kun ne ottavat yhteen kello 23 Suomen aikaa alkavassa ottelussa.
