- Alussa oli pientä hermostuneisuutta. Flippi jäi kaksoiseksi, ja salchow tuli vähän käsikosketuksella. Loppua kohti sain taas hyvän fiiliksen, ja mielestäni kokonaisuus oli tosi hyvä, Korpi kertaa Ylelle.
Mitali on toistaiseksi 23-vuotiaan suomalaisen uran kirkkain, sillä hän on aiemmin yltänyt EM-pronssiin vuosina 2007 ja 2011.
Euroopan mestaruuden pokkasi ylivoimaisesti jälleen italialainen Carolina Kostner yhteispisteillä 183,55. Korven yhteispisteet olivat 166,94. Kolmanneksi tuli georgialainen Elene Gedevanishvili yhteispisteillä 165,93.

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Että PRONSSIAko?
Ilsanomat kertoo hopeasta kuin juttukin?
tillsvidare
...toistaiseksi 23-vuotias.
Olis pärjänny
Miss Suomi- kisassa paremmin. On luultavasti joku diili että ei saa osallistua, olis jo ainakin viides missivuosi menossa. Ja tää ei tarkoita että muut olis niin huonoja.
Ei tarvetta sukupuolitesteihin
Ennen vanhaan oli lajina kaunoluistelu ja menestyessään tytöt niiasivat ja pojat pokkasivat, jos pääsivät palkintoa vastaanottamaan. Nyt kaikki pokkaavat, mutta siitä huolimatta Kiiran kohdalla ei herää epäilystä, etteikö kyseessä olisi pesunkestävä blondi.
Huippu-urheilija
EM- hopealla Kiira nosti itsensä myös lopulta huippu-urheilijaksi. Kaksi EM- pronssia ja hopea on kova saavutus missä lajissa tahansa, jää useimmilta suomalaisilta urheilijoilta haaveeksi. Arvokisavoitto puuttuu, mutta määrä alkaa jo korvata laatua. Ja se voittokin on saavutettavissa.