Suomalaiskuljettaja Kimi Räikkönen on ajanut nopeimman kierrosajan Malesian Grand Prix -kilpailujen aika-ajojen toisessa osiossa. Autosport-lehden mukaan Räikkösen aika oli kierroksella 1 minuutti ja 36,71 sekuntia.
Räikkönen starttaa sunnuntain kisaan 10. lähtöruudusta.
Näin ollen Räikkönen etenee aika-ajojen viimeiseen, 10 kilpailijan osuuteen.
Onnistuminen aika-ajojen toisella kierroksella voi jäädä laihaksi lohduksi, sillä Räikkönen putoaa viisi sijaa, sillä hänen autoonsa vaihdettiin perjantaina vaihdelaatikko.
Lotuksella oli epäonnea myös yön aikana, kun tulipalo syttyi tallin tiloissa. Autosport kertoo, että muun muassa yksi Räikkösen varakypäristä tuhoutui.
Henkilöt:

