Lauantai 28.5.2016

Surullistakin suomalaista urheiluhistoriaa, päitä vadille?

Jaa artikkeli:
Luotu: 
6.1.2016 21:24
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Kuva
|

Suomessa on tiistaina ja keskiviikkona juhlittu jääkiekon nuorten MM-kultaa. Siinä sivussa harva edes muisti Keski-Euroopan mäkiviikkoa, joka vuosikymmenten ajan hallitsi Suomessa urheilu-uutisointia joulusta loppiaiseen.

Mäkiviikon päätöskisan Bischofshofenissa ovat voittaneet suomalaisista Eino Kirjonen, Veikko Kankkonen, Kari Ylianttila, Pentti Kokkonen, Tuomo Ylipulli, Matti Nykänen, Toni Nieminen ja Janne Ahonen. Suuruuden aikoja muistellessa hämmästyttää, ettei yksikään suomalaishyppääjä ollut mukana Bischofshofenin kisassa tänä vuonna.

Suomen ainoat edustajat Ville Larinto ja Andreas Alamommo jäivät karsintaan. Larinto oli karsinnassa 42:s ja Alamommo jaetusti viimeinen.

Suomen kaltaisessa mäkihyppymaassa moinen tulos on katastrofi. Alas on tultu ja lujaa.

Mäkihyppyihmiset eivät enää osaa markkinoida lajiaan julkisuudessa. Rahaa ei ole tarpeeksi ja suomalaiset urheilujohtajat, kuten Mika Kojonkoski keskittyvät jaarittelemaan mediassa, että eteenpäin on mäkihypyssä menty, vaikka tällä kaudella syöksykierre on ollut entistä syvempi.

Ville Larinto ja Harri Olli olivat muutamia vuosia sitten vielä kovan luokan hyppääjiä. Lauri Asikaisessa on potentiaalia. Henkisellä puolella kaikki ei vain näytä olevan kunnossa.

Mäkihyppy on muutamassa vuodessa kehittynyt paljon. Suomessa valmennus on pudonnut kelkasta. Voidaan kysyä, onko Jani Klinga pätevä valmentaja maajoukkueelle? Onko Kari Ylianttila pätevä valmennuspäällikkö? Miksi Kojonkosken kaltainen päteväksi kehuttu henkilö ei saa kehityskäyrää nousemaan?

Kyse on tulosurheilusta. Vastaus työn onnistumisesta nähtiin Bischofshofenissa.

Suomi tarvitsee apua ulkomailta ja pikaisesti. Muutoin mäkihyppy on vaarassa kuolla Suomesta kokonaan.

Bischofshofenin kisan ja mäkiviikon voitti Slovenian Peter Prevc, joka on kotimaassaan kansallisankari kuin Janne Ahonen Suomessa aikoinaan. Prevc on historian toinen mäkiviikon slovenialaisvoittaja. Primoz Peterka voitti 1997.

Prevc voitti mäkiviikolla peräti kolme osakilpailua, kuten Matti Nykänen 1988 ja Toni Nieminen 1992. Oberstdorfissa voitti Saksan Severin Freund, joka oli mäkiviikolla toinen.

Itävallan seitsemän vuoden voittoputki mäkiviikolla katkesi. Prevcia edeltänyt ei-itävaltalainen voittaja oli Janne Ahonen 2008.

Jaa artikkeli:

Kommentit

Petri Ollila

Itsekin Suomen Veteraanimäkihyppääjien Killan jäsenenä olen asiasta todella suruissani. Niukat resurssit vaikuttavat menestykseen ja huono menestys lajin harrastajamääriin. Kun tämä negtiivinen kierre on päässyt alkuun sitä on vaikeata katkaista. Mäkihypyn saaminen kansainväliselle tasolle vaatii enemmän resursseja kuin mitä sen alasajossa on säästetty. Tuhottu on niin paljon, että edessä on pitkä tie. Tarvitaan pitkän tähtäyksen ohjelma, jossa otetaan huomioon hyppääjät 7-vuotiaista huipulle, ja koko kehityskaaren hyödyllisyys kaupallisille toimijoille.

Tapani Moilanen

Viinan puutetta ja harjoittelun.Eikö Matti Nykänen nuorena 12 vuotiaana kossina hypännyt itsekseen suurmäessä.Nykyään vaan viritellään kaiken maailman aitoja ja vaijereita että ei pääsisi hyppäämään.