Torstai 28.7.2016

Kimi Räikkösen uran viimeinen kausi? Tässä ovat seuraajaehdokkaat

Jaa artikkeli:
Luotu: 
15.3.2016 15:03
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva
|

Kimi Räikkönen menestyi Ferrarilla 2014-15 vaatimattomasti, mutta sai tallilta vielä sopimuksen kaudelle 2016. Ferrari päätti jatkaa yhteistyötä, koska Räikkönen tuo tiimiin harmoniaa. Ykköstähti Sebastian Vettel tulee Kimin kanssa hyvin toimeen ja kuljettajien keskinäinen rauha tuo parempia tuloksia.

Räikkönen ei ole suunnitellut F1-uransa lopettamista. Hän haluaisi jatkaa myös 2017.

Ferrari on valmis jatkamaan yhteistyötä tämän kauden jälkeenkin, jos Räikkösen tulokset vastaavat odotuksia. Räikkösen tulisi varmistaa Ferrarille mahdollisimman paljon pisteitä merkkimestaruustaistoon ja mielellään viedä myös pisteitä pois Mercedeksen Lewis Hamiltonilta ja Nico Rosbergilta, jos auton suorituskyky siihen riittää.

Ferrarilla kellotettiin Barcelonan testeissä pohja-aikoja, mutta Mercedes ei välttämättä näyttänyt todellista nopeuttaan. Selvyyttä Mercedeksen ja Ferrarin välisestä kilpailuasetelmasta saadaan vasta ensi viikonloppuna Melbournessa.

Mikäli Räikkösen kausi on yhtä vaatimaton kuin 2015, saattaa hänen F1-uransa päättyä. Mikään salaisuus ei ole, että Ferrari kartoittaa Räikkösen paikalle jo nuorempia ajajia. Syksyllä 37 vuotta täyttävällä Räikkösellä ei ikänsä puolestakaan ole montaa vuotta jäljellä huippu-urheilussa.

Räikkösen tilalle ovat ehdolla Max Verstappen, Valtteri Bottas ja Daniel Ricciardo. Vettelillä lienee sananvaltaa, kuka heistä valitaan, jos yhteistyötä Räikkösen kanssa ei enää jatketa.

Verstappen, 18, on Formula ykkösten merkittävin lupaus. Hän selvisi debyyttikautensa haasteista Toro Rosso-tallissa hyvin. Ferrari on valmis hankkimaan hänet Red Bullin palveluksesta isollakin rahalla.

Ricciardo, 26, päihitti Vettelin 2014 Red Bullilla. Vettel päätti siitä syystä vaihtaa maisemia ja sai paikan Ferrarilta, kun Fernando Alonsosta haluttiin eroon. Ferrari arvostaa Ricciardon taidot korkealle, mutta on toinen juttu, haluaisiko Vettel hänet enää tallikaverikseen.

Bottas, 26, ajaa vielä Williamsilla, mutta on ollut niin Mercedeksen kuin Ferrarinkin kiikarissa. Bottas on jo nopeutensa todistanut. Suomesta ja suomalaisista pitävälle Vettelille hän voisi olla mieluisin vaihtoehto harmonian takia.

Lewis Hamilton keskusteli Fernando Alonson mukaan Ferrarin kanssa 2014, mutta sopimusta ei syntynyt. Ferrari tuskin haluaa Hamiltonin riveihinsä, jos Vettel pysyy tallissa. Kahden supertähden kilpailuttaminen samassa tallissa tuottaa perinteisesti ongelmia.

Yritykset: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

Matti Hemmi

Vaikuttaa siltä, että Räikkönen Allisonin kanssa on vihdoin viimein saanut tallin tekniikan kaverit ymmärtämään mitä auton ohjattavuudelta haluaa. Barcelonan testit kertoivat asian selvästi. Kimi oli Ferrarillaan nopein. Silti myös tämänkään uutisen toimittaja Palojärvi, ei suomalaiseen tapaan arvosta miestä.

Vettel osaa ajaa kovaa vaikka pärekorilla, mutta auton kehittäjänä Kimi on todellinen ammattilainen.
Oletteko unohtaneet mitä Räikkönen Lotuksella teki? Ensimmäinen kisa ja voitto!

Mielenkiintoista nähdä, kestääkö poikien, Sebin ja Kimin ystävyys jos Kimi alkaa voittaa jatkuvasti?