
MTV3 tulee televisioimaan kaikki miesten Euro Hockey Tourin kamppailut. Kanavan tiedottajan Kirsi Valastin mukaan ottelut tulevat näkymään pääsääntöisesti maksullisella MTV3 Max-kanavalla. Maksullisten otteluiden osuutta kaikista peleistä ei paljasteta vielä tässä vaiheessa.
Yle vastaa jatkossakin MM-kisojen televisioinnista.
MTV3 lupaa, että nelivuotinen sopimus tuo näkyvyyttä myös naisten ja nuorten maajoukkueille. Tarjontaa täydentävät erilaiset makasiiniohjelmat ja erikoislähetykset.
MTV3 MAX –maksukorttiasiakkaita on tällä hetkellä yli 400 000, mikä tarkoittaa kanavan mukaan noin 900 000 potentiaalista katselijaa.

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
ylimääräiset maksut
Tähän ollaan yhä enemmän menossa: kaupallisten kanavien "ilmaiset" eli mainosrahoitteiset kanavat lähettävät yhä tyhjänpäiväisempää ohjelmaa ja kaikki kiinnostava sisältö pannaan maksukorttien taakse. Maailmalla on nähty jo sekin, että erityisen kiinnostavat tapahtumat, kuten MM-kisat vaativat vielä extrakortin eli lisämaksun maksun päälle. Miksi muuten toimilupa ylipäänsä sitten annetaan MTV3:lle ja neloselle tulevaisuudessa, jos ne eivät tuota todellista tarjontaa. Silkkaa rahastusta minun mielestäni.
Olisi kansalaisille sittenkin fiksumpaa maksaa Ylelle vaikka verovaroista hieman enemmän, jotta saataisiin kaikki kisat jokaisen kansalaisen nähtäviksi. Porno- ja muut roskaohjelmat voivat pysyä korttien takana.
I agree
Niinpä nuo ilmaiskanavat ovat täynnä vaan parisuhdesoopaa ja pseudo-dokkareita friikeistä.
Ylekin vaan lähettää puskakomedioita ja tyhjänpäivästä lässytystä, Yle on menettänyt kriittisyytensä. Ja muutenkin Ylen painopiste näyttää olevan se, että ruotsinkielisten palveluja lisätään (SVT alkaa näkyä syksyllä ent. nuorisokanavan paikalla) ja suomalaisten huononnetaan.
Huono juttu toi pelien siirtyminen Maxille, selostajana toimii täysin kyvytön Mika Saukkonen.
Mutta näin tää etenee, hyvä ohjelmat lue urheilu ja uutuussarjat siirtyvät maksulliseksi ja ilmaiskanaville jää uusinnat ja muu p*ska.
Jipii
Hyvä eipä tarvitse töllätä jääkiekkoa, Kummola on taas tyrinyt ja pahanpäväisesti. Tuskin lisää jääkikon katsojia halleissa .KANTAA BOIKOTOIDA .
Siitä vaan - en maksa.
Siitä vaan - en maksa.
leijonien peleistä maksullisia
Yleisradion toiminta on mitä törkeintä ylimielisyyttä osoittavaa. On ollut pitemmän aikaa havattavissa, että yleisradio ei piittaa niistä velvoitteista joita sille yhteiskunta on asettanut. Urheilu on yksi niistä alueista joihin yleisradio suhtautuu hyvin ylimielisesti. Kaikki tärkeät urheilutapahtumat on seurattava maksukanavalta. Muutos on erittäin selvästi tapahtunut nykyisen johdon aika. Mielestäni koko vanha yleisradio ja kaikki sen toiminnat olisi ajettava alas ja siirryttävä puhtaasti maksulliseen toimintaa. Näin taattaisiin se, että maksat vain siitä mikä kiinnostaa ja saisit laadukasta ohjelmaa.
Niijjust!
"Urheilu on yksi niistä alueista joihin yleisradio suhtautuu hyvin ylimielisesti. Kaikki tärkeät urheilutapahtumat on seurattava maksukanavalta."
Niinku lätkän MM-, futiksen EM- ja olympiakisat! On se törkeää!
voi voi seppojuhani
Kyllähän YLE ostaisi vastakin oikeuksia julkiselle kanavalle, jos sille annettaisiin siihen varat. Mutta sitähän eivät poliitikot enää halua. Kyse on siitä, että vaalirahoitetut päättäjät hoitavat bisneksiä toisaalta maksukanaville ja toisaalta lajiliitoille. Ihmeellistä on, että ensin valtio verorahoistaan tukee tolkuttomasti lajiliittoja, jotka sen jälkeen rahastavat veronmaksajilta vielä pelitkin moneen kertaan.