Jalkapallon EM-kisojen A-lohkon avauspäivän myöhäisemmässä ottelussa kohtaavat lohkon suosikiksi nostettu Venäjä ja Tsekki.
Molempien joukkueiden 10-paitoja kantavat toisilleen hyvin tutut pienet väkkärät. Tsekin Tomás Rosicky ja Venäjän Andrei Arshavin ovat pelanneet yhdessä englantilaisen Arsenalin joukkueessa.
Kummallakin on EM-kisoissa erittäin tärkeä rooli joukkueensa hyökkäyspelin onnistumisessa.
-Andrei on edelleen maajoukkueen avainpelaaja, Rosicky kuvailee entistä seuratoveriaan Uefa.comin haastattelussa
-Hän tulee olemaan todella vaarallinen.
Rosicky itse pelasi kuluneella kaudella edelleen Arsenalissa. Arshavin puolestaan siirtyi keväällä lontoolaisjoukkueesta lainalle FC Zenit Pietariin.
-Venäjä on lohkon suosikki. Vaikein ottelumme on heti ensimmäisenä.
Rosickyn pelaaminen ensimmäisessä ottelussa oli vaakalaudalla pohjevamman vuoksi. Tsekin lääkärin mukaan mies on kuitenkin pelikunnossa illalla joukkueensa avausottelussa.
31-vuotias Rosicky on joukkueensa kokeneimpia pelaajia ja hänen useat loukkaantumisensa ovat herättäneet keskustelua miehen paikkojen kestävyydestä.
-Aika tosiaan rientää, mutta en ole vielä niin vanha, Rosicky kommentoi Goal.com:in mukaan.
-Uskon pelaavani vielä seuraavissakin EM-kisoissa.
Arshavin osaa myöskin antaa arvoa tällä kertaa vastustajan riveissä kentälle juoksevan Rosickyn taidoille.
-Tomas on todella hyvä pelaaja. Hän näkee koko kentän ja on hyvä syöttelijä, Arshavin kertoi Uefa.com:ille.
Oman joukkueensa mahdollisuuksista Arshavin on hieman kryptinen.
-Voimme voittaa tai hävitä jokaiselle joukkueelle.
Arshavinin mielestä Venäjältä puuttuu tarvittavaa nopeutta, mutta joukkue on taitava ja pelannut kauan yhdessä.
Tänään klo 21.45 Venäjä - Tsekki (TV1 klo 21.30 - 23.50)
Lue Uuden Suomen EM-ennakko tästä.
Katso kisojen otteluohjelma tästä.

