Sunnuntai 27.5.2012

Harri Olli lopetti mykkäkoulun: ”Ei ollut meikäläisen kisat”

Luotu: 
27.2.2009 20:49
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Harri Olli.

Sveitsin Andreas Küttel nappasi suurmäen MM-kullan Liberecin tynkäkisassa. Kisa typistyi yhden kierroksen mittaiseksi, kun sankka lumisade keskeytti toisen kierroksen kaksi kertaa.

Küttel päihitti Saksan Martin Schmittin niukasti 0,4 pisteellä. Norjan Anders Jacobsen hävisi Küttelille 1,8 pistettä ja otti MM-pronssia.

Suomalaisten kisa meni pahasti alakanttiin. Matti Hautamäki oli 11:s, Ville Larinto 12:s, Harri Olli 21:s ja Kalle Keituri 31:s.

Harri Ollin mediahiljaisuus loppui kahden hypyn jälkeen. Olli oli kisasuorituksiinsa pettynyt.

- Ei ollut meikäläisen kisat, Olli totesi Ylen haastattelussa.

Ollin kolmas hyppy kantoi vain 89,5 metriä, mutta aikakirjoihin jää ensimmäinen, 122,5 metriä kantanut hyppy.

Henkilöt: 
Paikat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Liike

En olisi varmaan saanut tänä iltana unen päästä kiinni, elleivät toimittajat olisi voineet välittää suomalaisille Harri Ollin sanoja: "Ei ollut meikäläisen kisat".

Myönnän kyllä, että on kohteliasta yrittää vastata kyselijöiden merkityksettömiinkin kyvymyksiin jotakin, mutta Harri Olli vaikuttaa perusluonteeltaan aika vähäpuheiselta mieheltä. Siksi tuntuu liioitellulta, että monet toimittajat ovat suurennelleet hänen vaitonaisuuttaan epäonnistumisen jälkeen niin valtavasti. Antaisivat olla rauhassa, jos toisella ei ole mitään merkittävää sanottavaa.

Toisaalta, Olli voisi Hiihtoliiton kustannuksella lähettää jokaisen hyppynsä jälkeen jo kisamontusta jokaiselle suomalaiselle urheilutoimittajalle ryhmälähetyksenä valmiin tekstiviestin: "Tämä hyppy oli taitojeni, kuntoni ja olosuhteiden mukainen. Ystävällisin terveisin, Harri Olli". Niin mediaystävällinen ei kukaan muu hyppääjä ole, joten toimittajien luulisi olevan tyytyväisiä.

Haukka

Tuntuu siltä, että pitää olla "pikkasen" kapinallinen persoona tai muuten vietävissä ollakseen Suomen paras hyppääjä. Historia näyttää jälleen toistavan itseään. Hatun nosto hyville treenaajille ja suorituksille, mutta kyllä meikälänen saisi aika nopiaan kenkää töistä, jos alkaisi käyttäytyä, kuin eräät mäkimiehet... perkeles. Joskus hävettää olla nuori suomalainen muiden joukossa.