Urheilun kansainvälinen vetoomustuomioistuin CAS on kumonnut ampumahiihtäjä Kaisa Variksen elinikäisen kilpailukiellon. CAS:n mukaan Variksen B-dopingnäytteen analysoinnissa tapahtui virhe.
Varis antoi epo-hormonia sisältäneen dopingnäytteen Oberhofin maailmancupin kilpailussa tammikuussa 2008. Käry oli Variksen uran toinen. Varis kärysi Italian Val Di Fiemmen MM-kisoissa vuonna 2003.
Varis sai tuolloin kahden vuoden kilpailukiellon kilpailun ulkopuolisessa dopingtestissä antamastaan dopingnäytteestä.
Näytteen todettiin sisältäneen epo-hormonia
Kansainvälisen ampumahiihtoliiton IBU:n sääntöjen mukaan toisesta kärystä seuraa elinikäinen kilpailukielto.
Henkilöt:

Kommentit
Ensi talvenahan on olympialaiset Vancouverissa
Ei kyllä tervekään suomalainen pystyisi odottelemaan kisapäivien aamu-uutisia ilman nitroja, jos Kaisa Varis osallistuisi olympialaisiin. Varsinkaan, jos jonakin iltana kerrottaisiin, että yksi ampumahiihtäjä on jäänyt kiinni dopingista ja hänen nimensä kerrotaan seuraavana aamuna.
Aiheeseen liittyen: Frankfurter Allgemeine uutisoi toissa päivänä, että viiden hiihtäjän viime talvena antamien näytteiden perusteella heitä epäiltiin vahvasti dopingin käytöstä. Sattumoisin kävi kuitenkin niin, että laboratorio, jossa näytteitä säilytettiin, oli tuhonnut B-näytteet, koska niiden normaalia pidempää säilyttämistä ei vaadittu ajoissa. Siispä juttu raukesi, koska FIS ei voi eikä uskalla syyttää urheilijoita ilman B-näytettä. Urheilijoista kerrottiin, että "kaikki heistä eivät olleet venäläisiä" ja he olivat mukana tämän vuoden MM-kisoissa.
Linkki saksankieliseen juttuun: http://www.faz.net/s/RubCBF8402E577F4A618A28E1C67A632537/Doc~E7CCDFE69DC...
Kaisa on viaton!
Olisikohan Kaisalla aihetta kysellä aiheettomasta kilpailukiellosta johtuneiden menetettyjen tulojen perään? Hyvä Kaisa!
Eipä taida viaton olla.
Eipä taida viaton olla. Variksen B-näyte analysoitiin ilman Variksen tai hänen edustajansa läsnäoloa. Sääntöjen mukaan hänellä ja hänen edustajallaan olisi ollut oikeus olla paikalla. Muuta virhettä analyysissä tuskin tapahtui, jos et mitään salaliittoteoriaa ala vääntämään.
Toivottavasti Varis ei enää koskaan hiihdä kisoissa. Suomen maine kärsii edelleen näistä dopingin väärinkäyttäjistä. Kun vähän aikaa sitten naiset menestyivät hyvin hiihdossa, niin lukaisin huvikseni paria ulkomaista urheilujulkaisua. Kommenteista huomasti selvästi, että Suomen dopingin käytön historiaa ei oltu unohdettu. Kaikki tulevat voitotkin tulevat olemaan dopingin varjostamia vielä vuosia.
Ennuste
Ei kahta ilman kolmatta.
tsemppiä kaisa
huonoin suomalainen on se,joka omia kyttää.
Se A-näyte on edelleen
Se A-näyte on edelleen positiivinen, joten ei kai siitä ole epäselvää.
Tiettävästi laboratorio halusi tehdä B- analyysin mahdollisimman nopeasti, jottei näyte liikaa laimene. Varis taas halusi viivyttää näytteen analysointia samasta syystä.
Se ei oikeastaan ole positiivinen, vaan epävarma
A- ja B-näytteethän tutkitaan juuri siksi, etteivät tutkimukset ole ehdottoman varmoja. Samasta syystä pelkkä positiivinen A-näyte ei ole uskottava ja riittävä peruste kilpailukiellolle.