Takavuosilta tutun miljonäärisijoittajan Taito Tuunasen nimi pomppasi yllättäen esille JYPin mestaruuden jälkeen. Joukkueen valmentaja Risto Dufva halusi kiittää julkisesti ystäväänsä jäällä.
JYPin ja miljonääri Tuunasen välillä ei kuitenkaan ole taloudellista suhdetta, kertoo joukkueen myyntipäällikkö Martti Jaakonmäki Uudelle Suomelle.
- Hän on Dufvan hyvä ystävä ja mentori. Tuunanen on erittäin innokas JYP-fani ja hän on seuraillut pelejä ympäri Suomea, Jaakonmäki sanoo.
Määritelmän mukaan mentori on arvostettu, senioriasemassa oleva asiantuntija, joka tukee ja edistää kahdenkeskisessä vuorovaikutussuhteessa kehityshaluista nuorempaa työssä tai opiskelussa.
Tuunanen tienasi markka-aikana jo miljoonaomaisuuden ja heilutti yhdessä sijoittaja Kai Mäkelän kanssa muun muassa vakuutusyhtiö Sammon omistusta. Tuunasen omaisuus nousi euroissakin jo miljoonan yli. Pelkästään Alma Median osakkeilla ja Pohjois-Karjalan Kirjapainon osakkeilla Tuunasen omaisuus on kohonnut parhaimmillaan noin miljoonaan.
Takavuosien kohumiljonääri vetäytyi täysin julkisuudesta noin vuosikymmen sitten eikä anna enää haastatteluja.


Kommentit
Taito Tuunasen nimi löytyy
Taito Tuunasen nimi löytyy myös Kärppien omistajaluettelosta. 99 osaketta.
Mikä tämänkin uutisen
Mikä tämänkin uutisen ideana on? Miljonääri kannattaa Jyppiä?
Voitte samantien kirjoittaa, että köyhyysrajan alapuolella elävä ruotsalainen kannattaa Jyppiä...
Käsittämättömän
Käsittämättömän ala-arvoinen uutinen. Ei enää tällaista. Ensinnäkin herra Tuunaisen omaisuus on perin vaatimaton, noin miljoona euroa!
Onko tämä joku vitsi! Sillä hädin tuskin saa kunnon muskelivenettä. Ei tällaisilla kavereilla ole mahdollisuutta taloudellisesti vaikuttaa johonkin lätkäjengiin.
Naurettava uutinen, hävetkää.