Suomi kohtaa tänään jääkiekon MM-kisoissa USA:n ensimmäisessä pudotuspelissä. Mielissä elää hyvin vielä viime vuoden tiukka matsi, jossa Suomen Anssi Salmela otti verisesti yhteen David Backesin kanssa. Tänään miehet nähdään jälleen samassa ottelussa.
David Backes on muistellut viime vuoden tapausta USA Hockeyn sivuilla. Backesin mukaan kahden tunteellisesti latautuneen pelaajan kohtaaminen johti johonkin, jota ei kovin usein nähdä kansainvälisissä peleissä. Backesin mukaan peli oli niin tiukkaa vääntöä, että ”se [tappelu] oli jotain, joka piti tehdä”.
- Kahden kaverin mielestä piti nousta esiin joukkuetovereiden puolesta, Backes analysoi.
Päävalmentaja Ron Wilson myöntää, että Suomen joukkue on ollut aina hyvin valmistautunut ja jostain syystä onnistunut ärsyttämään USA:n pelaajia. Wilson korostaa, että USA:n on pysyttävä pois jäähyaitiosta. USA lähteekin peliin tavallista ”eurooppalaisemmalla” asenteella, Wilson paljastaa.
Backes on ehtinyt esitellä kovia otteitaan kuluvissakin MM-kisoissa. Sveitsi-pelissä Backes taklasi Sveitsin Julian Sprungerin laitaa vasten niska edellä. Sprungerille laitettiin niskatuki ja hänet vietiin pois kaukalosta paareilla.
Backes ei usko, että yhtä kovat otteet jatkuvat tämän illan pelissä. Hän kuitenkin odottaa USA:n joukkueen keskustelevan siitä, miksi Suomi on viime vuosina ollut niin vaikea voitettava.
Backes tunnetaan NHL:ssä erittäin ahkerana taklaajana. Jäähyminuuttejakin mies yleensä kerää reippaasti.
