Sunnuntai 27.5.2012

Suomi taistelee kunniansa puolesta

Luotu: 
22.6.2009 08:42
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Perparim Hetemaj (oik.) on kuulunut Suomen parhaimmistoon EM-turnauksessa.

Suomen alle 21-vuotiaiden jalkapallomaajoukkueen urakka Ruotsin EM-turnauksessa päättyy tämäniltaiseen otteluun Espanjaa vastaan. Suomi pelaa alkulohkon päätösottelussa enää kunnian ja loistavien kannattajiensa puolesta, Espanjalla on vielä teoriassa mahdollisuus jatkopaikkaan.

Englannille ja Saksalle karvaat tappiot kärsinyt Suomi ohittaisi voitolla Espanjan ja nousisi lohkon kolmanneksi. Espanjan olisi jatkoon päästäkseen voitettava Suomi vähintään kolmella maalilla ja Saksan pitäisi hävitä oma ottelunsa Englannille. Muussa tapauksessa Saksa etenee turnauksen välieriin Espanjan sijaan. Espanjan mahdollisuudet eivät siis ole ennakkoon katsottuna hyvät, mutta kuitenkin olemassa.

Pikkuhuuhkajat ovat esittäneet turnauksessa paikoitellen erinomaista peliä, mutta suoritustaso on ailahdellut liikaa. Näin ollen kivikovan lohkon kolmossija on parasta, mitä on tarjolla, ja se kiinnostaa suomalaisia varmasti. Kahden tappion jälkeen turnaus olisi hienoa päättää voittoon. Suomen joukkueessa riittää motivaatiota edelleen, ainakin hyökkääjä Teemu Pukin mukaan.

- Odotan tätä peliä innolla, sillä se on minulle henkilökohtaisesti kisojen merkittävin ottelu, espanjalaista Sevillan joukkuetta edustava Pukki kertoi UEFA:lle.

Vaikka jatkopaikka jää Espanja-pelin tuloksesta riippumatta tällä kertaa haaveeksi, turnaus on antanut suomalaiselle jalkapalloilulle paljon. Sellaiset nimet kuin Jukka Raitala, Perparim Hetemaj, Tim Sparv ja Mehmet Hetemaj ovat varmasti nousseet Euroopan siirtomarkkinoilla arvoon arvaamattomaan. Nuorten pelaajien ennakkoluulottomien esitysten perusteella Suomen jalkapallon tulevaisuus on turvattu.

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: