
Tähän asti kuullut ja jopa kovasta nykyurheilijoiden kritiikistään tunnetun toisen keihäslegendan Seppo Rädyn arvio ovat todella säyseää puhetta Kinnusen ripityksen rinnalla.
- Tero Järvenpään suoritus oli teknisesti niin huono ettei se pitemmälle voisi mennäkään. Hän vetää aika reippaasti sivusta. Ei keihästä voi tuolla tavalla linkoamalla heittää. Se pitää vetää vartalon päältä. Voi olla, että pienet vammat estävät viimeisen päälle vetämästä, mutta vammat kuuluvat keihäänheittoon, sanoo Kinnunen Yle Keski-Suomen haastattelussa.
- Teemu Wirkkalan suorituksessa näki, että hänen vauhtinsa oli liian hidas. Päässä kipsasi tämän homman, kaikki liikkeet menivät tahdottomiksi ja hitaiksi, ja siksi tulos oli näin heikko, Kinnunen analysoi.
-Antti Ruuskasen olisi pitänyt pystyä heittämään paljon pitemmälle, ja mitalia tarjottiin alennusmyynnissä nyt. Ruuskasen pitäisi opetella tekniikkaa, sehän on aivan onnetonta. Ei keihästä vatsaltaan heitetä, sehän on aivan utopistinen ajatus. Siinä täytyy seisoa ryhdikkäästi, niin kuin Thorkildsen seisoi ryhdikkäästi ja samoin tämä Kuuban mies heitti ryhdikkäästi. Tukijalkaan pitää nojata, ja käyttää lantiota hyväksi, kuuluvat Kinnusen neuvot.
- Tero Pitkämäen tulos oli aivan hyvä, mutta tällä tuloksella vain hävittiin aika reilusti. Tero oli sairas, mutta sekin kuuluu homman luonteeseen. Minäkin heitin vuonna 1965 Kalevan kisoissa Jyväskylässä 39 asteen kuumeessa karsinnassa 85 metriä ja loppukilpailussa vajaat 84 metriä, ja silloin heitettiin alkukilpailu ja loppukilpailu samana päivänä. Tietysti olo on heikko varmasti Terollakin ollut, mutta Teron heittäminen ei ole ollut koko kesänä niin varmaa, ja hän on tullut tuloksissa alaspäin viitisen metriä, Kinnunen kertaa.

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Niistä tyylirikoista...
Kukas se olikaan, jonka keihäs tuppasi 60-luvun lopulla lentämään lappeelleen sektorin ulkopuolelle?
Kinnunen
Aika kultaa Kinnusenkin muistot.
Palkataan norjalaiset
Palkataan norjalaiset valmentamaan keihäsjoukkuetta niin saadaan ehkä tuloksia. Ja tietysti heivataan nuo vanhat pierut pois, kun eivät osaa muuta kuin haukkua muita. tai sitten kinnunen menee ja heittää seuraavissa MM karkeloissa ja näyttää muille närhen värkit.
Eihän tuo nyt niin
Eihän tuo nyt niin mieletön purkaus ollut. Ihan asiallista kritiikkiä.
Tukiaiset
Ihan hyvä, että ammattimies sanoaa asian niin kuin se on.
Pari vuotta kun joutuisivat heittelemään ilman tukiasia niin olisi motivaatio sitten paremmin paikallaan.
Urheilun tukiaiset = maanviljelyn tukiaiset aikaansaavat vain huonoja lopputuloksia. :(
Ei vaan lisää houkutusta
Jos olisi luvassa enemmän rahaa vaikka mainostuloista kuten isossa maailmassa, niin se pistäisi yrittämään.
Nimittäin ahneus kun on jokaisen ihmisen sisäänrakennettu - siitähän se on seurausta toisten saamisistakin valittaminen (itsellänikin), sillä ei-ahneelle muiden rahat ja tuet olisivat aivan sejasama.
Voi hyvät ystävät, se on
Voi hyvät ystävät, se on aivan sama meille suurimmallle osalle kansasta kuka heittää keihästä ja kuinka pitkälle. Parhaimmilaankin se hupia katsojille ja on aivan samantekevää minkämaalainen kilpailun voittaa. Suomessa taitaa olla ihan oikeitakin murheita kuin aikuisten miesten kepinheitto.
Niiih . . . hupia katsojille ?
On siinä hupia sadisteille - kaamee tuska ja irvistys - jääpusseja ohimolle. Vaikka ties mitkä kipulääkeet, puudutus ja hieronnat. Huvinsa kullakin.
Aina verrataan urheilua ja kulttuuria, nyt ymmärrän miksi. Olipa minkä musiikkilajin konsertti tahansa niin artisti vääntelee naamaansa ja kroppaansa kuin kuolemantuskissa.
Korvatulpat korvissa. Huvinsa kullakin.
Kapellimestari Saraste johti TVssä sellokonserttoa naama peruslukemilla. Yhtä synkkiä soittajat ja yleisö. Sattuiko kovastikin ? Koski omaankin korvaan kyllä. Huvinsa kullakin.
"täytyy sanoa": Norjalainen ja kuubalainen heittivät vaivattoman ja helpon näköisesti. Varmaan vain yksikertaisesti osasivat hommansa.
Kuka nyt on oikeassa häh?
Voisitte nyt samperi kuunnella Sepon ja kumppaneiden asiallista kritiikkiä. On se hemmetti, kun tässä maassa ei osata mennä asian ytimeen.
Heittivät huonosti. Piste. Laittakaa näitä vanhoja keihäspieruja sinne keihään valmennustehtäviin, niin voisi tullakin jotain.
Te pullasorsat täällä puolustelette, kun ette tiedä keihäänheitosta mitään.
Sopiva ajankohta
Kinnunen ja Räty valitsivat sopivan ajankohdan kritiikilleen. Kisojen jälkeen se on oikea aika esittää asiantuntijaa. Ennen kisoja esitetty pilkka voi osua omaan nilkkaan. Perässäheittäjiä riittää.
Parempaa on luvassa. Valmentaahan Räty tulevaisuuden huippuheittäjää.
"Mieletön purkaus"
Oliko kommenteissa mieltä vai ei?
"Kohu", "raivo", "mielettömyys" ... Nämä ovat iltapäivälehtimiestyön tunnuksia.
Oppia otettava Thorkildsenilta ja Parviaiselta
Thorkildsen saa keihään lähtemään useimmiten oikeassa kulmassa ja hyvällä lähtönopeudella (siis "oikealle lentoradalle"). Hänen vetonsa muistuttaa mielestäni Aki Parviaisen tyyliä, joka todella osasi heittää (nuorena, nähtyään Akin heittävän yli 90 metriä, norjalainen ryhtyi matkimaan suomalaista mestaria).
Olen Kinnusen kanssa samaa mieltä siitä, että nykyisten suomalaisten (Pitkämäkeä lukuun ottamatta) tyyli näyttää todella "oudolta".
Mitä mieltä ollaan tästä Maria Abakumovan tyylistä (on heittänyt yli 70 metriä):
http://www.youtube.com/watch?v=ODrJ8nJDMEc
Hyvän näköistä on Marian
Hyvän näköistä on Marian tekniikka.
Wirkkalankin heitto on tyylikäs, kunhan saa enemmän voimaa taakse. Näitä "mahalaskuheittäjiä" olen aina ihmetellyt.
Rähmällään
Aiemmin oli selvää, että jos heittäjä tekee heiton jälkeen kaikenlaisia sukelluksia ja kuperkeikkoja, tyyli on täysin pielessä. Nyt suomalaiset tuntuvat kilpailevan vain siitä, kuka tekee heiton jälkeen parhaat permantovoltit. Ennen vanhaan niihin käytetty voima saatiin mukaan heittoon.
Muistin virkistämiseksi..
Tokio 1991 JR.Kinnunen Ja Räty panevat parastaan.
Tekniikka kohdallaan
Siinäpä oiva opetusvideo siitä miten keihästä heitetään. Etenkin Kinnusen tekniikka täydellinen. Eikä Rätykään heittänyt pelkästään voimalla, vauhti ja sen niveltäminen vetoon toimii hyvin. Nämä miehet pysyvät pystyssä, eivät kaadu nokilleen kuten useat suomalaisheittäjät nykyään ja esim. 1980-luvun alussa.
Suomalaiset voittais ainakin
Suomalaiset voittais ainakin selittämisen MM-kisat mennen tullen...
Ilmakitaran rinnalla
Voidaan alkaa järjestämään ilma keihäänheittoa.
Hooker oli mies, suomalaiset paskahousuja
Steven Hooker jalka paskana hyppäsi kultaa, mutta pikkupipi korvassa "esti" maakuntapelleä heittämästä kunnolla, yhdellä sekosi polla, toinen taas oli ihan paska.
Ruuskanen oli ainoa mies koko porukassa.
"Mieletön purkaus"
Vieraan kanssa samaa mieltä. Ei Kinnusen kritiikissä mitään mieletöntä ollut. Päinvastoin.
Ei keihäänheitossa pärjää, jos on aina rähmällään. Niinkin viaton laji kuin jokin maraton edellyttää tekniikkaa, luulisin. Thorkildsen on ykkönen, joten kunnia hänelle.
Ei väliä
On aivan yhdentekevää miten suomalaiset heittävät sitä keihästä. Ottakaa nyt ihmeessä vähän rennommin tämän asian kanssa.
pah
Keihäänheitto ei kiinnosta muita kuin suomalaisia. Ja Suomi pantiin paikalleen eli ei yhtään mitalia.Entä sitten??
keihäskisa
minkä helkutin takia osallistuu miesten keihäskilpailuun kun kisan jälkeen selitykset on kuin pahaisten akkojen. oli korva kipee ei jaksa juosta, oksettaa...
Mömmö-Kinnunen
ja Julma-Juha äksyilevät, Räty räväyttää:
http://helanes.blogit.kauppalehti.fi/2009/08/27/hy...