Sunnuntai 27.5.2012

F1-salaliitto: Yksi salaisuus vielä

Luotu: 
23.9.2009 07:36
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Briatore sai F1-sopupelistä tylyn tuomion.

Singaporen gp:n kolarijupakan salaisuudet on paljastettu ja myönnetty, mutta yksi asia on vielä salaisuus - ainakin toistaiseksi.

Kansainvälisen autoliiton FIA:n julkaisemien dokumenttien mukaan toistaiseksi tuntematon Renault'n F1-tallin työntekijä todisti Renault'n entistä tallipäällikköä Flavio Briatorea vastaan Singaporen gp:n kolarijupakassa.

FIA:n mukaan Briatoren, tallin entisen teknisen johtajan ja entisen kuljettajan Nelson Piquet Juniorin lisäksi Renault'n kolarointijuonesta tiesi myös neljäs henkilö.

FIA:n kuvailema "todistaja X" oli vastustanut suunnitelmaa tahallista kolaroinnista. FIA:n mukaan todistaja X oli ollut paikalla palaverissa, jossa Symonds oli maininnut kolarisuunnitelmasta Briatorelle.

FIA:n moottoriurheiluneuvosto totesi maanantaina, että Briatore ja Symonds määräsivät Piquet Juniorin ajamaan viime vuoden Singaporen gp:ssä tarkoituksella ulos järjestääkseen voiton tallin toiselle kuljettajalle Fernando Alonsolle.

FIA tuomitsi Briatoren määrittelemättömäksi ajaksi toimintakieltoon järjestön alaisessa kilpailutoiminnassa. Symondsille määrättiin viiden vuoden toimitsijakielto autourheilussa.

Henkilöt: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

AlienScum

Alonso. Hän pääsi kuin koira veräjästä koska espanjalainen pankki alkaa sponsoroimaan Ferraria ja sata miljuunaa on iso raha noissakin ympyröissä.
F1 on melkein yhtä pahasti korruptoitunutta kuin suomalainen politiikka.

Liike

Häntä olisi voitu nimittää X:n sijasta muunnetulla nimellä vaikka Hernando Afonsoksi, ettei kukaan varmasti olisi arvannut, kuka todisti Senna Jr:n tapaan ja sai ilmeisesti myös syytesuojan Senna Jr:n tapaan.

Oikeudenkäyntejä, joita jokin järjestö laittaa omien sääntöjensä varassa pystyyn, on vaikea mennä moittimaan, koska niissä jaetaan vain järjestön johdon keksimää oikeutta. Sillä ei tarvitse olla, eikä usein myöskään ole, mitään tekemistä sellaisen oikeuden kanssa, johon länsimaiden valtiollisissa oikeusistuimissa on totuttu.

Ammattiurheilija

Kuka Räikkösen rankaisemisesta on mitään puhunut? Luulisin, että Kimin tapaista ammattikuskia ei kiinnosta mestaruus paskan vertaa vaan paras mahdollinen suoritus ja riittävä korvaus siitä pankkitilille. Vaikka mestaruus vietäisiin, niin rahat jäisivät. Toiseksi tuo tuomio olisi F1:n loppu, joten niin ei tule tapahtumaan.

Mahdollisesti McLaren rikkoi sääntöjä alkukaudesta ja rangaistukseksi sovittiin, ettei Hamilton aja lopuissa kilpailuissa maaliin.

Kaimou

Räkän lahjamestaruus

Tuo on aivan sata että noin siinä tapahtui. Olen tästä jo paasannut pari vuotta, ennen tätä viimeistä kohua. Räkä ei ajamalla voittanut mestaruutta.