Uusi Suomi / Urheilu Perjantai 30.7.10 Aseta US kotisivuksi

Neljän olympiakullan mies: Myllylä pitäköön mitalinsa

Neljän olympiakullan mies: Myllylä pitäköön mitalinsa
Julkaistu: 3.2.2010 21:35
Kuva: Jenni Tamminen / Uusi Suomi
Kuva
Lasse Virén muistetaan parhaiten Münchenin vuoden 1972 olympialaisten 10 000 metrin juoksusta, jonka hän kaaduttuaan voitti maailmanennätysajalla.
Kuva: Jenni Tamminen / Uusi Suomi
Lasse Virén muistetaan parhaiten Münchenin vuoden 1972 olympialaisten 10 000 metrin juoksusta, jonka hän kaaduttuaan voitti maailmanennätysajalla.

Faktakulma

Menettääkö Myllylä mitalinsa?

Kansainvälinen hiihtoliitto FIS ei toistaiseksi puutu ex-hiihtäjä Mika Myllylän tunnustukseen epo-hormonin käytöstä.

FIS kaipaa virallista tietoa Suomen hiihtoliitolta ennen asian käsittelyä.

Wadan antidopingsäännöstössä on kahdeksan vuoden vanhenemisaika, mutta säännöstö ei todennäköisesti ole ollut voimassa Myllylän kultavuosina.

Tavatonta mitalien uusjako ei ole, sillä esimerkiksi pikajuoksija Marion Jones menetti Sydneyn mitalinsa dopingskandaalin paljastuttua myöhemmin.

(STT)

Nelinkertaisen olympiavoittajan, kestävyysjuoksija Lasse Virénin mukaan, EPO-hormonin käytön tunnustaneen hiihtolegenda Mika Myllylän ei tarvitsisi palauttaa arvokisamitaleitaan.

- Ne mitalit on jaettu silloin, ja jos ne nyt muuttuu näinkin pitkän ajan päästä, niin olisiko sillä sellaista merkitystä ja hohtoa enää nyt? Jotenkin tuntuu kaukaiselta, että joku siitä pystyisi saamaan jotain onnea tai autuutta, Virén sanoo Uudelle Suomelle.

Sen Virén myöntää, että Myllylän kuusi olympiamitalia ja yhdeksän MM-tason mitalia näkyvät nyt uudessa valossa.

- Mitalien arvo himmenee. Se on selvä.

Virénin itsensä kohdalla on spekuloitu veridopingin käytöllä. Hänen kisasuoritusten tasoeroja olympialaisten ja peruskisojen välillä on ihmetelty, kuten myös hänen hormonitasojen eroja eri kisoissa.

- Ihan vapaasti saa spekuloida. Minulla ei ole mitään hävettävää eikä puolusteltavaa. Olen aina sanonut, että...en oo, Virén vakuuttaa.

Virén ei osaa kommentoida, onko doping suomalaisessa urheilussa vain hiihdon ongelma. Hänen mielestään doping-ongelmat ovat tulleet suomalaiseen urheiluun kuitenkin vasta hänen urheilu-uransa jälkeen 70-luvun lopun lopusta alkaen.

Pitäisikö Mika Myllylän palauttaa mitalinsa, jotka hän on voittanut dopingin avulla? Ota kantaa US-kyselyssä.

 

 
Valtteri Varpela
Valtteri Varpela
 

Tähän uutiseen liittyvät asiasanat

 
 
 
 

Dopingilla hommattu omakotitaloja

Dopingilla on moni suomalaisurheilija hommannut palkkiokseen omakotitalon ja tontin. Virenhän oli tietenkin puhdas, koska "poronmaito" ei ole dopingia.

Doping on petos kanssakilpailijoita ja oman maan penkkiurheilijoita kohtaan. Mitä muuta saa petoksella hankittua pitää kuin arvokisamitalit ja palkintotalon?

huh huh

Luuletsä tosissaan ettei kukaan käytä, kyl se on niin, että tyhmät jää kiinni, sen suomalaiset todistivat Lahdessa 2001.

lääkekaappi

Milloinkohan joku (jotkut) avaa kunnon keskustelun NHL-seurojen lääkekaapeista ja etenkin niiden sisällöistä? Vai onko asia tabu?

rahat takaisin!

on tainnut aika monta miljoonaa veronmaksajien rahoja eri tukina mennyt tämänkin urheilijan elätykseen.
jos tekee petoksen niin saako silloin pitää rikoshyödyn?

Niinpä

Lassekin haluaa pitää omat kultamitalinsa.

Muistivikaa

Kyllä Lassella muisti pätkii tarkoitushakuisesti. Hormonit tulivat Suomen yleisurheilijoiden jokapäiväiseen käyttöön 1970-luvun alussa. Minulle lyötiin purkki hormoneja kouraan 1973. Jo tuolloin Suomen kaikki huiput käyttivät niitä päivittäin. Erityisesti jäi mieleen naisurheilijoiden runsas testosteronin käyttö. Tuolloin hormonien käyttö ei kuitenkaan ollut kiellettyä eikä sitä testattu. Ei Suomen yleisurheilumenestys ole kaurapuurolla saavutettu.
Onhan Nevala ja Kinnunen kertoneet käytöstä jo vuosia sitten.

Sodan jälkeen hiihdeltiin

Sodan jälkeen hiihdeltiin pervitiinillä (tunnustus on telkkkuohjelmassa käyttäjältä). Kun amfetamiini kiellettiin, Mäntyranta kärysi siitä. Moni Suomen ennätys syntyi vuonna 1972. Osa on ilmeisesti yhä voimassa. 1980 mitalisti Kaarlo Maaninka tunnusti myöhemmin juosseensa Moskovassa tankattuna eli häneen oli tankattu verta. 1985 mitalisti Seefeldin mm-kisoista Aki Karvonen tunnusti hiihtäneensä mitalinsa niinikään tankattuna. Martti Vainion tapaus on surullinen, kun mies päästettiin kisaamaan jo kerran kärynneenä. Saman vuoden dopingkäry salattiin. Onko näitä vielä?

Ainiin, se pervitiinihiihtäjä sanoi myös nähneensä vahingossa, kun Neuvostoliiton olympiavoittajalle tehtiin virtsanvaihtoa. Oli viemässä kukkia.

Lasse Virenillä on puhtaat

Lasse Virenillä on puhtaat paperit; hän joi vaan poron kusta eikä se ollut kiellettyä. Eikä ole vieläkään.

Ajankohta, tarkoitus ja

Ajankohta, tarkoitus ja tietolähde ihmetyttävät!!

1. Uutisten mukaan Myllylä on tunnustanut dopingin käytön poliisikuulustelussa yli 1/2 vuotta sitten. Miten tämä tieto on päässyt tutkijoilta julkisuuteen?

2. Miksi tämä tieto julkaistaan tai vuodetaan tiedotusvälineille vasta nyt pari viikkoa ennen Vankuuveria, makupalaksi mm, norjalaisille lehdistölle?

Kenen tarkoitusperiä tällainen toiminta rikostutkinnassa olevassa asiassa palvelee?

Suomalainen huippu-urheilu

Suomalainen huippu-urheilu on tietysti täysin mätää. Palkinnot ovat ilmeisesti varastettu rehellisiltä urheilijoilta urheilulääketieteen vilpillisillä keinoilla. Olen erittäin ylpeä, että en antanut lapsieni osallistua urheilutoimintaan ja sen laittomaan myrkkyvalmennukseen. Ikävä on katsella entisten hylättyjen huippu-urheilijoiden elämänvaiheisiin. Niistä on nähtävissä yleisesti, että lapsiaan ei pidä ajattelevan antaa pilattavaksi vastuuttomien valmentajien uhreiksi.
Ureilun ihalija vastaa tietysti, että sellaista on urheilu kaikkialla. Se on todellakin erittäin tärkeä tietää, sillä se vahvistaa urheilun halveksuntaani edelleen. Koulussa urheilusta jäi nöyryyttämisen ja pakkopullan maku. Sille asialle olen hyvin kiitollinen.

"suomalainen huippu-urheilu"

Eiköhän suomalainen huippu-urheilu ole vain yksi osa globaalia huippu-urheilua. Ja huippu-urheilussa ei kansallisuudella ole suurtakaan väliä, rahalla saa lääkettä jos mihinkin vaivaan.

Naurattaa Eugen Jevnen kommentti siitä että Myllylä saattoi aina ennen kisoja kadota pariksi viikoksi ja tulla huippukunnossa takaisin. Jevne itse ei maailmancupeissa pärjännyt, mutta kunnonajoituksen mestari oli isoissa kisoissa aina kovassa iskussa. Vähän silleen Gunde Svan-tyyliin ... tosin taisi se Svan joinkain vuosina olla koko kauden kunnossa.

Kyllähän näille 90-luvun suurhiihtäjille tuntui kunnonajoitus olevan lastenleikkiä. Myllylän lisäksi mm. Dählie, Ulvang, Svan, Smirnov ja Hoffman onnistui aika usein. Minusta tuntuu että suomalaiset on yrittäneet päästä liian helpolla näissä harmaan alueen hommissa. Pitäis palkata Hoffmann konsultiksi. Se kyllä tietäis verenvaihtopuuhista kaiken oleellisen. Kyllähän norjalaisetkin tietää, mutta eivät kerro muille.

Muuten, nyt kun se Lääkelaitos muutti Kuopioon, olis Puijon Hiihtoseuralla iskun paikka uusien kunnonajoituksen mestareiden kasvattajana.

Urheiltiin sitä ennenkin

Suomen kansan atleettiset älynheittäjät tulivat ulos komeroistaan.
Sauvat sauhuten, piikkarit paukkuen antiikin ajoista on
kilvoiteltu kullasta ja kunniasta.
Annetaan T. Alermon käydä edustamassa ja antaa todistus
suomalaisten puhtaudesta. Olisi hauska saada P. Tiilikaisen
komentti tilanteesta J. Peltosen tyyliin.
" Ja täällä Dervangan mustikkasopan hiihtokeskus.
Sielä susikalle Oravainen nousee kuin hermes siivilleen,
kahden kaffepavun voimin, Elmon vielä sytytellessä piippuaan.
On siinä venäläisillä irrota silmät päästä".

Eräs Salpausselän tunnettu sankari sanoi aikanaan (-60-luv.) "ei sieltä kukaan hyppää selvinpäin", tarkoittaen vanhaa Lahden puumäkeä.
Ihmisiä ovat urheilijatkin.

Saa pitää mitalit

Olen samaa mieltä juoksijamestarin kannasta tähän mitaliasiaan. Olisi se väärin mennä nyt hakemaan nuo mitalit pois Myllylältä.

Annetaan hänen pitää edes ne, kun lähes kaikki muu on aika romuna hänen elämässään.

Toivon hänelle valoisampia aikoja tulevan kevään pikkuhiljaa tullessa.

-EP-

Kuinkahan paljon

nämä epot/muut suoritusten lisäämiseen nautitut aineet ovat vaikuttaneet Myllylällä siihen, että "lähes kaikki muu on romuna hänen elämässään."?

Panem et circences

Urheilu on viihdettä, mitä väliä sillä on, että Myllylä on vetänyt nappia naamaan tai hormoonia suoneen? Niin ne kaikki muutkin hiihtäjät ovat. Ei niitä palkintoja keneltäkään 'rehelliseltä' ole viety.

Doping on asettunut huippu-urheiluun pysyvästi. Vuosia sitten. Turhaa hurskastelua vaahdota siitä.

Pata kattilaa soimaa

Kaksi asiaa pitäisi ensinnäkin erottaa toisistaan. Erilaisten doping-mnetelmien käyttö silloin, kun menetelmä ei vielä ollut kielletty ja silloin, kun se oli kielletty. Edellisistä on turha huutaa rangaistusten perään, jälkimmäisistä pitäisi huutaa.

Doping-keskustelussa on myös hurskastelun makua. Erityisesti 1990-luvulla yksilölajien maailmanmestaruuskisoissa ja olympiakisoissa on kuuden parhaan joukkoon kestävyyslajeissa yltänyt harvoja dopingia käyttämättömiä urheilijoita. Käyttäneistä vain harvat ovat jääneet kiinni. Tämä taas johtuu kahdesta seikasta. Huiput ovat kovia ilman dopingiakin, jolla on haettu vain loppusilaus. Huipuilla on myös ollut asiantunteva lääketieteellinen apu tukenaan. On tiedetty mitä voi käyttää ja milloin.

Niin, eikös lakia lueta niin

että kun kyse on tapahtumasta, mikä on tapahtunut aiemmin, niin mennään niiden sääntöjen mukaan, mitä silloin oli. Sellaisia asioita, määräyksiä tai määritelmiä ei voida soveltaa, jotka eivät ole silloin olleet yleisesti kaikkien tiedossa.

Outoa mediametsästystä ja -ryöpytystä tulee kyllä julkisuuden ihmisille välillä. Eri tavalla eri lähteet käsittelevät, mutta yllättävän raakile-käsittelyä, ei varmasti tee hyvää ihmiselle. Kovettaa liikaa, luulen. Luo epäinhimillistä ilmapiiriä. Eikö asioista voi puhua yleisellä tasolla? Että siihen aikaan oli varmasti muitakin, jotka ohittivat epäkohdan, kun se ei ollut tarkkaan määritelty. ja mikä nyt olisi hyvä määritelmä tai menetelmä?

Maassa maan tapa, jo Kekkoslandian ajoista saakka...

Suomessa on aina käytetty urheilussa dopingia,
kuten nykyäänkin käytetään...

Tunnustukset tulevat sitten, kun palkintoa ei enää voi menettää ainakaan juridisesti.

Ja koska Lasse Viren kehtaa sanoa, ettei dopingin takia tarvii menettää pakintoa, herää kysymys, onko myös Lasse Viren aikanaan käyttänyt dopingia - luultavasti on - sillä muuten hän vaatisi tunnustaneen urheilijan palkinnon poistamista.

Palkinnon poistamisen lisäksi pitäisi ottaa pois se rahallinen summa, joka on kertynyt sille omaisuudelle, kun monet kunnat antavat kultamitallivoittajille ilmaisia tontteja. Jos menettäisi tontin + sille rakennetun omakotitalon arvon - vaikkapa puoli miljoonaa euroa ulosoton kautta, olisi tällä todellista merkitystä.

Pistäisi miettimään, kannattaako dopingi...
Lakia pitäisi kiristää...

Onko urheilu laki erikseen?

"Lakia pitäisi kiristää..."

Mitähän lakia haluaisit kiristettävän?

Itse lakia tuntemattomana voisin kuvitella kielletyistä aineista kiinni jääneen urheilijan syyllistyvän lähinnä petokseen.
Mahdollisuuksia petokseen on varmasti melkoinen määrä, onko urheilussa tapahtunut petos jotenkin yksilöity laissa?
Normaalistihan petoksella saatu hyöty menetetään. Miten urheilussa?

Minä toivoisin, olen toivonut jo pitkään, että huippu-urheilulta otettaisiin kaikenlainen virallinen kansallinen status pois.
Huippu-urheilu nykyisellään on niin epärehellistä ja kieroa, että siihen ei ainakaan pidä sotkea veronmaksajien rahoja lainkaan. Jokainen urheilujohtaja, joka puolustaa mitä omituisimmilla argumenteilla huippu-urheilua omaa myös aina oman ojassa olevan lehmän.
Eikö tuota tunkiovuorta voitaisi jättää bisnes porukan käsiin kokonaan, nehän siellä nytkin suurimmat sotkut aiheuttaa. Urheilijat ovat heille vain säälittäviä pelinappuloita, jotka oman terveytensä uhalla, täysin arvostelukyvyttöminä syövät kaiken maailman mömmöt, jotta urheiluvälineteollisuuden ja urheilulääketieteen bisnes voisi hyvin.

Kulta Kalle!

Taitaa olla nuoria kommentoijia. Kaarlo Kangasniemi voitti kultaa Mexikossa painonnostossa ja tunnusti käyttäneensä aineita. Mitä hän sai palkinnoksi?. Menetti terveytensä ja joutui muistaakseni myymään mitallinsa, voidakseen maksaa sairaan vaimonsa hoidot. Joten se siitä palkkiosta.

1970-luvulla suomalainen

1970-luvulla suomalainen yleisurheilu oli maailman huipputasoa. Se johtui siitä, että Suomi oli "urheilulääketieteessä" lähes samalla tasolla kuin DDR.

"Oon aina sanonut, että ...

"Oon aina sanonut, että ... en oo"
Kyllä poliitikko osaa sanoa niin ettei jää valehtelusta kiinni, vaikka myöhemmin paljastuisikin totuus. Viren voi sitten puolustautua sillä ettei hän ole kiistänyt käyttöä, vaan hän vain sanoi aina sanoneensa ettei oo käyttänyt.

"...en oo"

Poliitikoilla ja urheilijoilla on sana hallussaan. Entisilläkin. Yleensä Viren on sanonut, ettei ole käytttänyt mitään kiellettyjä keinoja. Näin tietysti on kai ollutkin. Ja jos verenvaihtoa on käytetty, kuten perustellusti on arveltu, niin sitä ei nimenomaisesti ollut kielletty. Mutta ei se sallittuakaan ollut.

Kova salaaminen edelleen kertoo tästä.

Kovasti luikki karkuun Matikainen-Kallström toimittajaa eduskunnassa eilen. Kasvot ja puhe kertoivat paljon.

Yksi tapa vastata toimittajille on vaihtaa aikamuotoa. Urheilijat opetelkaa! Kun Heinäluomalta kysyttiin, antoiko hän tukensa Niinistölle vastaus oli, että "antaa" merkityksellisen tauon jälkeen. Kontrollisekuntti kuitenkin tarvittii.

Hienosti toimittajilta kysyä tätä juuri Vireniltä. Miten sattuikin tulemaan mieleen.

Doping vapaaksi

Lopetaan tekopyhä hurskastelu ja lopetetaan doping testit. Ne käyttävät, jotka käyttävät. Piste.
Nykyisen tilanteen vallitessa pitäisi kehittää keinoja, jotka eivät näy testissä.

että Viren

Tämän päivän iltasanomissa oli tarinaa,kenellä oli "paras kunnon ajoitus".
Herra Viren on ja oli varmasti paras,ennen olympialaisia hän oli aivan tavallinen normaali kilpailija. Sitten esim Mynchenissä hän kaatui,mutta voitti kuitenkin olikohan maailmanennätysajalla. OLikohan se poronmaidon vai minkä aiheuttamaa.
Häneltä mitallit pois myös Myllylältä

Kirjoita uusi kommentti

Haluatko kommenttisi heti julki kaikkien luettavaksi? Rekisteröidy lukijaksi tästä. Rekisteröityminen on ilmaista ja saat tunnukset käyttöösi välittömästi.

Mikäli olet jo rekisteröitynyt, kirjaudu sisään ennen kommentin lähettämistä.

Kommentointi ei ole mahdollista ilman kirjautumista ajanjaksolla 31.5.-31.8.2010. On mahdollista, että myöskään tämän jälkeen ei kirjautumattomien kommentteja oteta enää vastaan. Sen ratkaisee saamamme lukijapalaute. Lähetä oma mielipiteesi aiheesta täällä.

 
 
 

Luetuimmat

 
 
 
 
 
 
 

Kysely