Kolmissa olympialaisissa palkintopallille yltänyt hiihtäjälegenda ja kansanedustaja Juha Mieto (kesk.) arvioi, että Suomella on vielä mahdollisuudet yli kymmeneen mitaliin. Hän sanoo Ylen Aamu-tv:lle laskeneensa ennen kisoja, että Suomi voittaa 13 mitalia.
- Yksi on vasta menetetty ja se meni yhdistetyssä, Mieto toteaa.
Hänen mukaansa mediassa on lietsottu nyt hysteriaa, kun kisat ovat alkaneet ”ylinihkeästi”. Miedon mukaan pitää kuitenkin muistaa, mitkä ovat olleet realistiset mahdollisuudet. Mitaleita hän odottaa muun muassa ”lökäpöksyiltä”, eli lumikourulaskijoilta sekä joukkuemäestä.
Hiihtäjälegendan mukaan esimerkiksi mäkihyppääjä Janne Ahosella ei ollut mahdollisuuksia mitaliin normaalimäessä.
- Ahoselle neljäs sija oli hyvä. Ei hänellä ollut mitalisaumaa. Olen laskenut, että mäkihypystä tulee yksi mitali joukkuemäestä.

Kommentit
ai en ole huomannutkaan
että Mieto on kansanedustaja
vissiin en lue urheilusivuja tarpeeksi
onkohan mieto eduskunnan voiteluvaliokunnassa mukana
Lue Hymy-lehteä Jussi Vaarala!
http://www.hymy.fi/tasta-puhutaan/strippari-saunotti-kansanedustaja-juha...
Voit selata sen maksutta elintarvikeliikkeissä ja lukea siinä samassa edes yhden artikkelin.
mieto
on siis eduskunnan miespuolinen minihame urheilun puolelta
jollaiseksi povasin seuraavien vaalien jälkeen kulttuurin puolelta jari tervoa
Mieto on puhunut
Kas, Miedolla on jostain asiasta mielipide! Ei tosin mistään yhteiskunnallisesti tärkeästä asiasta, mutta eipä häneltä ole sellaista totuttu odottamaankaan. Kunhan pyörii tanhuissa ja trimmaa partaansa, niin kyllä kepulaisena kansanedustajana pärjää....
1 mieto = 100 kanervaa
Miedon Jussi korvaisi puolet joukkueenjohdosta ja kaikki psykologit. Jussin puheen jälkeen jokainen on voittaja-ainesta. Ja olis metallia tuliaisina.
Ei hyvältä näytä
Aikamoinen optimisti on tuo Mietaa. Näyttää pahasti siltä, että Suomi on talviurheilussa liukunut samalle tasolle Tongan, Somalian ja Thaimaan kanssa. Kesäkisoissa pärjäsimme sentään vertaisina Islannille, Guajaanalle ja Libyalle.
Olisikohan aika alkaa miettiä lajeja joissa ei ole aivan näin paljoa harrastajia.
Koskaanhan ei tiedämitä sattuu, mutta jotain mätää on nyt Suomen urheilijoiden motivaatiosa ja treenaamisessa. Pääasia tuntuu olevan apurahat, palkkiot ja julkisuus.
Tukiaisluuseri selittelee
Mietaa on aina lusmunut meidän rahoilla, ekana surkeana hiihtäjänä, sitten tukiaismaajussina ja nyt se loisii eduskunnassa.
Karu fakta on se, että tuo iso kisaturistilauma jota kutsutaan urheilijoiksi tulee joka kerta eri kisoissa kalliiksi veronmaksajille.
Mietaa on Kuninkas
Aikaisemmat kommetoijat eivät ole lienee pesseet amisviiksiään. Kyllä Mietaa tietää! Toisinpuhujilla ei todellakaan ole jutuissaan historiallista perspektiiviä.
...
Itse istuin 1978 Lahden kisojen katsomossa ja näin hänen hiihtonsa ensimmäistä kertaa livenä; luulin, että hän pelleilee. Mutta, se olikin pitkän miehen liuuuukuvaa tyyliä!
Senkin jälkeen hän on osoittanut olevansa MIES.
Muuten, mistä noita amiksia näillekin sivuille tulee?
Lihaksitonta
Kyllä huomaa että täällä kirjoittelee finninaamaiset pikku päiset nörtit. Kaverit ei ole koskaan urheilleet muuta kun sillon kun on pitänyt pölliä äitin käsilaukku kun on lähdetty keskustaan revenneissä farkuissa muiden poikien kans katteleen kellä suurin finni. Mieto luo henkeä suomen kansaan joka on aina valmis heittämään pyyhkeen kehään eka vastoinkäymisestä. Mitään ei vielä ole hävitty mutta voitettavaa on paljon. Nörtit koittakaapas jaksaisitteko kantaa meikkipussinne suorin käsin makuhuoneesta olohuoneeseen ja takaisin. Tytöt jaksaa.