Sunnuntai 27.5.2012

Kuitunen ei osallistu – monot kotona

Luotu: 
19.2.2010 08:32
Päivitetty: 
19.2.2010 09:24
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Virpi Kuitunen.

Virpi Kuitunen ei osallistu yhdistelmäkilpailuun. Kuitusella ei ole edes oikeanlaisia monoja mukana, kirjoittaa Ilta-Sanomat.

Suomen naisista kisaan osallistuvat Aino-Kaisa Saarinen, Riikka Sarasoja, Riitta-Liisa Roponen ja Pirjo Muranen.

Naisten kisa alkaa Suomen aikaa perjantaina 23.00.

Lauantaina hiihdettävään miesten kisaan osallistuvat Sami Jauhojärvi, Ville Nousiainen, Matti Heikkinen ja Lari Lehtonen.

Kuitunen ei ollut kotisivuillaan ilmoittanut edes aikovansa osallistua yhdistelmäkisaan. Kuitunen aikoo omien sivujensa mukaan osallistua vielä parisprinttiin, naisten 4X5 kilometrin viestiin ja 30 kilometrin perinteiselle matkalle.

 

Henkilöt: 
Paikat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Raoul

Hyvin palkatut urheilijat ja johtajat valmistelevat neljä vuotta osallistumista olympialaisiin ja perillä hyppypukujen mitat ovat väärät ja monot ovat jääneet kotiin. Lehtiin annetaan vuosikausia haastatteluja asetetaan korkeita tavoitteita, mutta taistelutahto puuttuu jota löytyy muualta maailmasta. Ainakin amatööriys on säilynyt johtamisessa ja toiminnassa. Olisiko nyt peiliin katsomisen aika, vai tuleeko lisää selittelyjä, ettei fiilis ole oikea ratkaisevalla hetkellä ja ollaan tyytyväisiä suorituksiiin kun niillä pärjää kansallisella tasolla.

sepeteus1949

Ainoa asia,jota työmatkalla tarvitaan, on työkalut!
Miltä tuntuisi maksaa sellaiselle ammattilaiselle, joka ei voi tehdä työtä, kun työkalut unohtuivat kotiin!
Kuituselle lasku perään majoituksesta ja ruokailusta,koska ei voinut tehdä sitä työtä, johon oli palkattu.

avaruuskatti

Ikävä juttu, ettei oikeanlaisia monoja sattunut mukaan. Olisiko siellä Vancouverissa jotakin kauppaa, josta voisi ostaa uudet monot? Jos veronmaksajien rahoilla lähetetään ihmisiä Kanadaan, niin se kyllä tuntuu vähän tuhlaukselta, jos hiihto kaatuu siihen, että oikeanlaisia monoja ei ole mukana.

Asko Niskala

jonkun saada monoa asian vuoksi. Alkaa olla aika paksua. Majdic hiihti, vaikka neljä kylkiluuta oli murtunut ja keuhkoissa repeämä! Ja oli huutanut koko matkan tuskasta. Mutta meidän herkät neidot...

Reservin kersantti

Tässä taas oiva esimerkki, että suomalaisesta huippu-urheilusta tulisi ottaa tuet pois. Olympiakisojen säälittävä menestys on hyvä todiste asiasta. Urheilijat joihin on syydetty miljoonia euroja ovat saamattomia urheilullisesti. Varsinkin hiihtourheilu on edelleen Lahden kisojen huijauksien tahraamaa.
Rahat voisi sijoittaa sosiaali- ja terveysalalle, tutkimustyöhön, taiteisiin ja pienyritysten tukemiseen.

Parta ja Viikset

Uusisuomi uutisoi näköjään taas tasollaan.

Kuitusella ei ole ollut aikomustakaan hiihtää pursuittia kisoissa ja siksi jättänyt monot TARKOITUKSELLA kotiin. Se että monojen puuttuminen mainittiin, ei tarkoita että se olisi syy hiihtämättä jättämiseen.

Virpi panostaa 30km perinteiselle, koska se on hänen bravuurimatkansa ja todennäköisesti viimeinen arvokisastarttinsa.

lahti never forget

Virpi sut saadaan vielä! Kärysit Lahdessa ja kaikki olemme tietäneet että sen jälkeenkin et ole pelannut puhdasta peliä.
Kerro totuus kaikille niin sinun on helpompi elää itsesi kanssa!

Vieras

On tässäkin taas hakemalla haettu. Kuitunen oli etukäteen päättänyt jättää väliin tuon yhdistelmäkilpailun, eikä siksi edes pakannut monoja mukaan. Mutta saatiinpahan tästäkin tahallaan väärin tulkitusta lausunnosta komeat otsikot!

Vieras

Eiköhän jokainen asioista perillä oleva tajua, että tässä on ihan jostain muusta kyse kuin monoista. Ovatkohan tarkastukset kiristyneet, ettei tyttöä uskalleta panna ladulle?

Vieras

Voi pyhä sylvi. Nyt kaikki lähes mediat siteeraa Virpin kommenttia väärin. Virpi sanoi ettei todellakaan hiihdä yhdistelmäkisaa, eikä monot edes ole mukana. Hän oli jo ennen kisoja päättänyt, ettei hiihdä yhdistelmäkisaa ja siten luonnollisesti ei tarvitse monoja. Kyse ei ole siis väärien monojen ottamisesta tai niiden unohtamisesta vaan ihan tietoisesta päätöksestä jättää ne kotiin. Tieto Virpin olympialaisten hiihtomatkoista on esimerkiksi hänen kotisivullaan, sieltä voi käydä katsomassa. Ja toimitukset voisi seurata muitakin medioita kuin iltistä...

Satunnainen tarkkailija

Taitaa olla tarpeen laittaa Kuitunen dopingtestiin.

Ainakin häneltä pitää periä matkalippu, majoitus ja ylläpito sekä muut yhteikunnan antamat tuet. Tuo ei ole enää tapaturma vaan vähintään "törkeä tuottamus", ellei jopa tahallista.

Monoja saa kaupasta ja omatkin monot saisi kotisuomesta toimitettua ihan ajoissa jos toimisi ammattilaisen tavoin, eli viimeistään perille tullessa tarkastaa välineensä. Ei se kisakaupunki kuussa ole...

Taitaa olla pelko testien tuloksesta pitämässä monoja "kateissa"...

Vieras

Tässä esimerkki siitä paljon puhutusta sisusta.
Kroatialainen hiihtää 4 kylkiluuta poikki ja repeämä keuhkoissa pronssille, ja suomalainen ei voi hiihtää ollenkaan kun ei ole oikeanvärisä monoja mukana.
Mitähän se kuituska oikein kisoissa tekee, eikö se tiennyt että siellä on tarkoitus hiihtää kultaa.
Jotenkin väkisin herää epäilys että on "vahingossa" tullut otettua vääriä nappeja väärään aikaan ja tällä yritetään välttää kiinnijääminen.

Muuten eiköhän sieltä monoja kaupoista löydy, vaikka kisat sellaisessa pikkukylässä kuin Vanvouver onkin.

tuomossss

hyvät

varajeesus
as
raoul
hanari
rivimies
sepeteus1949
avaruuskatti
asko niskala
reservin kersannti
m.vilmi
ip
kauko putki
lastman
Satunnainen tarkkailija
...jnejne...

Olette osoittaneet älykkyytenne ja medialukutaitonne.
Teitä ei enää voida ottaa vakavasti.
Arvaan, että vihaatte myös maahanmuuttoa ja tiedätte ilmastonmuutoksesta enemmän kuin professorit.

Vaihtakaa nimimerkkinne, olette tehneet itsestänne pellejä.

Vieras

Wikipedia Virpi Kuitusesta:

"Kaudella 2000–2001 Kuitunen nousi kansainväliselle huipulle ja yllätti voittamalla kultaa Lahden MM-hiihtojen takaa-ajossa. Kuitunen oli myös mukana Suomen hopeaa voittaneessa viestijoukkueessa, mutta mitali hylättiin, kun Kuitunen ja Milla Jauho jäivät kiinni Hemohesin käytöstä. --

-- Kyrön mukaan Kuitunen keskeytti Brussonin hiihtokilpailun joulukuussa 2000 tahallaan annettuaan edellisenä päivänä liian suuren hemoglobiiniarvon. Kyrö oli sopinut FIS-pomon kanssa asiasta. --"

Enää ei onneksi voi vaan sopia hiljaa kulissien takana ja julkisuudessa kertoa syyksi että "flunssa iski" tms. Nyt on pakko keksiä muita naurettavia tekosyitä kuten monojen unohtumisen kotiin.

Kysymyksiä:
- eikö huippu-urheilijoilla ole mukanaan vara-varusteita niinkin isoissa ja merkittävissä kisoissa kuin Olympialaiset? Entä jos ne ainoat hiihtomonot rikkoontuvat, niin sanotaanko silloinkin että "ei voi osallistua kun ainoat monot meni rikki treeneissä"?
- onko huippu-urheilijoiden varusteet kuten hiihtomonot niin yksilöllisesti tehtyjä, ettei Kanadan kokoisesta maasta löydy korvaavia? Tai eikö maailmanlaajuisesti toimivat suuret kuriiriyritykset pysty toimittamaan Suomesta Kanadaan 24 tunnin sisällä varamonoja?

Vieras

"onko huippu-urheilijoiden varusteet kuten hiihtomonot niin yksilöllisesti tehtyjä, ettei Kanadan kokoisesta maasta löydy korvaavia?"

On. Kuitusen monot on varta vasten hänelle käsin tehdyt (käy lukemassa juttu Virpin kotisivuilta), ja samoin on muuten hiihtopuvut mittojen mukaan tehdyt. Ja en usko että Virpillä kuitenkaan on vain yhdet perinteiset tai luistelumonot mukanaan. Kyllä niitä rikkoutumisen varalta on useammatkin mukana. Oikea syy, miksi yhdistelmähiihdon monot eivät ole mukana, löytyy kommenteistakin...

Pekka Siikala

On mukava seurata miten uskomattoman tyhmiä kommentoijat voivat olla. Yksi iltapäiväheden juttu vie idiotteja kuin tyhjää vain. Kannattaisi edes lukea uutinen, jota kommentoi:

"Virpi Kuitunen ei osallistu yhdistelmäkilpailuun. Kuitusella ei ole edes oikeanlaisia monoja mukana, kirjoittaa Ilta-Sanomat.

Suomen naisista kisaan osallistuvat Aino-Kaisa Saarinen, Riikka Sarasoja, Riitta-Liisa Roponen ja Pirjo Muranen.

Naisten kisa alkaa Suomen aikaa perjantaina 23.00.

Lauantaina hiihdettävään miesten kisaan osallistuvat Sami Jauhojärvi, Ville Nousiainen, Matti Heikkinen ja Lari Lehtonen.

Kuitunen ei ollut kotisivuillaan ilmoittanut edes aikovansa osallistua yhdistelmäkisaan. Kuitunen aikoo omien sivujensa mukaan osallistua vielä parisprinttiin, naisten 4X5 kilometrin viestiin ja 30 kilometrin perinteiselle matkalle."

Olen minäkin käynyt raveissa ilman hevosta. Kun ei ole ollut tarkoituskaan osallistua.

Eiköhän Kuitunen toistaiseksi ole esimerkiksi sprintissä koko joukkueen parhaiten menestynyt. Muut ovat pudonneet jo aikaisemmin.

Miksi niitä monoja sinne Vancouveriin pitäisi roudata, jos alunperinkään ei ole ollut tarkoitus hiihtää kisaa jossa noita monoja olisi tarvittu?

On urheiluhulluja, ja sitten on vielä hulluja.

avaruuskatti

Kun sä nyt oot niin medialukutaitoinen, niin SUN kannattaisi edes lukea milloin tuo uutinen on julkaistu ja milloin päivitetty.

Liian vaikeaa? Okei, mä autan. Uutinen on "Julkaistu: 8:32" ja "Päivitetty: 9:24". 8:32 julkaistu uutinen antoi ymmärtää, että Kuitusen poisjääminen tästä kisasta johtuisi siitä, että oikeanlaisia monoja ei ole mukana. Uutista on päivitetty jälkikäteen, ja monet kommenteista liittyvät 8:32 julkaistuun uutiseen.

Ja Pekka hei, onko sellaisia urheiluhulluja, jotka luulevat muita hulluiksi, mutta ovatkin hulluja itse?

avaruuskatti

Ainakin on olemassa sellaisia idiootteja, jonka mielestä jotkut muut ovat "idiotteja". Arvaapa, Pekka, ketä tarkoitan!

Pekka Siikala

Jokainen, joka ottaa todesta iltapäivälehdestä lainatun jutun on hiukan idiootti - ainakin jos ei tarkista uutisen luotettavuutta.

Hyvin oli tiedossa, aivan julkisesti, ettei Kuitunen hiihdä tuota matkaa, eikä siis tarvitse monojakaan. Kyllä sen tiesi myös IS, ja oletettavasti (?) myös US.

Toistaiseksi Kuitunen on ollut hiihtojoukkueen terävintä kärkeä.

Jotkut luulevat, jotkut tietävät.

avaruuskatti

Kommentit liittyivät tapauksen uutisointiin, eikä siltä kannalta ole merkitystä sillä, onko uutinen tosi vai ei. Ei kommentoija ole vastuussa jutun todenperäisyydestä.

Ja miten se luotettavuus sitten olisi pitänyt tarkistaa? Soittamalla Kuituselle, että miten on? Itsekin päädyit lainaamaan Uuden Suomen uutista. Miten muuten itse tarkistit tuon uutisen luotettavuuden?

Kuinkahan vakavasti kannattaa ottaa semmoisen urpon kommentit, jolla on lähtökohtaisesti asenne, että muut ovat "tyhmiä" ja "idiotteja"? Kun et pysty käsittelemään omaa tyhmyyttäsi, sun on pakko heijastaa se itsesi ulkopuolelle.

Vaihtaisit nimeäsi. Sä olet häpäissyt itseäsi jo ihan tarpeeksi.

Hiihtäjä jumalan armosta

Olympia "hiihtäjä" lähtee kisoihin ja jättää monot kotiin?
Voi jumalauta!

Eikö siellä ole näitä turisteja jo tarpeeksi joukueessa?

Vai lähtikö Virpi kisoihin kun siellä on niin "kiva" fiilis...

pakista

Kuituselta todella järkevää. On täysin tarpeetonta nuohota
jokaisella matkalla. Mahdollisuudet menestykseen tulee keskittymisellä lajiin, jossa tietää omaavansa parhaat mahdollisuudet kovisssa kisoissa.

Sama lääke sopisi muillekin hiihtäjille.

Enemmistövaltuutettu

Tunnen tilanteen. Omat mononi unohtuivat Vancouveriin, siksi en pääse Muonioon hiihtämään. Että pitää olla pienestä kiinni. Harmi.

Ellei Virpi vielä ole lähtenyt kotimatkalle, hän voisi käydä tiedustelemassa Vancouverin keskustan hotelli "Cromwellin" lost&found-vastaavalta, löytyisikö varastosta monoja. Hyvässä lykyssä mononi ovat siellä tallella ja jos oikein hyvin käy, ne myös sopivat Virpin jalkaan. Minun puolestani ne ovat siinä tapauksessa vapaasti lainattavissa, kunhan ne tulisivat sitten kisakuljetuksen mukana ehjänä Suomeen. Vuokraa en peri, edellyttäen tietysti että monojen jälleenmyyntiarvo ei ole ratkaisevasti kärsinyt tiukoissa maaliratkaisu -tms. tilanteissa.

Mielestäni tämä on vähintä, mitä suomalainen hiihdon ystävä voi tehdä yhteisen asian hyväksi.