Perjantai 1.7.2016

Lentokoneen lähtöä myöhästytettiin, jotta auringonpimennys nähtäisiin – kannatti

Jaa artikkeli:
Luotu: 
10.3.2016 19:58
|

Yhdysvaltalainen Joe Rao on mies, joka on valmis tekemään mitä tahansa kosmisen harrastuksensa vuoksi. Astronomi Rao on nimittäin pimennysbongari ja omistautuneena harrastukselleen hän oli päättänyt nähdä myös tällä viikolla taivaalla tapahtuneen auringonpimennyksen.

Haasteena hyvään bongaukseen oli sijainti, koska pimennys näkyisi parhaiten Tyynenmeren yllä. Ratkaisu löytyi eräästä Alaskasta Hawajille kulkeneesta reittilennosta. Se lentäisi melkein oikeaan aikaan oikeaa reittiä auringonpimennyksen kannalta. Melkein.

Rao päätti napata kohtalon omiin käsiinsä ja otti yhteyden koneen omistaneeseen yhtiöön. Hän pyysi heitä mukautumaan pimennykseen ja tarjosi heille jopa uudelleen suunniteltuja reittejä, todistaakseen olevansa vakavissaan.

Lentoyhtiö suostui Raon pyyntöön ja muokkasi koneen reittiä sekä lähtöaikaa siten, että pimennys näkyisi. Kaksikymmentäviisi minuuttia tavallista myöhemmin lentäneen koneen matkustajat, joista monet olivat juurikin pimennysbongareita, saivat osakseen kunnollisen näytöksen tuota Kuuta Auringon edessä.

Oheiselta astronomi Mike Kentrianakisin videolta voit nähdä itse pimennyksen koneesta ja kuulla sen aidon innon, kun suunnitelmat onnistuvat.

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: