Uusi Suomi / Videot Torstai 9.2.12 Aseta US kotisivuksi

Kaksintaistelu: Soini vs. Jäätteenmäki

Julkaistu: 1.6.2009

Näiden eurovaalien ykkösääniharavan tittelistä kamppailevat Anneli Jäätteenmäki (kesk.) ja Timo Soini (ps.) piikittelivät yhdessä kokoomusta ja olivat valmiita heivaaman ainakin toistaiseksi Turkin jäsenyyden Uuden Suomen kaksintaistelussa maanantaina. Pääkilpailijat, joiden tehtävänä on vetää oman puolueensa ja vaaliliittonsa muitakin edustajia Brysseliin, jopa varmemmaksi vakuudeksi paiskasivat julkisesti kättä.

Kumpi voitti kaksintaistelun? Äänestä täällä: http://www.uusisuomi.fi/kysely/kumpi-voitti-kaksin...

 
 

Tähän artikkeliin liittyvät asiasanat

 
 
 
 

Soini versus Jäätteenmäki

Nykyinen Euroopan parlamentti päätti jokaikistä meistä koskettavasta EU:n kemikaalilainsäädännön uudistamisesta.
Uudistuksella koitetaan vihdoin saada kuriin ihmisille ja ympäristölle haitalliset kemikaalit. Niitä kun on ainakin 100 000, eikä valmistajien tai maahantuojien ole aiemmin tarvinnut tutkia haittoja.
Uusi kemikaaliasetus (REACH) toi myös ekan EU-viraston Suomeen.
JÄÄTTEENMÄELTÄ kannattaa kysyä, miten hän äänesti kemikaaliasiassa. Eipä tainnut äänestää lainkaan, kun taisi olla Kepun kekrijuhlissa Suomessa tuolloin!
Äänikunigatar Anneli J on herättänyt poissaoloillaan huomioita ylipäätään useissa ihmisen ja ympäristön kannalta tärkeissä äänestyksissä. Faktaa löytyy Euroopan parlamentin sivustoilta.
SITÄ PAITSI miksi äänestää Jäätteenmäkeä, joka on Euroopan parlamentissa vain lähinnä sivustakatsojan roolia edustavassa 100 edustajan ALDE-ryhmässä.

Liberaalidemokraateissa voi vaikuttaa

Toivottavasti tulevana ALDE-ryhmän jäsenenä täytyy todeta, että ryhmän kautta voi vaikuttaa. Ryhmä on kolmanneksi suurin tällä vaalikaudella parlamentissa, vaa'ankieliasemassa useissa päätöksissä. Yksin EPP-ED tai PES ei saa asioita läpi, tarvitsee neuvotella ja hankkia liittolaisia muista ryhmistä. Toiseksi Euroopan parlamentissa ei toistaiseksi ole hallistus-oppositio asetelmaa, jolloin myös kolmanneksi suurimman ryhmän kautta pystyy vaikuttamaan, jos on asioihin paneutunut, kielitaitoinen ja hyvä verkostoitumaan, sekä hallitsee kansainväliset kokouskäytännöt. Sen sijaan voi kyllä todeta, että Eduskunnassa kolmanneksi suurimmasta ryhmästä on aika vaikea ajaa asioita läpi, jos ei ole hallituksessa mukana. Joten lopettetaan tämä lässytys tästä koosta. Äänestäjän pitää äänestää sitä puoluetta, joka ajaa hänelle tärkeitä asioita, hänen arvopohjan mukaista politiikkaa - oli se sitten vihreä, konservatiivi, sosialisti, liberaali jne. Yksikään ääni ei mene hukkaan. Ja ps. minä en halua elää Euroopassa, jossa vallitsisi kaksipuoluejärjestelmä, kannatan suuresti monipuoluejärjestelmää ja pluralismia.

Upea pari

Noilla kahdellahan voisi vaikka olla romanssi.

 

Katsotuimmat videot

Hieno video Suomen revontulista

11.10.2011

Hieno video Suomen revontulista ›› (9 kommenttia)

 
Timo Soini Loppukiri 2012

20.1.2012

Timo Soini Loppukiri 2012 ›› (2 kommenttia)

 
 

Tuoreimmat videot

Timo Soini Loppukiri 2012

20.1.2012

Timo Soini Loppukiri 2012 ›› (2 kommenttia)

 
Paavo Lipponen loppukiri 2012

14.1.2012

Paavo Lipponen loppukiri 2012 ›› (3 kommenttia)

 
 

Luetuimmat

Kommentoiduimmat