Sunnuntai 27.5.2012

Washington peittyy lumeen

Yhdysvaltain itäosia riepotellut hurja talvimyrsky on kylvänyt melkoista tuhoa tiheästi asutulla alueella. Tuhannet autoilijat kolaroivat tai juuttuivat kinoksiin pelkästään Virginian osavaltiossa, ja monin paikoin viranomaiset julistivat hätätilan poikkeuksellisten sääolojen vuoksi.

Viikonlopun aikana rikottiin lukuisia lumiennätyksiä. Esimerkiksi Washingtonin ympäristössä saatiin monin paikoin yli 60 senttimetriä lunta, mikä riitti yli 70 vuoden takaisten ennätysten siirtymiseen historiaan.

Alustavien arvioiden mukaan tämä joulumyrsky voi päästä tilastoissa kymmenen lähihistorian rajuimman joukkoon.

Washingtonin ja Baltimoren alueilla julistettiin poikkeustila lumentulon aiheuttamien ongelmien vuoksi.

Onnettomuuksia kirjattiin yhtenään. Yksinomaan Virginian osavaltiossa viranomaisille ilmoitettiin lähes 4000 kolaria tai lumeen hyytynyttä autoa lyhyen ajan sisällä.

Pohjois-Carolinassa kymmenettuhannet taloudet hytisivät ilman sähköä, kun lunta oli tullut yli metrin verran.

New Yorkia ja Bostonia kohti siirtyneen lumimyrskyn ennakoitiin hyydyttävän suurkaupunkien sykkeen ainakin osittain sunnuntaina. Pahimman myräkän ennakoitiin laantuvan siellä iltapäivän mittaan.

(STT)

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: