Sunnuntai 27.5.2012

Tv-visailussa testattiin julmuutta

Ranskassa on noussut kohu tv-visailusta, jossa testataan, miten pitkälle kilpailijat ovat valmiita vahingoittamaan toisia ihmisiä, uutistoimisto AFP kertoo. Visailussa kilpailijoiden pitää antaa sähköiskuja vastakilpailijalleen, kunnes tämä anelee armoa ja lopulta kuukahtaa kuolleen näköisenä maahan.

Todellisuudessa "Kuoleman peli" onkin psykologinen koe, jossa tutkitaan käskyjen noudattamista ja television vaikutusta. Vastaavantyyppisiä kokeita on tehty aiemminkin, ja visailu poiki vertauksia natsi-Saksaan.

Kokeesta dokumentin tehnyt Christophe Nick kertoo yllättyneensä siitä, että peräti 81 prosenttia ihmisistä oli valmiita noudattamaan sokeasti visailujuontajan ohjeita.

Kokeessa vapaaehtoiset luulivat osallistuvansa tv-visailuun. Sähköiskut saanut ihminen oli näyttelijä, mutta studioyleisökin luuli katselevansa todellisia tapahtumia. 80 vapaaehtoisesta ylivoimaisesti suurin osa oli valmis menemään "loppuun asti" eli kunnes sähköiskut saanut henkilö näytti kuolevan. Koeryhmästä 16 henkeä lopetti pelin kesken.

Yksi kilpailijoista meni mukaan kidutukseen, vaikka hänen isovanhempansa olivat juutalaisina joutuneet natsien vainoamiksi toisen maailmansodan aikaan.

Nyt tehty koe on samantyyppinen kuin kuuluisa Milgramin koe, joka järjestettiin Yalen yliopistossa 1960-luvulla. Tarkoitus oli yrittää selvittää, miksi ihmiset tekivät julmia tekoja esimerkiksi keskitysleireillä.

Tuore koe on herättänyt arvostelua. Psykologi Jacques Semelin sanoo, että kilpailijoita manipuloitiin liikaa alusta lähtien.

Jaa artikkeli: