Uusi Suomi / Viihde Perjantai 10.2.12 Aseta US kotisivuksi

Sinkkupoliisi on haluttua riistaa

Sinkkupoliisi on haluttua riistaa
Julkaistu: 25.8.2010 15:20
Päivitetty: 25.8.2010 15:20
Kuva: Lasse Lehtinen / Uusi Suomi
Kuva
Poliisi pääsee lisääntymään.
Kuva: Lasse Lehtinen / Uusi Suomi
Poliisi pääsee lisääntymään.

Faktakulma

Poliisi saa tuoreessa poliisibarometrissä kansalaisilta huonoimman arvosanan talousrikosten torjunnasta ja autovarkauksien selvittämisestä.

Barometrin mukaan virkavalta on onnistunut parhaiten lupapalveluissa. Toiseksi parhaan arvion vastaajat antavat kiireellisiin hälytyksiin vastaamisessa, joka on poliisin tärkein tehtävä.

Kaiken kaikkiaan poliisin koetaan onnistuneen tehtävissään vähintään yhtä hyvin kuin aiempina vuosina.

Sanotaan, että poliiseilla käy flaksi. Mutta mitä se kertoo ammatin imagosta?

Vanhempi konstaapeli Ari Martelius Helsingistä ei omakohtaisesti tiedä poliisin arvosta parisuhdemarkkinoilla - paitsi sen, mitä on nähnyt ja kollegat kertoneet.

-Poliisiaikana en ole ollut poikamiehenä. Kun sinkkupoliiseja seuraa, hyvin näyttävät hommat pelaavan. Mediaseksikkyyttä ammatissa on. Toisaalta pääsääntöisesti poliisit ovat rehellistä porukkaa. Tietynlaisia piirteitä pitää olla, että ammattiin valikoituu, Martelius kertoo.

Parempi luottamuksen mittari voisi olla esimerkiksi se, miten poliisiin suhtautuisi oman lapsen puolisona. Martelius on hyväksytty ja naimisissa. Hänen työparinsa Toni Norppa ei ole ainakaan vielä avioitunut.

-Kai se appiukko enemmän tykkäisi poliisista kuin siitä toisesta ääripäästä, Norppa sanoo.

Asiakas sanoo kiitos

Poliiseihin suhtaudutaan yleensä työssä hyvin. Marteliuksen mukaan ihmisillä voi olla ennakkoluuloja, jotka eivät perustu kokemuksiin Suomen poliisista.

-Mutta ikävä kyllä aika usein, kun kansalainen kohtaa poliisin, hän on jonkinlaisen poliisitoimen kohteena. Ne ovat harvoin mukavia kokemuksia ihmisille. Joko on joutunut rikoksen uhriksi tai mahdollisesti syyllistynyt johonkin. Pyrimme perustelemaan oman toimintamme ja tähdentämään, että se perustuu lakiin. Itse toivon, että jokaisen sakonkin kirjoitus päättyy siihen, että asiakas sanoo "kiitos". Näin suurimmaksi osaksi käykin.

Yksittäiset poliisit ovat saaneet julkisuutta ikävissä yhteyksissä. Kollegat saavat toisinaan kuulla esimerkiksi erään poliisin raiskausepäilyistä.

-Yleensä ihmiset ymmärtävät, että jokaiseen ammattikuntaan mahtuu epäkelpoakin materiaalia, Martelius sanoo.

 
STT-Uusi Suomi
STT-Uusi Suomi
 

Tähän uutiseen liittyvät asiasanat

 
 
 
 
 

Moni esiintyy poliisina

Ravintoloissa naisia vonkaavat miehet usein kertovat olevansa jalkapalloilijoita, palomiehiä ja poliiseja... Miten on, saakos poliisiksi itseään kutsua yhden illan juttua saadakseen?

Entinen naapuri oli poliisi

heti kun mies tuli kotiin neljältä, alkoi laveri paukkumaan meidän seinää vasten joka ikinen päivä
poliisimaista ryminää se oli, muttei me kehdattu valittaa

Ja kuka sanoo ettei biologialla ole merkitystä?

Myös muissa maissa, poliisit&palomiehet&sotilaat(niissä maissa joissa ne lähetetään sotimaan), he vetoavat naisen "eläimellisyyteen".
Palomiehet uhraavat henkensä mennessä pelastamaan muita palavasta talosta. Jos mikä tuo rohkeat geenit niin tämä :)

Poliisit edustavat enemmän suojelu/väkivalta elementtiä eli kantavat asetta menevät tilanteisiin väliin ja asettavat henkensäkin alttiiksi.

Sotilaat edustavat tätä mutta potenssilla, koska he suorittavat sitä kauheinta asiaa mitä ihmiset tekevät eli tappavat toisia ihmisiä ja selviytyvät jos selviytyvät voittajina kantavat semmoiset geenit, että oksat pois.

Tietenkin kaikissa näissä ryhmissä on ihan normaaleja tyyppejä, suurimmaksi osaksi. On myös mielenkiintoista huomata, että maassa missä naiset ovat nousseet ylitasa-arvoon, haetaan edelleen vanhoja geneettisiä malleja miehistä, ihan kuin biologialla olisi merkitystä, mutta eihän se voi pitää paikkansa kun ihminen (nainen) on jo niin älykäs :D

ja pari päivää myöhemmin

Poliisia epäillään parikymmentä vuotta vanhemman avovaimonsa hukuttamisesta.
Sinkkupollareilla tosiaan tuntuu menevän kovaa.

 
 
ILMOITUS

Yritysblogit

Sami Järvinen
Sami Järvinen, Navi Group
 
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola, Omistajayrittäjä.fi
 
 
 

Tilaa US-uutiskirje

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.

 

Luetuimmat

 
 
 
 
 

Kysely